Viimeiset väännöt

Viro on jollain tapaa aina hyvin herttainen. En tiedä johtuuko kielestä vai suomalaistyylisestä luonnosta, että siellä tulee aina niin kotoisa olo. Kyllähän Liettuan kielikin jo muistutti suomea, oli Romahdus-niminen baari ja Vero kahviloita, mutta sanojen tarkoitus oli tietenkin aivan toista, eestin kielestä yllättävän monesta ilmaisusta voi päätellä suomen vastineen.

Ajettiin vauhdilla Baltian läpi. Pysähdyttiin vain Liettuan Kaunasissa, mistä löytyi viihtyisä hostelli äärimmäisen rumasta rakennuksesta, ja Pärnumaassa merenrantaparkkipaikalla. Kaunasissa oli muutamia niin mahtavia puutaloja, että Kalle sai pidätellä minua, etten juossut halaamaan niitä. Ihanaa puuveistoskoristelua, upeita ikkunoita ja hirsipintoja. Paljon taloja alkuperäisessä asussaan, tosin osiin oli vaihdettu alumiinikarmiset ikkunat, jotka hohtivat aivan liian keinotekoisen kiiltävän valkoisina. Mutta oli hienoa huomata, kuinka jopa Kaunasin matkailuesitteessä painotettiin: puutalot ovat kaupungin sielu. Kaunasin pitkä kävelykatu oli kyllä täynnä uudempaa kivikatua ja jokivarsi oli varsin autio ja avara – pelkkää nurmikenttää ja kauempana persoonattomia kerrostaloja, sekä iso Akropolis-ostoskeskus.

Monet ovat sanoneet Kaunasta mitäänsanomattomaksi, mutta mielestäni siellä oli aivan hyvä tunnelma. Puolassa kaikki olivat naama irveessä, mutta Liettuassa jo hymyiltiin enemmän. Kallen kanssa pohdittiin: Miksi juuri Puolan rumuus hyppää niin pintaan, vaikka muuallakin Baltian kaupungeissa on rappeutuneita rakennuksia? Rappeutuneet vanhat puutalothan ovat vain romanttisia, mutta 70-luvun kulahtanut kerrostalo on pelkästään hirvitys. Meidän hostellimme oli tuollaisessa kerrostalossa, jossa jokainen asukas oli yrittänyt itse korjata parvekettaan ja jokainen parveke oli eriväristä aaltopeltiä, tai vaneria yms. Silti sisältä Privateroom-hostelli oli mitä viihtyisin, koska kaikessa oli otettu huomioon asiakkaan viihtyisyys: hyvät patjat, ilmaista kahvia ja teetä, pienet suklaaherkut huoneen pöydällä, kirjahylly ym. Nyt kirjahyllystä tuli varsinainen suomi-kirjasto, koska jätin siihen 20 kirjaa.

Liettuassa meille tuli kadulla aivan äkkiseltään eräs nainen juttelemaan. Tällaista ei tapahtunut kertaakaan 3 kuukauden aikana Portugalissa! Baltian ihmiset ovat mielestäni avoimempia ulkomaalaisia kohtaan kuin Etelä-Euroopassa. Latviassa pysähdyttiin lähinnä ostostelemaan ja ei lopulta löydetty kuin alkoholijuomia ja vähän jotain ruokatarvikkeita. Jo Puolasta olin yrittänyt etsiä remppatarvikkeita, mutta oli yllätys, kuinka ne eivät olleet kovinkaan edullisia. Katselin porakoneita ja ne olivat aivan Suomen hinnoissa, ehkä kalleimmissa merkeissä ja suuremmissa tehoissa oli hieman alhaisemmat hinnat. Jotkin pienet asiat, kuten hengityssuojat tms olivat edukkaampia, mutta en viitsinyt lähteä ruuveja tai muuta pientä raahaamaan. Olin turhautunut porakoneiden hinnoista, mutta onneksi kävin silti vielä kurkkaamassa sähkömoottorisahat, sillä ne olivat yllättäen puolet halvempia kuin Suomessa, tosin merkit olivat jotain vähemmäntunnettuja. Ostin 50 euron sahan, jossa oli ketjunkiristys pikasäädöllä ja aivan hyvät tehot.

Ajettiin eilen pitkä päivä, 9 tuntia nieltiin asvalttia. Syötiin vain kylmää evästä, joten perillä Pärnumaassa oli hienoa päästä kokkailemaan vielä viimeisen kerran trangialla. Olimme miettineet tarkenemmeko kokkailla, mutta rantametsässä oli useita grillipaikkoja. Etsiskelimme puunoksia maasta ja keräilimme käpyjä ja havunneulasia. Saimme ihanasti lämmittävän nuotion! Kun olimme jo lopettelemassa tulistelua, musta koira juoksi meitä kohdet häntä vispaten. Paikalle oli leiriintynyt myös irlantilainen pakussaan, mikä oli itsetehty asuntoautoviritelmä kamiinoineen ja se näytti lähinnä panssariajoneuvonkopille. Irlantilainen oli menossa Suomeen Joensuuhun rakentamaan jotain ekokylän tapaista. Pakussa eläminen nomadien keskuudessa on koko ajan nousussa, maailmalla trendi on nimeltään vanlife ja siitä tulee varmasti vielä iso juttu! Meidän Funkkis olisi vähän liian vaatimaton tällaiseen, mutta monilla on pyöräkoteja, joissa on kaikki tarpeellinen. Itse näkisin tärkeää olevan: järkevät säilytystilat tavaroille, seisomakorkeus, pöytätaso, hyvät sänkypatjat, kokkailutasot juoksevine vesineen. Meillä tavarahuolto on hieman tökkinyt: jos ollaan menty hostelliin, ollaan rampattu koko ajan autolla hakemassa milloin mitäkin tavaraa ja välillä tärkeät tavarat ovat hankalasti muiden takana. Liukukiskolaatikko sänkyjen alla olisi jokseenkin kätevä.

Talinnassa kävin Talotohtori kaupassa. Viehättävä perinnerakennusliike! Ostin pellavaöljyvernissaa, kahdenlaista väripigmenttijauhetta (umbraa ja okraa) ja liitujauhetta. Tuon liidun kanssa oli kommunikaatio-ongelmia. Englanniksihan sana on sama kuin kalkki, mutta itse asiassa liitu on kuitenkin kalkin eri muoto kuin vaikkapa se millä kalkitaan kiviseiniä. Yleensä Tallinnassa kaikki myyjät osaa suomea, mutta tietenkään tuo nainen ei osannut! Rahat alkoivat loppua ja koska en pystynyt paremmin kyselemään tuotteista, en sitten löytänyt juuri muuta kuin vähän pellavarivettä ja teräsharjan. Paperitapetit olisivat kiinnostaneet, mutta en nyt sitten hankkinut niitä ja toisaalta tulen kuitenkin jättämään paljon mörskäni sisäpintaa hirrelle. Vaikea kun talollani ei ole oikein mitään varastointitiloja niin siksikään en voinut aivan täyteen pakua ostaa tavaraa, vaikka se olisikin ollut taloudellista. Koska tekstini pyrkii koko ajan syytämään tarinaa mökistäni, on varmaan syytä lopettaa. Tämähän oli kuitenkin reissublogi. Talorempasta jatkan Harmaat hirret ja hiukset blogissa. Yhteenvetona sanoisin: En enää lähtisi Portugaliin talvehtimaan, mutta talonvahtiminen oli oiva tapa matkustaa. Sitä voisin harrastaa toistekin, mutta juuri Portugali ja Espanja ovat nyt kyllä maina nähty. Ranskaan tai Italiaan en vielä ehtinyt kyllästyä ja Itä-Euroopassa viehätti etenkin Slovenian ja Kroatian maaseutu.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi