Joustamattomuutta säännöissä

Neda

Lensimme majatalostamme pihalle puoli kahdeksalta illalla. Onko kristillistä heittää sairaat ihmiset taivasalle yönselkään? Olimme keskipäivälle kysyneet, voisimmeko jäädä toiseksi yöksi, sillä minulla oli kuumetta ja täysin voimaton olo. Vastaanoton tyttö oli vain nyökkäillyt ja asia oli käsittääksemme tullut selväksi. Tyttö ei puhunut sanaakaan englantia, mutta ”vale” (eli OK) sanat siinä oli vaihdettu puolin ja toisin. Sitten yhtäkkiä illalla hän taas ilmestyi tuonne kämpille ja selitti jotain juurtajaksaen. Paikka oli sellainen, jossa ei ollut pysyvästi henkilökuntaa, vaan uudet tulijat saivat aina soittaa tiettyyn puhelinnumeroon, joka löytyi paikan ovesta ja vain silloin sinne ilmaantui joku tiskin taakse. Nyt tuo joku vaivautui paikalle aivan vain siksi, että hän oli saanut ohjeet heittää meidät ulos.

Nettisanakirjan kanssa käänsimme lauseita vuoronperään. Hän kertoi soittaneensa johonkin ja kysyneensä asiaa, ja vastaus oli ollut, että tarvitsisimme lääkärintodistuksen jäädäksemme jos olisimme oikeasti sairaita. Tuo oli silkkaa kettuilua! Ei kyse nyt kuitenkaan ollut mistään työstä poisjäännistä tai vakavammasta, johon yleisesti voisi tarvita lääkärin lupaa. Siis herranen aika – jos sallinette tällaisen kristillisen ilmaisun, kun kerran kristillisestä paikasta oli kyse – asia koski vain toisen yön nukkumista paikassa, joka oli meidän pyhiinvaeltajien levähtämiseen tarkoitettu. Voi olla, että jossain ohjeissa sanotaan alberguen tarkoitetun vain yhdenyön pysähdyksiin, mutta kyllä ihmisten pitäisi osata joustaa ohjeissa. Ainahan voi sairastua ja eiköhän meistä nähnyt ilman lääkärintodistustakin, että flunssassa ollaan, eikä suinkaan huijata. Miksi olisimme halunneet teeskennellä, kun ei majatalo nyt mikään viiden tähden hotelli ollut ja olisimme tietenkin myös maksaneet seuraavasta yöstä. Hauskaa sinäänsä, että olimme päivällä kiitelleet – lähinnä toisillemme, sillä eihän tyttö ymmärtänyt englantia – kuinka hienoa ja ymmärtäväistä oli, että saisimme jäädä ilmaiseksi toiseksi yöksi. Se oli lämmittänyt hieman mieltä, koska muuten olimme ärsyyntyneitä matkan keskeytymisestä. Jäimme jo Corunaan parantelemaan Kallen flunssaa pariksi yöksi ja nyt kun Kalle oli paremmassa kunnossa, minä olin vaipunut pedin pohjalle.

Onneksi olin tosiaan nukkunut ja lueskellut lähes koko päivän. Olin saanut kerättyä sen verran voimia, että kun lähtökäsky kävi, ajatus seuraavaan kylään polkemisesta ei tuntunut aivan mahdottomalta. Harkitsimme toki johonkin Pontedeumen kylän hostelliin suuntaamista, mutta emme tahtoneet kannattaa noin hankalan kylän elinkeinoelämää. Kylä oli kyllä nätti kuin karkki, kapeat kadut nousivat kukkuloille ja alhaalla laaksossa virtasi huikean sininen joki, mutta asenneilmapiiri oli alberguen lisäksi muuallakin rasittava. Sunnuntai iltapäivänä kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja olivat tulleet näyttäytymään joen kävelykadulle. Kaikkien päät kääntyivät – kun laitoimme ruokaa rantapuiden alla penkeillä – osan vain uteliaasti mutta osan selvästi paheksuvasti. Tuossa majatalossa ei ollut keittiötä, joten ei muu auttanut kuin siirtyä majatalon edustalle kokkaileen. Se sattui olemaan juuri suosituin sunnuntaiulkoilukatu, mutta en ymmärrä, miksi meidän ruokapatamme porina olisi ketään häirinnyt. Edellisenä päivänä joku valokuvaaja oli kyllä suhtautunut postitiivisestikin Kallen kulkuriolemukseen. Hän tahtoi kuvata Kallen johonkin nettikuvanäyttelyynsä ja oli pyytänyt häntä poseeraamaan porttikongin alla.

Armottomat ylämäet meinasivat viedä heti voimat polkiessamme Pontedeumesta Nedaan, mutta juuri silloin, kun aloin saada hinkuyskänkohtauksia, joku korkeampi voima puuttui asiaan ja käänsi maaston alamäeksi. Kilometrejä oli vain vaivaiset kymmenen ja loppumatka oli yhtä laskettelua, joten jyrkistä nousuista huolimatta, matkaan meni vain noin tunti ja vartti. Kelienjumala myös siunasi matkaamme. Olisi ollut huomattavasti kurjempi lähteä polkemaan hämärtyvään iltaan jos olisi satanut, mutta nyt oli huikean kirkas ilta-auringonpaista. Ehdimme perille juuri ennen pimeää ja alberguen sulkeutumista eli puoli kymmenen maissa. Tuolloin majatalossa oli vielä täysi meininki päällä. Olin vähän pelännyt, että jos kaikki ovat jo nukkumassa ja puhelinnumeroonkaan ei vastata, kuinka pääsemme sisään, mutta talon ovet olivat ulos asti auki ja ihmiset juttelivat iloisesti kuistilla. Numerosta ei heti vastattu, joten oli mahtavaa, kuinka ystävälliset vaeltajat silti päästivät meidän käsiäpalelevasta iltailmasta sisään lämpimään. Majatalojen ehdoton kirjattusääntö on, ettei ketään, joka ei ole sisäänkirjautunut, saa päästää ulko-ovesta. Me olemme tähän mennessä itse noudattaneet tuota sääntöä ja lyöneet ovet muiden tulijoiden nenän edestä kiinni kehoittaen soittamaan, mutta tästä lähdin alamme kyllä joustaa. Eilen saimme kaksi hyvää opetusta siinä, miten sääntöjen edessä voi käyttää omaa järkeään ja inhimillisyyttä.

Perjantaina pyöräilimme Corunasta Pontedeumaan, joka oli vain vaivaiset 42 kilometriä. Sujuvastihan tuo meni, vaikka tuolloin jo sain räkäposkella polkea. Flunssa teki juuri tuloaan ja nokka vuoti niin, ettei paperia ehtinyt taskusta kaivaa vaan sai ronskisti käden syrjään pyyhkiä. Aluksi oli niin paljon nousuja, että saimme vaihtaa jälleen pyöränpenkit, sillä en jaksanut polkea ylämäkiä liian pehmeällä penkillä. Kalle onneksi pärjäsi tuolla varsinaisella omalla penkillään, sillä hän polki kaikki mäet seisaaltaan. Edelleen on ohjelmassa löytää hänelle parempi istuin, mutta akuuttia tarvetta ei enää ole, sillä pyöräilyhousut, nousukahvat ja pystyasento ylämäissä helpottaa tilannetta.

Pontedeuman majapaikassa olimme yhden yön aivan kaksistaan. Se muistutti sisätiloiltaan kuin lapin hirsihuviloita. Se oli hyvin tyylikäs paikka kauniine puuperketteineen ja makuuparvineen, mutta sisustukseltaan hyvin riisuttu eli seinillä ei ollut kertakaikkiaan mitään ja huonekaluina olivat vain pelkät sängyt ja yksi vaivainen pöytä. Oli kuitenkin ylellistä, että saimme pyörät sisään ja saimme hallita yksin noita tiloja. Parit pyhiinvaeltajat kävivät siinä tarkastamassa tilukset päivän mittaan, mutta paikka ei heille kelvannut. Yksi porukka kääntyi heti ovella, kun kuuli, ettei tiloissa ole wifiä. Seuraavana päivänä porukkaa lappoi paikalle ovista ja ikkunoista. Mistä heitä yhtäkkiä riittikin? Italialaisia oli iso sakki ja yksi heistä totesi heti Kallelle ”Minä sitten kuorsaan niin, ettei kukaan koko tuvassa saa nukuttua” ja päästi röhönaurun. Hän sanoi tämän italiaksi, mutta kuorsausäänistä ja elekielestä oli helppo päätellä vitsi. Hänestä kuorsaaminen oli hyvin hauskaa, mutta Kallea ei paljon naurattanut, sillä hän häiriintyy helposti kuorsaajista. Itseäni ei pieni tasainen kuorsaus onneksi haittaa. Olisinkohan aikanaan tottunut iskän kuorsaukseen mökin pienessä aitassa? Ei sitten tarvinnut jäädä todistamaan tuota kuorsausta, kun saimme viime hetkillä iltaa komennon siirtyä muualle.

Täällä Nedan alberguessa on enemmän hostellimainen tunnelma: löhösohvat, karttoja seinillä, keittiö, hierontapöytä (tämä tuntuu olevan varsin yleinen varuste paremmissa albergueissa) ja pyykkitupa. Kaikki muut vaeltajat nousivat jo puoli seitsemän ja laittautuivat matkaan seitsemän tienoilla. Tänne jäimme vain me laiskurit, jotka poljemme kohta hurjan kilometrin matkan juna-asemalle ja hyppäämme junaan noin 100 kilometrin matkalle Ribadeoon. Tällä kertaa vaeltajat vaikuttivat olevan ”aitoja” kristittyjä. He lausuivat eilen illalla ponnekkaasti yhteen ääneen pitkän ruokarukouksen, pitivät aterian päälle hartaushetken ja heidän vaellussauvansa olivat koristeltuja kristillisin symbolein. Tuntuu, että suurimmalle osalle tämä taivallus on enemmän urheilusuoritus tai elämysmatka kuin mitään kristillistä, joten tavallaan on hienoa, kuinka joku tekee tätä edelleen uskonnon nimissä. Toisaalta tietenkin jokainen syy on aivan yhtä pätevä. Pyhiinvaellustodistuksessakin kysyttiin syytä ja kristillinen ja henkinen oli eroteltu omiksi kategorioikseen, joten valitsin henkisen. Kyllähän minullakin vahva kristillinen pohja on uskomusmaailmassani, tietty pohjavire, mutta en silti katso olevani aivan perinteinen kristitty.

Tällä kylällä ei vissiin paljon pyöräilyä harrasteta, kun sillan pyöräkaista on päässyt näin ruohoittumaan?

Tällä kylällä ei vissiin paljon pyöräilyä harrasteta, kun sillan pyöräkaista on päässyt näin ruohoittumaan?

Aamu aukeni kirkkaana Nedan alberguessa, joka sijaitsi upealla paikalla joenvarressa

Aamu aukeni kirkkaana Nedan alberguessa, joka sijaitsi upealla paikalla joenvarressa

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi