Ensimmäinen pyöräilyetappi

Portugali blogi 2

Junanrahastaja näppäili laitteeseensa Lagos, vaikka olimme sanoneet menevämme Algosiin. Melkein samaltahan nämä paikat kuulostavat, mutta suurion syy erheeseen oli varmaankin, ettei kukaan turisti vain mene Algosiin. Me matkasimme Farosta Algosiin, koska Algos oli pohjoisin paikka, jonne Algarvessa pääsi paikallisjunalla. Tahdoimme päästä niin lähelle Ouriquea, että voisimme polkaista sinne yhdessä päivässä. Algos oli hyvin hiljainen juna-asema, jonka asemarakennus oli suljettu. Ketään ei näkynyt missään, kun pakkailimme tavaroita pyörienselkiin niiden nojatessa hylätyn asemarakennuksen kylkeen. Kun lähdimme polkemaan, mökkinsä edustaa touhukkaasti lakaissut mummo pysähtyi arvioimaan kulkuettamme. Tien toisella puolella kuluneessa korituolissa istuva pappakin pysäytti tupakkansa röyhyttelyn ja kääntyi katsomaan.

Pyöriemme merkki on Kemmel. Yritin katsoa suomi-portugali sanakirjasta, mitä se tarkoittaa, mutta tuloksia ei löytynyt. Kun hain tuloksia vapaasti kaikista kielistä, selvisi Kemel:n tarkoittavan ranskaksi kamelia. Varsinaiset kamelit ne ovatkin tavarakuormineen! Mukavan enteellinen nimi, kuullostaa siltä kuin ne olisi luotu kantamaan kuormia. Kalle risti pyöränsä myös tykiksi, koska kitarakotelo sojoittaa pitkälle taaksepäin ja sen päällä on vielä hänen makuualustansa, joka näyttää aivan kanuunan suulta.

Jätimme nopeasti muutamasta talosta koostuvan Algosin taakse. Pyöräilimme noin kymmenisen kilometriä pikkutietä, kunnes tie yhtyi IC1 tiehen. Kalle oli etukäteen yrittänyt selvittää, saako tiellä pyöräillä, mutta se oli osottautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Hän oli kysynyt sähköpostilla eräältä portugalilaiselta pyöräilijältä, joka sanoi olevan 90 prosenttisesti varma sen olevan sallittua. Portugalin tiesivuilla taas puhutaan aina vain, kuinka moottoriteillä ei saa pyöräillä. Oli siis jännittävää kohdata tuo tie ja nähdä, onko siellä pyöräilyn kieltomerkkejä tai ajavatko poliisit meidät sieltä ulos. Itseasiassa tien kohdilla oli kieltomerkki, mutta vain etelään päin jatkaville. Pohjoiseen ryhmittyville ei ollut mitään kieltoja! Outoa. Se oli täysin saman numeroinen ja samanlainen tie niin etelään kuin pohjoiseen.

Kun ensimmäiset poliisit hurauttivat vastaan, mietimme pysähtyvätkö he kohdillemme, mutta he eivät edes tyytänneet tai vilkuttaneet valoja. Toiset ja kolmannetkin poliisit vilahtivat ohitsemme pysähtymättä. Nähtävästi tuolla tiellä oli tosiaan luvallista ajaa – tai sitten heitä ei vain kiinnostanut. Voi tietenkin olla, ettei virkavalta itsekään ollut tietoinen tiesäädöksistään. Yleensä vain moottoritiellä pyöräily on kielletty, mutta tässä maassa on tällaisia outoja teitä, jotka ovat tavallisen tien ja moottoritien välimalli. Hiljainenhan tuo tie kyllä oli! Siellä kulki lähinnä rekkoja, ja välillä oli täysin tyhjää. Reunakaistaleella oli pääosin runsaasti tilaa, ainakin yhden auton mentävästi, ja nopeusrajoitukset näyttivät olevan 80 km luokkaa. Kaikki siellä kyllä melkein satasta ajoivat, mutta seassa pärjäsi tosiaan hyvin, koska meillä oli oma leveä kaista. Ainoastaan silloin jos tiessä oli ohituskaistoja, tienreunan siivu kapeni ainoastaan puolen metrin levyiseksi. Jostain syystä loppumatkasta muutamat autoilijat keksivät tööttäillä meille. Ei selvinnyt oliko kyse tsemppi tööttäilyistä vai vihaisista ”menkää pois täältä” tööttäilyistä. Kerran meille nostettiin jopa peukalo pystyyn autonikkunasta, joten kai useimmat äänimerkit olivat aivan rohkaisevassa mielessä.

Maisemat olivat upeat, mutta pyöräilijän näkökulmasta turhan vaativat. Kukkulat eivät olleet kovin korkeita, mutta niitä piisasi jatkuvalla syötöllä. Koska lähdimme liikenteeseen rannikolta sisämaahan päin, kukkuloiden pääsuuntaus oli tietenkin ylöspäin. Nousuja oli voittopuolisesti enemmän kuin laskuja. Algarven ja Alentejon raja oli yhtä loputonta kiipeämistä. Mäet olivat kuitenkin sen verran loivia, ettemme joutuneet taluttamaan kertaakaan. Arvioisin minun pyörässäni olleen painoa noin 12-14 kiloa, Kallella ehkä pari kiloa vähemmän. Kyllä se tuollainenkin tavaramäärä jo saa gravitaatiovoiman tuntumaan, pyörä ikään kuin liimautuu asvalttia vasten. Olin kyllä lähtiessä arvioinut jokaisen vaatteen ja tavaran tarpeellisuuden yksitellen, ja vienyt kierrätyslaatikkoon kaksi jätäsäkillistä vaatetta, mutta silti painoa oli aavistus liikaa.

Olen kyllä ylpeä saavutuksestani! Yli 80 km polkaisin, vaikka kehoni ei ole viime aikoina aivan huippuvireessä ollut. Nyt voin vain onnitella kroppaani, et hyvin se meni ja tästä on hyvä jatkaa. Kyllähän monet matkapyöräilijät vetävät 150 km päivässä, mutta itselle 80 km oli aivan kiitettävä tulos. Tähän mitättömään tulokseen on tietenkin hyvät selitykset: (kuten urheilijoilla aina) pyörissämme on vain 26 tuumaiset renkaat ja ainoastaan 6 vaihdetta, maasto oli vaativaa ja kyseessä oli ensimmäinen ajopäivä. Niin selityksiä, selityksiä…Jokatapauksessa nämä kilometrimäärät tulevat varmasti jatkossakin olemaan meille niitä tavallisimpia, ehkä jopa vähän yläkanttiin. Ehkä tähtäämme noin 60 km päivävauhtiin, mutta tietenkin joskus vain kaupungit tai järkevät pysähdysetapit eivät ole tällä etäisyydellä toisistaan ja silloin 90 km saataa vielä mennä. Toisaalta kilometrit ovat aina niin maastosta kiinni. Aivan tasaisella satanenkin saattaa luisua kuin itsestään, mutta kukkulamaastossa taas puolet vähemmän voi tuntua maitohappoina jaloissa.

Nyt jalat eivät rasittuneet yhtään. Jyrkimmät nousut tuntuivat ainoastaan lievänä hengästymisenä. Kallenkaan polvi ei kipeytynyt, vaikka se on joskus rankassa urheilussa vihlonut. Nämä ovat hyviä merkkejä, meillä on peruskunto kohdillaan, joten voimme ainakin haaveilla jatkavamme Suomeen asti. Ruuanlaittoon pitää kiinnittää erityishuomiota, sillä ruokavalioni on nykyään niin niukka, että vaatii mielikuvitusta saada kaikki liikunnassa tarvittavat rasvat, mineraalit ja proteiinit. Tällä ensimmäisellä etapilla laittelimme ruokaa bussipysäkkikatoksessa vehreiden kukkuloiden keskellä. Olin pilkkonut bataattia vamiiksi muovipussiin ja lisännyt pakastevihanneksia, jotka koostuivat porkkanasta ja palkokasveista. Kastikkeeksi kippasimme tomaattimurskaa ja maustoimme inkivääri-oregano-pippurisekoituksella. Jotain kookos- tai oliiviöljyähän tuossa tietenkin olisi vielä pitänyt olla, mutta söin pussista pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä, joten sain niistä rasvoja.

Alentejon maaseutu on hengästyttävän kaunis – tai sitten hengästyin vain sen mäistä. Jokatapauksessa se on tähän aikaan vuodesta hyvin vihreä ja kukkainen. IC1 tienvarsi oli myös mahtavan tyhjää, ei kylän kylää, pelkkää peltoa ja metsää. Algarve on niin täyteen rakennettu, että Alentejon tyhjyys ja avaruus tekee vaikutuksen tänne äkkiseltään tupsahtaneelle. Onneksi olimme tosiaan tehneet ruuat valmiiksi pussiin mukaan, sillä tuolla välillä ei ollut yhtään kauppaa ja ravintoloitakin vain muutama. Pysähdyimme yhdessä ravintolassa, koska halusin nauttia iltapäiväkaffeet ja sen jälkeen polkaisut sujuivatkin ripeästi. Minulle kofeiini on kyllä yhdenlaista dopingia.

Lammaslaumoja, possuja ja laiduntavia lehmiä peltotilkuilla siellä täällä. Suurinosa pelloista kuitenkin tyhjillään, kuin kesannolla. Paljon myös kivitalojen raunioita, haikaranpesiä ja käppyräisiä korkkipuita. Kukko kiekuu jossain ja toisaalta kilien kello kalkattaa. Tällaista on Alentejon sielunmaisema. Toissapäivänä saavuimme tänne pyörillä tuon reilu 80 km ja nyt keräämme täällä voimia seuraavaa polkaisua varten, joka tulee olemaan 70 kilometriä Sinesiin. Emme varsinaisesti laiskottele täällä, sillä osallistumme talon töihin, mutta eivät työt turhan rankkoja ole. Kyse on lähinnä pikku puuhastelusta pihamaalla. Tänään istutimme punakaalia ja lenkitimme koiria.

Ruuan määrä on jälleen hieman alakanttiin, kuten viimeksikin, mutta sen laatu on sitäkin parempaa. Tänään heitimme pataan kiehumaan lanttua, pottua, parsaa, keltaisia miniporkkanoita, kukkakaalia, sitruunamelissan lehtiä, minttua, pippuria, kurkumaa ja oliiviöljyä. Kaikki ainekset pippuria ja kurkumaa lukuunottamatta olivat talon omasta maasta, osa jopa suoraan pellosta. On ainakin tuoretta! Illalla tein itselleni munakkaan kuorruttaen sen parsalla, sellerillä, retiisillä, ruohosipulilla, persillialla ja rosmariinillä. Kanat olivat laiskotelleet ja munia oli vain neljä, mutta kyllä niillä nälkä lähti. Huomiselle aamulle minulla ei tosin ole kuin yksi keitetty muna ja pari päärynää, mutta onneksi olemme lähdössä supermarkettiin.

Teen tätä blogia varten uuden kategorian, sillä edellinen oli nimeltään ”Talvehtimaan ja kirjoittamaan Portugaliin.” Nyt kyse on aivan eri teemasta eli pyörämatkailusta Portugalista Suomea kohden, joten tästä lähtien kaikki tämän matkan tekstit löytyvät kategoriasta ”Kamelipyörillä kotimaata kohden.”

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi