Pitkää matkaa

Toipumis ja palautumispäivä. Palautumista mistä?

Puolen kuukauden ajan olen joka aamu herännyt pakkailemaan. Missä on pyöräilyhousut, missä takki, onhan table ja puhelin mukana? Olen köyttänyt tavarat pyörään kiinni. Neljä remmiä matkalaukun nurkkiin, mustekalaverkko matkalaukun päälle ja sen alle iso muovipussukka. Pussukan päälle vielä varmistus kuminauha, jonka alle on kätevä tunkea riisuttuja vaatteita, kun keli lämpenee. Etukorin teltalle ei tarvitse tehdä mitään, sillä yleensä teltta asustaa pysyvästi etukorissa. Tungen ainoastaan korin sivuun ohuita vaatteita tai pikkupurtavaa, joka ei enää muualle mahdu.

Joskus aamusta esiintyy polkemisenhurmaa. Kylät heräilevät, jossain kiekuu kukko, tiet ovat vielä hiljaisia, aamu-usva leijailee pelloilla ja ilma on raikasta hengittää. Nautin polkemisesta jos maasto on tasaista tai alamäkeä. Eilen oli päinvastoin. Lähdimme majatalosta jo seitsemän jälkeen, sillä meidän oli määrä ehtiä junaan, joka lähtisi 8.40. Maasto lähti heti jyrkkään nousuun. Kielsin itseäni katsomasta mäenpäälle tai tähyilemästä seuraavaa mutkaa, jonka takaa aukenisi vain uusi nousu. Polkimet lauloivat ”metri, metri, metri”. Joka polkaisu vei hieman eteenpäin. Silti löysin itseni taluttamasata pyörää, suorastaan kiskomasta sitä ylöspäin. Kengänpohjat luisuivat, pikkukivet kenkien alla pyrkivät vierittämään minua alaspäin. Nojasin hengästyneenä ohjaustankoa vasten ja pysähtelin tämän tästä. Näin vain tien. En jaksanut kiinnittää paljonkaan huomiota pelloilla laiduntaviin ylväisiin hevosiin, hauskannäköisiin pitkäkorvaisiin aaseihin tai sinertäviin vuoriin horisontissa. Kaiken tämän näin vasta alamäessä, joka lopulta palkitsi lähes tunnin mittaisen hikisen kukkuloiden valloituksen.

Olin varma, ettemme ehtisi junalle. Kalle oli arvioinut matkaa olevan 13 kilometriä ja itse arvioin tunnissa edenneemme vain kuutisen kilometriä. Olin heittänyt hanskat ja hupparin pois, vaikka ilma oli edelleen aamuisen kirpeä. Jaksan ylämäkiä parhaiten jos olen kunnolla alipukeutunut. Pitää olla niin vähän päällä, että juuri ja juuri tarkenee, ja ilma tuntuu kylmältä käsivarsissa. Kylmyys antaa energiaa. En ymmärrä pyöräilijöitä, jotka pystyvät polkemaan näitä maastoja kesäaikaan. Olin tosiaan jo hieman luovutusasenteella, kun äkkiä huomasinkin olevani maaston lakipisteessä. Näimme jo kiskotkin, ne kulkivat rotkossa allamme, mutta tie ei laskeutunut suoraan vaan monen mutkan kautta. Kun pääsimme laskemaan, pyörän renkaat ahmimat samalla tavoin kilometrejä kuin ylämäessä pelkkiä metrejä.

Yleensä jaksan polkea mäkiä paremmin kuin eilen. Luulen, että jalkani menivät maitohapoille, koska mäet lähtivät liian pian liian jyrkkään nousuun ja lihakseni eivät olleet yhtään lämmenneet. Mitään alkuvenyttelyitähän me ei osata harrastella. Olin hypännyt pyörän selkään vain noin 15 minuuttia sängystä nousun jälkeen, sillä olin pakannut kaiken edellisenä iltana pyörään valmiiksi. Vain aamukahvit olin ehtinyt lennosta juoda – mahtavaa ylellisyyttä että ne oli keitetty valmiiksi ruokasalissa ja ne tarjoiltiin minulle kohteliaasti hymyillen kuin hotelliaamiaisella – ja heittää naamaani pari kourallista auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Koska olin sekä henkisesti että fyysisesti lähes poikki, oli sitäkin palkitsevampaa saada juna-asema näköpiiriin. Asema oli hylätyn näköinen laudoitettuine ikkunoineen. Sitä ei ollut merkitty minkäänlaisin kyltein, vaikka saavuimme kylän keskustan suunnilta. Tällaisia nämä pikkuasemat ovat, kuin omanonnensa nojaan jätettyjä, mutta silti junat kulkevat. Lysähdin väsyneenä, mutta onnellisena aseman pihan penkille.

Lopulta junan lähtöön oli vielä 20 minuuttia aikaa, joten olimme ehtineet ruhtinaallisen hyvin. Edes lippuja ei tarvinnut vaivaantua ostamaan, sillä pihassa ei ollut automaattia, eikä oikeastaan mitään muutakaan, hyvä kun penkki kuitenkin. Sijoituimme näkyvälle paikalle, aivan laiturin reunalle raiteiden lähelle, että juna varmasti pysähtyisi. Kuskit eivät välttämättä jarruta asemille jos niistä ei lähde ketään kyytiin. Pysähdys oli hyvin nopea, juuri ja juuri saimme pyörät kyytiin. Näihin juniin on sentään ihanan helppo saada pyörät, sillä mitään kynnystä ei ole vaan pyörät voi vain työntää junaan ja tällä kertaa eteisessäkin oli tilaa tarpeeksi. Joskus eteisaulat ovat niin ahtaat että pyörien asettelu – etenkin Kallen kanuunapyörän – niihin on vaativaa, mutta tällä kertaa saimme ne helposti mahtumaan.

Matka Baskimaan pääkaupunkiin Bilbaoon oli juuri sopivasti alle 100 km, joten meidän ei tarvinnut maksaa pyörien lisämaksua. Selvisimme noin 7 euron peruslipulla. Uppouduin tyytyväisenä hyvään dekkariini ja loppumatkasta otin torkut. Juna kitkutteli parisen tuntia tuota maastoa, eli hitaasti, vaikkakaan ei niin hitaasti kuin pahimmilla kukkuloilla. Pohjois-Galiciassa junamme oli matkannut samaa kilometrimäärää kolmisen tuntia. Välistä nämä kukkulajunat ovat tuntuneet siltä kuin olisi huvipuiston vuoristoradassa, ei niinkään vauhdin, mutta kallistelun, tunneleiden ja nytkähtelyiden vuoksi. Olemme välistä tarkkailleet pyöriämme kauhistuneina ”nyt ne kaatuvat, pysyvätkö ne pystyssä, vierivät hieman mutta pysyvät kuitenkin.”

Nyt vietämme siis ansaittua taukoa jokapäiväisestä pakkailusta ja uuden pyhiinvaeltajien majatalon etsiskelystä. Majapaikat ovat kyllä yleensä löytyneet helposti ja leirintäaluetta lukuunottamatta aina on ollut tilaa – olemme usein olleet ensimmäisiä paikalla – mutta on suunnistamisessa silti ollut oma hommansa. Kallehan meille vastaa suunnistuspuolesta ja hän on aina merkinnyt offline karttaansa majatalot, mutta kaikilla niillä ei ole ollut netissä tarkkaa osoitetta. Guemesissa oli ensimmäisen kerran kunnolla haasteita löytää paikka. Kysyimme ohikulkijoilta, joku ei tiennyt, ja vaikka kylän baarissa tiedettiin, epämääräinen osoittelu ”tuo talo tuolla kaukana kukkulalla” ei paljon auttanut. Nainen sanoi kyseessä olevan valkoisen talon. Lähes kaikki pikkukylien talot ovat valkoisiksi rapattuja, elleivät sitten ole mahtavia luonnonkivitaloja. Oma mielipiteeni on, ettei kivitaloja kannattaisi maalata tai laastilla päällystää, ne ovat paljon kauniimpia, kun pyöreät ja harmaat kivet näkyvät seinäpinnasta. Jotkut ovat päätyneet kompromissiratkaisuun ja jättäneet kivet näkyviin ikkunanpielistä tai osista seinää, sekin on varsin tyylikkään näköistä.

Hetkittäin on tuntunut kuin jokin suurempi voima olisi venyttänyt Pohjois-Espanjaa kartalla. Kuin tämä osa maailmankolkkaa olisi yhtäkkiä lähtenyt laajenemaan universumin tapaan. Eihän Galicia, Asturias ja Cantabria lopulta ole kilometreissä kuin reilu viitisen sataa, ja jos koko rannikko otetaan mukaan Baskimaan kera matkaa kertyy 660 km. Miten ihmeessä olemme tarponeet tätä matkaa parisen viikkoa, vaikka olemme käyttäneet junia apuina? No, kiskot eivät ole aina menneet suoraan ja pyörilläkin on täytynyt kierrellä ja tietenkin valloitella kukkuloita. Vähän turhauttavalta tuntui, kun katsoimme äsken karttaa ja totesimme Etelä-Ranskan olevan leveä 800 km. Siis vielä pitempi matka kuin täällä! Pakko meidän on alkaa käyttämään junia enemmän jos haluamme matkan taittuvan, ja jos tavoite on ollut Suomessa mielellään kesäkuun alussa ja ehdottomasti viimeistään juhannuksena.

Pohjois-Espanjan valloituskin on vielä aavistuksen kesken, vaikka viimeistä jo viedään. Olemme tosiaan Bilbaossa, josta toivonmukaan polkaisemme kahdella pysähdyksellä Iruniin, joka on jo Ranskan rajalla. Onneksi pyhiinvaeltajien majataloja on vielä Baskimaassakin! Täällä Bilbaossa olisi ollut jopa ilmainen majoitus, mutta radikaalisti, täysin tapojemme vastaisesti valitsimme hostellin. Tahdoimme olla pari yötä paikoillaan, mikä ei tunnetusti ole sallittua pyhiinvaeltajien paikoissa.

Bilbao, eli paikallisella kielellä Sormusten herran tapaan Bilbo, vaikuttaa hyvinvoivalta, energiseltä ja taiteelliselta kaupungilta. Täällä tyttömyysprosentti on alhaisempi kuin muualla Espanjassa ja kaupungilla on vain vähän velkaa – välillä se on ollut jopa täysin velaton. Vuonna 2012 kaupunginpormestari, joka on valitettavasti jo edesmennyt, valittiin maailman parhaaksi pormestariksi, koska hän oli saanut kaupungin talouden huippukuntoon huolimatta muuttotappiosta. Bilbao on niitä harvinaisia maailman suurkaupunkeja, joiden väkiluku on vähentynyt parhaista päivistään. Yleensä muuttotappiokaupungit ovat ankeita paikkoja, mistä lähdetään työnperässä muualle, mutta Bilbao kukoistaa. Miksi täältä siis muutetaan? En käsitä. Guggenheim on tehnyt kaupungille velkaa, mutta toisaalta lisännyt matkailutuloja. Guggenheim on useimmille turisteille tärkein syy tulla kaupunkiin. Itse keksin kyllä myös lukuisia muita syitä tulla baskimaahan: baskeissa on kansana jotain salaperäistä – heidän kielensä ei kuulu mihinkään tunnettuun kieliperheeseen vaan on täysin uniikki – luonto on kauniin jylhää ja pääkaupunki Bilbao on ulkoasultaan varsin monipuolinen ja kiehtova. Koska edellinen iso kaupunki, missä kävimme oli Santander, vertasin Bilbaota heti siihen. Tässä valossa Bilbao esiintyy edukseen, sillä Santander oli hyvin tasapaksun ja tylsän oloinen kaupunki, Bilbao taas näyttää etnisesti rikkaalta, arkkitehtuurisesti värikkäältä ja kaikinpuolin hyvin sykkivältä kaupungilta.

20160501_082830

Italialaiset vapaaehtoistyöntekijät olivat loistoisäntiä tässä majatalossa. Kalle lahjoitti heille kiitoksena ylimääräisen pyöränpenkkinsä, sillä nämä isännät olivat myös intohimoisia pyöräilijöitä.

Jopa tienkeskiviivaan on maalattu caminon merkkejä suosituimmilla reiteillä. Camino on iso matkailubisnes ja elämysturismia parhaimmillaan!

Jopa tienkeskiviivaan on maalattu caminon merkkejä suosituimmilla reiteillä. Camino on iso matkailubisnes ja elämysturismia parhaimmillaan!

20160501_172814

On se vihreetä

20160501_101850

Levähdys tienvarressa

20160426_182054

Ihailemaani luonnonkiviarkkitehtuuria

20160428_110147

Luarca

20160430_095020

Pieni siideritehdas Villaviciosassa. Maistelimme tämän panimon siideriä.

20160429_120309

Asturiakselle tyypillinen perinteinen ulkorakennus: eläinten ruokien suoja

20160429_135520

Parhaita alberguita (Villaviciosa): perhemajoitus, ystävällisiä ihmisiä ja tällainen kodikas maaseutumainen pihapiiri

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi