Pakuilua

Nostalgista olla jälleen F1 hotellissa, sillä viime pyöräreissuilla suosimme näitä. Moni ei ehkä pitäisi näitä varsinaisina hotelleina – mieleen tulee rekkakuskien taukopaikka tai keikkatyöläisten yömaja – mutta meille tämä on ylellistä. F1 paikat sijaitsevat aina kaupunkien ulkopuolella isojen teiden varsilla, joten näihin on helppo löytää niin pyörillä kuin autollakin ja ei tarvitse huolehtia parkkipaikasta, sillä koko piha koostuu parkkialueesta. Pakumme on nyt omiensa joukossa, sillä pihan pirsseistä yli puolet ovat pakettiautoja, koristeltuna eri yritysten mainoslogoilla – työnantajat nähtävästi majoittavat keikkatyöläisiään näissä halpishotelleissa. Funkkis saattaa tosin tuntea alemmuuden tunnetta, koska kaikki muut ovat sitä suurempia ja kiiltävämpiä. Mutta funkkiksen vaatimaton ulkonäkö hämää, sisimmältään auto on täyttä kultaa. Kotimaassamme se jätti meidät kaksi kertaa tienvarteen, ja muutenkin auto vietti enemmän aikaa korjaamolla kuin kotipahassa, mutta nyt se on täällä tienpäällä aivan uudestisyntynyt. Ehkä se on luotu kulkemaan; kiitämään isoja tietä, kiipeämään maaseutukukkuloille, sukeltamaan viininviljelypeltojen lomitse, kirkon tornien ohitse, ylittämään pitkiä siltoja ja taittamaan taivalta pimeissä tunneleissa.

Freiburg oli näyttävine katedraaleineen hieno kaupunki. Mukava pikkukaupungin tunnelma, kivat kävelykadut, helposti löytyvät autoparkit ja kaunis aukio kirkon ympärillä, tekivät kaupungista mukavan päiväpyörähdyskohteen. Katedraali oli poikkeuksellisen kookas ja sen torni oli läpinäkyvine huippurakenteineen erikoinen. Myös demonit, jotka roikkuivat korkealla kirkon seinissä, olivat poikkeuksellisen tarkasti veistetty. En osaa sen tarkemmin arvioida arkkitehtuuria, mutta jotain omanlaistaan siinä oli. Se ei ollut pelkästään korkea huippuinen kivikirkko, joita Saksasta löytyy joka kylältä, vaan siinä oli jotain taiteellisempaa, sirompaa, tiettyä aistikkuutta.

Belfortiin saavuttiin niin hyvissä ajoin, että ehdittiin vielä katsella kaupungin näkyvintä maamerkkiä eli linnaa. Linnan rauniot olivat osittain vihreän ruohon valtaamat. Ruohokenttä ikään kuin laskeutui vanhojen raunioiden päälle, muurien, kellareiden ja tornien jäänteiden, mikä sai aikaan vaikutelman Hobittien Konnusta. Vihreitä kumpuja, eri tasoilla, pieniä kivisiä seiniä ja ovia. Parhaiten säilyneet osat linnasta nousivat noiden kumpareiden yläpuolelle ja muurille pystyi kiipeämään. Ylhäällä oli kahvila, näköalapaikkoja ja valtava leijonapatsas veistettynä muurin kupeeseen.

Kävelimme alueella katsellen maisemia koko ajan sillä silmällä, mihin voisimme jättää pirssimme yöksi. Harkitsimme muurien sisäpuolelle ajoa, sillä siellä oli myös aivan tavallista asuinaluetta, jonkinmoista vanhaa kaupunkia. Olisihan se tavallaan ollut komeaa yöpyä linnassa, mutta ajattelimme alueen kuitenkin mahdollisesti olevan kameravalvottua, ja vaikkei missään kielletty yöparkkeeraamista – Ranskassa on ylipäätään enemmän vapaata parkkitilaa kuin Saksassa – päädyimme jättämään auton muurien ulkopuolelle. Yövyimme paikassa, mistä näki hienosti yövalaistun linnan. Alavan maan parkissa oli sekin hyvä puoli, että se oli suhteellisen tasaista, toisin kuin ehkä olisi ollut muurien sisäpuolella. Aivan kohtalaisen rauhallinen yö siinä oli. Autoa kyllä tuli ja meni niin alkuyöstä kuin aikaisin aamullakin, mutta keskiyöllä oli hyvin uneliasta. Jokin virastotalo siinä oli vastapäätä ja aamulla kömpiessäni autosta pihalle, näin parin metrin päässä ikkunassa miehen, jolla oli paperinivaska käsissään ja hän tuijotteli ulos kaipaavasti. Kun lähdin etsimään vessaa, näin kuinka jokaisessa huoneessa istui joku koneen ääressä naputellen. En ole ideologisesti työtön! Ottaisin työtä vastaan jos sitä tarjottaisiin. Mutta tuollaisina hetkinä olen iloinen, etten ole ajautunut virastotyöhön, hautautunut sinne papereiden sekaan. Tuo työntekijä saattoi pitää meitä kodittomina – sillä hänkin noteerasi ikkunasta meidät – ja saattoi sääliä meitä, mutta tunne oli kyllä molemmin puolinen.

Seuraavan päivän ajoimme hidastellen. Meillä on ollut viimepäivinä liikaa aikaa! Siinä on se hyvä puoli, että ehdimme poiketa katselemaan kaupunkeja – toisin kuin alkumatkasta pörhältäessämme vain kaikkien ohi. Mutta kelit eivät ole suosineet, joten perusturistikierrokset eivät oikein houkuttele. Välillä on ollut pilvipoutaa, mutta sadekuurojakin on taivas on nakellut ahkerasti. Öhningenissä oli 10 aurinkoista ja lämmintä päivää! Jonkin niistä olisi voinut kyllä säästää tänne siirtymäkaudellekin, pakettiautoelämää varten. Eilen kävimme nelisen kertaa isoissa ruokakaupoissa vain ajankuluttelumielessä. Tietenkin tarvitsimme ruokaakin, mutta yli puolet ajasta oli vain tutkailevaa kiertelyä – oli toisaalta mukavaa metsästää gluteenittomia tuotteita. Öhningenissä meillä ei ollut muuta kauppaa kuin pieni Liddl, nyt pääsimme valtaviin Carrefouriin ja Intermarcheihin seikkailemaan. Mcdonalsissa kävimme kahvilla ja myös lämpimän ja mukavan tilan vuoksi: mäkkärissä on aina pehmeät penkit ja paljon tilaa.

Yön vietimme kuinkas muutenkaan kuin ison Carrefourin pihassa, sehän oli ollut päivän teema. Paikkakunta oli Chalon sur saone, mistä emme nähneet muuta kuin kaupan parkit, mutta aivan onnistunut yöpaikanvalinta se kyllä oli. Mäkkäriin pääsi vielä myöhään illalla vessaan ja parkkipaikka oli niin valtava, että pirssimme hukkui muiden sekaan. Aika monet muutkin autot viettivät yönsä siellä, varmaankaan kaikilla ei ole kerrostalojen pihoissa tarpeeksi parkkitilaa.

Tänään ajelimme vaivaiset 145 km ja saavuimme minuutilleen kello 12 hotellillemme. Se oli hauska ajoitus sinäänsä, sillä juuri puoliltapäivin oli luvallista sisäänkirjautua. Olimme varmaan päivän ensimmäiset asiakkaat, sillä lattiat olivat vielä siivouksesta märät ja ketään muita ei näkynyt. Olemme varanneet näihin siirtymiin reippasti aikaa, koska koskaan ei tiedä milloin Funkkis asettuu poikkiteloin. Oletimme sen hajoilevan tämän tästä, mutta nyt se on kestänyt niin hienosti, että aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Huomenna ajelemme La Souterraineen, jossa meillä on seuraava talokeikka. Ajantappoa on taas tiedossa, sillä kilometrejä on vain noin 150 ja omistajat ovat vasta illalla kotosalla.

Nyt en pistä kuvia, sillä netti on hidas kuin modeemin aikoihin. Kuvakooste on tiedossa nopean wifin myötä lähipäivinä, tai laitan kuvia faceen. Mukavaa vaihtelua nukkua taas lämpimässä, vaikka ei pakussakaan untuvatäkkien alla ole liian kylmä ollut!

 

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi