Taas liikkeellä

Salamanca

Ensimmäinen yöpymispysäkki La souterranista lähdön jälkeen oli ranskalaisessa pikkukylässä nimeltään Labouheyre. Ei ollut minkäänmoista turvattomuudentunnetta, sillä kylä oli hiljainen ja hyvinvoiva. Seitsemän aikoihin oli vielä muutamia ihmisiä liikenteessä – kävelemässä huikeiden köynnösmäisten puistopuiden alla – mutta jo kahdeksan tienoilla kylänraitti hiljeni. Kunnantalolla isännät lopettelivat kokoustaan, laskeutuivat ylellisestä pytingistään parkkipaikalle ja läpsivät toisiaan naureskellen selkään kuin onnistuneen kokouksen merkiksi. Hyvähän siinä oli naureskella, kun sellainen kaikesta päätellen rikas pikkukylä oli johdettavaan: kaikki talot olivat tosi hyvässä kunnossa, puistot hoidetut, ei roskan roskaa, ei kodittomia tai ketään muita lorvailijoita kuin me ym. Pienet maaseutukylätkin siis voivat olla hyvintoimeentulevia! Näkeehän näitä aina välillä, mutta yhtälailla näkee etenkin Espanjan puolella täysin hylättyjä kyläpahasia.

Yö pakussa sujui muuten mukavasti, mutta kylmyys meinasi iskeä luihin ja ytimiin. Pakkasen kylmä koura tavoitteli jalkojani untuvatäkin alta. Kun viimein jaksoin kietoa takin lisäpeitoksi jaloilleni, pystyin jälleen nukkumaan. Tosin aamulla aikaisin puistopuutarhurit aloittivat työnsä leikkaamalla pahaäänisen nosturin huipulta köynnöspuita. Tuo parkkipaikka oli hauskasti yhtä aikaa puisto ja jos keli olisi ollut parempi siinä olisi ollut mukava illalla viettää aikaa. Mutta kaupungintalon lämpömittarin näyttäessä kolmea astetta, käytimme illan lähinnä kävellen ympäriinsä, ja menimme juomaan viinilasilliset paikalliseen baarikahvilaan, joka sulki ovensa jo ennen kahdeksaa.

Kilometrejä on paukkunut auton mittariin viimepäivinä mukavasti. Kokonaissummaksi on kertynyt jo huikeat 5000 km! Toissapäiväisenkin ajelimme koko päivän, mitä nyt Donostiassa poikettiin. Siinä on kyllä hieno rantakaupunki! Ranskan puoleisetkin lomakaupungit valkoisine huviloineen Akvitaniassa olivat hienoja, mutta Donostiassa on jollain tapaa hyvin viihtyisä ilmapiiri ja se ei ole liian sliipattu lomakaupunki, vaan aidosti espanjalainen. Olemme aiemmin pyöräilleet siellä, ja nyt tosiaan viettelimme muutaman tunnin. Suurinosa ajasta meni Lidlin etsintään, sillä tietenkään varsinaisia ruokakauppoja ei ollut rannan tuntumassa, mihin olimme työllä ja vaivalla saaneet parkkiin. Tietenkin myös navigointi herkesi juuri silloin toimimasta ja saimme kävellä ruokakaupan perässä pitkästi. Toisaalta on kyllä hyväkin kävellä, kun istuu paljon autossa. En halua enää selkäongelmia, kun ranne on jo tarpeeksi hankala! (löysin edellisestä talonvahtikohteesta rannetuen. Oli hauska sattuma, että Sallyltä oli leikattu kummatkin rannekanavat ja siksi hänellä sattui olemaan tuo tuki, minkä hän sitten tarpeettomana lahjoitti minulle. Siitä on ollut öisin apua, mutta kyllä rannetta silti aina päivisin välillä särkee ja pistelee ja mitään kädellä ei oikein voi kantaa tms) Donostiasta vielä sen verran, että kaupungin sydän on puolenkuun mallinen rantaviiva: rannalla lenkkeillään, ulkoilutetaan koiria, hiekkaan kirjoitetaan mielenosoitustekstejä ja jopa näin hyisellä syksyisellä kelillä käydään märkäpukupäällä ottamassa mittaa meren aalloista.

Vitoriassa – Baskien pääkaupungissa – meidän sohvasurffaajaisäntämme oli oikeastaan pupu. Näimme tätä kania enemmän kuin varsinaista isäntää. Ja kommunikoin pupun kanssa enemmän ja paremmin. Kaneja oli oikeastaan kaksi, mutta toinen oli selvästi isäntä talossa. Rohkeasti se tuli tervehtimään ja hyppäsi keittiön tuolille kerjätäkseen ruokaa. Usein sohvasurffaajamajoittajat tahtovat esitellä kaupunkia, mutta tällä historiantutkijalla ei ollut aikaa. Kahdestaan kävimme Kallen kanssa katsomassa hienosti valaistuja vanhoja kirkkoja ja hallintorakennuksia. Vaikka kyse oli yliopistokaupungista, kaupunki hiljeni aikaisin. Ehkä hyinen keli taas vaikutti. Jouduimme jättämään pakun vähän kauemmaksi kämpästä, yliopiston parkkipaikalle, jonne se juuri ja juuri muita autoja hipoen mahtui pieneen ruutuun, ja kävimme vielä illalla kurkkaan autoa, jonka ikkunat olivat huurtumassa. Aamulla ikkunoita ei sentään tarvinnut rapata, kuten oli pitänyt Labouheyressä, jossa ikkunoissa oli selvää jäätä.

Tämä Salamanca on ollut mahtavan eläväinen kaupunki kaikkien hiljaisten paikkojen jälkeen. Tämä on Unescon maailman perintölistalla ja valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2002. Jos Vitoriassa oli aivan jännä vanha keskusta, täällä vanhakaupunki on suorastaan vaikuttavan upea. Illalla siellä oli oma tunnelmansa, kun kaikki vaalean ruskea hiekkakivi, josta huikean korkeat katedraalit ja hallintopalatsit olivat rakennettu, oli pehmeästi valaistua. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä ja kaupunki suorastaan sykki elämää.

Yövyimme hotellissa, jonka saimme hyvään 23 euron tarjoushintaan, vaikka yleinen hinta olisi ollut 80 e. Nyt on hiljainen matkustusaika niin ennakkovarauksilla näitä hyviä tarjouksia aina löytyy. Tässä kaupungissa on lukuisia lähes samannimisiä hotelleja, niinpä menimme ensin väärään paikkaan. Sanoimme tiskillä nimemme ja ihmettelimme, kun varausta ei löytynyt. Se hotelli oli Castellano 1 ja tämä meidän nykyinen hotellimme on Castellano centre, kylällä on myös Castellano 2 ja 3 hotellit. Hieman sekavaa ja googlemapsi oli merkinnyt paikaksi tuon, mihin ensin menimme, joten ei ihme että erehdyimme. Tämä hotelli oli muuten loistava – vanhanajan henkinen tummasävyisine huonekaluineen ja lankapuhelimineen – mutta huoneessa oli hyvin kuuma. Nytkin tätä kirjoittaessani olen aivan hiessä, vaikka ikkunakin on vähän auki. Harvinaista herkkua! Kai pitäisi nauttia lämmöstä, koska yleensä Espanjassa ei raaskita lämmittää huoneita. Luulen, että juuri tämän lattian alta menee jotkin lämminvesiputket, kun lattia huokuu lämpöä. Nyt pitää lopettaa, ettei käsi kipeydy lisää. Saa nähdä ajammeko tänään Portugalin puolelle!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi