Vallankumouksellisia suunnitelmia

Deba

Kohta laulan sulle Marseljeet, tai ei nyt ihan vielä, onhan meillä vielä yhteistä matkaa taitettavana. Mielellään veisin sinut kotiin asti, mutta sinne on liian pitkä matka. Yhteinen aikamme loppuu kesken, minua tarvitaan muualla.

Olemme lupautuneet kesäfestareille vapaaehtoistyöntekijöiksi, siksi meidän on oltava Juhannuksena Suomessa. Ylipäätään Suomen suvi on niin hieno, ettei sitä voi jättää väliin. Meillä ei ole Kallen kanssa kummallakaan matikkapäätä, mutta sen verran kuitenkin, että emme voi mitenkään selviytyä 3500 kilometristä reilussa kuukaudessa jos ajamme vain 60 km päivässä. Alunperin oli tarkoitus käyttää paljon junia, ehkä jopa pitemmän matkan busseja. Mutta useimmat junat eivät ota pyöriä kyytiin Ranskan maalla! Muutamat harvat paikallisjunat ottavat niitä kyytiin, mutta tällaiset lyhyen matkan junat ovat hyvin kalliita. On se niin kieroutunutta, että kaikkein halvimmaksi tulisi lentää Suomeen. On myös huutava vääryys, kuinka junat profiloituvat vihreiksi kulkuneuvoiksi ja eivät silti hyväksy pyöriä. Niin valtavan pitkiä ja tilavia junia ja silti niihin ei mahdu niin pieni asia kyytiin kuin polkupyörä. Menee yli minun ymmärrykseni!

Täällä kulkee vain muutaman vaunun junia ja aina on tilaa pyörille, Ranskassa ne ovat loputtoman pitkiä ja silti niissä ei aina ole erillistä pyöräpaikkaa, ei edes maksua vastaan. Omituista! Voi tietenkin olla, ettei netin ihmeellinen maailma kerro kaikkea ja paikanpäällä keksimme edulliset junatyypit, jotka ottavat pyöriä. Netin mukaan paikallisjunat – jotka siis yleensä huolivat pyörät – ovat jopa hintavampia kuin pitemmän matkan luotijunat. Italiassa lyhyen matkan junat ottavat pyöriä, mutta 7 euron päivähintaan, johon tietenkin lisätään vielä suolainen normilipunhinta.

Marseiles on muistaakseni jonkinmoinen surumielinen vallankumouslaulu. Symbolisesti siis sopisi hyvin, että hylkäisimme kamelimme juuri Marseilesiin. Olisi eräänlainen vallankumous siirtyä pyöräilijästä jalkamieheksi. Se olisi yliopistokaupunki, jossa on paljon myös sohvasurffaajia, joten pyörät löytäisivät todennäköisesti uudet hyvät kodit. Espanjassa myimme pyörät couchsurfingin kautta ja lopulta pyöristä jopa kisailtiin. Ranskaa olisi silti pyöräiltävänä 650 km, joten menisihän tuohonkin aikaa. Voisimme kuitenkin pyöräillä nämä kilometrit rauhassa ja keskittyä pelkästään pyöräilynmaailmaan käyttämättä junia ollenkaan. Sen jälkeen voisimme laittaa isomman vaihteen silmään ja lähteä tappamaan kilometrejä suurilla kumipyörillä. Puolalainen pyhiinvaeltaja oli esimerkiksi tullut Puolasta Espanjaan liftaamalla neljässä päivässä! Uskomatonta, miten nopeasti Euroopassa voi matkustaa jos oikeasti lähtee ahnehtimaan kilometrejä vauhdikkaalla kulkuvälineellä. Marseilesista menisi bussi Itävallan pääkaupunkiin Wieniin, 1300 kilometriä vain vaivaisessa vuorokaudessa.

Bilbaosta oli yhtä hankala päästä pois kuin aina suurista kaupungeista. Kävimme pesemässä pyörämme huoltoasemalla, sillä Decatrholonen pyöräkorjaaja oli suositellut pesua. (Bilbaon Decathlonessa kiristeltiin keskiömme, kun niissä oli tuntunut pientä liikettä. Työ tehtiin jälleen aivan ilmaiseksi, vaikkakin jouduimme odottamaan pitkään.) Huoltamon jälkeen meidän olisi pitänyt kaartaa sillalle, mutta sen päässä oli pyöräilykielto. Lähdimme siis kiertämään toista kautta. Saimme ensin laskea aivan kaupungin pohjimmaisiin kerroksiin ja lähteä sieltä taas nousemaan ylätasoille. Näitä kaupungin jyrkkiä mäkiä lukuunottamatta, maasto oli tänään ensiluokkaista. Bilbaon jälkeen seurailimme joenuomaa ja reitti oli joko tasaista tai loivaa alamäkeä. Tie oli yhtä aikaa aivan mahtava ja aivan hirveä. Hienoa siinä oli asvaltin tasaisuus, tien leveys ja jylhät vuoret ympärillä. Järkyttävää taas oli rekkojen loputon määrä ja henkilöautojen runsaus. Pakokaasua kerääntyi keuhkoihin ja rekat suhahtelivat välillä turhan läheltä ohitse. Vieressä meni moottoritie, mutta nähtävästi se oli maksullinen, kun niin monet kulkuneuvot olivat eksyneet tuolle vanhalle tielle. Tietäähän sen, että jos tie on pääväylä yli 300 000 asukkaan kaupunkiin, se on tukossa. Rakennukset tienvarressa olivat yhtä rekkaparkkia, autokorjaamoa, huoltamoa ja tehdasta. Aivan hirveää seutua siis meille maaseudun kauneuteen tottuneille. Olimme kaikki edelliset päivät kulkeneet keskellä peltoja ja hiljaisia pikkuteitä, joten tuollainen saasteisuus, likaisuus ja melu oli pieni shokki.

Meidän oli tarkoitus polkea Debaan asti, mutta kuinka ollakaan törmäsimme kiskoihin. Jos pienen kylän juna-asema olisi sijainnut sivussa tiestä, tai emme olisi juuri silloin pitäneet juomataukoa, tuskin olisimme huomanneetkaan kiskoja. Kalle oli alunperin katsonut netistä, ettei Feven junat kulje, mutta yllättäen noilla raiteilla kulkikin eri yhtiö eli baskien oma Euskatrain. Olin aluksi sitä mieltä, että poljetaan perille asti. Olimme sujuvasti polkaisseet yli 40 km ja enää oli jäljellä 30 km. Kalle kuitenkin näytti minulle karttaa, kuinka maasto lähtisi nousemaan. Hän kävi myös katsomassa junien hinnat: 1,70 euroa maksaisi tunnin matka. Jos mitään rahallista motivaatiota polkemiseen ei ole, se syö kokonaismotivaatiota. Olihan tuo oikeasti mukava polkea: kaunis keli ja helppo tie. Mutta olimme ehtineet jo saada hien pintaan ja liikenteen vilkkaus oli hieman alkanut ärsyttämään, joten minua ei paljon tarvinnut houkutella junan puoleen. Kaiken lisäksi sattui niin sopivasti, että seuraava juna oli juuri lähdössä. Mitään pitkää aikaa ei tietenkään olisi viitsiyt odotella vaan silloin olisimme jatkaneet pyöräilyä.

Huomenna voisimme mennä ovelta ovelle junalla. Majatalomme takapihalla kulkee kiskot, sillä albergue on kyhätty vanhan asemarakennuksen tiloihin. Nyt kuitenkin on aavistuksellinen rahamotivaatio polkemiseen. Jos menemme viimeiset 20 km Ironiin pyörillä, säästämme 3,5 e. Voi siis olla, että rykäisemme tuon lyhyen taipaleen. Saan sillä rahalla parit rasiat pensasmustikoita. Mitäs muuta rahasta? En ole paljon puhunut budjetista. Aika hyvin ollaan noin 20 e päiväbudjetissa pysytty. Pääosin olen alittanut sen, mutta välillä on pitänyt ostaa flunssaan – nyt jo edesmenneeseen – kurkkupillereitä tai käydä katsomassa nähtävyys – kuten Guggenheim – ja tällaiset tempaukset ovat tietenkin aina räjäyttäneet budjetin alijäämäiseksi. Useinmiten se kuitenkin tosiaan on ylijäämäinen. Hostellimme Bilbaossa maksoi 26 e yöltä ja tämä albergue on jälleen vain 5 e. Pyörään ostin juomapullon, koska viimeaikoina raanavesi on ollut juotavaa. Itse asiassa koko Pohjois-Espanjassa on ollut hyvin raikas vesijohtovesi. Juomapulloista useimmat olisivat maksaneet kympin pintaan, mutta onnistuin löytämään jopa nelosen muoviluokituspullon 2,50 eurolla.

Depa on pieni rannikkokaupunki. Yllätyin, kun ranta oli täynnä paikallisia auringonpalvojia, vedessä leikkiviä lapsia ja surffaajia. Yhtäkkiä oli aivan kesätunnelma! Tänään oli pitkästä aikaa hyvin lämmin päivä, noin 25 astetta. Tämä on viehättävä lokaali kaupunki pikkuisine ja tiiviine asemakaavoineen. Turismia esiintyy hyvin rajoitetusti, lähinnä vain caminolaisia, ja kadut täyttyvät paikallisista pallonperässäjuoksijoista ja muista ulkoilijoista. Jalkapallohullulta vaikuttaa tämä kansa! Esimmäisen kerran näin täällä maalauksen ”Baskimaa vapaaksi.” Aika vähän tätä itsenäisyyskapinaa varmaan enää esiintyy, vaikka joskus baskeilla oli jopa oma ”terroristijärjestönsä”. Keskustassa on kapeita kujia ja vanhoja taloja, rannassa taas uskomattoman näyttäviä kivihuviloita. Näissä huviloissa on yhdistelty värikästä puupintaa ja harmaata kiveä, hienoa kontrastia!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi