Lissabonista ym

Lissabonista jäi tunne, että kaupungissa piileskelee yhä näkemättömiä ja näkemisen arvoisia kohteita. Kaupungissa on sulassa sovussa vanhaa ja uutta, rapistunutta ja uudenkarheaa. Ränsistyneet vanhat huvilat ovat mielikuvitusta kiehtovia, vaikkakin vähän surullinen näky, sillä suurin osa niistä on varmasti purku-uhan alla. Museoita ja taidegallerioita putkahtelee kaupungista esiin vähän joka nurkan takaa. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä juuri sunnuntaina iltapäivällä Gulbenkian taidemuseo oli ilmainen. Sinne piti mennä kahdella eri bussilla, joten matkassa kesti yli tunti, mutta näyttely oli matkan vaivan arvoinen. Lissabonin varjopuolia on, ettei metroverkosto ole kovinkaan laaja, esimerkiksi Belemin alueella siitä ei ole iloa ja julkisia busseja ei suhahtele aivan niin tiheään kuin toivoisi. Vaikka kaupungissa on tosi paljon nähtävää, kaikki ovat niin levällään, ettei parissa päivässä ei ehdi paljonkaan. Meillä tämä tosin oli jo neljäs kerta Lissabonissa, joten ei mitenkään ahnehdittu nähtävyyksiä. Maaseudun jälkeen oli kuitenkin mukava kiertää katsomassa tyypillisiä kaupunkinähtävyyksiä, ihailla ihmisen kädenjälkeä erinäisissä rakennetuissa ympäristöissä.

Gulbelgian taidemuseossa alakerta oli omistettu veistoksille, klassisille ihmispääpatsaille ja vähän modernimmalle abstraktille veistotaiteelle. Eräässä installaatiossa oli levitetty halkoja ja oksankäppyröitä lattialle ja kaareutuivat peilit niiden vastakkaisille puolille. Olisi melkein tehnyt mieli kerätä nämä polttopuut talteen, hyötykäyttöön. Lempiosastoni oli yläkerran modernimaalaustaide. Muutamat taulut olivat upeita väriläiskiä ja kubistisia muotokieleltään. Vanhemman maalaustaiteen osastolta löytyi muutama Rembrand ja Monet. Rembrantista en oikein pidä, taulujen yltiökoristeelliset ja paksut kehykset hukuttavat itse maalauksen ja maalaukset ovat jollain muotoa liian mahtailevia. Mutta Monet on kyllä aina ihanan herkkää, valovoimaista ja utuista.

Toisena Lissabonin päivänä vaelsimme Vasvo Da Gaman akvaarioon, joka oli ollut paikalla jo 1800-luvun lopulta. Akvaariorakennuksella oli siis pitkät perinteet ja kaikesta huomasikin, että paikka oli huolella tehty. Aikanaan se on varmasti ollut jo itse rakennuksenakin puupaneelipintoineen varsin vaikuttava. Nykyään uusia akvaarioita on rakennettu paljon näyttävämmäksi: kalat uivat valtavassa altaissa ja ihmiset pääsevät ikään kuin putkissa noiden altaiden sisään. Tuolla kalat, kilpikonnat ja sammakot asustivat perinteisissä akvaarioissa. Osalla oli ehkä turhankin pieni allas, mutta kaikki kalat vaikuttivat kuitenkin eläväisiltä ja altaat olivat puhtaat, korallit kukoistivat jne. Vuoteen 2014 asti paikassa oli ilmeisesti ollut merileijoniakin, mutta nyttemmin niistä oli luovuttu. Ehkä on hyvä, ettei isompia ja vaativampia mereneläviä pidetä tuollaisissa paikoissa, mutta silti mielestäni akvaarioilla on edelleen oma opetuksellinen funktionsa. Miten kaupunkien lapset esimerkiksi muuten saisivat mitään kosketusta merenelämään? Ei kirjojen sivuilta pääse samalla tavoin lähelle kaloja ja koralleja. Jos ihmiset näkevät akvaarioiden kautta, kuinka monipuolista ja omanlaisella tavoin älykästä elämää merissä on, he ehkä kiinnittävät enemmän huomiota mertensuojeluun. Meri on niin helppo unohtaa, koska pinnalta ei näe, mitä kaikkea vesi kätkee syvyyksiinsä! Monilla ainoa kosketus mereen on rantaloma ja hiekalta käsin on vaikea kuvitella merenelämän monenkirjavuutta. 10 prosenttia maailman muovituotannosta päätyy vuosittain suoraan mereen. Tämän luvun vasta luin tilastoista ja todennäköisesti luku on vielä suurempi. Vasco da Gaman akvaariossa oli hienosti otettu kantaa myös merten muoviroskaongelmaan – yhden akvaarioaltaan installaatiossa, jossa kellui sandaaleita ja pulloja.

Kirjoitin tämän blogi tekstin alun Peniche:ssä, jossa vietimme yhden yön hostellissa. Nyt olemme Nazaressa ja olen kirjastossa näpyttelemässä tätä tekstiä. On ollut kunnon rankkasadekelit! Yritimme Penichessä käydä katsomassa niemenkärkeä, johon kulki luontopolut, mutta äkkinäinen sadekuuro yritti pyyhkäistä meidät mereen. Ehdimme lähes kävelysillalle asti, joka olisi kulkenut merestä nousevalle jyrkänteelle, mutta maasto muuttui mutavelliksi ja taivaalta vihmoi jopa rakeita. Tässä maailmanlopun ilmassa kännyimme nopeasti takaisin autolle. Vaikka pakulle oli vain satakunta metriä, kastuimme likomäriksi. Pari päivää kelit ovat olleet yhtä toistuvaa sadekuuroa, enemmän sadetta kuin poutaa. Ehdimme onneksi viimeiset Algarven päivät nauttia aivan mahtavista keleistä! Lissabonissakin ensimmäinen päivä oli loistava, aivan t-paitakeli.

Sää oli mitä täydellisin uima-hallipolskimiselle, joten kävin äsken tutustumassa Nazaren halliin. Tästä pikkukaupungista on tuleva kotikaupunkimme parin viikon ajaksi. Huomenna aamusta alkaa pestimme kissojen hoitajina. Poikkeuksellisesti työ alkaa aamusta ja omistajilla on pieni talo, joten emme vietä yhtäkään yötä heidän kanssaan saman katon alla. Yleensä talonvahtityössä on tapana tutustua hieman omistajiin, ehkä viettää yksi ilta yhdessä, mutta nyt siis tapaamme heidät vain pikaisesti. Parempi näin kuin Gidonin tapaan, sillä hän jäi yli viikoksi pyörimään nurkkiin.

Funkkis on edelleen kulkenut mukavasti. Silti olen iloinen, että tulimme jo päivää aiemmin valmiiksi tänne Nazareen ja yövymme autossa, että varmasti olemme aamusta paikalla kohteessamme. Autostamme ei koskaan tiedä – yleensä se kiukuttelee juuri tosipaikan edessä, esimerkiksi lähtiessämme viemään siskoani bussiasemalle. Tosin mitään oikeaa vikaahan siinä ei edelleenkään ole ollut. Nyt taas hihna hieman kitisee, mutta voi johtua rapaisista ja äärimmäisen kosteista keleistä. Autoamme sorrettiin Lissaboniin vievällä moottoritiellä! Se luokiteltiin kakkoskansalaiseksi eli painavampien autojen ryhmään, vaikka se on mielestäni hyvin hoikka poika. Jos autoista maksetaan painon ja koon mukaan, olisi mielestäni reilua punnita ne. Varmasti automme painaa enemmän kuin pieni henkilöauto, mutta jokin iso katumaasturi täydessä lastissa saattaa varmasti ylettää samaan painoon. Meille oli täysin yllätys, että ei selvitty tiemaksuista edullisimman kategorian mukaan. Onneksi emme ole aiemmin maksaneet yhtään maksua. Nyt kuitenkin päätimme ajaa Lissaboniin suoraan ja maksoimme ensin moottoritiestä ja sittemmin vielä sillasta, ja yhteensä ne kustansivat huikeat 9 euroa. Tuosta viisastuneena tänään taas välttelimme isoja tietä, vaikka pienemmät tiet kiersivät kylien ja kukkuloiden kautta. Aika paljon kuitenkin kannattaa taloudelliselta kannalta kierrellä, varsinkin kilometrien ollessa usein lähes samat, kun ei ole kiire minnekään. Moottoritiet säästävät vain aikaa. Jos kylissä on paljon liikenneympyröitä, joihin joutuu jarruttamaan, vaikutusta voi olla myös diiselin kulutukseen, mutta ei siinä määrin enemmän että se ylittäisi tiemaksukustannukset. Hetkittäin nämä ilmaiset tiet voivat olla hyvinkin mukavia ajella, monet ic-alkuiset ovat aivan sujuvia tietä.

Äsken kaartaessamme kirjaston parkkipaikalle, näimme iloisen yllätyksen; karavaanari-kavereita oli lukuisia samassa parkissa. Netissä on sivu park4ninght, jota eräs ranskalainen suositteli meille Santa Clara järven parkkialueella (tuolla oli kyllä mahtava yöpyä. Sattui hienot kelit, järvi oli kaunis, paikalta löytyi ihania koirakamuja ja ilta oli niin lämmin että tarkenimme pelata korteilla ulkosalla), mutta meidän ei ole jostain syystä tarvinnut etsimällä etsiä karavaaniparkkeja. Törmäämme asuntoautoalueisiin aina vahingossa! Niitä on Portugalissa lopulta niin paljon, että ne tulevat helposti vastaan, etenkin rantakohteissa.

Lissabonin isäntämme Carlos on kyllä suuri persoona. Olen jo aiemmin kirjoittanut hänestä, joten nyt tyydyn toteamaan vain, että sama meno jatkuu hänen kämpillään kuin ennenkin; ovesta lappaa matkailijaa harva se päivä. Kun menimme sinne, majoittumassa olivat myös ukrainalaiset äiti ja tytär. He yrittivät saada oleskelulupaa tänne, ja kävivät konsulaatissa. He eivät siis olleet perinteisiä matkailijoita, mutta suurin osa porukasta tietenkin on reppureissaajia ja Carlosista huomaa hänen nauttivan, kun hän saa kertoilla eri näkemisenarvoisista paikoista Lissabonissa ja muualla Portugalissa. Hänen olisi kyllä pitänyt alkaa matkaoppaaksi! Hänellä tuntuu olevan loputtomasti kärsivällisyyttä neuvoa matkailijoita milloin missäkin pulmissa ym. Meille hän antoi lukuisia tärppejä Espanjaan, mitkä hänen mielestään ovat historiallisesti autenttisia kaupunkeja. Meidän jälkeemme Carlosille oli vielä samana päivänä tulossa uusia vieraita. Hän on hyvin lämminhenkinen persoona, vaikkakin portugalilaisittain myös yltiörauhallinen ja hyvällä tavoin introvertti.

Kirjasto menee kohta kiinni, joten pitää lopetella. Nyt olisi tavoitteena löytää jokin muu lämmin paikka illaksi. Voin kyllä etäisesti samaistua kodittoman elämään näinä pakuöinä, aina ei ole helppoa löytää rauhaisaa oleskelupaikkaa – onneksi meillä on kuitenkin turvallinen nukkumapaikka autossa. Edellisyön hostellimme oli kyllä mahtava, koska huoneessa oli tehokas patteri! Sinäänsä hirveän kylmä täällä ei ole, yö lämmönkin pitäisi olla yli 10 astetta, mutta kosteus tekee kuitenkin kelistä viileän.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi