Pakussa yöpymistä ym

Berliini parani koko ajan iltaa kohden. Aluksi emme löytäneet kaupungista mitään kovin jännittävää, mitään rosoisuutta. Olin lukenut blogia, jossa hehkutettiin Berliinin rappio romantiikkaa. Sitä en kyllä kaupungista löytänyt! Riippuu tietenkin mitä tälläkin käsitteellä tarkoitetaan, mutta mielestäni vaikkapa Lissabon on rapistuneine kaakelilaattataloineen tällainen. Berliinistä löytyi kuitenkin lopulta tiettyä särmikkyyttä. Ostimme kaupunkikortin 7 eurolla, joka oikeutti käyttämään junia mielinmäärin yhden päivän aikana, joten ajelimme sinne ja tänne. Brandenburgin portin tienoo oli kohtalaisen tylsää aluetta, Bulowstrassen katu oli muraaleineen jo vähän jännempää ja east side galleryn tienoilla oli paras pätkä muuria, koska muraalit olivat kantaaottavia ja historiallisesti tiedostavia. Kävimme toki myös muilla alueilla, mutta en nyt jaksa muistella reittejä kartasta sen tarkemmin. Aamupäivällä vierailimme juutalaismuseossa ja kurkimme muurin rippeitä kohdalta, missä ei juurikaan ollut muuritaidetta vaan seinämä oli lähes aluperäisessä kunnossaan, mitä nyt ihmiset olivat murtaneet siitä paloja matkamuistoiksi. Etsin Berliinistä katutaidetta ja jaetun Berliinin historiaa ja ne kyllä löysin. Jotenkin odotin, että kaupunki olisi ollut tunnelmaltaan vielä värikkäämpi, mutta en silti pettynyt, sillä huikeat talon seinämien kokoiset muraalit ruokkivat taidenälkäni.

Olimme ensimmäisen yön Berliinissä halvimmassa hostellissa, mitä löysimme hostellien varauspalveluista eli Schwalbenweg pensionissa. Tahdoimme yöpaikan kaupungin laitamilta, että sinne olisi helppo ajaa autolla. Tämä paikka olikin sitten hyvin syrjässä, jonkinmoisessa lähiöghetossa eteläisen lentokentän lähellä. Mutta metroasema oli kävelymatkan päässä eli kaupunkiin oli helppo kulkeutua. Voi olla, ettei Berliini edes olisi autolla mikään painajainen, mutta olimme saaneet Puolassa tarpeeksi kaupunkien ruuhkiin juuttumisesta ja sitä paitsi kaupungin keskustahotellit olivat liian kalliita budjettiimme. Tämä valitsemamme hostelli oli aika kuppainen verrattuna Puolan laadukkaisiin yöpaikkoihin, mutta oli siellä kuitenkin yritetty: ilmainen pyykinpesukone – jota heti hyödynsimme – siisti keittiö, puhtaat valkoiset lakanat sängyissä ja yleisesti siistiä vaikkakin kulunutta. Hostellilla oli parkkipaikka, joka oli puomin takana, mutta se oli maksusta käytössä myös muille kuin hostellin asiakkaille. Siellä oli siis paljon autoja – kuten alueella muutenkin kadunvarret tupaten täynnä – joten päätimme sulautua joukkoon vielä toiseksi yöksi, vaikka olimme jo kirjautuneet hostellista ulos. Kömmimme siis pakuun nukkumaan hostellin parkkipaikalle toiseksi Berliinin yöksi!

Saksan maassa näytti olevan uskomattoman kalliit hostellit! Kun katselimme mitä maksaa majoitus keskisessä Saksassa, kaikki hinnat näyttivät alkavan vähintään 60 eurosta ylöspäin. Päädyimme etsimään majoitusta Tsekkien puolelta. Jouduimme kiertämään noin 80 km ylimääräistä, mutta saimme 20 eurolla leirintäaluemökin ja kaupanpäälle Tsekeistä hieman edullisempaa dieseliä tankkiin. Olimme jo hyvissä ajoin kahden aikaan iltapäivällä perillä tuolla leirintäalueella, joten meillä oli kerrankin hyvin aikaa katsella ympäristöä, mihin sitä oltiinkaan saavutta. Paikka oli kaunista tsekkiläistä maaseutua, mökki oli hyvin viehättävä nukkumaparvineen ja tehokkaine patterineen. Vieressä oli ilmainen eläintarha! Samassa aitauksessa oli kilejä, minipossuja ja marsuja. Toisessa aitauksessa asusti ylväs pöllö. Pääsin pitkästä aikaa rullaluistelemaan, kun kierrettiin luontoreittiä rullaluistimien ja pyörän kera. Tunsin itseni poikkeuksellisesti ”ökyreissaajaksi”, kun kävelin illalla suihkuilta kohti mökissämme kutsuvasti hohtavaa valoa ja ympärillä oli majoittujia telttojen – no lähinnä vaunujen sivutelttojen – ja asuntoautojen kanssa. Jotkut nukkuivat jopa meidän tyyliin pakettiautossa. Itse pidän hieman tuhlauksena maksaa leirintäalueesta pelkästään autopaikan vuoksi, mutta tuo mökki oli kyllä hintansa veroinen.

Turvallisuus on ainoa syy, mikä voisi houkuttaa pakun kanssa leirintäalueelle. Tosin Saksan 30-40 euroa tuntuu tuossakin mielessä liian suolaiselle. Kun muistelen eilistä tilannetta, ymmärrän silti miten jotkut päätyvät maksamaan. Joskus pakulle on vain vaikea löytää täydellistä yöparkkia. Alueen pitää olla hyvää seutua, mutta ei nähtävästi liian hyvää. Eilen olimme ensin majoittuneet Itavallan puolella urheilutalonpihaan, mutta siinä alkoivat jonkinmoiset palomiehien treenit – opettelivat peruuttamaan paloautolla – mopopoikia päristeli ja ihmiset toivat roskia roskankeräyspisteelle, joten päätimme etsiä hiljaisemman paikan. Löysimme erään pienen kerrostalon pihasta vierasparkiksi merkatun ruudun. Alue oli tosi hiljaista ja siistiä seutua, niin sanottua ylemmän keskiluokan asuinaluetta. Vitsailinkin jo ennalta ”Täällä varmasti mikään ei uhkaa meitä, mutta olemmeko sitten itse se mahdollinen uhka?” Ihmiset, joilla on omaisuutta ovat usein niin hirveän arkoja ja pelokkaita! Olimme juuri alkamassa nukkumaan, olin laittanut kirjani pois ja sammutimme valot, kun joku kokeili automme ovia. Pikkaisen säikähdin, kun tämä herra alkoi rämpyttämään ovenkahvoja vuorotellen joka puolelta pirssiämme! Hän ei yrittänyt ottaa meihin mitään kontaktia, puhui vain puhelimessa ja kolisteli autoamme. Onneksi päättelimme saman tien, ettei kysessä ole varas. Silti olimme hieman paniikissa, emmekä missään nimessä uskaltaneet avata ovia. Kun mahdollinen asuinalueenvartija tai vain tuntemattomasta pakusta pelästynyt talon asukas, oli mennyt hetkeksi kauemmaksi huutamaan puhelimeensa, Kalle kömpi pakumme takaosasta penkkien ylitse ohjaamoon. Onneksi hän on pieni ja ketterä! Komensin häntä ”no niin, nyt aja, vaan kaasu pohjaa.” Kaarrettiin pihasta, Kalle pelkät pitkät kalsarit jalassa ja sukkasillaan jalka kaasulla ja minä sängyn päällä auton takana. Kalle näki, kuinka häiriköitsijä – hänen näkökulmastaan me olimme varmaan pelottavia kriminaaleja – jäi ottamaan kuvia automme takavaloista.

Ajoimme vähän matkaa ja minä kömmin myös ohjaamoon. Päätimme, ettemme jää tuonne kylillä. Olimme ketään häiritsemättä pysäköineet vieraspaikalle – siis ei kenenkään omalle paikalle – emme olleet metelöineet tai mitään, ja silti meitä tultiin tuolla tavoin pelottelemaan. Natsismin tyyssija edelleen tuo Itävalta! Ajoimme siis kymmenen aikaan illalla vielä kohden Liechtensteinin rajaa. Rajalla meidät yllättäen pysäytettiin. Missään aiemmilla rajoilla ei kukaan ollut pysäyttänyt. Mietimme leikillään ”Onko sana kiirinyt, että valkoisella pakulla ajavat ovat hirveitä rikollisia, kun majoittuvat toisten vieraspaikoille?” Rajavartijasetä ”Minne matka? Miksi menette Liechtensteiniin?” Kalle hämmentyneenä ”Menemme kaverille kylään.” Minä siinä jo esittelin passiani, mutta ei hän lopulta halunnut sitä nähdä, vaan kysyi vain tullattavista tavaroista. Kalle vissiin heitti tuon kaverin, etteivät he utelisi, mihin hotelliin menemme. Vaikka eihän tuollaista nyt Euroopassa kuuluisi kysellä rajoilla. Kummallista! Ajoimme parkkipaikalle, mikä oli sopivasti päätieltä vähän suojassa kerrostalojen takana. Ne olivat vapaita parkkeja, niissä ei lukenut yhtään mitään. Ainoa ongelma oli, että juna kolisteli aivan vierestä. Aluksi junia meni 15 minuutin välein, keskiyöllä onneksi vähän harvemmin.

Aamulla ajoimme Vaduziin, joka on tämän kääpiövaltion pääkaupunki. Ihastuimme ikihyviksi Liechtensteinin huikeisiin vuorimaisemiin, raikkaalle tuoksuvaan ilmaan, kuninkaanlinnaan ja rauhalliseen ilmapiiriin. Hurahdimme jokseenkin täysin tähän leppoisatunnelmalliseen maahan ja päätimme jäädä tänne vielä toiseksi yöksi, koska löysimme jalkapallostadionin parkkipaikalta lupaavan oloisen yöpymispaikan, jossa näkyi myös jokunen karavaanarikaveri. Kirjoittelen varmaan ylistävää tekstiä vielä lisää tästä Euroopan neljänneksi pienimmästä maasta, kun olemme asettuneet Saksaan taloa vahtimaan ja on enemmän aikaa näpytellä. Tänään käytimme koko aurinkoisen päivän – yhtäkkiä keli oli kesäisen lämmin – pyöräilemällä, luistelemalla, patikoimalla linnalle, vierailemalla Sveitsin puolella kaupassa, käymällä postimerkkimuseossa ja vaeltelemalla yliopiston käytäviä. Olihan tämä kallis maa, mutta jotenkin se ei onnistunut pilaamaan tämän loistokkuutta! Niin huikeaa kauneutta: vuoria, kilejä, lehmiä, mutkittelevia vuoristopolkuja, perinteisiä taloja ym. Huomenna ajelemme Öhningeniin Saksaan ja toivottavasti he hyväksyvät meidät vahtimaan mökkiään!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi