Alentejossa ihmiset ovat köyhiä mutta iloisia – niin olemme myös me ja isäntäväki

Alentejon lääni käsittää kolmasosan Portugalin pinta-alasta, mutta silti siellä asuu vain kymmenen prosenttia maan väestöstä. Kesällä täällä on jopa kuumempi kuin etelän Algarvessa eli usein yli 35 astetta. Muut portugalilaiset kiusoittelevat alentejolaisia hitaiksi, mutta eihän se ihme ole jos kelit ovat kesällä vaarallisen kuumat ja talvella niin hyiset, että kylmyys kohmettaa. Alentejolla on myös köyhä, mutta iloinen maine.

Kylmä ja kylmä, tietenkin kylmyys on suhteellista. Portugalissa on kuitenkin Euroopan kallein sähkönhinta – neljä kertaa kalliimpaa kuin Britanniassa – joten sähköisiä lämmityslaitteita ei juuri käytetä. Ulkona harvoin menee pakkasen puolelle, vaikka yöllä se on mahdollista – silti lämmittämättömissä sisätiloissa on luonnollisesti hyvin viileää. Lähes jokaisella talolla ja tilalla näyttää olevan oma aurinkopaneelinsa, mutta aina se ei riitä kaikkeen kulutukseen. Meidän tilamme paneeli on arviolta ainakin kolmisen metriä pitkä, koostuen eri moduuleista, ja melkein saman verran leveä. Silti virta ei riitä vaan he joutuvat usein käyttämään diesel-generaattoria. Edellisinä öinä olemme pitäneet patteriamme päällä koko yön, mutta nyt käsky kävi, että se olisi hyvä sammuttaa. Näin illalla saamme sentään nauttia lämmityksestä. Päivällä sitä ei juuri kaipaa, kun olemme niin paljon ulkona, mutta iltaoleskeluiden ajaksi ennen peiton alle kömpimistä se on lähes välttämätön. Jos se vielä evätään meiltä, saatan lyödä hanskat tiskiin.

”Meillä on nyt vain 20 euroa rahaa tähän kaupassakäyntiin, tämän rahan pitäisi riittää perjantaihin”, Jeanette totesi astuessamme Pingo docen kauppaan. Parilla kympillä viideksi päiväksi ruokaa neljälle ihmiselle! Olin vähän kauhuissani, kunnes muistin asuvamme maatilalla. Onhan meillä aina monenmoisia vihanneksia ja niitä saa vain marssimalla kasvimaalle ja nostamalla suoraan maasta pannulle. Punnitsimme Kallen kanssa huolella kaupassa, mitä todella tarvitsemme ja, kuinka kalliita tuotteita voimme valita. Pyrimme löytämään edullisimmat juustot ja jugurtit. Se nyt ei sinäänsä ollut meille uutta, sillä kyllähän omassa arjessammekin katsomme hinnat tarkkaan. Nyt emäntämme taisi katsoa kuitenkin vielä tarkemmin, sillä lasku oli kassalla 19,80 e. Kaikki siis meni ja loppuviikko pitäisi pärjätä pyhällä hengellä. Ei heillä yleensä kuulema aivan näin tiukkaa ole, mutta nyt Johnyn eläke ei ole tullut ajallaan. Jeanette ei puolestaan edes saa eläkettä, sillä hän on vasta 55-vuotias ja hän on ollut aiemmin yrittäjä. Hänellä on ollut useita yrityksiä, mutta viimeisin oli energia-alan yritys yhdessä Johnyn kanssa, ja sen myynnistä saamilla voitoillaan he olivat aikanaan ostaneet tämän tilan.

Harkitsimme osallistumista ruokakuluihin, mutta toisaalta ruoka on kuitenkin palkka tekemästämme työstä. Emme siis vielä lähteneet sille linjalle. Sillä välin, kun isäntä-pariskunta kävi virastoasioilla, me tutustuimme Kallen kanssa keskustaan ja kävimme pienessä ruokakaupassa. Sieltä ostimme herkkuja, kuten suklaata omilla rahoilla, sillä tällaista turhanpäiväistä ruokaa – mistä olen kuitenkin riippuvainen – emme kehdanneet maksattaa heillä. John ja Jeanette kävivät selvittelemässä pääsisivätkö lannoiteainakurssille. Oli tullut uusi laki, että ostaakseen lannotteita, pitää käydä tietty kurssi. Tuo ryhmä oli kuitenkin ollut täynnä ja lakiin liittyi myös pykälä, jonka mukaan yli 65-vuotiaiden ei tarvitse mennä kurssille. Jos Suomessa osataan leikkiä lakipykälillä ja harrastaa turhaa byrokratiaa, osataan sitä täälläkin! Toinen esimerkki ovat autot, joita britit kuskaavat aina kotimaastaan asti, koska käytännössä ulkomaalaisen on hyvin vaikea ostaa täältä autoa. Brittirekisterin vaihtaminen portugalilaiseksi maksaa kuitenkin melkein tonnin! Poliisi myös ratsaa mielivaltaisesti autoja, jotka ovat ulkomaalaisessa rekisterissä. Sakkoja voi tulla esimerkiksi hätätilanteessa päällepuettavien heijastinliivien puuttumisesta varusteista, niiden kuuluu olla ripustettuna etupenkkien selkänojille. Johnin auto oli takavarikoitu, koska se oli ollut hieman kauemmin brittikilvissä kuin olisi saanut. Tietyn ajan täällä saa ajaa ulkomaalaisissakin kilvissä – Espanjassa se taisi olla kolme kuukautta, Portugalia en muista – mutta sitten vaihto on pakollinen. Takavarikoinnista poislunastaminen taas maksaa maltaita, puhutaan jopa tonneista.

Tänään teimme hyvin erikoista työtä. Ei heti tulisi mieleen, että maatilantöissä voi päätyä purkamaan biljardipöytiä! Yleensä työt ovat asioiden siirtelyä paikasta toiseen tai väärien kasvien tuhoamista niille kuulumattomilta reviireiltä. Nyt kuitenkin pyörittelimme jakoavaimella ja pihdeillä muttereita irti vanhoista biljardipöydistä. Purimme niistä pöytäosan irti ja säästimme vain kehikot, joista tuli loistavia alustoja kasveille. Yllättävän paljon noin pienistä rakennelmista löytyi pultteja. Pariskunta oli nähnyt pöydät hotelliyrittäjän takapihalla hylättyinä, koska ne olivat olleet Kiinasta tilattuja ja virheelliseksi osottautuneita, ja pyytäneet ne itselleen. He olivat maksaneet ainoastaan kuljetuksesta.

Nyt ei ole vielä varsinainen kasvukausi – paitsi muutamilla sinnikkäimmillä lajeilla, jotka pärjäävät ympäri vuoden, kuten porkkanat ja salaatinlehdet – joten työ on paljolti pihapiirin kunnostusta. Edellisessä postauksessa kerroin perunan istutuksesta ja sen jälkeen olemme istuttaneet useaa eri sipulilajiketta, pääosin olemme kuitenkin valmistelleet kasveille hyviä olosuhteita seuraavalle kasvukaudelle. Aluksi kehuin, että täältä löytyy monenlaista ruokaa, eivätkö kasvit siis vielä olekaan syötäviä? No, monenmoista maustekasvia voi käyttää, sekä kukkakaalia, selleriä, chilejä ja purjoa yms. Keskeistä on myös, että he ovat pakastaneet edellisen kauden satoa, jopa luumutomaatit ovat yllättävän käyttökelpoisia pakastettuina. Maaseutuidylliin kuuluu myös vaihtotalous. Joku heidän naapurinsa kasvattaa clementiinejä ja eilen Jeanette oli saanut niitä ison säkin vastineeksi omista viljelyksistään ja hän ojensi meillekin pussukallisen.

Nettiyhteydet vaihtelevat olemattomasta verkosta neljä g:hen. En ole koskaan ennen törmännyt näin erikoisiin yhteyksiin! Yleensä verkko joko on tai ei ole, tai se on hidas tai nopea. Täällä huidellaan ääripäästä toiseen muutamissa sekunneissa. Mielivaltainen netti vähän vaikeuttaa opiskeluani. Silti olemme päättäneet jäädä tänne vielä ainakin viikoksi. Ensi maanantaina pariskunta lähtee kohti Algarvea, joten pääsisimme heidän kyydillään lähelle Faroa. John sanoo koko ajan ”Jääkää vain niin pitkäksi aikaa kuin tahdotte. Tehän voisitte tulla sitten takaisin, kun se suomalainen kaveri on vieraillut teidän luonanne?” Mutta Jeanette myöntäili tänään, että siinähän lähtömme tosiaan onnistuu hyvin, kun hekin lähtevät samaan suuntaan. Jeanette on varmaan ymmärtänyt, millainen kuluerä olemme, kun hän on käynyt meidän kanssamme kaupassa! Kyllähän sitä nyt pari ihmistä syö ainakin 50 eurolla viikossa. Desillä en tuntenut syöväni liikaa, kun kaikki hänen kaappinsa pursuilivat ruokaa. Päinvastoin oli melkein hätä syödä hänen hamstraamiaan ruokia pois, etteivät ne mene pilalle. Silti sellaisetkin kalliit ruoka-aineet kuten tofu olivat ylittäneet hänen kaapissaan päiväykset. Itsestä tällainen on aika pöyristyttävää. Emme ehkä niin täydellisesti hyödynnä kaikkea, kuten Jaenette ja John, jotka tekevät mandariinin kuivuneista kuoristakin suolaa (lisäävät tietty perinteistä suolaa), mutta silti meille on kunnia-asia, ettei ruokaa juuri päädy roskiin – riisiä kattilan pohjalta tai joku yksittäinen pehmennyt vihannes saattaa mennä hukkaan. Niin, mutta jutunjuoni oli siis se, että olen viime aikoina miettinyt, syönkö enemmän kuin keskivertoihmiset, koska Mariakin oli niin ihmeessään ruuankulutuksestamme. Vaikea sanoa. Syömme lähinnä vain kasviksia ja maitotuotteita, joten saahan niitä syödä vähän enemmän kuin jos söisi lihaa, saadakseen saman energiamäärän. Voi olla, että Kallella ja minulla on myös poikkeuksellisen hyvä aineenvaihdunta!

Tänään ulkoilutimme paikan koiria. Mielellään kävisin niiden kanssa huomennakin lenkillä, sillä ne vaikuttavat niin yksinäisiltä ulkoaitauksessaan. Ymmärrän kyllä, miksi niitä ei oteta sisälle: nehän pudottelisivat pöydiltä tavaravuoret ja veisivät muutenkin olematonta lattiatilaa. Mutta ulkokoirissa on aina jotain hieman säälittävää. Nuo piskit olivat häkkikoiriksi ihmeen hyvätapaisia. Toinen tosin päätti kesken lenkin, että nyt täytyy päästä takaisin kotiin ja se kääntyi väenväkisin ympäri. Toinen oli uskomattoman kaunis koiri tuuheassa kullanruskeassa turkissaan ja pörheässä hännässään, siinä oli jotain collien ja susikoiran yhdistelmää. Tällä Misty-koiralla, jonka nimi sopi täydellisesti sumuiseen aamuun, oli jatkuvasti valpas ja leikkisä ilme. Huomenna voisimme vapaahetkinämme katsoa vhs-kasetteja. Siitä onkin aikaa, kun olen törmännyt näihin kasetteihin! Meillä on mökissämme television ja nauhurin yhdistelmä, johon ne sopivat ja pariskunnalla on hyllyssään paljon kasetteja.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

1 kommentti

  1. Mä nyt kommentoin jokaista postausta, mutta nää on tosi kiinnostavia! Tuo heijastinliivijuttu kuulosti niin oudolta, että oli pakko tiedustella asiaa portugalilaiselta mieheltäni. Hän sanoi, että ei niiden tarvitse olla selkänojille ripustettu, mutta toki ne pitää olla autossa, ja muualla kuin takakontissa. Ehkä joku korruptoitunut poliisi on vaan halunnut rahastaa ja keksinyt tuommoisen verukkeen 😀

Kommentoi