Keikka Tavirassa

(Kaupunki juuri nyt: Villa Real de Santo Antonio)

Huone on hyvin pelkistetty, ei minkäänlaista persoonallista otetta, kuin kirjasta ”tällainen on tavallinen hotellihuone”, mutta silti hinta-laatusuhde on tämän reissun parhaimmistoa. Tämä kustantaa 10 euroa per naama ja siihen kuuluu kunnon buffet aamupala. Miten ihmeessä jotkut hotellit pystyvät laskemaan hintojaan näin alas talvikaudella? Ja silti saman kaupungin toiset hotellit ovat saattaneet pitää aivan toisen linjan; hinnat laskevat vain aavistuksen. Nykyään on tavanomaista, että bookingissa on saman päivän tarjouksia. Nämä viime hetken varaukset ovat usein niitä parhaita tarjouksia. Jos ei ole niin väliä, mihin kaupunkiin menee tai ainakaan hotelliyksilöllä ei ole väliä, näitä tarjouksia kannattaa odotella. Nyt ei mitenkään tietoisesti odoteltu, sillä tarkoitus oli olla edellinen yö pakussa, mutta toissayönä minulle iski pitkästä aikaa tappavan kovat mahakivut ripuleineen, joista kärsin vielä koko eillisen päivänkin, joten oli pakko päästä hotelliin omine vessoineen. Nyt on elimistö sitten puhdistautunut jouluherkuista! Keliakiakivut mahan väänteineen estävät lihomasta – on niissäkin siis jotain myönteistä – olinkin onnistunut keräämään painoa useamman lisäkilon. Ei pelkästään yhden yön ripuli tietenkään painoa pudota, mutta usein en tällaisen kohtauksen jälkeen voi ainakaan viikkoon syödä muuta kuin erittäin helposti sulavaa ruokaa, kuten keitettyjä vihanneksia. Nyt aamupalalla oli onneksi paljon hedelmiä ja niitä popsin mielissäni.

Olimme Tavirassa kolmen yön keikalla hoitamassa kolmea koiraa ja kultakaloja. Kissakin talossa piti olla, mutta emme nähneet katista vilaustakaan. Koirat olivat huonosti koulutettuja, mutta sisimmässään valloittavia persoonia. Sellaisia hyväntahtoisia piskejä, joista pienellä vaivalla saisi ihania tovereita. Koiria, jotka kyllä haluavat olla mieliksi, mutta eivät vain tiedä, kuinka ihmistä vasten hyppiminen, villapaidan hihojen pureskelu ja kenkien varastelu, eivät ole niitä parhaita tapoja tehdä tuttavuutta. Vanha koira Messie oli heistä leppoisin, ei jaksanut enää pomppia, mutta kyllä hänkin pihaa vartijoi. Koirat menivät ulos ja sisään koiranluukun kautta ja aina jos joku käveli piha-aidan toiselta puolen ohi, Faruk ja Tommy ryntäsivät häntäputkella ärisemään piharauhan rikkojille – uhoamaan, ettei alueelle ole tulemista. Jos ohikulkija oli toinen koira, nämä pojat saattoivat menettää totaalisesti hermonsa ja käydä vimmoissaan jopa toistensa kimppuun. Yleensä tappelu oli tyypillistä leikkiriitelyä, nuorten urosten kisailua, mutta pari kertaa sain ottaa pihalta lasten muovijakkaran, nostaa sen ilmaan ja mennä väliin viheltämään riidan poikki. Faruk ja Tommy olivat kuin veljeksiä mustasukkaisuudessaan toisiaan kohtaan. Jos istuin sohvalla ja silitin toista, toinen änkesi aivan viereen ja puski kuonollaan kaverinsa pois jos toinen ei uskonut, näytettiin hampaita. Niimpä piskejä piti rapsuttaa yhtä aikaa, toista toisella kädellä ja toista toisella.

Kun meillä selitettiin talonhoitoa ja koirien lenkittämistä, meille näytettiin heidän peruskävelylenkkinsä. Kävelimme perhetuttavamiehen kanssa lenkin ympäri ja se kesti vain viitisen minuuttia. Ihmettelimme Kallen kanssa keskenämme, miten ihmeessä niin lyhyt lenkki. Öhningenissä, kun olimme lähteneet samanlaiselle esimerkkilenkille koirien kanssa, viivyimme puolitoista tuntia. Syy lenkin lyhyyteen, selvisi kuitenkin välittömästi, kun lähdimme myöhemmin kävelyttämään koiria. Piskit vetivät kaikki eri suuntiin. Ei minkäänmoista hihnakäyttäytymistä! Voisi sanoa, että hihnassa tempoilu oli jopa pahempaa kuin omalla koirallamme Brunolla, mikä on jo paljon sanottu. Kalle sai sukeltaa minun koirien hihnojen alitse ja minä hyppiä puolestani toisten yli. Flexit olivat jatkuvasti solmussa. Onneksi liikenne tuolla hienostoalueella oli hyvin rauhallista ja pystyimme kävelemään keskellä tietä ja valtaamaan hihnoillamme koko tiet.

”Rakastan teidän elämäntapaanne, hieno tapa elää”, kommentoi mies joka esitteli meille taloa Tavirassa. Onhan tässä mahtava vapaus, mutta täytyy myöntää, että esimerkiksi Farossa aika kävi välillä puuduttavan pitkäksi. Enemmän voisi olla haasteita työn suhteen. Moby oli hyvin helppo koira, vaikkakin välillä rasittava räkyttäjä pihaa suojellessaan, ja talo oli niin pieni mökki, että sen suhteen työllisti vain hiekan lakaisu kuistilta. Siihen kyllä menikin yhteensä Faron ajasta lukuisia tunteja. Myönteisenä tuosta Faron keikasta jäi päällimmäisenä mieleen meren läheisyys – tuskin ihan heti pääsen budjetillani asumaan noin merenrantaan – ja helppous mennä lautailemaan. Tarkoitus olisi uida ja lautailla märkäpuvun kanssa vielä muillakin rannoilla, mutta onhan se aina työläämpää jos ei ole paikkaa, missä vaihtaa vaatteita tai jos suihkuna on ainoastaan rantahiekan kylmäsuihku. Tuolla sai kävellä suoraan merestä oman mökin kuumaan suihkuun, ja tarvittaessa lämmitellä itseään kaasuhellan tulilla. Vinkiksi ihmisille jos joku on yhtä hullu kuin me, että päätyy talvella Portugalissa asumaan lämmittämättömään taloon, kaasuhellasta saa halvan ja helpon lämmönlähteen. Parasta on jos pistää uuniin tulet ja aukaisee luukkua hieman. Tosin ei kaasua tietenkään koko ajan voi poltella, se loppuu äkkiä, mutta silloin tällöin puolisen tuntiakin, nostaa kyllä sisälämpöä. Ei Farossa varsinaisesti ollut kylmä kuin aamun ensimmäisinä tunteina tai joskus illalla auringonlaskun jälkeen. Meillä on se etu, ettei meitä mitenkään haittaa nukkua kylmässä. 10 astettakin yölämpönä on vielä aivan mukava. Jotakuta saattaa stressata jopa yökylmyys ja silloin Portugalissa ei kyllä pärjää ilman sisälämmitystä. Itse asiassa Faron mökin lämpöjen puute oli syy, miksi lopulta pääsimme mökkiin. Venäläiset olivat ensin varanneet sen, mutta kauhistuivat ja peruivat, kun kuulivat pattereiden puuttuvan.

Tavirassa oli enemmän haasteita piskeissä kuin Farossa, ja aika meni liian nopeasti. Tuolla olisi viihtynyt pitempäänkin. Talo oli hieno valkoinen kaksikerroksinen kivitalo isoine – suhteutettuna kuinka pieniä pihapläntit yleensä ovat – pihoineen. Siellä oli kaikki mahdolliset laitteet ja vehkeet, lapsilla monenmoista pelikonsolia ja aikuisille tabletteja ja kodinkoneita. Ei valitettavasti osattu käyttää muita pelilaitteita kuin pientä Nintendo wii:tä, mutta sillä päästiin pelamaan lempipeliämme Mario cartia. Pihalla oli myös perinteinen jalkapallopeli – siis sellainen pöytäpeli – ja sillä myös kisailimme.

Aika koirapainotteistahan tämä minun tekstini nykyisin on, mutta niiden ympärillä elämämme on pyörinyt viime aikoina. Nyt tilanne muuttuu, sillä olemme todennäköisesti vapaalla parisen viikkoa ja Aljezurin kohteessa ei ole yhtään haukkua. Ihmisten kanssa olemme olleet kohtalaisen vähän tekemisissä. Yritimme kyllä Tavirassakin kysellä seuraa facen palstalla ’Algarvessa mitä vain’, mutta vain yksi ihminen vastasi, ja hän ei ollut Taviran tienoilla. Farossa juttelimme naapureiden kanssa lähinnä vain silloin, kun Moby halusi aidan yli heidän puolellee kyläilemään. Joskus satunnaisesti vaihdoimme pari sanaa jos törmäsimme meidän tyylisiin ”hippireissaajiin”. Yhtenä iltana yksi hippi oli valmistamassa ruokaa pakunsa peräluukussa ja istui rantamuurilla, joten häntähän piti tietenkin tervehtiä, kehua hänen autoviritelmiään. Suurin osa Algarvessa pyörivästä porukasta on eläkeläisiä, joten sekin on tietty vähän hidastanut tuttavuuden tekemistä. Reissaustapa on niin erilainen, heillä on lomaosakkeet ja golffinsa, meillä pakettiautossa yöpymiset, itse kokkailut ja talonvahti keikat. Onhan täällä tietenkin jonkun verran surffareita, mutta emme oikein lukeudu siihenkään genreen. Ehkä pitää Aljezurissa tosissaan alkaa treenaamaan bodyboardia ja päästä sitä kautta ”piireihin”.

Uutena vuotena tehtiin tuli takkaan. Oli ihana tulisija lasiluukkuineen! Soitettiin Kallen kaverille niin saatiin hieman puhua suomea. Kuunneltiin musiikkia, lähinnä suomalaista, syötiin ja juotiin. Lähdettiin kävellen keskustaan katsomaan ilotulitusta ja metsästään baaria, joka olisi auki ja missä olisi tilaa. Pieni parannus edelliseen Algarvelaiseen uuteen vuoteen oli, että Tavirassa baareja oli sentään auki, mutta useampikin olisi voinut olla, sillä harvat aukiolevat olivat ulos asti täynnä. Paljon oli väkeä liikkeellä. Mutta tunnelma ei ollut yhtään niin riehakas kuin olisi ollut Suomessa vastaavanlaisessa ulkoilmatapahtumassa. Kukaan ei ollut näkyvästi liian kännissä, ihmiset eivät juuri jutelleet tuntemattomilla vaan olivat oman perheen kesken. Bändi soitti, paikalle oli rakennettu iso lava valonheittimineen, kaljakioskeja oli sijoiteltu sinne tänne ja ihmiset kanniskelivat kuohuviinipullojaan. Ei olisi onnistunut Suomessa tuollainen, että viinaksia vain kanniskelleen eikä juoda. Pullo avattiin puolenyön h-hetkellä ja siitä pärskittiin kaikkian niskaan, ei siis edellenkään varsinaisesti juotu.

Nyt olimme siis yhden yön Villa Real de Santo Antoniossa, joka on rajakaupunki Espanjaan ja kohta ajamme rajajoen yli. Seuraavaksi yöksi olemme varanneet hotellin Lepestä. Espanja keikalla on vain se tarkoitus, että saamme sieltä halpaa dieseliä ja minulle mahaystävällistä ruokaa. Ruoka on myös lompakkoystävällisempää kuin Portugalissa. Nyt tässä parin viikon tuuliajolla olisi tarkoitus yöpyä pakussa mahdollisimman paljon, koluta rantoja ja majoittua paikkoihin, missä on muitakin karavaanareita. Lähtiessämme Farosta, olimme Olhaossa yön kunnon karavaanariparkissa. En tiedä, mikä Olhaossa vetää asuntoautoja, mutta yhdellä parkkipaikalla niitä oli viitisenkymmentä. Mahduimme hyvin sekaan. Vietimme iltaa lautapelikaupassa, jossa omistaja esitteli meille pelejä ja pelailimme hänen ja hänen poikansa kanssa. Se oli meidän ainut ihmiskontakti pitkiin aikoihin ja oli kyllä hauska pelailla uusia pelejä. Seuraavana aamuna vaelsimme vielä takaisin putiikkiin ja ostimme itsellemme Medicin lautapelin. Lautapelithän ovat olleet pitkäaikainen harrastuksemme ja olen jopa suunnitellut Savoon jotain asian tiimoilta, mutta saa nähdä, tuleeko joskus perustettua sinne lautapelisäätiö, kerho tai vastaava. Tämän Olhaon herran työ vaikutti kyllä unelmatyöpaikalta ja hän oli siellä aivan elementissään. Miten joku saakin tuolla tavoin rakennettua rakkaasta harrastuksestaan aivan leipätyön?

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

2 kommenttia

  1. leena malinen Reply

    no niin. hyvää vuoden jatkoa sinne etelään. täällä räystäät tippuu ja katuojat juoksee, siis +2 astetta.
    tuo lautapelijuttu sytytti, se olisikin hauska juttu. tiedättekin, että olemme pelifaneja, johon myös mölkky kuuluu. vuosi vaihtui yhdellä ”padalla”.
    kohtahan jo onkin juhannus, että se tästä talvesta. pelargonit kukkivat vielä verannalla, kun ei ole ollut pakkasia. terv. leena, alajuoksulta.

    • Kiitti Leena kommentista!Hyvää kevättalvea teille sinne Niittylahteen! Kiva, että tekin olette pelifaneja. Meille on kertynyt kunnon kokoelmat lautapelejä, joten voidaan pelailla sitten kun tulemme huhtikuussa takaisin Suomeen. Olisi tosiaan mukava perustaa jonkinmoinen lautapelikerhokin. Palkkatyötä asian ympärille on ehkä vaikea viritella, vaikka olen sitäkin miettinyt, mutta ainakin harrastuksena aion nuo pelit pitää. En huomannut viestiäsi kuin vasta nyt, joten vastaan näin viiveellä. Kaikkea hyvää teille sinne ja toivottavasti pakkasia riittäisi vielä, ettei ole liian märkää. Kyllähän kevättalvi ja hankien kimallus on parhaimmillaan tosi kaunista! :)

Kommentoi