Hankala isäntä – Gidon saa suunnitelmat muuttumaan

Nyt alkoi taas tapahtua. Lopulta olen aivan tyytyväinen näihin käänteisiin, mutta silti vielä päällimmäisenä on ärtymys. Kun kaltoinkohtelun tunne vielä häipyy äskeisen läksytyksen jälkimainingeissa, tulen varmasti olemaan enemmän kuin iloinen.

Gidon palasi tänne talolleen noin viikko sitten ja on sen jälkeen kierrellyt happamana milloin missäkin tontillaan, yhtäkkiä aina ilmestynyt jonkun puskan takaa ja vaikuttanut hyvin kiukkuiselta. Äsken hän tuli sanomaan meille ”Haluan keskustella kanssanne vakavasti.” Istuttiin hänen kuistillaan ja hän lateli ummet ja lammet siitä, mihin on tyytymätön. Tässä näytteitä Gidonin ja Kallen keskusteluista.
G: Tilanteet ovat muuttuneet. Nyt on niin kuiva talvi, että kasvit vaativat enemmän kastelua. Tarvitsen tänne ihmisiä, joihin voin luottaa. Sinä et ollut kastellut tarpeeksi kuistini kukkia.
K: Kastelin ne kerran viikossa, kuten sovittiin. Kirjoitin kaiken ylös mistä sovittiin ja käytiin yhdessä paperi lävitse.
G: Mutta on paljon itsestäänselvyyksiä, mitä et ollut tehnyt. Et ollut tiskannut kanojen juomakuppia jne. Meillä on ollut täällä paljon housesittereitä ja aiemmin ankkoja, hevosia ja isot puutarhat ja ihmiset ovat heränneet aikaisin tekemään töitä ja työtä on saattanut olla jopa 25 tuntia viikossa ja silti he ovat mielellään tehneet sitä. Teillä on hyvin vähän hommaa ja silti ette viitsi edes herätä aikaisin vaan nukutte aivan liian pitkään.
K: Olemme tehneet kaiken mistä sovittiin. Nettisivuillanne ei puhuta mitään puutarhatöistä ja kyllä me niitäkin voidaan tehdä jos vain kerrot, mitä pitää tehdä. Olen kyllä yrittänyt kysyä tarvitsetko apua, mutta usein on tuntunut että olet hieman…no et äkäinen..mutta stressaantunut.
G: Minulla on paineita kun yritän myydä taloa.
K:Ymmärrän kyllä sen.
G: Oli puhe että autat minua, mutta sitten sairastuit. Jos on sairaana, pitää levätä ja ottaa lääkettä, mutta sinä lähdit vieraanne Annan siskon kanssa aina milloin mihinkin. Ehkä et ollut oikeasti sairas, kun jaksoit lähteä. Töitä et jaksanut tehdä, mutta vain huvittelit ja et levännyt.
K: Minulla oli kuumetta. Ja silti kyllä kysyin sinulta, että autanko ripustamaan myyntikyltin tai miten muuten voisin olla avuksi. Mutta et koskaan tullut kysymään apua.
G: (kääntyy minuun päin) Olin viiden metrin päässä teistä ja ette tulleet sanomaan minulle mitään vaan teitte vain siskonne kanssa omia juttujanne. Minusta tuntui kuin olisin joku gansteri, kun välttelitte minua.

Olin aivan ihmeissäni! Miten niin meidän olisi pitänyt mennä juttelemaan Gidonille, kun siskoni kanssa teimme savitöitä? Luulin, että hän tekee omia töitään. Hän käveli puutarhaletkun kanssa ympäriinsä. En voinut kuvitellakaan, että hän kaipaa juttuseuraa. Tyyppi on muutenkin sen oloinen kuin hänen ajatuksiaan pitäisi osata lukea. Hän sanoi keskusteluissa vielä Kallelle kymmeniä kertoja ”Kyllähän teidän pitäisi tietää…” Asioita, joista hän ei ollut koskaan maininnut ja mitkä eivät olleet listassa. Toisaalta näitä asioita ei edes kovin montaa ollut, koska hän ei yksinkertaisesti ollut antanut meille juuri mitään työtehtäviä. Hauskaa keskustelussa oli, että me olisimme nimenomaan halunneet enemmän töitä – olisi ollut mukavaa jos täällä olisi enemmän eläimiä – ja hän viittasi siihen, kuinka meidän olisi pitänyt tehdä enemmän olemattomia hommia. Aina hän palasi siihen, että puutarhassa on ollut aiemmin enemmän hommaa ja silti talonvahtijat ovat iloisesti tehneet kaiken ja nyt ei ole juuri mitään ja silti vain nukumme pitkään. Todellisuudessa ainoat hommat, jotka hän on meille antanut ovat kanojen ja kalojen ruokinta ja ne Kalle on tehnyt pilkulleen niin kuin hänen kirjoittamissaan ohjeissa sanotaan. Yleensä talonvahtihommiin kuuluu, että omistajalla on ojentaa virallinen kansio, jossa on kaikki tiedot talosta, töistä ja lemmikeistä, mutta Gidonilla ei ollut tällaista. Niinpä Kalle kirjoitti itse ohjeet ja vielä tarkastutti ne Gidonilla ennen kuin tämä lähti Hollanttin. Kaikki vaikutti olevan ok ja Gidon oli aivan tyytyväinen.

Tullessaan viikko sitten takaisin, Gidon sai löytää täältä talonsa aivan siinä kunnossa kuin hän oli sen lähtiessään meidän huomaan jättänyt. Emme olleet rikkoneet mitään, polttaneet taloa, tappaneet kanoja tai kaloja tai olleet kellekään häiriöksi. Hänen olisi siis pitänyt olla enemmän kuin tyytyväinen! Sen sijaan hän kehitteli pienessä päässään lukuisan joukon tekosyitä, minkä varjolla voisi heittää meidät ulos. Keskustelun lopuksi tuli ilmi, että viikon päästä hänen poikansa hyvä ystävä on tulossa perheineen tänne kylään. He olivat ostaneet jo lentoliput kysymättä Gidonilta sopiiko se, koska se on perheen vuosittainen perinne ja he olivat olettaneet vierailun sopivan. Nyt Gidonilla ei ole muuta paikkaa majoittaa heidät kuin tämä meidän asuntomme. Kaikki muut majoitustilat ovat homeessa tai hirveässä siivossa. Juttutuokion lopuksi hän tuli myöntäneeksi, että oikeastaan tämä on päällimmäinen syy, miksi hän heittää meidät ulos. Hän ei ollut täysin sisäistänyt talonvahtiperiaatetta, mistä viesti myös hänen lausahduksensa: En syytä teitä mistään. Teidän pitää olla iloisia että olette ilmaiseksi saaneet asua täällä ja teidän vieraannekin ovat saaneet. Joka kerran kun käytätte nettiä, minun tililtäni menee rahaa. Myös vesi on hyvin kallista. Mutta koska olen mukava mies, en ole veloittanut teiltä mitään.

Ei voi kuin kuin huokaista syvään ja yrittää saada huvittuneisuudeltaan happea. Siis sehän juuri on talonvahtimisen idea, että kaikki on vahtijalle ilmaista! Hän on tehnyt talonsa kanssa majoitustoimintaa ja working holidaytä, joten luulen, että kaikki nämä eri järjestelmät vain sekoittuvat hänen pienessä vanhan miehen kiukkuisessa mielessään. Kaikki stereotypiat, joita liitetään rikkaisiin juutalaisiin valitettavasti typistyvät tuossa äijän käppänässä. Hän on ajatusmaailmaltaan hyvin ahdasmielinen ja sanoo suoraankin usein ”minulla on tietty tapa ajatella ja te selvästi ajattelette aivan eri tavoin.” Sanomatta jää lisäys, joka jää roikkumaan ilmaan ”teidän pitäisi lisäksi arvata ajatukseni, ihailla niitä, olla hyvin kiitollinen tästä minun paratiisi majoituksestani ja pitää minua suorastaan teidän jumalana.” Siis onhan tämä hieno paikka. Mutta ei tämä suinkaan ole ainoa huikea paikka talonvahtikohteissa. Gidon on omin käsin rakantanut puutarhan, valinnut sinne biologina upeita kasveja ja nyt hän joutuu luopumaan koko elämäntyöstään. Ymmärtäähän sen, että sellainen sapettaa, mutta ei kiukkua tarvitsisi meidän niskaamme kaataa.

Kun tilanne on tämä, aivan mielellään lähden jatkamaan matkaa. Oikeastaan olinkin jo hyvin kyllästynyt paikkaan. Eilen katselin rota vincentina reittiä ja suunnittelin lähteväni lähipäivinä vaeltamaan tuota luontopolkua muutaman yön reissulle, että saisin vähän vaihtelua. Nyt vaihtelua tulee pakonomaisesti ja luonnostaan, kun olemme viimeistään viikon päästä jälleen tien päällä. Kalle yrittää juuri parhaillaan katsella meille uutta talonvahtikeikkaa. Jos rahaa olisi ylimääräistä, pitäisin kyllä mielellään tauon näistä hommista ja vuokraisin vaikka airbnb-kämpän, mutta ilmainen majoitus kiinnostaa sen verran, että kai sitä pitää vielä uskoa hyvin kohteen löytymiseen. Ovathan meidän aiemmat kokemukset aivan loistavia eli todennäköisyys, jossa päätyisimme paikkaan, jossa omistaja tulee ennen aikojaan takaisin ja vielä moittii meitä, vaikka itse on rikkonut tärkeimmän diilin eli sen, että on poissa tietyn ajan, on kai epätodennäköistä.

Kun Alisa oli kylässä, oli kyllä puuhaa. Alisa on tulevana lastentarhan opena kova järjestämään tekemistä, tai ennen kaikkea hän inhoaa mähöttämistä eli oleilua.

Kävimme piknikillä Amoreiran joenrantahiekoilla. Kun löhöilimme kaikessa rauhassa piknikalustalla, yhtäkkiä näimme liikettä ja kuulimme ryminää. Alisa totesi ”Sessuliii”, matkien Kallea, koska Kallella on tapana huudahtaa näin nähdessään koiran. Nyt kyse ei kuitenkaan ollut piskistä. Kalle ponkaisi nopeasti pystyyn ja kehotti perääntymään varovasti. Nyt vasta me muut näimme, mikä elukka oli kyseessä. Villipossu juoksi hirveällä vauhdilla aivan vierestämme hiekkadyynien ylitse ja suoraan jokeen. Meistä säikähtäneenä, se lähti uimaan joen ylitse. Taisimme säikähtää yhtä paljon me possua ja se meitä! Villisijat ovat usein hyvin kiukkuisia, joskus jopa agressiivisiä, joten kannattaa perääntyä jos niitä kohtaa, mutta tämä yksilö oli onneksi pelkästään arka.

Meillä oli Alisan kanssa epäonnea Aljezurin museoiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla oli sunnuntai, joten ne olivat kiinni. Toisella kerralla oli laskiaistiistai, joten taas oli syytä pitää museot suljettuina. Viimeisellä kerralla kävellessämme kylille ja museon ovia kohden, ensimmäinen kirkkotaidegalleria oli auki, mutta seuraavat kohteet olivat suljettuja ilman mitään selitystä. Hiljainen turistikausi oli myös syynä, miksi Monchiquen kylpylä oli kiinni. Niiden nettisivuilla kyllä annettiin ymmärtää sen olevan auki. No, tulipahan katsastettua lähes viimeinen Algarven kaupungeista, jota emme olleet aiemmin nähneet. Kylä oli varsin nätti ja ympäristö oli huikeaa kukkulaa. Niin huikeaa, että Alisa matkustajana painoi useita kertoja olematonta jarrupoljinta. Kävimme Monchiquen kierroksella samalla myös Portimaossa, koska Aljezuriin palaaminen oli melkein saman matkan päässä tuota kautta ja näin Alisa sai nähdä myös Da Rockan rannan ja minä sain Suomi-seuralta kirjoja. Söimme jäätelöt Rockan rannalla ja tuolloin keli oli mukavan aurinkoinen. Muuten sää ei lämmöllään Alisaa suosinut. Vähän viileää on ollut viime aikoina, vaikkakin hetkittäin aurinkoista. Gidon otti siitäkin itseensä, kun totesin ”hieman viileä keli.” Hän kysyi ”mistä sinä oikein tulet?” Viitaten Suomen kylmyyteen. En nyt tarkoittanut, että Gidon olisi henkilökohtaisesti vastuussa säästä, enkä edes varsinaisesti moittunut keliä. Saisihan se lämpimämpi olla, mutta keli on mitä on ja on täällä tosiaan ainakin mahtava aurinko verrattuna Suomeen. Kylmänkestävyydellä ei tietenkään ole mitään tekemistä sillä, mistä maasta ihminen tulee. Välillä kyllästyttää tällaiset viittaukset, mutta niitä saa jokainen ulkosuomalainen kuulla.

Olen käynyt säännöllisesti Aljezurin uimahallissa, mikä on mahtava paikka hiljaisuutensa vuoksi. Usein olen ainoa uimari koko hallissa! Koska paikka on varsin toimiva ja rentouttavaa ajankulua lämpimine allasvesineen, suuntasimme sinne myös Alisan kanssa. Kalle jäi tuolloin sairastamaan pahaa yskäänsä ja korkeaa kuumetta. Uimahallissa hauskaa on maksutapahtuma: ensin annat rahat, sitten saat muovikortin, isket kortin metrin päässä sijaitsevaan porttiin, joka pyörähtää auki ja heti portin jälkeen luovutat kortin samalle tiskille, mihin maksoit ja saat vaatekaapin avaimen. Miksi ihmeessä tuo korttishow? Ei uimahalliin kukaan voi livahtaa maksamatta, sillä maksutiski on ainoalla kulkuväylällä. Portin sitä paitsi saa auki myös kassalta napista, jota joskus käytetään poistuessasi hallista. Joskus taas poistuessakin on sama muoviläpyskä rituaali. Jännää on myös hintapolitiikka. Halli maksaa tasan 3,19 e ja sentin kolikoista on usein pula, joskus sentin saa takaisin, joskus ei. Kuka on määritellyt juuri tuon hinnan?

Alisa totesi Sagresista ”Miten tämä voi olla näin kukkuloista ja yhtäkkiä humps?” Kysyin häneltä luvan tähän sitaattiin, sillä se oli Sagresista niin osuva kuvaus. Seutu kumpuilee kuivana, aavana ja pusikkoisena. Rantaa kohden maisema muuttuu aivan äkkiseltään kallioiseksi ja tipahtaa mereen. Jos katselee seutua näkemättä merta, voisi kuvitella olevansa lakeuksilla ja aivan merenpinnan tasossa. Onhan näitä jyrkänteitä muuallakin Algarven rannikolla, mutta yleensä maisema alkaa jo hyvissä ajoin laskeutua merta kohden ja on hiekkadyynejä, jotka viestivät rannasta. Sagres on suuri turistivetonaula ja joskus ihmettelen sen vetovoimaa, koska vielä huikeampia kallio-merimaisemia on Alentejon rannikolla, mutta ehkäpä Sagresin seudulla tärkeintä on tarina. Ennen maapallon pyöreäksi toteamista, ihmiset uskoivat maailman loppuvan Vicenten kallioniemen kärkeen. Onhan tarina maailman loppumisesta ja kokemus maailman reunalla seisomisesta, hyvin kiehtova!

Useana iltana pelailimme Alisan kanssa lautapelejä, kuten tapanamme on Suomessakin. Yksi mieleenpainunut kokemus Alisan vierailulta olivat laamat. Olimme jo aiemmin nähneet eläimet, mutta nyt veimme niille porkkanan ja eräs jauhoi porkkanan päätä ensin aivan mielissään ja lopulta onnistui nielaisemaan tämän ohuen osan. Mutta Kallen antaessa toisen pään, työstäminen ei enää onnistunut, vaikka eläin kuinka märehti sitä. Kuola vain valui sen suusta, peitti vaahtona koko leuan ja kaulan, kun se antaumuksella yritti voittaa saaliinsa. Kalle jo pelkäsi eläimen tukehtuvan ja mietittiin, miten saada porkkananpala siltä pois, mutta lopulta se turhautuneena sylkäisi sen suustaan. Kai olimme kuitenkin mieluisia vieraita, koska laama lähti seuraamaan meitä aidan vierustaa, suunnistaessamme poispäin. Laamareitti tarkoitti noin tunnin vaellusta ja huvitimme itseämme kävelyn aikana keksimällä suomalaisia vanhan kansan sanontoja. Niitä on suomenkielessä kyllä ihailtavasti osattu kehitellä tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Siskoni on käsityöihmisiä ja itsekin miellän itseni luovaksi askartelijaksi, tosin enemmän kuvataiteen suuntaan, joten tietenkin meidän piti tehdä myös jotain taiteen tapaista. Olin aiemmin onnistuneesti tehnyt pienen saviruukun, joten nyt haettiin lisää savea ja työstettiin sitä. Juuri tuon askartelun lomassa, meidän olisi Gidonin mielestä pitänyt seurustella hänen kanssaan. Luonnonsavi oli hyvin heinäistä ja kivistä, joten se vaati paljon työstämistä. Hajotin oman ensimmäisen versioni myöhemmin, kun se oli auringossa kuivumassa ja tuuli paiskasi tekeleen maahan. Alisan askartelun taas rikoin myöhemmin paistovaiheessa, kun se halkesi uunissa, mikä johtui uuniin korokkeeksi laittamieni kivien räjähtelystä. En voinut aavistaa, etteivät kivet kestä kuumuutta ja niiden pommittaessa uunivuokaa, jossa savityö oli paistumassa, se mureni. Toiset askartelumme sentään onnistuivat loistavasti. Löysimme korkkipuuta roskakasasta, jota Gidon oli polttamassa. Otimme yhden pienen rungon, sahasimme sen halki ja veistelimme puukolla ja hiomapaperilla laakeat saippuatelineet, joita voi käyttää mahdollisesti myös pieninä hedelmätarjottimina. Puukkoa oli erittäin vaikea löytää kaupoista. Monilla työkaluosastoilla oli kaikki muut työkalut, muttei puukkoja. Pidetäänkö täällä puukkoa niin vaarallisena teräaseena, ettei niitä ole vapaasti myynnissä? Lopulta löysimme erään työkaluliikkeen tiskin takaa, vain niin että myyjä ylettyy niihin, hyvin pienen linkkuveitsen. Sekin oli tarkoitettu matkamuistoksi ja varmaan vain hedelmien kuorintaan, mutta otimme sen silti. Onneksi korkkipuu on pehmeää, joten Alisa onnistui veistelemään onnettoman pienellä veitselle.

Gidonin mielestä olemme polttaneet enemmän puuta kuin kukaan koskaan. Siispä laitamme kohta taas tulet kaminaan. Totta kai me suomalaiset pidämme lämmöstä ja Suomessahan puuta riittää. Emme olleet saaneet mitään etukäteisvihjettä siitä, että puidenpolttoa pitäisi rajoittaa ja kamina on täällä ainoa lämmönlähde. Ehkä vielä kokeilen tarkenenko lukea ulkona aurinkotuolissa ja jos en kykene, sytytän tulet. Minun pitäisi vielä yrittää polttaa yksi savityö räjäyttämättä sitä. Siinä onkin pohdiskeltavaa, kuinka asettaisin sen uuniin, että se kestäisi.

Saa nähdä, milloin lähdemme liikkeelle! Mielellään välittömästi kun vain löydämme uuden paikan! Nyt olemme heittäneet onkikoukun yhteen reilun viikon kissapaikkaan Pohjois-Portugalissa ja pariin Ranskassa. Itse asiassa eilen, kun emme vielä häädöstämme, lupauduimme skypehaastattelussa Carcassonneen 19.3, mutta se on vasta silloin eli jotain pitää vielä sitä ennen kehitellä.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi