Tilalla tapahtuu

Ourique

Tänään on ollut tosi unelias päivä. Kalle on trimmaillut pihaa piiskaleikkurilla ja korjannut ankka-aitaa, mutta minulle ei keksitty mitään puuhaa. Kävin sitten ajelemassa pyörällä aivan pienen lenkin ja testaamassa pysyvätkö teippailemani uudet käsitapit paikoillaan. Hyväthän ne olivat. Laitoin nousukahvojen päähän lisää pehmusteita, että niihin olisi helpompi nojata.

Jos tänään oli hiljaista, eilen oli sitäkin puuhakkaampaa. Eilen oli avoimien ovien päivä eli täällä tilalla kävi ihmisiä tutustumassa viljelykasveihin. Johny ja Jeanette olivat jo edeltävänä päivänä hyvin innoissaan tapahtumasta ja järjestelivät tohkeissaan paikkoja kuntoon. Eilen aamulla sitten kävimme viemässä kukkasin koristelemamme ilmapallot (viinikanisterien sisukset) tienvarteen merkiksi, että täällä tapahtuu. Vieraita alkoi saapua brittiläisellä täsmällisyydellä juuri 10.30, kuten määrä oli. Lähes kaikki parisenkymmentä ihmistä olivat taustaltaan brittejä, mutta oli joukossa muutama saksalainenkin. Kallen oli määrä huitoa autot parkkeeraamaan sujuvasti tienvarteen, mutta ihmiset vain tunkivat autonsa jonnekin ja Kallea ei juuri tuossa hommassa tarvittu. Hän kuitenkin oli portilla toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Minun oli määrä huolehtia kahvista jos se loppuisi, mutta Jeanette oli keittänyt jo alkujaan kolme pannullista kuumaa vettä, joten se ei päässyt loppumaan. Ihmiset eivät myöskään tarvinneet opastusta kahvin tai teen haussa, sillä John puhui niin pitkään, että kun puhe oli viimein ohi, ja vain mainittiin kahvi sana, ihmiset ryntäsivät pystyyn. John ja Jeanette olivat elementissään, kun saivat kertoilla tarinoita tilan toiminnasta.

Kauppa näytti käyvän ihmeen hyvin, etenkin parsa ja punajuuri olivat suosittuja. Vähän alakanttiin he minusta kasveistaan pyysivät, iso retiisikimppu maksoi 0,50 senttiä. Mutta kai oli pääasia, että kaikilla oli mukavaa! Johny ja Jeanette tienasivat hieman ja ennen kaikkea saivat mainostettua tilan tuotteita, luotua yhteyksiä paikallisiin – joista he kyllä näyttivät suurimman osan jo tuntevan. Tapahtumassa oli oikein leppoisa tunnelma ja ihmiset näyttivät nauttivan olostaan. Sitä auttoi varmasti myös hyvin lämmin ja tuuleton sää, sekä makoisa inkiväärikakku, jonka mausta minulla ei tosin ollut aavistustakaan. Kahvittelun lomassa porukka jakaantui pieniin kuppikuntiin ja minua ja Kalleakin tultiin tämän tästä jututtamaan. Eräs vanhempi herra, jolla oli jonkinlainen lomahuvila täällä haastatteli meitä pyörämatkastamme ja tokaisi lopuksi hyvästellessä ”polkekaa sitten mahdollisimman paljon, älkää sortuko juniin.” Itse en näkisi tulevaa matkaamme aivan tässä valossa, että junissa olisi jotain vikaa. Emme ole niin kunnianhimoisia tai himourheilijoita, että meidän pitäisi polkea koko matka tai edes suurinosa siitä. Mielestäni juna ja pyörä on oikein ekologinen ja toimiva yhdistelmä! Se on myös matkustusmukavuuden kannalta hyvä kombinaatio: näkee paljon ja ei silti rasitu liikaa.

Lopuksi juttelimme ikäisemme hollantilaisen kanssa, joka oli läheisellä hevostilalla wwooffaamassa. Hän oli kierrellyt myös muualla Portugalin maaseudulla monien ystäviensä luona ja asunut yhteisöissä, joissa harjoitettiin meditaatiota ja muuta henkistä. Jostain syystä Portugalissa on aika paljon henkisiäyhteisöjä, joiden toiminnassa usein myös luontoarvot näkyvät. Tyttö puhui jonkun tilan yhteydessä jopa shamanismista. Millaista on nykyajan shamanismi? Kiintoisaa ja ennen kaikkea kiehtovaa, miksi näitä yhteisöjä syntyy kuin sieniä sateella juuri eteläiseen Portugaliin? Istuimme puutarhatuoleissa ja läärysimme tuon nuorehkon opettajatytön kanssa pitkään kaikesta kulkurimaiseen elämäntapaan liittyvästä. Hän oli opiskellut Hollannissa ja Australiassa ja ollut valmistumisen jälkeen hetken aikaa opettajana, mutta kaivannut takaisin liikkuvaan elämäntapaan. Juttujamme kuunteli myös sen tilan emäntä, jossa tyttö työskenteli hevosten parissa. Hän lausahti ”Itse olen väsynyt matkustamaan, mutta ei minun oikeastaan tarvitsekaan. Tuntuu kuin itse reissaisin, koska minun luonani käy ihmisiä kaikkialta maailmasta ja he kertovat minulle tarinansa.” Tästä minulle tuli taas mieleen ikuisuushaaveeni. Kun joskus kyllästyn matkustamaan, haluaisin perustaa hostellin.

Illalla tulin sivulauseessa maininneeksi Johnille ja Jeanettelle haaveestani, kun istuskelimme kahvilassa. John kertoi sitten pitkän tarinan omista yrityksistään; valokuvausbisneksestä ja tämän tilan perustamisesta. Sain kuulla rönsyilevän rohkaisupuheen siitä, kuinka hekin olivat aloittaneet hyvin pienestä ja lähes ilman rahaa ja askel askeleelta kasvattaneet tilaansa ja saaneet sen toimimaan. Rahat olivat edelleen tiukilla, mutta hän hehkutti, kuinka he silti ovat hyvin onnellisia, kun saavat tehdä juuri sitä, minkä kokevat omakseen. Jeanettekin selitti pitkään monista yrityksistä, joita heidän tutuillaan oli ollut, ja jotka olivat tai eivät olleet menestyneet. Kallekin meinasi välillä väsyä kuuntelemaan vaiherikkaita selityksiä. Nämä ihmiset jaksavat oikeasti puhua aivan loputtomiin jos kukaan ei keskeytä heitä. Satunnaisesti pääsimme kyllä lähelle oikeaa keskusteluakin, kun puhuimme millä tavoin energiaa tuotetaan Suomessa ja Englannissa ja, mitkä olisivat tulevaisuuden energialähteitä. Otin tuon puhetulvan lähinnä kielikylpynä. Mahtavaa, kun olen alkanut ymmärtämään vähän paremmin englantia! Keskustelun yksipuolisuus ei tällä kertaa niin häirinnyt, sillä olin saanut rupattelukiintiön täyteen jo hollantilaisen kanssa päivällä. Oli kyllä hienoa pitkästä aikaa oikeasti keskustella jonkun kanssa! Näiden tämän talon isäntien kanssa keskustelu on tosiaan sellaista, ettei edes Kalle nopeammalla englannillaan ehdi usein sanoa kuin ”Yes, Ok”

Tänään olen lähinnä leikkinyt koirien kanssa, sillä tilalla on hoidossa kolmas koira, joka on nuori ja leikkisä. Pari päivää sitten Misty-koira ja lehmä kisailivat, vaikkä lehmä oli aitauksen toisella puolen. Lehmä lähti seuraamaan meitä koirienlenkittäjiä ja tuijotti koko ajan haastavasti Mistyä. Kun lähdimme juoksemaan, se juoksi laitumella aivan kiinni aidassa ja nakkeli riemuissaan niskojaan. Jollain kumman tapaa se leikki kanssamme! Nyt pitää hieman syödä, koska lähdemme vielä käymään jäähyväisjuomilla Marian ravintolassa, joka sijaitsee lähellä järven rannalla. Huomenna polkemaan Sinesiin!20160408_123312 20160407_110215 20160407_100546 20160405_174436

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi