Matkalla Suomea kohden

Pysähdyime Puolan Katowiceen pariksi yöksi rengaskaupoille, mutta sitä ennen etenimme vauhdilla – tai ei kovin nopeasti mutta ahkeralla ajolla. Rengasliikkeestä soitettiin juuri äsken ja he lupasivat vaihtaa uudet renkaat Funkkikseen heti aamusta. Sinänsä hyvää palvelua, että he puhuvat tosi hyvin englantia ja ovat hyvin kohteliaita. Hintavertailu renkaissa oli vaikeaa, koska hinta on niin paljon kiinni merkistä ja laadusta. Ei sitten lopulta kovin paljon pystytty vertailemaan eri liikkeitä vaan Kalle vain valitsi Miromag-nimisen paikan pikaisella googlailulla, koska heillä oli selkeät nettisivut ja hinnat näkyvillä. Noin 240 e renkaat tulevat nyt maksamaan sisältäen työnhinnan. Takapyörät eivät edes ole kovin kuluneet – 2 euron kolikkomittauksessa on vielä selkeää varaa – mutta etupyörät ovat kohtalaisen sileät. Harmi kun eurolla on juuri nyt niin huono kurssi suhteessa zlotyyn niin hävitään sen takia lukuisia euroja. Halvemmaksi Funkkiksen uudet rattaat kuitenkin täällä tulevat kuin Suomessa olisivat tulleet!

Kun lähdimme Vicenzasta, yövyimme seuraavan yön Slovenian Osekissa. Olimme katsoneet kartasta, että tuossa heti Italian rajan jälkeen on nätti järvi ja park4night sivuilla sitä suositeltiin karavaanaripaikaksi. Pari päivää oli satanut putkeen ja tiet olivat hyvin kuraiset, kun yritettiin suunnistaa järveä kohden. Kalle oli vahingossa merkinnyt karttaamme paikan, joka olikin telttailuun tarkoitettu, ei siis varsinainen asuntoautokohde. Autoparkkipaikka olisi ollut kilometrin päässä, paremman tien varressa. Tuota emme kuitenkaan tienneet automme pyörien kahlatessamme mudassa. Näimme erään notkelman pohjalla kunnon lammikon ja päätimme: tuosta ei kyllä uskalla ajaa. Olisi parasta peruuttaa. Mutta kuinka kääntyä, kun tiellä ei ollut yhtään tilaa? Keksin avata erään lehmihaan portin ja Kalle peruutti sinnepäin. Auto saatiin juuri ja juuri kääntymään, mutta takaisin peruuttaessa, se upposi vanhoihin uriin kiinni. Rapa vain lenti kun Funkkis parka yritti pyristellä irti! Onneksi sentään hoksattiin välittömästi olla kaivamatta kuoppaa. Kun rengas on kiinni, se on kiinni ja kaasun painaminen vain pahentaa tilannetta. Meillä ei ollut lapiota, joten käsin kaivettiin mutaa pois eturenkaiden edestä. Läheisen vajan takaa löytyi litteitä pihalaattoja ja yritettiin ensin niillä saada tukevaa maata automme jalkojen alle. Mutta laattojen reuna oli liian korkea, joten päädyimme kokeilemaan lautoja. Kalle peruutti hieman, auto nytkähti juuri tarvittavan määrän taakse ja sen jälkeen laitoin pitkät lankut kummankin eturenkaan alle ja auto nousi kuin nousikin mutakuopista. Onneksi alueella oli myös harvaa asutusta, joten ehkä olisimme saaneet apua hätätapauksessa. Mutta suomalainenhan ei helposti apuun turvaudu!

Olimme yltäpäältä ravassa ja märkiä, kun auto viimein irtosi. Helpotus oli sen verran suuri, että tahdoimme heti pois tuolta korvesta ja paremmille teille. Onneksi asvaltille ei ollut kovin pitkä matka ja luovutimme suosiolla järven etsinnän. Parkkeerasimme Osekin kylän roska-astia-aukiolle, joka toimi myös kirkon parkkina. Vieressämme oli valtava paku ja meidän pikkupirssi jäi kivasti sen taakse piiloon.

Slovenian pääkaupunki Ljubljana jätti hieman kylmäksi, vaikka keli olikin upean kesäisen lämmin. Jokivarsi oli nätti ja tori mahtavan vilkas ja eläväinen. Torilla myytiin makeita luomumansikoita, joita popsin mielissäni. Mutta esimerkiksi linna, joka on kaupungin päänähtävyys ei ollut erityisen vaikuttava. Se kyllä sijaitsi vaikuttavalla paikalla eli kukkulan laella, josta näki koko kaupungin punaisten tiilikattojen meren ja muutamat hienot siniset kirkonkupolit. Ljubljanassa olisi odottanut törmäävänsä enemmänkin johonkin erikoisuuksiin – kuten pieni kahvila joka oli täynnä Jugoslavia-aiheista keräilytavaraa – mutta toisaalta ehkä emme vain ehtineet, sillä vietimme kaupungissa vain päivän ja yöksi suuntasimme nukkumaan naapurikylän parkkipaikalle.

Jos pääkaupunki oli tylsänpuoleinen niin Slovenian maaseutu oli sitäkin hehkeämpi. Keli oli kuin Suomen suvi, kun pysähdyimme Kostanjevica na Krki kylässä. Kylä oli noussut saareen ja sen kummaltakin puolen virtasi kirkas joki. Kävin kahlaamassa joenrannassa, jossa laituri ui osittain veden alla ja kävelin noilla paksuilla laiturilankuilla varpaita kipristelevässä vedessä. Koivut uittivat juuri hiirenkorville puhjenneita riippaoksiaan hitaasti lipuvassa joessa. Aurinko pisti parastaan lämmöllään ja puinen silta näytti ylväältä kurkottaessaan joen ylitse. Upeista hirsistä rakennetun sillan lisäksi paikasta jäi mieleen mystinen tilataideteos, joka oli rakennettu kehäksi hämyisten puiden väliin: kuin autonrenkaita olisi pistetty torniksi, mutta itse asiassa renkaat olivat puusta veistettyjä.

Myös Slovenian ja Kroatian raja-alue oli kaunista kirkasvetisine puroineen ja virtoineen. Voisin lämpimästi suositella tuota seutua vaikkapa pyörämatkailuun. Tiet olivat myös upean hiljaisia – tosi vähän liikennettä. Kroatian rajat ovat olleet koko reissulla ainoat, missä meillä on tarkistettu passit! Kallelta myös kysyttiin ”Mitä teillä tuolla takana autossa on?” Meillähän alkaa olla siellä yhtä ja toista. Olisko meidän pitänyt luetella joka ainoa vaatekappele ja ruokatavara? Hämmentyneenä Kalle vastasi ”minun kitara.” Eivät sitten kuitenkaan halunneet tutkia tarkemmin autoamme.

Kroatian pääkaupunki Zagreb oli jollain tapaa paljon värikkäämpi kuin Ljubljana. Se oli kukkien ja puistojen kaupunki! Tulppaanimuodostelmiin oli tosissaan panostettu ja kukkameriä saattoi lainehtia puistoaukioiden reunoilla loputtomiin. Hostellimme oli hieman hämy. Mahtavan lähellä keskustaa, mutta silti rähjäisellä alueella. Oikeastaan kyse oli tavallisesta pienestä kerrostaloyksiöstä. Sinne oli käynti sisäpihan kautta, jossa vanhat papat korjasivat pienen verstaan edessä puutarhatuolia ja haikea slaavilainen iskelmä soi. Yöpyminen onnistui lopulta hyvin, mutta pieni ärsyyntyminen jäi siitä, että omistaja ei saapunut heti tuomaan avaimia vaan odottelimme ainakin 1,5 tuntia. Päivä oli jälleen niin upea, että sen olisi voinut viettää mukavamminkin kuin pienellä pölyisällä parkkipaikalla Funkkikseen nojaten ja odotellen. Tosin kävimme kyllä odotellessa mutkan kaupungillakin ja illalla ehdimme vielä kiertää lisää. Zagrebin keskusta oli upea, mutta ydin loppui lyhyeen ja alle kilometrin päässä saattoi olla jo hyvin rähjäistäkin rakennelmaa ja roskaisia ratapihoja ym.

Unkarista ei jäänyt paljon mieleen. Lähinnä vain isot kyltit, joissa luki ”stop” ja kuvana maahanmuuttajienvirta. Suomessa olisi kyllä hyvänmaun vastaista tällainen puoluemainonta. Mahdollisesti sen voisi jopa rinnastaa vihapuheeksi, tai kiihotukseksi kansanryhmää vastaan – rikokseksi jokatapauksessa. Ei uskallettu jäädä yöpymään tällaiseen natsimaahan, joka on näin ”vieraanvarainen” meille ulkomaalaisille.

Seuraavan yön parkkipaikkaa oli hieman haasteellista löytää. Ensin katselimme sitä Tonavan varrelta eteläpuolelta Bratislavaa, mutta alue oli tiivistä asuinaluetta. Sittemmin katsoimme jälleen tutuksi tullutta parkkipaikkasivustoa, vaikkakin se oli viimeksi ohjannut meidät uppoamaan mutaan. Otimme suunnaksi Devin nimisen kohteen Bratislavan pohjoispuolella. Kyseessä oli linna Tovavan varrella, eläinpuisto ja jonkinmoinen laaja ulkoilualua, sekä hautausmaa. Aikamoinen tapahtuma-areena pläjäys siis! Saapuessamme paikassa oli vielä kunnon vilske ja kuhina. Perheet pyöräilivät, rullaluistelivat, lapset ratsastivat poneilla, jäätelöä kului ja olutta virtasi. Pian kuitenkin olutpuodit sulkivat ja eläintarhan laamat pistivät nukkumaan. Olimme valinneet laajasta parkkipaikasta hautausmaan päädyn, joten meillä oli jo alkuillasta kohtalaisen rauhallista. Vain kummitukset seuranamme nukuimme hyvin! Hieman kuuma oli helteisen päivän jälkeen, mutta sittemmin kelit taas viilenivätkin, joten kuumuudesta ei juuri voinut valittaa. Koska paikassa järjestettiin paljon tapahtumia, parkkipaikalla oli pitkä letka bajamajoja. Paku yöpymisessä isoin ongelma on aina iltaisin ja aamuisin kysymys ”missä vessa”, mutta nyt oli mistä valita.

Tsekin läpi ajelimme paljonkaan pysähtelemättä. Kaunista värikästä ja jykevää kivitaloa, kohtalaisen rikkaan näköistä – olivat vaikutelmani. Hitaita teitähän ne taas olivat, koska kyliä oli niin paljon. Mutta täälläpäin Eurooppaa on kuitenkin paljon vähemmän liikenneympyröitä kuin Portugalissa ja myös turhan tiukat nopeustajoitukset eivät hidasta, kuten Italiassa. Italian liikenne oli hankalaa kyttäysmeiningin takia: jatkuvia kieltomerkkejä kaikesta, kameroita, mystisiä opastauluja ym. Pysähdyimme vasta Katowiceen ja menimme yöpymään pitkästä aikaa sohvasurffauspaikkaan. Pyysimme päästä heille, että he voisivat opastaa meitä rengaskaupoissa tai voisimme pelata lautapelejä. Kummatkaan suunnitelmat eivät toteutuneet – heillä ei ollut itsellä autoa, joten he eivät tienneet renkaista ja pelejä ei ehditty pelailla. Mukavasti meni silti. He laittoivat meille upean maukkaan tattarisieniaterian – tattari on kuulema jälleen noussut Puolassa suosioon kunnon perinneruokana – ja mies esitteli meille kaupunkia. Kävimme 1,5 tunnin kävelylenkin myöhäisiltaisessa Katowicen kaupungissa sen modernilla ydinkeskusta-alueella. Kaupunki oli mahtavan tunnelmallinen yövalaistuksessaan, paljon raikkaampi kuin seuraavan päivän harmaudessaan. Näimme vanhaa hiilikaivosaluetta upeine hiilitorneineen, kuuluisan tapahtumastadionin, musiikkitalon, pensaslabyrintin joka oli tehty vanhan kaupungin asemakaavaan yms.

Paljon pitemmältä on tuntunut matkanteko tähän suuntaan kuin syksyllä Suomesta poispäin. Tunne johtuu varmaan siitä, että tuolloin menimme ensin Saksaan ja pysähdyimme sinne kunnolla, joten saimme katkaista matkanteon ja Saksaanhan oli nopea ajaa kiitos hyvien teiden. Nyt tulemme konkreettisesti kilometreissäkin pitempää reittiä ja selvästi hitaampaa. Olemme vältelleet moottoriteitä, koska joutuisimme maksamaan pakusta tuplamaksun. Täällä Puolassa tosin on myös ilmaisia motareita ja on niitä hetkittäin putkahtanut muualtakin, kuten lähestyessämme Bratislavaa, mutta aina ne aika lyhyeen kohdallamme loppuvat. Olen silti tyytyväinen reittivalintaan, koska Alpit olivat ikimuistoinen kokemus, Slovenian maaseutu oli hengästyttävän kaunis, Kroatian maaseudun talot olivat välillä hyvinkin uniikkeja ja täällä Puolassa on hyvä ajaa – vaikkakin tämä on useinmiten äärimmäisen ruma maa, tämä on kuitenkin halpa. Puolan rumuuskin on kyllä suhteellista: tehdasmaiset vanhat tiilitalot ovat tavallaan kauniita, moderni arkkitehtuuri on ylvästä ja maaseudulla voi olla kaiken hiilivoimalasavun keskellä kauniitakin kohteita. Kyllä täällä kuitenkin huomaa, että maassa on Euroopan huonoin ilmanlaatu, jotenkin sen hetkittäin jopa haistaa.
Huomenna yritetään edetä mahdollisimman pitkälle Puolaa, mutta tuskin täältä vielä pois päästään.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi