Autonvuokraus ja myrsky

Olen vähän laiskasti kirjoitellut blogia viime aikoina. Syynä on yksinkertaisesti se, että olemme taas tutuissa maisemissa Farossa ja olen jo aiemmin tehnyt juttuja Algarven nähtävyyksistä sekä arjestamme täällä. Tilanne on siis status quo eli ei mitään uutta Faron auringon alla.

Kallen yliopistoaikainen opiskelukaveri Jussi kävi meillä kylässä. Kiertelimme niin Sagresin jyrkänteet, Faron saaren rantahiekat pitkospuineen, tervehdimme ystäviämme kulkukoiria auringonlaskun aikaan ja kolusimme Faron vanhaa kaupunkia. Niin Maailmanlopunniemestä kuin Olhaon läheisistä saarista, olen kirjoitellut jo aiemmin. Ainoa täysin uusi kokemus oli autonvuokraus. Siksipä keskitynkin nyt avaamaan sitä episodia hieman.

Jussi mainitsi heti ensimmäisenä iltana, että hänellä ei ole muita ehdottomia suunnitelmia, mutta Sagresiin hän tahtoo. Häntä kiehtoi paikan nimi, joka viittaa maailman loppumiseen – aikanaan ihmiset uskoivat maailman päättyvän tuohon Euroopan lounaisimpaan kolkkaan. Ensin arvoimme hetken menisimmekö junalla ja vaihtaisimme bussiin Lagosissa, mutta sitten saimme ahaa-elämyksen: nythän voisimme viimein kokeilla autonvuokrausta.

Kalle varasi auton netin kautta seuraavalle päivälle. Hän päätyi firmaan nimeltään Driveonholidays. Halvempiakin päivävuokrahintoja olisi löytynyt kuin heidän tarjoamansa 14 euroa, mutta itse vuokrahan ei ole koskaan pelkkä totuus hinnasta. Monet firmat ovat kehitelleet monimutkaiset lisähinnoittelut, ja Driveonholiday:llä tuntui sitä vastoin olevan mukavan selvät sävelet. No, toisaalta selvyys loppui heidän nettisivuihinsa, itse auton noudossa oli pientä säätämistä. Kalle oli saanut sähköpostikuitin, jossa kehoitettiin noutamaan auto lentokentältä. Kentällä ei kuitenkaan ollut heidän vuokrapistettään. Kallen palloillessa paikan päällä, vartija tuli tiedustelemaan, mitä hän etsii. Vartija kävi kyselemässä kentän infosta tietoa, mutta asiat eivät edenneet. Onneksi Kalle oli polkupyöräillyt kentälle, ja muisti ohittaneensa Montenegron kylän kohdilla Driveonholidays vuokraamoon. Hän siis tiesi heillä olevan palvelua ainakin Montenegrossa ja päätti suunnata sinne. Vuokraamossa hommat olivat edenneet sujuvasti ja kohteliaasti. Palvelu oli ollut tosi hyvää ja Kallea oli jopa kätelty – odottamatonta käytöstä portugalilaisilta.

Olimme puntaroineet pitkään, ajaisimmeko maksullista moottoritietä vai pieniä teitä. Ongelmana eivät olleet pelkästään hinnat, vaan epäselvyys kuinka moottoritiejärjestelmä toimii. Netistä selvisi maksujärjestelmän digitalisointi, mutta ei mitä se käytännössä tarkoittaisi. Miten porteista pääsisi läpi jos niiden vieressä ei enää istuisi ihmisiä, jotka avaavat kopeistaan portit? Olimme jo päätyneet siihen, että selvyyden vuoksi käyttäisimme pieniä teitä, mutta vuokraamossa oli osattu selittää käytännöt sen verran selkeästi, että Kalle päätyi kuitenkin moottoritiehen. Vuokraamosta sai parin euron lisähinnalla – tulihan sitä tuohonkin pirssiin pieni lisähinta – laitteen, joka rekisteröi itsestään moottoritiemaksut. Volkswagen oli muutenkin hyvin modernin näköinen kaara ja vain alle vuoden vanha, eli kaikki näytti hieman eriltä kuin vaarin 1989-vuoden Pösössä, jolla olemme tottuneet Suomen kesässä huristelemaan.

Tiellä ei ollut minkäänlaisia portteja! Kun lähestyimme maksullista tietä, siitä kertoi kyltti, jossa euron logo ikään kuin säteili. Kukahan näitäkin kylttejä suunnittelee? Ei siitä aivan arkijärjellä olisi voinut päätellä tien maksavan. Mutta kohta tuon säteilevän euron jälkeen ilmaantui isot taulukot, jossa selvästi lueteltiin kilometrihinnat ja maksut. 0,40 sentillä pääsi aina muutaman kilometrin. Aina kun sukelsimme autolla kaarien alta, laitteemme auton sisäikkunalla piippasi. Pelottavaa valvontaa! Joku taho tiesi koko ajan missä liikumme. Mihin kaikkialle tuo data ohjautukaan? Emme vieläkään tiedä tarkkaan paljonko näitä tiemaksuja kertyi, sillä ne veloitetaan myöhemmin Kallen luottokortilta. Noin kuutisen euroa suuntaansa Farosta Lagosiin niiden pitäisi kustantaa. Kaverimme Jussi oli reilulla tuulella ja hän halusi tarjota meille sekä autonvuokran että bensat, joten vaikka noista tiemaksuista nyt muutamia euroja kasaantui, saimme kuitenkin mukavan edullisen retken.

Kierros oli muutenkin onnistunut, sillä aurinko paistoi ja edellispäivien myrskytuuli oli rauhoittunut pelkästään rivakkaaksi ilmavirraksi. Ihailtuamme Sagresin kallioiden luonnontaidetta, hyppäsimme jälleen pirssiin ja huristelimme Faron omalle rannalle seuraamaan auringon uppoamista mereen. Esittelimme Jussille lempikulkukoiramme, sillä ne olivat jälleen tutulla paikallaan ja tietenkin erottamattomana kolmenkoplana. Nämä karvakuonot makoilevat aina vierivieressä autotien kääntölenkin päässä aivan rannan tuntumassa. Ne ovat oppineet tunnistamaan meidät, ehkä ne jopa pitävät meitä kavereinaan, sillä ne kipittelevät heti kohti hännät viuhtoen meidän ilmaantuessa paikalle.

Parin päivän ajan Faron puita ja kattoja repi kunnon myräkkä. Mitään isompia tuhoja emme nähneet tapahtuvan: bamputiheikköä oli kaatunut ja romaanileiristä muovit ja irtoroina lentelivät. Meidän kämppämmekin sai osansa myrskyn raivosta. Tullessamme Faron vanhan kaupungin kierrokselta, yritin laskea makuuhuoneemme verhoa alas. Huomasin sen tarttuneen ikävästi listoihin, joiden välissä sen kuuluisi laskeutua. Irrotimme Kallen kanssa nämä kiilat ja pujotimme verhon takaisin oikealle paikalleen, mutta laskiessamme sitä huomasimme jotain outoa. Yhtäkkiä verho ei riittänytkään alas asti! Tuossa vaiheessa vasta ymmärsimme siitä puuttuvan palasen. Koko raskaan muovisen ulkoverhon alaosa oli repeytynyt irti! Tähyilimme alas pihalla, mutta mitään tuttua ei näkynyt. Kalle lähti ulos etsimään omaisuuttamme ja pian hän saapuikin sieltä kantaen karkulaista. Tuuli oli lennättänyt sen useamman sadan metrin päähän, aina parkkipaikkojen ylitse. Onneksi se ei ollut kopsahtanut kenenkään niskaan tai lommottanut autoja!

Yhteistuumin kolmestaan taistelimme verhoa takaisin ikkunaan. Olimme odottaneet iltaan asti, että tuuli tyyntyisi ja työ kävisi helpommin, mutta eihän tuuli tietenkään ollut rauhoittunut pätkääkään. Hyytävän kylmä mysky veti verhoa omistavasti itselleen, kun me yritimme pitää sitä paikoillaan ja pujotella nippusiteitä kiinni. Ongelmana oli myös saada hajonnut verho laskeutumaan uriin, koska muoviset päät olivat hyvin rispaantuneita. Koko kapistus oli hapertunut, sitä ylhäällä pitävät narut puhkikuluneet ja ruuvit lähes ruostuneet kiinni, joten olisi tehnyt mieli antaa myrskyn siepata verho leijakseen. Mutta niin vain saimme siitä kursittua kokoon vielä aivan kelvollisen pimennysverhon. Nimenomaan pimennyksen, sillä enää sitä ei voi nostaa ylös ja makuuhuoneessamme on ikuinen yö. No, meillä on iso olohuone oleskeluun ja onneksi hehkulamppu on keksitty. Saipahan Jussi vähän erilaisia matkamuistoja tuosta verhonkorjausepisodista! Eivät ne kelit aina ole pelkästään pehmeän aurinkoisen hymyileviä täällä Algarven lomaparatiisissäkään vaan luonnonjumala osaa yllättää.

Nyt on ollut poikkeuksellisen kylmä kevät. Mutta tänään aurinko paisteli taas aavistuksen lämmittäen. Lämpötilalukemat eivät anna totuudenmukaista kuvaa säästä, sillä usein mittari osoittaa 18, mikä silti tuntuu paljon viileämmältä ja ihmiset pukeutuvat edelleen kevyttoppatakkeihin. Netin säätiedoissa onkin osuvasti aina sanottu esimerkiksi ”10 astetta, TUNTUU kuin 6 astetta.”

Jos lukijani ovat pettyneet, kun olen viime aikoina kirjoitellut niin vähän, lupaan tekstiä suorastaan ryöppyävän sitten kun lähdemme pyöräilemään Suomea kohden. Pyörräillessä, ollessa jatkuvasti kosketuksissa luontoon ja ympäröivään maisemaan, sitä kokee niin paljon, että tulee tarve pukea kokemuksia sanoiksi. Reitin varrelle osuu myös paljon itselle uusia maita, joten varmasti pyrin kuvailemaan niiden tunnelmia ja kulttuuria. Portugalistakin on lopuksi suunnitteilla vielä jokin laajempi kulttuurin ruodinta, mutta se on loogisinta koostaa vasta maasta lähtiessä. Lähitulevaisuudessa – parin viikon päässä – siintää pikkusiskoni vierailu. Muuten ohjelmassa on lähinnä kirjoittajaopintoja ja kunnon kohottamista pikkulenkkejä pyöräillen ennen tuota isompaa rykäisyä. Näillä näkymin olisimme lähdössä tuolle pyrähdykselle Suomea kohden huhtikuun alussa.

Lähetän tässä vielä Eeva-mummolleni terveisiä, sillä tiedän hänen lukevan kirjoituksiani. Hyviä vointeja mummolleni sinne Äänekoskelle!

Tässä taas kerran lempikulkukoiramme

Tässä taas kerran lempikulkukoiramme

Sagres

Sagres

Piknikillä maailman lopun niemellä

Piknikillä maailman lopun niemellä

Gulatran ja Faron saari (saari oikeastaan vain yksi saari)

Gulatran ja Faron saari (saari oikeastaan vain yksi saari)

Kalle ja Jussi laivankannella matkatessamme Faron saarelle

Kalle ja Jussi laivankannella matkatessamme Faron saarelle

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi