Oiiiii Oporto!

Kalle yrittää saada selvää nuoteista huoneemme seinällä. Seinään on maalattu nuottiviivasto ja vieressä roikkuu koristeena pianon koskettimet. Olemme musiikkiteemaisessa hostellissa. Tämän Euroopan halki kohti kotimaata reissun on tarkoitus olla jonkinlainen tutkimusmatka hostellien maailmaan. Olen nähnyt satoja hotelleja, lähinnä hyvin yksinkertaisia, mutta vähemmän varsinaisia hostelleja. Minulla on ikuisuushaave joskus perustaa oma hostelli, joten on mahtavaa tarkkailla, miten nämä kaikki hostellit on sisustettu ja miten käytännöt on järjestetty.

Tästä hostellista olen painanut mieleeni, kuinka kätevää on, kun kaikilla on keittiössä huoneen logolla varustettu oma hyllynsä. Näin ruuat, mikä on kenenkin, eivät mene sekaisin. Tietenkin tämä on vähän päiväkotimaista, mutta hyvin toimivaa. On myös hauskaa, että kaikilla huoneilla on oma nimensä soittimien mukaan. Huoneiden nimeäminenhän ei kyllä ole mikään uusi idea, mutta joka tapauksessa se tuo persoonallisuutta, varsinkin jos huoneen sisustuksessa näkyy kyseinen nimi. Tässä hostellissa ei ole ollenkaan henkilökuntaa. Ulko-ovet toimivat numerokoodilla ja jokaisen erillisen huoneen vieressä on pieni luukku, jonka saa auki numerolla ja sieltä sisältä löytyy avain. Meillä vei hetken aikaa ymmärtää tämä hienous. Näppäilimme ovikoodin ja ihmettelimme, kun mitään ei tapahtu. Riuhdoimme ovea auki. Sittemmin Kalle huomasi, että laitteen etuluukku oli vähän auki, ja kuinka ollakkaan numeroiden takaa löytyi pieni tila, joka piti sisällään aivan perinteisen avaimen. Kekseliästä!

Hostellissa on avarat oleskelutilat, joiden sisustus on minimalistinen, mutta harmooninen ja viehättävä. Itse kaipaisin tänne vähän lisää pehmentäviä elementtejä, kuten värikkäitä kankaita. Mutta toisaalta tässä tilassa yksinkertaisuuskin toimii ja hauskoja sisustuselementtejä löytyy muutamia sieltä täältä, kuten eteisen isot ja mustat koirapatsaat, vanhanaikainen veivattava puhelin, olohuoneen vanha perhepotretti mustavalkovalokuva, romanttissävyiset öljyväritaulut käytävällä ja samanhenkinen peili, vessojen puiset tikapuut pyyhetelineinä, olohuoneen lastulevypöydät kirkkaan oransseilla lämmityspatterijaloilla yms.

Porto on vanha satamakaupunki aivan kuin Lissabonkin. Tämä on Portugalin niinsanottu kakkoskaupunki eli toiseksi suurin asukasluvultaan ja myös kulttuurisesti keskeinen. Oikeastaan tämä vaikuttaa vielä kultturellimmalta kaupungilta kuin Lissabon, mutta tämä on vain yleisvaikutelmani, joka syntyy katutaiteesta, museoiden määrästä, arkkitehtuurin värikkyydestä ja tapahtumien runsaudesta. Porton arkkitehtuuri on äärimmäisen mielenkiintoista! Lissabonin tai Algarven aluekin on täynnä kaunista arkkitehtuuria kaakelilaattataloineen, mutta Porton kohdalla ei puhutakaan pelkästään kauneudesta. Kaikki talot, joita nimittäisin mielenkiintoisiksi, eivät välttämättä ole ollenkaan estettisiä. Ehkä ”hauska” tai ”runsas sirous” voisivat olla termejä, joilla kuvailisin vanhoja asuintaloja. Mieletöntä ikkunatykitystä, jossa korkeiden ja kapeiden ikkunoiden väleistä ei juuri seinää ehdi erottaa ennen seuraavan ikkunan alkamista. Vaikutelma ei kuitenkaan muistuta vähimmässäkään määrin moderneja lasitaloja. Ikkunanpielet ovat sen verran esiintyöntyviä ja ikkunoissa on perinteiset lankkuristikot, että lasi jää sivuosaan. Ikkunanpielet ovat milloin mitäkin vahvan hehkuvaa väriä ja niiden yläosassa saattaa olla pienimuotoista koristelua. Taloissa on jotain legopaliikkamaista, ikään kuin ne koostuisivat useasta eri palikasta, ja joskus näin onkin, kun vanhan talon päälle on rakennettu uusi kerros. Porto on myös hyvin kukkulainen, joten usein talojen takaa nousee heti toinen talorivistö, joka myös lisää ”palikkatornimaista” vaikutelmaa.

Lähdimme aamulla taas metsästämään pyöräliikkeitä. Kalle tarttisi paremman satulan ja minä laukulleni sadesuojan sekä laadukkaita hauenleukaremmejä. Minulla on näitä remmejä, mutta ne ovat kiinalaisesta kaupasta ostettuja, joka tarkoittaa, että laatu on aivan onnetonta. Remmit ovat silkkisen ohutta materiaalia ja ne on vaikea saada työnnettyä lukitushampaasta läpi, sillä ne ovat niin taipuisia. Olen polttanut remmien päät, mikä vähän auttaa asiaa, mutta silti ne eivät tule kauaa kestämään. Sadesuoja ei ole mikään välttämätön, mutta kestäisihän se peremmin kuin perinteiset muovipussit ja olisi nopeampi virittää paikoilleen. Kallen satula on tuottanut vaikeuksia, kun hänellä kipeytyy siinä nivuset. En kyllä yhtään ihmettele jos satula on alkanut tuntumaan hänestä epämukavalle, sillä itse en pystynyt juuri ollenkaan ajamaan tuolla pyörän alkuperäisellä satulalla. Ensimmäisellä pyörälenkillämme Faron naapurikunnassa totesin, että pyllyni ei vain istu satulaan ja sopivasti törmäsin juuri silloin pyöräliikkeeseen ja löysin sieltä aivan unelmasatulan. Nyt Kallekin metsästää samankaltaista, mutta ne harvat pyöräliikkeet, joita tänään löysimme, myivät vain kilpapyöräilyyn tarkoitettuja hyvin kapeita ja kovia satuloita.

Ajelimme aamulla pitkään joenrantaa, lopulta päädyimme Porton alueen ulkopuolelle naapurikaupunkiin. Jokirannassa oli ylellistä polkea, sillä se oli tasaista ja siellä kulki jopa oma pyöräilykaista. Muuten Portossa pyöräily oli vähän haasteellista, sillä täällä on paljon mukulakiviä, jyrkkiä mäkiä ja yksisuuntaisia katuja. Vaikka poljilmme arviolta melkein parisenkymmentä kilometriä, hyviä pyöräilyliikkeitä ei löytynyt. Suurinosa liikkeistä vain myi tai vuokrasi pyöriä ja heillä oli onnettomat varaosavalikoimat. Halusin käydä Serralvesin taidemuseossa, joten suuntasimme pyöräkauppametsästyksen jälkeen sinne. En tiennyt yhtään, mikä osa museosta olisi ilmainen, jos mikään. Olin netistä katsonut varsinaisen näyttelyn maksavan 10 e ja pelkän puiston 5 e. Minulla oli hieman mielessä, että menisin puistoon. Kalle ei raaskinut valita kumpaakaan vaan päätti säästää taiderahansa Bilbaon Guggenhaimia varten. Tiskillä, missä luulen, että olisi pitänyt maksaa pääsylippu oli juuri tuolloin häslinkiä. Jonotin siinä hetken, mutta ison koululaislauman takia kukaan ei noteerannut minua. Kyllästyin odottamaan ja vain marssin sisään.

Odotin, että joku olisi huutanut perääni, mutta mitään huudahdusta ei kuulunut. Sisällä tiedostin, että olin tullut varsinaiseen museoon ja ymmärsin heti, että olisin kyllä tarvinnut lipun. Mutta jos onnistuu näin vahingossa pääsemään pummilla sisään, kai tilaisuus pitää hyväksikäyttää? Yhden huoneen ovella näytettiin tarkistettavan lippuja, suuntasin siis toisaalle. Menin kirjastoon, jonka kautta pääsi hissillä ylempiin taideosastokerroksiin. Hissin jälkeen kukaan ei tarkistanut lippuja. Mitään suurta vaikutusta tuo museo ei kyllä tehnyt, tai ainakaan kyseinen näyttely. Paikassa on käsittääkseni jatkuvasti vaihtuva näyttely. Madridin Prado teki aikanaan paljon suuremman vaikutuksen kuin tämä Serralves. Mielestäni huoneet olivat liian valkoisia ja avaria, ja niissä oli liian vähän teoksia huonetta kohden. Teoksille oli varmasti haluttu antaa tilaa hengittää, mutta vaikutelma oli mielestäni liian tyhjä. Yhdessä teoksessa oli revittyjä kankaanpaloja lattialla ja niiden joukossa metallikuulia. Toisessa oli puutarhatuolirykelmä ja tuoleista kasvoi keinoruohoa. Parhaiten jäi mieleen kirjaston ylle ripustetut valtavat hehkulamput. Onneksi en maksanut sisään, sillä näyttely ei missään nimessä olisi ollut 10 euron arvoinen!

Jos taidemuseo ei saanut haukkomaan henkeä, itse Porton kaupunki on kyllä sen tehnyt. Aika huikea kaupunki! Edelliset päivät ovat olleet sadekuuroisia ja utuisia, mutta silti Porto on avautunut varsin tunnelmallisena. En yhtään ihmettele, että J K Rowling on saanut tästä kaupungista vaikutteita Harry Potter kirjoihinsa. Välistä kaupunkimaisema avautuu kuin fantasiakirjan kuvana: synkkä vanha kirkko, sammalten peittämä muuri, rapistunut palatsi, kuohuina kallioihin myrskyävä meri. Potter kirjojen tylypahkan kirjastoon on käsittääkseni haettu vaikutteita eräästä Porton kirjakaupasta. Emme ole käyneet tässä kaupassa, sillä luin, kuinka siellä on aina tungosta ja sinne jopa maksaa sisälle. Voin kuitenkin hyvin kuvitella tämän kaupan näkemäni muiden vanhojen rakennusten perusteella. Sattumalta satuin näkemään kuuluisan kellopeliesityksen. Ihmettelin pyörällä polkiessani, mikä mieletön kilke ja kalke takoo tärykalvojani. Pysähdyin ärsyyntyneenä ja vilkasisin ylös. Samassa ärtymykseni muuttui ihastukseksi: korkealta talon seinästä aukeni luukku ja sieltä työntyi esiin tarkasti veistettyjä nukkehahmoja, jotka pyörivät ympäri ja esittivät eräänlaisen näytelmän.

Varatessamme hostellimme, ajattelimme viipyä Portossa kaksi yötä. Lissabonissa kuitenkin katsoimme Porton säätietoja ja näimme, kuinka juuri lähtöpäivämme sadekäyrät hipoivat pilviä. Olisimme varanneet kolmannen lisäyön samasta hostellista, mutta se oli jo täynnä, joten päädyimme toiseen. Huomenna saamme tai joudumme siis vaihtamaan majapaikkaa. Onhan siinä oma hommansa, mutta onneksi toinen hostelli on niin lähellä, että voimme kantaa tavaramme pakkaamatta niitä pyöriin. Toisaalta on myös mukava nähdä erilaisia hostelleja. Tämä Stayin Oporto musica guest apartment on yhtä tyylikäs kuin pitkä ja komea nimensä antaa ymmärtää. Sport hostel on saanut vielä paremmat arvostelut booking comissa, joten olettaa saattaa, senkin olevan hyvin viihtyisä. Siellä pitäisi olla jopa henkilökuntaa paikalla, mikä tosin ei välttämättä ole hyvä asia jos heillä on jotain pyöriämme vastaan. Täällä olisimme voineet raahata ne vaikka huoneeseemme kenenkään puuttumatta asiaan. Vielä parempi oli, että alakerrassa oli niille hyvin tilaa.

Kävimme eilen hakemassa katedraalista pyhiinvaelluaspassit. Lähdemme siis caminolle! Meille oli aivan uusi tieto, että täältä Portugalistakin päin kulkee pyhiinvaellusreitit kohden Espanjan Santiago de compostelaa. Lissabonissa nettisurffaillessamme koimme yhtäkkiä tämän ahaa-elämyksen, mihin tosin brittiläisen junatoverimme jutuillakin oli osuutta. Näillä reiteillä on aina halpaa majoitusta, joten siksihän se kiinnostaa. Joskus olemme Espanjassa vaeltaneet caminoa viikon ajan pääsemättä koskaan Santiagoon, joten nyt olisi aika korjata tämä puute. Tuossa reitissä kiinnostaa myös tietty tunnelma: pyhiinvaeltajien joukossa on hieno yhteishenki. Voin kuvitella, että noissa yöpaikoissa on mukava tunnelma. Tietenkin niissä on jaettu huone, joissakin voi olla jopa 10-15 sänkyä huonetta kohden, mutta en usko tähän aikaan vuodesta olevan vielä kovin vilkasta.

Huominen vielä Portossa, ja voisi yrittää pitää jonkinlaisen lepopäivän, sillä seuraavana päivänä poljemme pitkästi ja mahdollisesti jäämme telttaan yötä. Tästä päivästi vielä mainittakoon, että kävimme 5d elämysnäytöksessä. Se ei kestänyt kuin reilu viisi minuuttia, mutta oli hauska huvipuistolaitteentapainen kokemus. Valitsimme filmiksemme Tsunamin ja istuimme penkeissä valkokankaan edessä penkkien heiluessa ja vesipisaroiden lentäessä naamalle. Hauska pikkuelämys ja maksoi vain kolme euroa.

20160414_193206 20160414_102433 20160414_102101 20160414_102329

Uskomatonta yksityiskohtaista ja tiheää talotykitystä. Kadut ovat tässäkin kaupungissa niin täynnä autoa, että välillä autot pysäköivät jopa raitiovaunulinjalle. Emme jääneet seuraamaan, kauanko menee, että ratikka pääsee jatkamaan matkaansa, kun autoilija oli hylännyt pirssinsä suoraan kiskoille. Ratikalla on vähän vielä vaikeampi kierrellä autoja kuin pyörillämme.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi