Suattavatpi olla tällaiset suunnitelmat, tai sitten ei

(Artikkelikuvateksti: edellinen telttapaikkamme rannalla Agden lähistöllä oli hyvin piilossa. Puskat ympäröivät sitä kuin suojalinnoituksen tavoin.)

Junalakko. Juuri, kun meidän piti huomenna ottaa juna Montpellieristä Marseilesiin. Ter-junat, joihin saa ottaa ilmaiseksi pyörät eivät kulje ollenkaan. Aluksi säikähdimme, ettei mikään juna liikahdakaan. Juuri nyt näyttäisi kuitenkin lupaavasti siltä, että Kalle onnistuu varaamaan meille intercity-junaan liput. Parhaillaan hän taistelee huonon netin ja epäselvien junasivustojen kanssa. Intercity-junat nähtävästi hyväksyvät pyörät lisämaksua vastaan eli ylimääräisiä ja täysin turhia kuluja kertyy, mutta pääsemme sentään jatkamaan. Eihän se yhden lisäpäivän pysähdys aikatauluamme kaada – ainakaan vielä ei kaataisi, kun joustoa on – mutta lakko kestää kolme päivää. Siis kolme päivää! Ranskalaiset ovat kyllä ihailtavan sinnikkäitä lakkoilemaan! Usein he menevät kaduille asti osoittamaan mieltään. Saisivat nytkin riehua mielummin kaduilla kuin näin passiivisesti vain lopettaa muutamat junalinjat. No, olen kyllä aina kaiken yhteiskunnallisen vastarinnan kannalla. Tuskin tuokaan lakko turha on, jokin epäkohtahan siinä on takana.

Tällainen yllättävä lakko taas muistuttaa, kuinka tiukkoja suunnitelmia ei kannattaisi tehdä. Nykyaikainen budjettireissaaminen kuitenkin painostaa toiseen suuntaan: hostellivaraukset ja juna- ja bussiliput ovat huomattavan huokeampia jos tekee ennakkovarauksia. Koska budjetti on meille kulkureina kaikki kaikessa, olemme nöyrtyneet tekemään suunnitelmia. Pyrimme jättämään hiukan liikkumavaraa, mutta koko loppureissumme kehikot ovat nyt suurin piirtein naulattu kiinni. Juuri ennen junalakon pamahtamista eteemme, olimme katselleet netistä reittejä, busseja, kaupunkeja ja hostelleja.

Todennäköiset suunnitelmamme ovat: Marseilesissa neljä yötä (säästämme pyöräsurffausmajoituksessa sen verran, että tienaamme seuraavat 66 euron bussimatkaliput), Marseiles-Wien bussi noin 20 tuntia, Wienissä pari yötä, blabla-kyydillä Bratislavaan Slovakiaan, siellä pari yötä, Polskibussilla Bratislava-Varsova, parin tai kolmen yön pysäys, Varsova-Vilna bussilla, Vilna-Riika ehkä bussilla tai miten vain edukkaasti pääsee, jokin maaseutupitäjä ja mieluiten rantakohde Virossa ja Tallinna, josta lautalla Helsinkiin ja vielä hännänhuippuna Onnibussi Helsinki-Oulu.

Ei ole vielä täysin tarkentunut, kuinka viivymme Baltian kaupungeissa, mutta luultavammin aina vain yön tai pari. Blogini lukijat voivat ehdottaa jotain mukavaa maaseutukohdetta Virossa tai miksei myös Latviassa tai Liettuassa. Mikä olisi viihtyisä pienempi kylä? Tämä pääkaupungeista toiseen rientäminen häiritsee sen verran, että tahdomme rikkoa kaavaa pysähtymällä edes yhdessä pikkukaupungissa. Halvoilla pitkänmatkanbusseilla pääsee helpoiten pääkaupunkien välejä, ja meillä ei ole lopulta enää hirveästi aikaakaan. Sen verran on kuitenkin joustoa, että voimme mennä ensin jonnekin isoon kaupunkiin ja siitä lyhyesti sukkuloida edestakaisin maaseudulle yöksi tai pariksi.

Itä-Euroopan pääkaupungeissa kiehtoo niiden värikäs hostellikulttuuri. Tosi tunnelmallisen näköisiä hostelleja keskellä kaupunkeja vain 15-25 euron huonehintaan. Dormin saa usein jopa alle kympillä naama ja hyvän reissaajayhteishengen puitteissa sellaiseenkin voisi kertaalleen eksyä. Toisaalta tuota yhteishenkeä sai kokea albergueissa niin paljon ja se oli niin loistavaa, ettei se ole mitenkään ensimmäisenä tilauksessa vaan päällimmäisenä persoonallinen hostellisisustus, erikoiset rakennukset, älykkäät käytännönratkaisut keittiöissä ja oleskelutiloissa yms. Voi olla, etten koskaan perusta hostellia, mutta jos ylipäätään jotain työtä aion joskus tehdä, oma yritys on kaikkein todennäköisin. Ja mikä muukaan yritys olisi kuin hostelli? Aion joka tapauksessa ottaa mallia kaikkein omaperäisimmistä hostelleista, painaa mieleen niiden ratkaisuja.

Nyt meillä on junaliput tallennettuna jokaisessa elektronisessa laitteessamme. Pyöriä ei voinut lisätä lippuihin, mutta nostamme ne vain junaan ja katsomme, mitä tapahtuu. Ehkä pyörät voi maksaa vasta junassa. Ehkä niitä ei muisteta huomioida. Edellisillä Ranskan junamatkoilla edes varsinaisia junalippujamme ei tarkistettu. Olisimme aivan hyvin voineet matkata ilmaiseksi, kun konduktööriä ei näkynyt vilahdukseltakaan koko puolentoista tunnin matkalla!

Ranskalaiset eivät kyllä nipota turhista. Erään kerran Intermarchin takapihalla, jossa laitoimme ruokaa, katsoimme kuinka pari vanhempaa roskisdyykkaajaa ajoivat autolla aivan roskisten eteen. Tällä vanhalla pariskunnalla oli jopa iso kori mukanaan, johon he kaikessa rauhassa lappoivat roskiksesta ruokaa. He hymyilivät meille iloisesti, eivät mitenkään häpeillen tai anteeksipyytäen. Suomessa dyykkaamassa käydään vaivihkaa yönpimeinä tunteina ja kauppojen ollessa kiinni. Olenkin lukenut, kuinka Ranska on dyykkaajan paratiisi. Toisaalta olen myös lukenut, kuinka maassa vasta meni läpi laki, jonka mukaan kaupat eivät enää saisi heittää ylijäämäruokaa roskiin. Dyykkaamisen ohella näitä esimerkkejä tietystä rennosta asenteesta on tullut vastaan muitakin. Tässä hostellissa olen suvereenisti käyttänyt respan jääkaappia, vaikka se ei varmasti virallisesti olisi asiakkaiden käyttöön. Respan poika ei sanonut mitään, vaikka laitoimme trangialla ruokaa terassilla, vaan päinvastoin auttoi meitä löytämään tulentekovälineet. (ei muistettu ostaa kaupasta tulitikkuja) Täällä ei ylipäätään helposti puututa toisten asioihin kielteisessä mielessä – apua kyllä tarjotaan – mitä piirrettä arvostan paljon!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi