Meren yllä, kotimaa horisontissa

Katselen alla vellovaa merta, korvani tavoittavat karaoken sävelet ja pelikoneiden helähdykset. Olen viimeksi ollut laivalla lapsena ja nuorena aikuisena, mutta mikään ei ole muuttunut. Meri on kyllä kaunis, etenkin näin auringossa kimaltelevana. Mutta mitään muuta meri romantiikkaa tästä Tallinnan ja Helsingin välistä ei irtoa.

Kapteeni kuulutti ”Tervetuloa matkalle takaisin Suomeen.” Se oli meille varsin osuva kuuluutus, paluumuuttajiahan tässä ollaan. En tiedä, kuinka osuva tuo oli muiden matkustajien suhteen, sillä onhan täällä muitakin kuin suomalaisia. Kai? Yksi virolainen musiikinystävä ainakin on, sillä hän pysähtyi juttelemaan Kallelle, kun Kalle soitteli kannella kitaraa. Portugalissa sai olla varma, ettei kukaan lähesty, jos hän soitteli kadulla. Oikeastaan siellä sai tehdä melkein mitä vain kenenkään häiritsemättä – ei tosin ihan villisti kokeiltu rajojamme. Mutta esimerkiksi erikoiset pyöräkuormamme eivät koskaan herättänyt kummempaa kommentointia. Täällä Viron ja Suomen tienoilla taas voi olla varma, että aina jollain on jotain mielenpäällä jos jollain tapaa erotut massasta. Ei Suomessakaan kukatahaansa ota kontaktia, mutta meillä on tietyt väestöryhmät, joilla kielenkannat ovat herkässä, näitä on: juopot, kylähullut ja vanhemmat tädit. Virossa näytti olevan hieman samoin. Oikeastaan tämä laivakaverimmekin olisi voinut olla suomalainen, jopa kohtuu selvää suomea hänestä irtosi. Hänen oli kerta kaikkisen pakko tulla ilmoittamaan, kuinka oli ollut Queenin keikalla ja antaa palautetta Kallen partakarvojen hyvästä laadusta.

On se laaja tuo meri. Jos 70 prosenttia maailman pinta-alasta on merta, miksei älykästä elämää syntynyt siellä? Kun katsoo tätä laivahörhellystä, en ole varma syntyikö sitä kuivalla maallakaan. Joka tapauksessa eläisin itse mielellään tuolla merten syvyyksissä. En pysty kuvittelemaan, miltä meri näyttää täällä pohjoisilla vesillä pinnan alta – kai sielläkin monenlaista elämää on – mutta trooppiset meret ovat uskomattoman kauniita pehmeine värikkäine koralleineen ja kallioineen. Vaikka maailman meretkin ovat saastuneet, ne ovat kuitenkin jollain tapaa säilyneet paljon puhtaampana ja alkuperäisempänä kuin maa. Ihminen on iskenyt niihin näppinsä pääosin vain sekundaarisesti, jonkun kautta. Harvoin olemme suoraan talloneet niiden pohjaa tai rakentaneet mereen, vaikka tietenkin sitäkin tapahtuu.

Parnussa hostelli isäntä totesi aina hyvin suomalaisittain ”no”, kun mietti sopivaa sanaa. Puhuimme hauskasti sekaisin suomea ja viroa. Kun suomenkieli ja viro törmäsivät eroavaisuuksiinsa, vaihdettiin englantiin. Vintsi hostellin paras puoli oli juuri sen vieraanvarainen ja hyvin puhelias menninkäis-isäntä. Muuten minulle jäi pienet traumat hostellista, sillä toisen yön jälkeen kurkkuni oli kuin hiekkapuhallettu ja kehkot täynnä sahanpurua. Talon remonttia ei ollut mitenkään täydellisesti saatettu päätökseen ja se oli aivan liian pölyinen minun nenälleni. En edes tiennyt, että yhä vielä voin näin pahasti allergisoitua. Koko reissun pahimmat allergiat – ja oikeastaan koko elämäni pahimmat rakennuksesta aiheutuneet – ja toiseksi viimeisessä majapaikassa! Koko eilisen päivänkin olin vielä täysin tukossa, vaikka matkasimme Superbussilla Tallinnaan ja vaihdoimme hotellia. Pieneksi epäonneksi tuokin hostelli oli vanhassa talossa. Se oli kuitenkin huomattavasti paremmin siivottu ja siistiksilaitettu kuin Vintsi.

Olimme dormihuoneessa ja yllättäen pystyimme nukkumaan hyvin. Tallinnaan tullaan usein juhlimaan, joten odotimme rauhatonta ympäristöä, mutta juuri meidän huoneessa kaikki sattuivat olemaan väsyneitä. Puolen yön aikaan vähäinenkin meininki, eli lähinnä puhelinten näppäily, loppui ja kaikki vaipuivat untenmaille. Uusi ilmiö hostelleissa tällä reissulla on ollut, kuinka lakanoita ei ole valmiiksi laitettu sänkyihin. Ehkä joka kolmannessa ne on vain ojennettu käteen ja asiakas saa itse pistää lakanansa. Huonoa palvelua, mutta jos näin saadaan säästettyä siivouskuluissa ja pidettyä hinnat alhaisina, käy minulle. Etelä-Aasialaistaustaiset, kuten intialaiset, eivät vain osaa itse pistää lakanoitaan. Nytkin pari jamppaa vain kömpi suoraan sänkyyn potkien mankeloidun lakanapinon nurkkaan. Miten he voivat nukkua tyynyllä ilman tyynyliinaa? Luin vasta kirjan Britt-Marie kävi täällä. Se oli kuin naispuolinen versio mielensäpahoittajasta ja siinä kukkahattutäti päivitteli hauskasti maailmanmenoa. Hän olisi sanonut näistä nuorista ”Mitä tulee ihmisestä, joka ei osaa lakanoita pistää sänkyyn?” No, toisaalta tuo täti olisi siunaillut kyllä omaakin elämäntapaani, kuten tekevät varmasti muutkin kuin fiktiifiset henkilöt.

Tallinnan Kohver hostelli oli varsin miellyttävä. Käytännöt toimivat: ilmaista teetä ja kahvia oli tarjolla keittiössä, ilmaiset ruuat oli kätevästi erotettu erikseen, jääkaapissa jokainen nimesi omat ruokansa, suihkuja ja vessoja oli paljon, olohuoneessa oli löhösohvia kirjoineen ja lehtineen, aamupalaeväät oli nostettu itsepalvelun tapaan esille yms. Hostelli kustansi vain kympin ja siihen nähden se oli kympin suoritus, sillä se sijaitsi aivan avainpaikalla vanhassa kaupungissa, viiden minuutin kävelymatkan päässä Viru ratikkapysäkiltä.

Noin tunnin päästä olemme Suomessa. Täältä kuuluisi raahata kärryittäin juomia, mutta me ostettiin vain pienet ja vaatimattomat pullot. Portugalin jälkeen viinakset Virossa eivät tuntuneet halvoilta. Sitä paitsi laukuissamme ei ole ylimääräistä tilaa, mikä kivasti rajoitti tuliaisshoppailuakin: ei tarvinnut juuri miettiä tuliaisia, mitä nyt aivan satunnaisia heräteostoksia tuli nappailtua mukaan sieltä täältä Itä-Euroopasta. Puolasta olisi pitänyt ostaa enemmän, sillä se oli ainoa oikeasti vähän halvempi maa. Gluteenittomia tai luomutuotteita sieltä olisi kannattanut tuoda. Kerran minulla oli jo kädessä 2 euron kylmäpuristettu luomukookosöljy, joka maksaa vähäntään 12 e Suomessa, mutta painon takia sitten jätin sen hyllyyn. Vähän nyt sitten harmittaa tällaisten ostosten skippaus, mutta Suomesta saa kyllä kaikkea, se on ainoastaan rahakysymys. Toisaalta voi lohduttautua sillä, että Suomessa luomutuotteet ainakin varmasti ovat luomua, esimerkiksi aasialaiseen luomuun suhtaudun vähän skeptisesti. Odotan innolla, milloin Suomen supermarketteihin tulee Ranskasta tuttuja luomuomenasoseita! Niitä ja vuohenmaitojugurttia savipurkissa, jään eniten kaipaamaan reissuruuista. Melkein kaikkea onneksi tosiaan irtoaa kotimaastakin – niin globaali maailma!

Voi olla, etten erikseen jaksa enää tehdä reissukoostetta eli tämä oli nyt sitten tässä. Kiitos ja obrigadot lukijoille! Tahtoisin hypätä mereen, sillä sen verran taas aurinko lämmittää, mutta tyydyn poistumaan pöytäfutiksen pariin, jossa meillä on Kallen kanssa vielä taistelematta ratkaiseva erä.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

2 kommenttia

  1. elina Reply

    On teillä ollut
    taas huikea matka. Olemme seuranneet reissunne kulkua.

  2. Kiitti Elina! Hienoa, että olette seuranneet blogiani :) Terveiset sinne Äänekoskelle teille ja Eeva-mummolle!

Kommentoi