Märkäpuvulla aalloissa ja pitkiä rantakävelyitä

Nyt ollaan kymmenisen päivää asusteltu täällä hiekkalaatikossa. Heti toisena päivänä saimme niskaamme pienen koetuksen, sillä yöllä oli pyryttänyt hiekkaa kuin lunta ja koko terassimme oli paksujen hiekkakerrosten saartama. Mökki on ikään kuin upotettu pikkupihoineen dyynien sisään noin metrin verran. Kun tuuli kovasti ja vielä samaan aikaan satoi, hiekka lensi pihamuurien ylitse ja kasautui kinoksiksi kuin lumi. Parisen päivää lapioitiin, kolattiin ja lakaistiin hiekkaa. Työn teki raskaaksi hiekan märkyys ja vesilätäköt. Meidän talomme on sentään keskellä mökkirivistöä, joten naapurit suojasivat hieman. Britti-naapureillamme oli vielä kovempi työmaa pihansa siistimisessä ja he jatkoivat lakaisua päivittäin melkein viikon verran.

Kalle soittelee kitaraa ja Moby lymyilee pöydän alla. Moby suhtautuu suurella epäilyllä märkäpukuihin, kitaraan ja imuriin. Se uhoaa muille koirille, murisee niiden jälkeen kun ne ovat jo menneet, ja vartioi ärhäkästi pihaamme, mutta lopulta se on hyvin herkkä pikku-piski. Meillä ei juuri ole kokemusta aroista koirista, koska oma Brunomme on hyvin rohkea ja tähän asti myös hoitopiskimme ovat olleet hyvällä itsetunnolla varustettuja. Hyvin ollaan tämän pikkuista pehmoeläintä muistuttavan koirulin kanssa kuitenkin pärjätty. Ei se onneksi mitenkään sairaalloisen pelokas ole, vähän vain epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Luulen, että se on tullut hoidossamme jopa vähän rohkeammaksi, sillä eilen se kipitteli rohkeasti siltaa, mikä omistaja Volkkerin mukaan piti olla sille fobia. Kävimme eilen kävelemässä kahden ja puolen tunnin lenkin. Mietin etukäteen, kuinka Mobya joutuisi varmaan kantamaan välillä. Mutta se olinkin minä, joka väsyin ennen koiraa. Kävelimme ensin rantahiekalla ja sieltä jatkoimme puisille kävelysilloille, joita kulkee natura-alueen lintureiteillä. Nyt ei ole lintujen pesimäaika, joten tirppoja ei näkynyt parvittain, mutta muutamia pitkänokkaisia- ja jalkaisia solakoita kahlaajia onnistuttiin pongaamaan.

Kaupoissa ollaan käyty niin pyörällä kuin autollakin. Tänään polkaistiin taas pyörillä Aldiin. Tämä Lidlin pikkuserkku Aldi on aina mahtavan rauhallinen kauppa. Edes näin joulunaikaan siellä ei ole massiivisia jonoja. Forum Algarven tavaratalossa sitä vastoin alkaa olla vilskettä: luistinrata keskellä pihaa, paljon lapsia kiipeilytelineissä, jouluaiheisia kuvaelmia, tonttuja, jokaisessa putiikissa soi joululaulut ja ihmiset törmäilevät ostoskärryineen.

Kävimme kurkkaamassa, kuinka Faron kaupunki on kahdessa vuodessa muuttunut. Onko tullut hienoja tilataideteoksia? Onko avattu uusia trendikkäitä kahviloita? Onko keskustassa paljon luomukauppoja, kuten niitä muun maailman keskittymiin on putkahdellut? Mutta ei. Mikään ei ollut muuttunut! Muutamia joulukoristeita oli viritelty ja keskusta oli ihmisten osalta eläväisempi kuin muistelin. Jopa kulkurin näköisiä retkipyöräilijöitä näkyi ja yksi hippimäinen katusoittaja. Tunnelma ei siis ollut yhtä pysähtynyt kuin muistelin, mutta saattoi johtua erityisen hyvästä kelistä ja lauantai päivästä. Niin, no se tärkeä seikka oli muuttunut, että kirjaston puistoon oli ilmaantunut kaneja marsujen rinnalle. Keskeinen muutos, koska tietenkin puistossakävijöiden on hauskempi tarkkailla kaneja, jotka ovat älykkäitä eläimiä, kuin yksinkertaisempia marsuja. Tähän puolueelliseen näkökantaani saattaa vaikuttaa, että olen aina ollut kani-ihmisiä.

En halunnut ostaa joulukoristeita, joten askartelin niitä itse. Tein kuistiamme piristämään kivistä ja rannalta löytämästäni hylkytavarasta poron, tontun ja surffaafan joulupukin. Kun etsin tarvikkeita, kävelin rantaviivaa edes takaisin. Rannalla on tullut muutenkin vaellettua, koska aaltojen seuraaminen on aina hauskaa ajankulua. Nyt aaltojen tarkkailussa on myös hyötynäkökulmana havaita, milloin ne olisivat vesiliikuntaan sopivat.

Kalle osti Decathlonesta skimmaus-laudan ja minä bodyboarding sekä märkäpuvun. Oikeastaan pelkästään liikunnallisesta perspektiivistä ostin nämä välineet. Onhan surffaus hauskaakin – jos osaisi – mutta ennen kaikkea sen yrittäminen käy liikunnasta. Olen aina pitänyt bodylautoja jonkinmoisina lastenleluina, surffauksen korvikkeena niille onnettomille, joilla ei ole surffilautaa. Mutta täällä ja Alentejon rannikolla olen nähnyt aivan aikuisiakin ihmisiä näiden ”mahalautojen” kanssa ja jotkut ovat aivan tosissaan lajin suhteen. Itselle oli selvää, että ostan märkäpuvun, koska ajattelin uinnin auttavan käsi-ja niskakipuihin. Lauta tuli siinä sitten hieman ohessa, kun se ei kovin kallis ollut ja ajattelin sen tuovan lisähaastetta pelkkään uimiseen.

Vesi täällä on noin 15 astetta. En ollut ennen kokeillut märkäpukua ja en yhtään tiennyt, kuinka se käyttäytyy vedessä. Tuo puku kyllä kastuu, mutta sen ja ihon väliin menee vain niin vähän vettä, ettei se tunnu kylmältä. Veteen on tosi helppo mennä, koska puku ei kastu välittömästi vaan pikku hiljaa. Ei tule samanlaista shokkia kuin Suomen suven alkumetreillä hypätessä laiturilta veteen – tai itse en usein hyppää vaan yritän hitaasti ja tuskallisesti hivuttautua veteen. Varmaan laadukkaammat puvut kastuvat vielä vähemmin. Tuossa märkäpuvussa on se pieni ongelma, että se hörppää helposti niskasta vettä. Vetoketju on siinä selässä, toisin kuin kalliimmissa puvuissa näyttää olevan vain pieni vetooketjun pätkä edessä hartijoiden myötäisesti. Tietenkin laatuun vaikuttaa myös muut seikat. Ei minunkaan pukuni sinäänsä huonoimmasta päästä ole, koska se on kuitenkin 3/4 mm. Joskus puvut voivat olla ohuempiakin. Tämän puvun pitäisi olla sovelias 12-17 asteiseen veteen eli kuvittelisin sillä voivan jatkaa uintikautta myös Suomen kesässä ainakin syyskuun alkuun. Toivottavasti puvussa on sen verran laatua, että siinä jää iloa vielä savoon asti! Savosta puheen ollen eräs pienellä pelolla odottamani asia toteutui tänään; naapuritonttini myytiin. Ostaja eli tuleva naapurini soitti minulle ja uteli meidän suunnitelmiamme talon suhteen. Paljastin, että tarkoitus olisi jatkaa remonttia loppukeväästä. Hän kertoi rakentavansa ensin saunan ja sittemmin pienen talon. Huojentavaa oli kuulla, että rakennukset tulevat kauemmaksi talostani kuin olin pelännyt. Olisin niin mielelläni ostanut tuon maapalstan, mutta ei minulla olisi ollut siihen varaa. Aika kädestä suuhunhan elän täälläkin. Mutta koska asuminen on ilmaista ja sain veronpalautukset, ruokaa on kuitenkin varaa ostaa jouluksi reippaasti – paljon suklaaherkkuja, erilaisia juustoja ja gluteenittomia tuotteita.

Olemme täällä 27.12 asti ja sen jälkeen olemme taas kodittomia yli pari viikkoa. Vielä ei ole muotoutunut mitään suunnitelmia, mihin jatkamme täältä. Espanjassa olisi mukava pyörähtää halvan dieselin ja ruuan takia. Voisi ostaa sieltä kaikenmoista kuivaruokaa varastoon. Kovin kauaksi maahan ei tietenkään ole järkevää ajaa. Granada olisi ihana, mutta se on liian kaukana. Varmaan käymme Huelvan kaupungin katsastamassa, koska se on aika lähellä rajaa. Sittemmin haluaisin tutustumaan jonnekin Andalusian tai Portugalin puolen ekoyhteisöön. Olen kuullut, että niitä on paljon, mutta netistä en vain löydä mitään. Tameran tietenkin löysin, mutta heillä yöpyminen maksaa 30 e yöltä vierailijana. Saa vinkata jos lukijani tietävät jonkun yhteisön, jonne vain saisi mennä tutustumaan! Jotain pienimuotoista työtäkin voitaisiin tehdä. Ouriqueen en kyllä enää lähde, vaikka siinä hieman säästäisikin. Se on ilmapiiriltään äärimmäisen ahdistavaa seutua ja majapaikka on niin kylmä, että jääkaappikin olisi kateellinen siitä hyytävyydestä. Täällä Farossa on sentään tarennut, vaikka mökkiä ei voi hyvällä tahdollakaan lämpimäksi sanoa. Sisälämpö on vuorokaudenajasta riippuen 12-18. Päivällä auringonpaistaessa takapihan ovesta sisään, mökki lämpenee hetkeksi. Jos aurinkoon päin olisi yksikin ikkuna, kämppä olisi varmasti lämpimämpi. Faron vuokra-asunnossa meillä oli se vahvuus, että siellä oli isot ikkunat etelään, joten asunto oli näin joulukuussakin lämpimämpi kuin tämä varjostavan hiekkadyyniin sisään upotettu asumus. Mutta onhan tämä idyllinen! Kalle totesi viimeksi kaupoissa: en kyllä enää yhtään viihdy kaupungeissa, parempi rannan rauhassa ja onneksi seuraava kohdekin on maalla. Niinpä. Vanhemmiten olen itsekin alkanut stressautumaan kaupunkien vilskeestä. Viihdyn kyllä hyvässä kulttuuritapahtumassa, illan istujaisissa, joissa on hyvä tunnelma tai hippihenkisessä kahvilassa, mutta en missään nimessä haluaisi enää asua kaupungissa. Liikaa kaupallisuutta ympärillä! Liikaa ”osta sitä ja tätä”, liikaa autoja ja liian vähän kasvillisuutta.

Nähtävästi blogiini ei mahdu enää kuvia, joten pistän kuvia faceen. En osaa vapauttaa tilaa tänne.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi