Puola kukistettu, nyt Saksan kimppuun

Viimeyö nukuttiin pakussa puolalaisen hautausmaan kyljessä, tämä yö taas Berliinin lähiöghetossa hyvin perustason hostellissa. Päässäni lyö tyhjää ja en oikein keksi kirjoitettavaa, sillä mielessä vilisee vain asvaltti. Ajamista ja ajamistahan ne viimepäivät ovat lähes kauttaaltaan olleet. Tultiin Puola läpi kahdessa päivässä. Suwalkissa, joka on jo Puolan puolella, mutta aivan Liettuan rajan tuntumassa, arvottiin aamulla reittiä. Ongelma oli, että paperikartastossa tiet näyttivät aivan erilaisille kuin taas googlemapsissa ja mapsi ei antanut valita parhaimmaksi katsomaamme reittiä. Kaikissa teissä tuntui olevan omat mahdolliset ongelmansa, yksi meni Warsovan läpi, mikä olisi tarkoittanut kunnon ruuhkia, pohjoinen reitti taas näytti kärrypoluille ja keskellä kulkeva piti sisällään useita tieltä toisille vaihtamista. Päädyimme kuitenkin tuohon keskimmäiseen, mikä oli lopulta aivan hyvä valinta.

Suwalkista lähtiessämme ajelimme aluksi kauniita maaseututeitä; maisemat olivat vihreää kumpuilevaa kukkulaa kuin Italian Toscanassa ja teiden varsilla kasvoi komeita lehtipuita pallomaisine tuulenpesineen. Sittemmin tiekirjoon mahtui kaikenmoista, moottoritiestä kyläteiden tietyöjonotteluihin. Olsztyn kohdilla teimme pahimman mahdollisen mokan. Ajoimme risteyksen ohitse ja kuvittelimme pääsevämme vielä vähän matkan päästä kääntymään oikeaan suuntaan. Emme aivan ehtineet kääntyä kaupungin ohittavalle tielle ja olisimme kyllä voineet tehdä u-käännöksen, mutta kuvittelimme toisen reitin kaartavan aivan kohta kyseiseen suuntaan. Karttaohjelmamme oli kuitenkin sekaisin tietöiden vuoksi ja lopulta päädyimme Olsztyn ydinkeskustaan ja juutuimme loputtomiin autojonoihin. Etenimme metri kerrallaan ja aivan tavalliset liikennevalot saivat tiet ruuhkautumaan, sillä autoja oli vain aivan liikaa kapeaan tiekapasiteettiin. Välillä oli käännöksiä vasempaan ilman valoja, jolloin täytyi vain luottaa oikealta tulevien joustavuuteen ja aina onneksi löytyikin joku kohtelias, joka antoi tietä. Tunti siinä kaupunkiseikkailussa kuitenkin meni aivan ylimääräistä aikaa!

Ajoimme eilen 7 tunnissa vain reilu 300 km. Kun ilta osoitti hämärtymisen ensimerkkejä, etsimme yöpaikkaa Brodnikan pikkukaupungista. Puolassa hostellit olivat edullisia ja tasokkaita, mutta halusimme kuitenkin kokeilla pakussa yöpymistä. Ensimmäinen ajatus oli suunnata 24 h huoltamolle, mutta tällaista ei heti sattunut eteen, joten jatkoimme etsintää. Mietimme, kuinka luonnonhelmassa olisi mukava yöpyä – aamupäivän ajo oli kulkenut hyvin rauhallisissa maaseutumaisemissa – mutta näytti, että kylät tuolla alueella olivat syntyneet lähes toisiinsa kiinni ja vapaata luontoa oli vähemmän. Sitä paitsi tuumimme ihmisten ilmoilla kuitenkin olevan turvallisempaa. Löysimme paikan, jossa oli rekkakuskeja nukkumassa rekoissaan erään pikku huoltamon – yöksi kiinni menevän – hiekkaisella takapihalla ja sen takana taas oli hautausmaa omine parkkipaikkoineen. Päädyimme ajamaan pirssin hautausmaan kulmille, jossa oli oma rauha, mutta kuitenkin olimme myös lähellä muita yöpyjiä.

Hetken aikaa illalla mietimme, voimmeko jäädä siihen. Söimme evästä pakun kopissa ja seurasimme näytelmää: tumma mieshahmo seisoi pellolla, käveli edes takaisin, meni autolleen, meni avaamaan takaluukun, meni taas ohjaamoon, taas avaamaan peräluukun, taas pellolle astelemaan jne loputtomassa syklissä. ”Mitä ihmettä hän puuhasi?” Viimeisen kerran, kun hän tuli pellolta – joka ehkä oli vain joutomaata – hän pesi kätensä autonsa edessä. ”Minkä ruumiin hän kävi hautaamassa?” mietimme. Tätä näytelmää oli aivan kiintoisaa seurata, mutta sen verran epämääräiseltä tyyppi vaikutti, että päätimme joko hänen tai meidän lähtevän. Onneksi meidän ei enää tarvinnut siirtyä, kun tyyppi lopulta käynnisti autonsa ja ajoi pois, ja sen jälkeen paikalla olikin hyvin rauhallista.

Tänään ajaminen sujui kuin lennossa, koska tiet olivat edellistä päivää paljon paremmat. Liikenneympyröitä kyllä riitti ja loputonta hiljentelyä kylien kohdilla, mutta Puolan rajaa lähestyttäessä tie olivat kunnon moottoritietä ja samoin Saksan puolella. Kyllä Puolassakin osattiin tehdä kunnon autobaanoja, mutta ongelmana oli, ettemme hahmottaneet, mitä teitä tulisi väistellä tullien takia. Olin lukenut, kuinka tien nimessä on Platna jos se on maksullinen, mutta jo puolivälissä matkaa alkoi ilmaantua teitä, jossa ilmoitettiin elektronisesta maksujärjestelmästä. Kamerota oli ylhäällä teiden varsilla ja kyteillä, joissa oli musta säteilevä neliö ilmoitettiin jostain valvonnasta. Säikähdimme saavamme kunnon sakot! Ensin ohittelimme muutamia valvontakameroita ja ajattelimme ”jos tämä oli ainut maksutie, ei tästä nyt varmaan jää kiinni, eihän meillä ole edes auton eturekkarissa fin-tarraa, ja jos jää kiinni, ei sakko iso ole.” Kun näitä teitä alkoi ilmaantua enemmän, päätimme lopulta ajaa huoltamolle kysymään asiasta. Huoltamon tyyppi ei juuri puhunut englantia. Hän halusi nähdä auton rekisteriotteen, passini ja naputteli pitkään koneelleen jotain. Hän oli jo myymässä meille autoon kiinnitettävää laitetta, joka rekisteröi maksuja, kunnes hän lopulta löysi papereistamme automme painon. Onneksi hän huomasi, ettemme tosiaan tarvitse laitetta, koska automme on niin kevyt! Liettuan kohdilla luin netistä nuo painotiedot ja siellä sanottiin selkeästi, kuinka vain isojen rekkojen pitää maksaa. Puolassa ei kuitenkaan missään avattu järjestelmää selkeästi. Miksi ihmeessä noissa maksuista ilmoittavissa merkeissä ei voi olla ”ajoneuvonpaino yli 3500 kg” merkintää! Olisiko se liikaa vaadittu?

Puolassa on kyllä vielä erikseen myös tiet, joissa on maksuja myös henkilöautoille. Tänäänkin sivusimme A2 tietä, joka on jossain kohdin maksullinen, mutta ei onneksi juuri siinä kohden mitä ajoimme pikku pätkän. Autoliiton sivuilla manailtiinkin Puolan järjestelmää sekavaksi ja voin kyllä yhtyä tähän! Saksassakin moottoritiemaksut ovat todennäköisesti tulossa käyttöön, mutta eivät onneksi aivan heti, prosessi on vielä kesken. Toistaiseksi täällä saa ajella ihanan vapaasti!

Nyt olemme maassa, jossa meillä on ensimmäinen house sitting kohde. Sen kunniaksi ostimme kaljat ja siiderit – kulutimme Puolan puolella viimeiset slotit ja piti käyttää mielikuvitusta, kuinka saamme kaikki rahat menemään. Puolan maan kummallisuuksiin kuului kaljasiideri. Luulimme sen omenan kuvasta päätellen olevan pelkkää siideriä ja meinasin jo maistaa sitä, mutta onneksi vältin tämän pommin. Täällä on näitä keliaakikin ansoja! Useissa tuoresalaateissakin on vehnää. Mutta siis olut, johon on sekoitettu siideriä?!

Pakusta ei ole kuulunut enää mitään outoja ääniä ja se toimii kuin junan vessa. Se rullaa niin nätisti eteenpäin ja moottori kehrää kuin kissapeto. Melkoinen maanteiden kuningas se äsken olikin, kun pärjäsi nopeiden ja uusien autojen seassa 120 km moottoritiellä! Tietenkin ne Saksan nopeusrajoittamattomat tiet ovat vielä kokematta, mutta ainakin noilla perusmoottoriteillä tuntui, että paku pärjää muiden mukana. Olemme Kallen kanssa ajaneet vuorotellen, kuunnelleet Perttu Häkkisen radiokuunnelmia – joita ollaan nauhoiteltu ylepuheesta – Kalle on soitellut apukuskina ollessaan kitaraa, minä olen lueskellut jne. Puolan tiet olivat sinäänsä outoja, että aivan leveillä ja hyvillä teillä oli usein nopeusrajoitusmerkkeinä 70 km/h. Tuo ei sinänsä tuntunut tarkoittavan mitään, sillä kaikki ajoivat tuolloin yli 100 km/h. Jos rajoitus taas oli 90, kaikki ajoivat 120. Aina siis ajettiin aivan reilusti yli ja nopeusvalvontakameroita oli vain tosi harvassa. Aivan yleistä oli, että rekkoja ja muita hitaampia ohiteltiin, vaikka joku tulisi samaan aikaan vasataankin – jos tien leveys vain antoi myöten ja risteyksien valkoviivoitetut levennykset käyteyttiin ohittamiseen, joskus ohitettiin jopa vasemmalta puolen.
Huomenna junalla katsastamaan Berliinin keskustaa. Pidetään ajovapaapäivä!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi