Viimeinen yö Espanjassa

Mieletön löytö, huomasin sähköpistokkeen aivan sänkyni vieressä ja latausjohto yletti ihanteellisesti tableen. Arjen pieniä iloja. Muita iloja ovat olleet tänään: maksuton pyykkikone majatalossamme, uinti raikkaassa meressä, mehukas lusikoitava papaija välipalana tienvarressa, suolainen ja pehmeä vuohenjuusto lounaalla perunakasvispöperön kera, sulavakäytöksinen ja herrasmiesmäinen majatalonisäntä ja suomenkielen puhuminen parin pyöräilijämuorin kanssa.

Majatalossamme on taas pitkästä aikaa loistava yhteishenki. Viime yönä Depassa ihmiset vain tervehtivät lyhyesti toisiaan ja laittoivat nukkumaan. Nyt ihmiset ovat vaihtaneet laajemmin kuulumisia, ja iloinen puheensorina kaikaa vähän sieltä sun täältä. Yhteishenkeä koetteli hieman pyykkikoneen hitaus. Tuijotimme äsken pitkään pyykkikoneen loputonta pyörimistä saksalaisen vaeltajan kanssa. Saksalaisella loppui lopulta kärsivällisyys ja hän nopeutti ohjelmaa, että saimme meidän vaatteet ulos koneesta. Hauskaa, että sekä ensimmäinen että mahdollisesti viimeinen pyhiinvaeltajien majatalo on ollut tällainen samankaltainen ”hengennostatuspaikka.” Paljonhan yleinen ilmapiiri riippuu isännästä, niin Viano de castellossa kuin täällä Irunissa on ollut loistoisäntä eli joka paikkaan ehtivä, kaikessa auttava ja koko ajan leikkiälaskeva. Kaikissa albergueissa ei ole pysyvää isäntää talossa. Joskus isännöttämät talot vaikuttavat kolkoilta ja kylmäkiskoisilta, varsinkin jos niihin saapuu ensimmäisenä. Joskus tietenkin on myös nautinto vallata tyhjät ja kotoisat tilat, kuten Tapiassa.

Tähän Irunin kaikin puolin käytännölliseen ja toimivaan majapaikkaan olisi hyvä lopettaa alberguemaratooni, mutta Kalle juuri selvittää, jatkuvatko majatalot Ranskan puolella. Niistä on ollut hyvin nihkeästi tietoa, mutta suomalaiset pyöräilijät valoittivat niiden olemassaoloa. Kun kuulimme baski-isännältämme, että täällä on neljä muutakin suomalaista, olimme hyvin ihmeissämme. Suomalaisia ei ole näkynyt pitkiin aikoihin, vain Marleena Viano de castellossa, ja yhtäkkiä heitä on useita. Kun kuulin, että kaksi heistä on pyöräilijää, tuli mieleeni heti pari nuorta jamppaa. Yleensä pyöräilijät ovat reilu parikymppisiä miehiä. Yllätys olikin suuri, kun alakerrassa majaili yli 60-vuotiaat naispyöräilijät, jotka olivat kaikenlisäksi hyvin kokeneita polkijoita. He olivat suorittaneet useita caminoita monena eri vuonna ja nyt he olivat olleet matkalla huhtikuun alusta polkien Ranskan Bordeauxista Santiagoon ja takaisinpäin. Ensimmäinen kerta, kun törmäämme muihin väärään suuntaan kulkijoihin! Me suomalaiset olemme tällaista nurinkurista kansaa. Muiden suomalaisten kanssa emme ole vielä ehtineet porista. He näyttivät olevan iäkkäämpi pariskunta. Jos haluaa kulkea caminon Espanjassa, tämä Irun on oikeastaan kauimmainen piste, josta voi aloittaa. Ranskan raja on aivan kivenheiton päässä. Suomalaiset tekevät asiat perusteellisesti eli kun kävellään camino, kävellään sitten kunnolla.

Menimme taas puolet matkasta junalla ja puolet pyöräillen. Hyppäsimme junasta Donostiassa ja poljimme rannalle. Concha rantaa kehutaan matkailupalstoilla yhdeksi Euroopan kauneimmista. Varmasti se kaupunkirannoista onkin yksi upeimmista. Pikkukylillä tai syrjässä keskellä ei-mitään, on tietenkin vielä vaikuttavampia rantoja, mutta harvoin keskellä kaupunkia aukenee noin laaja hiekka ja kirkas vesi. Hienointa oli, kuinka ranta sijaitsi merenlahdessa, jossa ranta kaareutui lootuskukkamaisesti lähes sulkien lahden sisäänsä. Se oli sen verran kapeasti auki avomerelle ja matalaa vettä, että vedenlämpö oli kohonnut uintikelpoiseksi. Raikastahan se oli, mutta pystyin kuitenkin muutaman uintiliikkeen tekemään ja kahlailemaan antaumuksella. Edellisenä iltana olimme istuneet auringonlaskun aikaan Deban rannalla, Kalle oli soitellut kitaraa, olimme syöneet ja juoneet piknikeväitä ja olin haaveillut uimisesta. Tuolla meri oli kuitenkin täyttä aavaa, joten vesi oli vielä liian kylmää muille paitsi märkäpukuisille surffaajille.

Yhtäkkiä on tullut kesä! Eilen oli ensimmäinen lämmin päivä ja tänään suorastaan helteinen. Lämpö kiipesi tänään keskipäivällä 27 asteen hujakoille ja vettä kului pyöräillessä litroittain, vaikkei kilometrejä ollut kuin parisen kymmentä. Ei uskoisi, että muutama päivä sitten lämpö oli ainoastaan reilun kymmenen ja sain kaivaa aamusta hanskat käteen. Lämpö tuo uusia haasteita, lähinnä nesteytyksen suhteen, mutta helpottaa elämää mahdollisia telttaöitä ajatellen. Aurinko auttaa myös pakkaamista, kun ei tarvitse koko ajan ottaa huomioon sadesuojuksia, tai suunnitella, mitkä kuivat vaatteet vaihtaa jos sattuu kastumaan läpimäräksi. Uskomaton tuurihan meillä oli kelien suhteen: Caliciassa satoi noin nelisen kertaa ja pari kertaa kastuimme, mutta sade oli aina lyhytaikaista. Monia muita vaeltajia ovat kiusanneet kokonaisetkin sadepäivät.
Baskimaa on hyvin teollistunut! Olemme pilalle hemmotelleet itsemme Asturiaksen rauhallisen vihreellä maaseudulla. Olemme tottuneet polkemaan maisemissa, joissa autoja suhahtelee ohitse harvakseltaan ja ilma on raikas hengittää. Nyt baskien leveät ja vilkkaat tiet, joita reunustaa konepajat ja monenmoiset terästehtaat, tuntuvat puistattavilta. Pienten kaupunkien keskustat ovat kyllä kauniita, mutta heti niiden ulkopuolella avautuu rumat teollisuusalueet. No, rikkaus ja hyvinvointi ei tule ilmaiseksi. Luonnosta ja ympäristöstähän se ihmisen taloudellinen hyvinvointi revitään, ainakin vielä toistaiseksi. Ehkä vielä joskus keksimme ”täydellisen kierotalouden”, joka ei vaadi yhtä laajaa ympäristön riistoa. Mutta siihen asti hienot kivitalot tarkoittavat upeiden kallioiden louhintaa, Guggenheimin museon vaikuttava titaanipinta tarkoittaa, että jossain toisaalla on tuhottu maaperää yms.

Baskeja sanotaan omapäiseksi kansaksi. Ehkä siksi tunnen heidän kanssaan jonkinmoista sukulaisuutta. Myös majatalonisäntä totesi, ”suomenkielessä ja euskarassa on jotain samaa, se kuulostaa vähän samalle.” Omasta mielestäni se ei kyllä kuulosta ollenkaan samalle, paitsi ehkä vokaalien määrän suhteen. Baskit käyttävät hyvin paljon z-kirjainta ja heidän yksittäiset sanansa ovat pitkiä ja monipolvisia. Esimerkiksi kiitos sana on kolminkertaisesti pitempi kuin kiitos suomeksi. Harmillista, ettei baskien kieltä kuule kovin paljon kaduilla, vaikka heidät etninen identiteetti nivoutuu juuri kielen ympärille. Espanjaa täällä pääosin puhutaan. 40 prosenttia baskimaan kansasta onkin muualta muuttaneita, ihmiset tulevat elintason perässä vauraaseen baskimaahan.

Huomenna vaihdamme viimein maata! Tervetuloa Ranska ja hyvästi Espanja! Tänään otimme ensiaskeleen Ranskan kulttuuriin, kun löysimme kaupasta laajan juustovalikoiman – laajemman kuin yleensä Espanjassa – ja söimme ison kimpaleen vuohenjuustoa. Olemme löytäneet warmshower paikan Bayonnesta. Oli hienoa, kuinka heti toinen kyselyistämme osui ja upposi. Sohvasurffauspaikkoja ei enää näin helpolla löydä, mutta pyöräilijöiden kuumasuihkuyhteisö on eläväisempi. Ongelmana yksityisten henkilöiden luona majoittumisessa on ainoastaan jos isännät ovat liian vieraanvaraisia ja haluavat tarjota ruuan. Äsken isäntämme kysyi sähköpostilla, olemmeko kasvisruokailijoita. Kun en pysty syömään riisiä, viljaa tai maissia, on vaikea keksiä, mitä tavallista ruokaa minulle voisi laittaa. Ihme, että olemme itse aina keksineet aivan hyviä trangiapöperöitä ja pysyneet pyöräilyvireessä. Salaisuuteni ovat avokaadot, kananmunat, pähkinät ja siemenet. Ilman niitä en eläisi. Nyt olen innoissani, kun olen varovasti onnistunut lisäämään ravintooni joitakin maitotuotteita. Yritän syödä antiallergisia ruokia – olen oppinut tällaisen termin ayurveda teksteistä ja biohakkereilta – ja yrittää siedättää itseäni maitoproteiinille. Tällaisiakin ruokia siis on, jotka vaikuttavat suoraan kehon immuniteettiin ja vähentävät ”turhia hyökkäilyjä itseä vastaan.” Miksi näistä ei kerrota länsimaalaisessa lääketieteessä? Minulle on ollut valtava ahaa-elämys, ettei kaikkia ruokia, mille on allergisoitunut tarvitse kokonaan välttää, oikeastaan ei saakaan välttää, vaan niitä voi opetella uudestaan sietämään.

Lopuksi hauska caminofakta: Pyhiinvaelluksen suosio on räjähtänyt pilviin espanjalaisten keskuudessa, koska he saavat työhaastatteluissa pisteitä jos ovat suorittaneet vaelluksen. Useat työnantajat kuulema arvostavat vaellustodistusta. Kiehtovan käsittämätöntä! Kertooko se ihmisen sinnikkyydestä, hyvästä fyysisestä kunnosta vai mihin arvostus pohjaa?

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi