Vapaapäivän kaltaisia päiviä

Aluksi saimme paiskia töitä olantakaa, mutta eilen työt yhtäkkiä kävivät vähiin. Tarkoitus oli hioa ja lakata puutarhahuonekaluja, mutta oli satanut, joten se ei märkänä onnistunut. Suunnitelmissa oli myös maalata uusia puisia Ikea-tuoleja – joiden vaalea väri ei miellyttänyt isäntäväkeä – mutta ostettu maali ei ollutkaan oikeaa sävyä. Eilen paiskimme töitä ainostaan kylpyhuoneen parissa, josta pyyhimme lasipintoja ja kaakeleita puhtaaksi remonttipölystä. Tänään taas hioimme hiekkapaperilla vanhaa kaminaa, mutta sitä lystiä kesti ainoastaan puolisen tuntia.

Rankinta on ollut aidan siirtäminen. Naapuri oli tuumannut aidan kulkevan noin metrin hänen maillaan, joten saimme kaivaa aidan irti betoneineen, kuopia sille uuden uran, kiinnitellä sen rautalangoilla tolppiin ja katkaista vanhat tolpat. Aluksi aita oli kiero kuin savolainen, mutta saimme aaltoliikkeen kuriin kiristelemällä rautalankoja tolppien ympärille, pyörittäen lankaa pihtien voimalla. Mutta tämä tapahtui tosiaan jo parisen päivää sitten. Sen jälkeen on ollut työrintamalla hiljaisempaa. Eilen ja tänään odottelimme puukuormaa, joka tuli lopulta tänään niin loppuillasta, että se vain peitettiin pressulla. Puiden pinoaminen jää nähtävästi maanantaihin, sillä huomenna meillä on virallinen vapaapäivä.

Tänäänkin oli hyvin vapaapäivän kaltainen päivä. Uunin putsailun jälkeen lähdimme kohden Alcala de realia. Ajoimme ylös kukkulalle, josta tuhatluvulla rakennettu linna vartioi kylää. Linna kohoaa ylhäisessä yksinäisyydessään kylän yläpuolelle ja vain harvassa kasvavat oliivipuut uskaltavat häiritä sen rauhaa miehittämällä kukkulan rinteet. Auto lipui hitaasti linnanmuurien viertä ja pysähdyimme opastaulun eteen. Des ei kuitenkaan parkkeerannut pirssiään. Sama meno jatkui kylän raitilla. Tuntui kuin olisin ollut nähtävyyksienkatselu bussin kyydissä perinteisellä turistikierroksella. Itselleni ei ole mitenkään ominainen tapa tutustua kaupunkiin tai nähtävyyksiin liikkuvan ajoneuvon kyydistä – yleensä kävelemme tai pyöräilemme – mutta olihan se mukavaa vaihtelua. Oli helppo vain rentoutua auton kyydissä, katsella maisemia ja kunnella Desin jatkuvaa puheensorinaa. Hän luennoi paikoista kuin aito turistiopas. Kaupassakäynnin jäkeen Des tahtoi esitellä meille myös läheisen Priego de cordoban kaupungin, joka on itse asiassa sama pitäjä, jonne olemme menossa muutaman päivän päästä hoitamaan koiria. Taas kaupungin esittely sujui samaan maliin. Olin jo irroittamassa turvavyötä, kun ymmärsin, ettemme taaskaan poistuisi autosta. Kuskimme kierrätti meitä parin kadun verran kaupungissa ja esitteli aukion, jossa oli hienosti tiivistettynä kaikki tyypilliset matkailuvetonaulat: vanha kirkko, linna ja upea puisto. Kaikki ne olivat vierivieressä ja lisänään tietenkin viehättäviä kahviloita.

Almedinillassa – johon Desin villa itse asiassa kuuluu – viimein pysäköimme. Kävimme hyvin espanialaisessa ravintola-baarissa. Minä join kahvin, Kalle olutlasin ja kuskimme punaviiniä. Etelä-eurooppalaisittain ihmiset ajattelevat täällä, että autoilijakin voi aina lasillisen juoda, tai ehkä parikin. Millä tavoin paikka oli espanjalainen? No, katossa roikkui kinkkuja, vessan ovet muistuttivat saluunan ovia, lapsi leikki baarissa pallon kanssa – on hyvin espanjalaista että pienet lapset otetaan mukaan baariin tai terassille vapaapäivinä – pöytään tuli juomien mukana naposteltavaa, baari oli sisältä vähän hämyisä tummine kivi- ja puupintoineen ja henkilökunta puhui ainoastaan espanjaa. Hyvin lokaalikokemus siis!

Töiden jälkeen olemme usein käyneet patikoimassa lähimaastossa. Löysimme jopa oikeaa metsää! Yhtäkkiä edessä oli pari kukkulaa laaksoineen, jota oliivipuulehdot eivät olleet vallanneet. Laskeuduimme tieltä alas metsään ja kävelimme polkuja. Pieni tieura johti kuitenkin väärään suuntaan, ja luultavasti jonkun pihaan. Nähtyämme miehen pyssyn kanssa ja tämän huudeltua meille jotain käsittämätöntä – tosin onneksi hyvän matkan päästä – päätimme kiivetä takaisin tielle. Saimme rämpiä piikkipuskien seassa kavutessamme jyrkkää rinnettä. Vasta olin hehkuttanut aidon ja villin luonnon suuremmoisuutta, mutta tuolla hetkellä kaipasin takaisin oliivipuiden helppoon maastoon. Niitä oli onneksi pian tiedossa ja sen jälkeen löysimme taas asvalttitielle. Tänään pysyttelimme suosiolla avarilla kukkuloilla ja oliivipuiden seassa. Seurasimme uteliaina oliivien poimintaa. Katselimme ylhäältä rinteeltä, kuinka laaksossa poimittiin oliiveja. Tai puiden pieksemiseltä se enemmän näytti. Joku huitoi puuta kepillä, että oliivit tipahtaisivat maahan levitettyyn verkkoon ja toinen käytti samaan tarkoitukseen voimakasta puhallinta. Poimijoista useimmat näyttivät olevan afrikkalaisia, mutta oli joukossa kalpeampaakin naamaa.

Alueelle viritellyt oliivipesulat ovat rumia rakennelmia, mutta onneksi niitä ei ole paljon. Ne ovat suppilomaisia torneja ja hyvin tehdasmaisen näköisiä. Kaupunkikierroksellamme näin myös kauniiksi maisemoituja pesuloita, joihin oli maalattu oliivin kuvia. Oliivit ovat iso bisnes täällä! Espanjalaiset oliivit eivät ole kuitenkaan yhtä arvostettuja kuin italialaiset. Sen vuoksi ne usein raahataan Italiaan pullotettavaksi öljyksi, jolloin niihin saadaan Italian nimi. Ovelaa. Suurin osa näistä oliiveista siis päätyy öljyksi. Maahankin pudonneet oliivit kuulema kelpaavat nimenomaan öljyn valmistukseen. Itsestä ei kuulosta kovin houkuttelevalta, että oliivini haravoitaisiin lehtien seasta puoliksi maatuneina ruokakäyttöön, mutta ehkä se ei ole öljyssä niin nuukaa, kai ne pestään hyvin.

Desin käsityksen mukaan Espanjan talous on lupaavassa nousussa. Espanjalaiset ovat kuulema sijoittaneet EU:lta saamansa rahat poikkeuksellisen fiksusti infrastruktuuriin, kuten teiden kunnostukseen. Kieltämättä tiet ovat täällä hyvässä kunnossa. Voin sen nyt sanoa, kun ajelimme tänään kylillä ristiin rastiin. Harvoin kukkuloilla kulkevat kapeat tiet ovat näin ehjää asvalttia. Portugalin puolella ne ovat jopa Algarven alueella – no siellä ei ole kovin mäkistä, mutta pientä kukkulaa kuitenkin – paikkailtuja ja täynnä halkeamaa. Huomenna meillä on varsinainen vapaapäivä ja lähdemme retkelle Cordobaan, joka on yllättävästi kahdeksantena listalla Espanjan suosituimmista turistikaupungeista.

Voisiko olla mitään espanjalaisempaa kuin ravintolassa katosta roikkuvat kinkut?

Voisiko olla mitään espanjalaisempaa kuin ravintolassa katosta roikkuvat kinkut?

"Onpa maailma suuri," kissa miettii katsellessaan olkansa ylitse idyllisenä kauaksi aukeavaa maaseutua

”Onpa maailma suuri,” kissa miettii katsellessaan olkansa ylitse idyllisenä kauaksi aukeavaa maaseutua

Halaan innoissani löytämääni aitoa puuta. Tarkoitan aidolla puuta, jota ei ole istutettu hyötykäyttöön.

Halaan innoissani löytämääni aitoa puuta. Tarkoitan aidolla puuta, jota ei ole istutettu hyötykäyttöön.

Camino on hyvin espanjalainen käsite ja yleensä sillä tarkoitetaan kuuluisaa pohjoisen pyhiinvaellusreittiä. Meidän caminomme ovat kuitenkin olleet vaeltelua täällä maaseudun kukkuloilla.

Camino on hyvin espanjalainen käsite ja yleensä sillä tarkoitetaan kuuluisaa pohjoisen pyhiinvaellusreittiä. Meidän caminomme ovat kuitenkin olleet vaeltelua täällä maaseudun kukkuloilla.

Mustaa kultaa

Mustaa kultaa

Patikoimassa

Patikoimassa

Kaukaa voi juuri ja juuri aavistaa valkoiset huiput

Kaukaa voi juuri ja juuri aavistaa valkoiset huiput

Lähikaupungin hauska liikenneympyrä ja takana pikkukaupunkinäkymää hallitseva linna

Lähikaupungin hauska liikenneympyrä ja takana pikkukaupunkinäkymää hallitseva linna

Yksi sateisen sumuinen päivä on mahtunut kirkkaiden joukkoon

Yksi sateisen sumuinen päivä on mahtunut kirkkaiden joukkoon

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi