La Souterraine, Ranska

 

Olemme olleet noin viikon päivät vahtimassa taloa Keski-Ranskassa. Jos Öhningen oli pieni kylä maaseudun keskellä, tämä taas on sitä aivan itseään eli maaseutua. Limousine-alue Ranskassa on maan harviten asuttua seutua ja sen kyllä huomaa. Äskeisellä aamulenkillä emme nähneet yhtään elävää olentoa – paitsi uteliaasti pellolla mullistelevia lehmiä. Ei yhtään autoa, mikä sinäänsä on hienoa, koska koiraa voi juoksuttaa irti. Satunnaisesti asvaltoidulla tiellä saattaa näyttäytyä muutama auto päivässä, mutta koira on niin tottelevainen, että sen saa kutsuttua vierelle jos näitä hiljaisuuden rikkovia kulkuneuvoja näkyy.

Koira on hyvin koulutettu, mutta muuten hieman erikoinen tapaus. Jos sille antaa huomiota, vaikka vain taputtaa päähän ohikulkiessaan, se hakee heti pallon. Se tunkee palloa kohden kuin haluaisi antaa sen, mutta ei kuitenkaan luovu aarteestaan. Palloa ei saa koiran suusta millään pois, vaikka se tunkee kuononsa polvelleni ja ikään kuin leikkiä pallolla. Koko tämän seremonian ajan koira röhkii kuin pieni possu ja vispaa häntäänsä vauhdikkaasti niin että koko kroppa keinuu puolelta toiselle. Yhtäkkiä piski saattaakin luopua pallosta, se pudottaa sen jalkoihini ja perääntyy toiveikkaan näköisenä. Tällöin se yhtäkkiä rauhoittuu, olemus on pelkästään täydellisen keskittynyt. Jos olemme ulkona, heitän pallon. Sisällä emme uskalla palloitella, sillä täällä on britti-tyyliin tuhat ja sata koriste-esinettä aseteltu uhkaavasti kiikkerien hyllyjen reunoille tai jopa lattioille.

Ulkolekeillä koira jättää palloa yleensä innokkaasti eteemme tielle ja lähtee juoksemaan kylkimyyryä eteenpäin ennakoiden pallon lentosuuntaa. Käskemällä palloa siltä ei yleensä saa vaan se hautoo sitä suussaan ylpeän omistajan elkein, saattaapa jopa murahdella matalasti jos palloa yrittää ottaa, mutta näin omaehtoisesti pallottelu on sen ehdoton lempileikki. Lelun heittoa varten omistajilla on muovinen pitkä koura kuin iso jäätelöpallokauha, jolla pallo on helppa kahmaista tieltä ja heittää kauaksi. Joskus olen kiusallani heittänyt koiralle takapihalla kahta palloa, mikä saa eläin paran hämmentymään, koska se ei tiedä kumpaa sen pitäisi suojella ja yrittää omia.

Kissa on 17-vuotias, joten se ei ole enää leikkisä. Se on ylpeä oman arvonsa tunteva madame. Aluksi se makoili vain omassa kammarissaan, mutta nyt se on alkanut osallistumaan: hyppää viereeni sohvalle ja jopa puskee päätään. Sillä on erittäin terve ruokahalu. Kaveri vaatii ruokaa viidesti päivässä maukumalla vaativasti. Se menee istumaan ruokakuppinsa viereen ja napittaa kysyvästi jos mitään ei tapahdu. Izzey-Kissan rasittavin piirre on maukukonsertti keskellä yötä. Jotain keskiyön sonetteja se viritteli viimekin yönä! Joku aikainen aamu heräsin, kun ensin Tog-koira haukkui, Isi mauku, naapurin lehmät ammuivat ja lopulta vielä kukkokin kiekui. ”Mihin eläintarhan keskelle olen joutunut!”, tuumailin kylkeä kääntäessäni.

Lemmikeillä on täällä ruhtinaalliset olot: iso talo, valtava takapiha, kissalla oma luukku kulkea sisään ja ulos mielensä mukaan – mahtavaa meidän kannaltammekin, ettei ole vessalaatikkoa siivottavaksi – ja ruokahuolto pelaa, minkä voi päätellä koiran lievästä ylipainosta. Sille on varmasti syötetty paljon herkkuja – hemmoteltu niillä – sillä sen vakioannos ruokaa on kyllä paljon pienempi kuin vaikkapa meidän Brunolla, joka on  hoikka poika. Kun kissa saa ruokaa, koiralle pitää aina hyvittelypalkinnoksi antaa oma keksi. Tässä on hauskana ohjelmanumerona se, kuinka koira osaa siepata keksin kuononsa päältä suoraan suuhunsa – tosin aina temppu ei toimi.

Mitä kertoisin itse talosta? Tämä on jälleen kivitalo, mutta ei niin valkopesty kuin Öhningenissä. Seinien sisärakenteissa ei ole hirttä, paitsi ikkunoiden päällä. Valtavan paksut hirret näkyvät lähinnä kattorakenteissa. Brittipariskunta John ja Sally olivat ostaneet talon 8-vuotta sitten ja teettäneet siihen laajan remontin. Itse asiassa vain puolet talosta oli alunperin asuttua, toinen puoli oli ollut jonkinmoinen lato tai navetta. John siunaili, kuinkas he lopulta maksoivat remontista aivan liikaa. Näinhän rakennushommissa aina käy, alkuperäinen budjetti ei koskaan pidä! Mutta heillä oli sikäli vielä hankalampi tilanne, että he asuivat raksavaiheessa Britanniassa ja kävivät täällä vain aina välillä katsomassa missä mennään ja työmaa oli kuulema aina seissyt vain paikoillaan, kun he olivat pois. Sitten vasta alkoi tapahtua, kun he olivat maisemissa. Voin vain kuvitella mitä tämä on kustantanut jos tähän joku oma arkkitehtikin oli palkattu. Talossa on neljä vessaa ja suihkua! Siinä ainakin olisi voinut säästää. Miksi ylipäätään etelä-eurooppalaisissa taloissa on aina niin paljon kylpyhuoneita? Onko se aivan maailmanloppu jos joku joutuisi joskus jonottamaan vessaan? Tässä talossa se ei ainakaan ole mahdollista, kun vessoja on tuplaten enemmän kuin asukkaita. Viemäröinti ja vesiputkien vetäminen ja kosteiden tilojen sähkötyöt, vesieristykset ym maksavat oman tietämykseni mukaan niin paljon, että yhden vessan hinnalla laittaa vaikkapa keittiön tosi hienoksi. Itse asiassa keittiö-ruokasali yhdistelmä onkin kyllä tämän talon parhaita puolia.

Keittiössä kodinkoneet ovat piilotettu puisten kaapistojen sisään, keittiösaareke on mahtavaa luonnonkiveä pintanaan paksu kokopuulevy, keittiön läpi katossa kulkee arviola 30 senttiä paksu hirsiparru ja vanhasta leivinuunista jätetty hormi luo keittiöön historian tunnetta. Lattia on kivilaattaa ja laatan alla kulkee lattialämmitysputket. Lämmitysjärjestelmä täällä on hyvin moderni: pari isoa ilmalämpöpumppua sijoitettuna talon ulkopuolelle. En tiedä miten lämmitys käytönnössä toimii, onko lattialämmitys vain sähköllä tai mitä kautta lämpöpumput tuovat ilmaa, koska varsinaisia venttiileitä ei juuri näy ja meidän huoneessa on patterin näköinen, joka ei kai kuitenkaan ole sähköpatteri. Näitä lämmitysmuotoa alkaa kyllä nykytekniikalla olla tarjolla niin rajattomasti! Jos rahasta ei ole kyse, voi mökkiinsä asentaa hyvin monenmoista järjestelmää, sellaista mikä ei ole sähkönjakelusta riippuvaista. Tämän talon vesi lämpenee kesäisin aina aurinkoenergialla, ja nähtävästi aina jos vain paistaa riiittävästi.

Välillä on ollut vähän kylmenpiä päiviä, vain noin 12 astetta, mutta nyt taas näyttää lämpenevän 16-19 asteeseen. Kun tulimme tänne, lämpö oli 26 astetta ja seuraavana päivänä vaivaiset 10. Aika hurja pudotus! Kasvukausi on lopuillaan, mutta puutarhasta saa silti satunnaisia vadelmia, mansikoita, paljon rukolaa, basilikaa ja pinaatin tapaista ym. Mukava hyödyntää puutarhaa! Saimme kyllä tarkat ohjeet, mitä kaappien ruokaa tai puutarhan antimia saa käyttää ja mitä ei. Koskaan ei tiedä, mitä etuja tähän talonvahtihommaan kuluu. Se on aina, miten sovitaan! Kaikissa paikoissa saa käteensä paksun ohjenivaskan, joka tulee lukea ja esim Sally oli kyllä panostanut siihen, kaikki kerrotaan juurta jaksaen. Jossain talonvahtikohteissa saa käsittääkseni syödä vapaasti mitä löytää, ja jossain kaikki ruoka tulee ostaa itse. Joskus olen kuullut, kuinka sähkön tai vedenkäytöstä yritetään pyytää vahtijalta maksua, mutta se on mielestäni jo niin huono diili, että siihen en lähtisi. Meillä on ollut sikäli hyvä tuuri, että aina jotain etuisuuksia olemme saaneet. Nyt meille jätettiin pari viini puolloa, oikeus syödä jääkaapista muuten pilalle menevät vihannekset ja jugurtit, oikeus käyttää talon polkupyöriä yms.

Vähän virikkeellisempikin tämä ympäristö voisi olla! Nyt ohjelman saa keksiä itse täällä talossa, koska ympärillä ei ole mitään erityistä nähtävää. Olen hyödyntänyt Johnin askarteluhuonetta ja tehnyt pari autokoristetta, lukenut useita kirjoja, jatkanut romaanini kirjoittelua, Kalle on soitellut kitaraa, olemme tehneet pitkiä lenkkejä koiran kanssa ym. Kerran vasta olemme käyneet ruokakaupassa La Souterranissa  7 kilometrin päässä ja tänään ajattelimme käydä toistamiseen – tällä kertaa pyörillä- ja katsastaa keskustan, mitä emme ole vielä nähneet.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi