Portimaossa, Loulessa ja Faron rannalla

Ulkona vinkuu tuuli ja hiekka lentää. Mökki näyttäisi olevan rapattua kiveä, mutta tarkempi ohkaisten seinien tarkastelu osoittaa, että jostain elementeistä tämä on rakennettu. Toivottavasti puhuri ei vie mökkiämme mennessään! Tunnelma täällä mökkikylässämme on kuin siirtolapuutarhassa: pientä vaatimatonta mökkeröistä vierekkäin, kasvi-istutuksia, puutarhapöytiä ja piha-aitoja. Idyllisen alueesta tekee hiekalla mutkittelevat pienet kävelypolut, joiden varsilta nousee isompia ja pienempiä kaktuksia tai muita kuivan maan kasveja. Takapihallamme lainehtii meri ja toisella puolen taloa hiekkaisen rinteen ja pienen autotien takana aukeavat niin sanotut takavedet. Se on murtovesialue saarekkeineen, levämattoineen ja pesivine lintuineen.

Alueen mökit ovat hieman isompia kuin siirtolamökit. Meidän asumuksessa on itse asiassa kolme pientä huonetta ja yksi isompi olohuone-keittiöyhdistelmä. Neliöitä ei kuitenkaan ole kuin arviolta 50 eli huoneista pari ovat vaatekomeron kokoisia. Hyvin me tänne mahdumme ja pikkuruisuudessaan tässä on jotain nukkekotimaisen viehättävää. Ulkoapäin talo näyttää vielä pienemmältä, sillä se on ikään kuin upotettu hiekkaan. Pihamuurit pitävät rantahiekan terassin toisella puolella ja patiolla seistessä hiekka aidan toisella puolella ylettyy yli navan korkeuden.

Kuinka päädyimme Ouriquesta tänne? Tuonne Alentejon pikkukylään menimme lähinnä aikaa tappaaksemme ja rahaa säästääksemme. Ei siellä oikeastaan ollut tarkoitus olla edes viikkoa ja heti kuultuamme autokorjaajalta, ettei pirssiämme mikään vaivaa, ampaisimme jatkamaan matkaa. Pakussa hehkutusvalo vilkkuu edelleen, mutta ratkaisimme ongelman teippaamalla häiritsevän valon eteen jeesusteipin suikaleen. Korjaaja-jamppa sanoi, että vika on vain itse varoitusvalossa, ja päätimme uskoa häntä. Netin keskustelupalstojen mukaan hehkun vilkkuminen voi johtua ainakin kymmenestä eri asiasta, mutta mikään niistä ei yleensä estä ajamista, joten huolettomasti olemme vain painaneet kaasua ja hyvin Funkkis on meitä lennättänyt asvaltin päällä. Suuntasimme Ouriquesta Portimaoon etsimään Suomi 100 juhlia.

Yövyimme meidän mittapuulla erittäin hienossa hotellissa nimeltään Clube Praia Mar Apartamentos Turisticos, joka alun vastoinkäymisten jälkeen osottautui aivan mukiinmeneväksi. Jos pitkällä nimellä halutaan viitata hotellin suureellisuuteen, se on osuvaa, sillä paikka oli hyvin korkea pyöreä kerrostalo.Olimme varanneet sen, koska hotellin tiedoissa luvattiin lämmitys ja olin viikon palelun jälkeen luita ja ytimeä myöten jäässä. Heti kyllä huomattiin, ettei huoneessa todella mitään lämmitystä ollut. Ajattelin kuuman kylvyn ajavan asian. Yritin laskea kuumaa vettä, mutta hanasta tuli vain kylmää. Sittemmin muistin, että varaustiedoissa luvattiin myös sisäuima-allas. Lähdin kysymään siitä alakerrasta ja vastaus oli kuinkas muutenkaan kuin ”se on juuri nyt suljettu.” Kerrottuamme kuuman veden ongelmasta, joku kävi kurkkaamassa lämmitysboileria, mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään. Kun kävin kysäsemässä saammeko vaihtaa huonetta, respassa oli liiankin palveluhalukas työntekijä. Hän kertoili ummet ja lammet kuinka naapurissa olisi edullinen uima-allas ym. Lopulta sain käsiini uuden hotellikortin, ja saimme itsenäisesti muuttaa huonetta. Sen jälkeen asiat luistivatkin tuossa hotellissa aivan mukavasti.
Kaikesta näki, että paikka oli joskus ollut hyvin ylellinen. Huoneissa oli jäljellä vanhat keskusradion katkaisimet; 80-luvulla oli varmaan suurinta mahdollista luksusta tuollainen sisäänrakennettu radio, josta pystyi laittamaan musiikit soimaan joka huoneeseen. Kylpyhuoneessa oli amme, jossa oli poreet. Se oli kyllä oikeasti mukavan rentouttava. Huoneistossamme saimme nauttia kauden ulkopuolella matkustamisen hyvistä puolista: kaksion kokoinen tila omine keittiöineen ja isoine parvekkeineen sekä merinäköaloineen. Kaikki tuo kustansi vain 24 euroa yöltä. Huonot puolet sesongin ulkopuolella matkustamisesta tulivat vastaan hotelin ulkopuolella: kaikkialla oli liiankin rauhallista. Suurin osa ravintoloista oli kiinni tai niissä oli pari asiakasta. Kaikkialla leijui unelias tunnelma. Eihän tuo olisi muuten häirinnyt, mutta olihan sentään Suomi-100 juhlat, joten kaipasimme pirskeitä. Kävimme aamupäivästä kysymässä Suomi-kauppa Koivusta tietäisivätkö he, missä mitäkin tapahtuu. Kaupan pitäjällä ei ollut kuitenkaan mitään muuta infoa kuin, että heidän tiloissaan on illallinen, mutta se on jo täynnä.

Olimme kuulleet paikasta nimeltään Kerri’s baari, joka olisi suomalaisten suosiossa. Jeanette oli sanonut Kallelle sen sijaitsevan linnan lähellä, mutta tuolla alueella ei ollut mitään sen nimistä paikkaa ja muutenkin kaikki oli aavemaisen hiljaista. Vähän nolosti tämä meidän juhlienetsintä kierros päättyi: ei kerta kaikkiaan löydetty minkäänmoista tapahtumaa. Lopulta meille olisi kelvannut jokin paikallissävytteinenkin meno – kuten Evorassa baarimestarin synttärit. Kunhan jossain olisi jotain tapahtunut! Mutta ei. Istuimme irkkuhenkisessä pubissa jonkin aikaa, kunnes jalkapalloseloste alkoi pauhata niin kovalla, että vei loputkin tunnelman rippeet. Suomi-kaupalla – mistä ostimme juhlien kunniaksi turkinpippureita, pantterikarkkeja ja xylitol pastilleja – meille oli mainittu Marian baarista Kolumbia talon liepeillä. Taas kuitenkin vedimme vesiperän. Mitään sen nimistä baaria ei siellä ollut ja yksi nimetön paikallinen muovijakkarapaikka saattoi kantaa kansan suussa tuota nimeä, mutta ei vaikuttanut mitenkään puoleensa vetävältä. Tupakan savut leijailivat ulos asti ja paikka oli hyvin nuhjuinen. Ketään suomalaisen näköistä ei myöskään näkynyt. Rannan pääkadulla yritettiin bongailla suomalaisia, sillä heidät on kyllä helppo tunnistaa, kuten meidätkin varmaan, mutta saksalaisten kohdalla päästiin lähimmäksi – heidän olemuksessaan on joskus hieman jotain samaa.

Illan huipennus oli, kun nähtiin rantahiekalle kynttilöistä rakennettu Suomi 100 teksti. Sentään pieni vihje siitä, että jossain joku juhli maamme itsenäisyyttä. No, toisaalta meille oli juhlaa sekin, että saimme vetäytyä kunnon hotelliin jatkamaan iltaa. Menin peiton alle lukemaan hyvää kirjaa ja vaikka lämmitystä ei ollut, huoneisto oli pysynyt yllättävän lämpöisenä. Ouriquessa netti ei ollut toiminut, joten Kalle nautti, kun naapurihotellin wifi ylettyi huoneeseemme.

Kalle oli nähnyt tapahtumaesitteen, jossa mainittiin Moonspell:n keikka Loulessa ja hän innostui siitä. Niinpä hän hankki liput keikalle ja päätimme ajaa Louleen yöksi. Sitä ennen keikkalippu piti kuitenkaan tulostaa, mikä teetti harmaita hiuksia. Ensin yritimme tulostusta Portimaon Suomi-seuran tiloissa. Tahdoin tuonne seurantalolle, koska minua kiinnosti heidän kirjahyllynsä. Samalla Kalle yritti tulostaa lippua, mutta heidän läppärinsä ei saanut yhteyttä tulostimeen, vaikka toistuvasti yritettiin. Siellähän niitä suomalaisia sitten parveili! Juuri kun olimme lähdössä paikasta, sisään astui isompi jengi, joka kävi innokkaasti kirjahyllyn kimppuun. Itse olin löytänyt muutaman teoksen kierrätyslaatikosta ja jättänyt sinne myös pari dekkaria. Kun tulostus ei tuolla onnistunut, suuntasimme sittemmin kirjastoon kokeilemaan. Kaupungin kirjasto sijaitsi sattumalta suomi-kauppaa vastapäätä, joten sain käydä vielä juomassa suomityyliset kahvit – kunnon kokoisen kupposen suodatinkahvia. Kun olimme jo pakun edessä lähdössä, törmäsimme hauskaan suomalaiseen hippipartaiseen setään. Hän oli aavistuksen nuorekkaampi kuin keski-ikä Algarve-seurassa ja rempseän oloinen. Vaihdoimme siinä hetken kuulumisia ja saimme kuulla, että pienempiä pirskeitä oli ollut vähän ympäri kaupunkia edellisenä iltana. Pieniä ryhmiä siellä ja täällä ja suurin osa oli lähtenyt Lissaboniin. Ei siis ihme, että emme löytäneet mitään tapahtumaa jos suurin osa kaupunkiin jääneistä juhli rauhallisesti omassa pienessä piirissään sisätiloissa.

Parin hotelliyön jälkeen, olimme jälleen parisen yötä pakussa. Ensin yövyimme Loulen kaupungin parkkipaikalla. Minä kulutin aikaa Mäkkärissä – siellä parhaat sohvapenkit ja virtaa puhelimeen – ja Kalle kävi metallibändin keikallaan. Loule oli kuin joulumaa! Siinä on kaupunki, joka panostaa taiteeseen – niin kuvaamataitoon kuin musiikkiin. Hyvin korkeakulttuuriselta vaikuttava paikka ja aina niin nätiksi laitettu. Koko kaupunki oli jouluisesti koristeltu ja erikseen oli rakennettu jonkinmoinen joulupuisto. Uskonnolliset hahmot olivat saaneet väistyä muun jouluisen tieltä, Jeesus-lapsi kuvaelma sentään oli rakennettu, mutta muuten teemat oli haettu pohjoisnavalta – iglu, hylje, kalastaja, jääkarhuja – ja perinteisestä joulupukkikuvastosta tonttuineen ja napapiirin pikajunineen. Katujen varsiin oli rakenneltu kierrätystaidetta, minkä muistan jo edelliseltä Loule-vierailulta ja tällä kertaa aiheena olivat joulukellot. Kelloja oli koottu käytetyistä muovimukeista, muovipulloista, korkeista jne.

Loulen parkkipaikalla oli aivan rauhallista nukkua, mutta tahdoimme kuitenkin rannalle. Rannoilla on oma huolettomuutensa, koska siellä on aina paljon muitakin karavaanareita, kahviloita on kävelymatkan päässä ja oleskelu on rennompaa kuin kaupungeissa, vaikkakin nimen omaan Loule oli kyllä hyvä siinäkin: vapaasti käytettävät kadunvarsivessat ja kahviloista osa oli auki vielä seitsemän jälkeenkin, McDonalds oli jopa 24 asti auki. Löysimme Faron rannalta parkkipaikan, jossa toimi läheisen kahvilan wifi. Se oli kyllä juhlaa! Eilen ja toissapäivänä sattui olemaan tosi hyvät rantapäivät. Keskipäivällä tarkeni lukea rantahiekalla ja kokkailla trangialla. Tuuli ei ollut liian voimakas ja rannalla oli mukavaa kävellä meren ja hiekan rajassa.

Portugalin kahviloissa on usein ongelma, etteivät ne ole kovin viihtyisiä tai omaleimaisia, mutta tänne Faron rannalle on noussut muutamia, joissa on kyllä hienoa yritystä. Tästä esimerkkinä Wax restobaari, jossa oli löhöilytuoleja, sohvapenkkejä, kirjahylly ja tehokkaasti lämmittävä kamina. Sisustuksessa oli haettu yhtä aikaa rentoutta ja luksusta. Valitettavasti paikan hinnoittelut olivat vähän yläkanttiin, maksoimme kahdesta teekupposesta melkein neljä euroa, mutta muuten paikalle voi antaa kiitosta. Itse asiassa tämä on sama paikka, jonka netin omimme käyttöömme, joten sinänsä teekuppien ylihinta ei harmittanut.
Volker, joka on suurin piirtein meidän ikäinen surffari ja läppärikulkuri, olemukseltaan aavistuksen nörtihtävä, lähti tänä aamuna lentokentälle ja kohden Saksaa. Hän meni sinne joulunviettoon ja me jäimme vahtimaan hänen Bichonfrisee rotuista koiraansa Mobya. Koira on kyseisen rotuiseksikin pikkukoiraksi todella pikkuinen, mutta sillä on vahva ego: merkkailee paljon, haukkuu ärhäkkäästi terassiltamme ohikulkijoille ja eilen se otti meidät tosi terhakkaasti vastaan. No, hyvä olla vahva persoona ja rohkea, koska kyllähän isännän äkkinäinen katoaminen on aina koiralle stressinpaikka. Nyt se nukkuu tuolla isäntänsä sängyssä ja vaikuttaa olevan vähän ymmällään. Volkerkin on vuokralaisena tässä talossa, useimpia mökeistä vuokrataan, koska ne ovat todella suosittuja. Nyt vuokra on vain 350 e kuukaudessa, mutta kesällä näistä saatetaan kuulema pyytää jopa 1000 euroa. Olemme siis varsin onnekkaita päästessämme asustamaan tätä pikkutaloa! Toivottavasti vain kelit pysyisivät aisoissa. Viimepäivät ovat olleet ihanteellisen lämpimiä, mutta nyt on taas luvattu kylmenevää ja huomiselle jopa sateita. Pieni ongelma on, ettei täällä ole minkäänmoista lämmitystä ja seinät ovat kuin pahvia, joten kylmä tulee jos kelit kylmenee. No, ostin sentään kunnon kevyttoppatakin, joten enköhän pärjää. Kallella on taas flunssa – tosin se iski hotellin liian ohuen peiton vuoksi – joten hänenkin pitäisi varmaan ostaa lämmintä.

Lukijoitani tuntuu aina kiinnostavan suunnitelmamme ja seuraavat ohjelmanumerot. Mitä siis on luvassa? No, jouluksi olis ihana löytää sauna. Käteni vuoksi minun pitäisi löytää hierontapaikka. Volkeri jätti meille yhden pyörän ja lisäksi meillä on oma taittopyörä, joten tulemme varmaan pyöräilemään paljon. Tarttisin kuitenkin myös jotain liikuntaa, mikä kohdistuisi niskahartijoihin. Luulen, että tulen ostamaan märkäpuvun ja bodyboard laudan ja sittemmin seilaan meressä sen verran sporttisesti, että saan kaikki jumitukset pois kropasta. Jos ei mullistuksia tapahdu, olemme aina 27.12 asti täällä Faron rannalla.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi