Uusi vuosi ja monet kujeet

Aina niin hillityt farolaiset innostuivat juhlimaan uutta vuotta. Heillä oli shampanjaa ja kuohuviiniä ja he laskivat huutaen vuoden viimeiset sekunnit poksauttaen kuohuvat pullonsa. He ampuivat kuohuviiniä kohti taivaita – kavereidensa ja jopa tuntemattomien niskaan. Minäkin sain kuohuviinisateen ylleni. Taustalla soi kovaääninen bändi, joka soitti vartavasten rakennetulta lavalta ja sataman reunalta esitettiin näyttävä ilotuliteshow. Rakettien ampumista kesti parisen kymmentä minuuttia eli yllättävän pitkään ja olin aivan lumoutunut esityksen taitavasta rytmistä sekä suunnittelusta. Värejä oli mietitty, aluksi ammuttiin matalalle ja lopuksi yhä korkeammalle ja viimeiset tähtipallot olivat hyvin kirkkaita. Jonkinlaista koreografiaakin esityksestä oli havaittavissa, ammukset lensivät hienosti ristiin muodostaen verkkomaisia kuvioita.

Olimme keskustassa jo auringonlaskun aikaan. Joimme viiniä hylättyjen rakennusten alueella ratakiskojen toisella puolen. Istuimme muurilla veden yllä, kuuntelimme musiikkia Kallen ja Hannan puhelimista ja katselimme alati muuttuvaa punaista taivasta. Juuri ketään muita ei ollut liikenteessä, ei edes keskustan alueella. Vielä yhdeksän aikoihinkin ydinkeskusta oli autio ja hiljainen. Bändi viritteli soittimiaan lavalla, mutta yleisö puuttui. Muutamia kaljakioskeja oli ilmestynyt satamapuistoon ja niiden tarkoitus selvisi hyvin pian. Lähes kaikki baarit olivat kiinni tai niissä oli yksityistilaisuus! Vielä alkuillasta pubit olivat olleet auki, mutta ne sulkivat ovensa viimeistäöän seitsemältä. Jopa meidän lähiöpubi Alaska, joka oli jouluaattonakin auki, lukitsi ovensa Uuden vuoden aatoksi. Olimme täysin ihmeissämme tästä ilmiöstä!

Etsiessämme baaria tai ruokaravintolaa, minulle iski kaikesta kävelystä sen verran nälkä, että poikkesin pieneen ruokakauppaan ostamaan sipsejä. Hyvällä ruokahalulla rouskuttelin näitä vihreitä Pringlessejä, kun kävelimme Tele-pizzaa kohden. Kalle oli keksinyt, että ainakin tuon pizzerian pitäisi olla auki. Se on täälläpäin hyvin suosittu ketju ja Uusi vuosihan on parasta pizzanmyynti aikaa. Yhtäkkiä huomasin sipsipaketin tuoteselosteesta sen sisältävän vehnäjauhoa. En ollut ymmärtänyt lukea selostusta, koska en ollut ennen törmännyt jauhoisiin sipseihin. Miksi ihmeessä perunaan olisi lisätty vehnää? Siinä vaiheessa olimme sopivasti kävelleet ohitse Telepizzan, jonka ikkunat hohtivat vain pimeyttä. Hanna ei selvästi löytäisi pizzaa uinuvasta kaupungista ja minä taas tarvitsisin nopeasti hiilitablettini, joten oli sama luovuttaa kaupunkiseikkailun suhteen ja vetäytyä kämpillemme. Kalle muisti hänellä olevan pakasteessa pizzaa ja minulla oli onneksi hiiltä lääkepussissani. Pieni pelkohan siinä oli koko loppu illan, alkavatko keliakiakivut. Nähtävästi ehdin ottaa hiilet ajoissa, sillä vain pientä mahan turvotusta ilmaantui. Olin hyvin helpottunut: ei minkäänlaisia kipuaaltoja!

Ilta oli alkanut lupaavasti upealla auringonlaskulla ja hyvällä tunnelmalla, mutta latistunut nopeasti huomioon, kuinka lempibaarimme ei huolisi meitä sisään – sinne oli katettu hienot viinilasit ja ruokaa notkuvat pöydät yksityistilaisuutta varten ja portsari hätisteli meidät jo ovelta. Seisoskelimme asuntomme katollamme ja tuijottelimme alas hiljaiseen kaupunkilähiöömme. Olimme kahden vaiheilla jaksammeko enää kävellä takaisin kaupunkiin. Hanna olisi ollut ehdottomasti lähdössä jos olisi varmasti tiennyt hyvien bileiden olevan tiedossa. Kalle taas oli utelias vielä antamaan farolaisille tilaisuuden. Hän oli epäuskoinen sen suhteen, että keskiyöllä voisi edelleen olla yhtä kuollutta kuin alkuillasta. Katselimme katolta naapurihuoneistoihin ja päättelimme vuoden vaihdetta julistettavan usein perheen ja kavereiden kesken neljän seinän sisällä. Omat fiilikseni keskustaan palaamisen suhteen olivat ristiriitaiset, sillä pelkäsin edelleen mahakipujen alkamista. Toisaalta en olisi halunnut lopettaa iltaa niin latistuneisiin tunnelmiin, sillä kellokin oli vasta 23 tienoilla. Yksissätuumin päätettiin lopulta vielä antaa kaupungille tilaisuus. Meillä oli mustaa valkoisella Algarven tapahtumaesitteessä siitä, että kaupungissa kuuluisi olla uuden vuoden juhlat keskiyön tienoilla.

Heti kaduilla pamahtaessamme liityimme ihmisvirtaan. Muitakin juhlijoita valui kohti keskustaa. Suurin ihme oli, kuinka he ottivat meihin kontaktia! Mahdollisesti Hanna huikkasi heille ensin jotain, mutta joka tapauksessa he suostuivat puhumaan meille – vaikutti jopa että he vaihtoivat mielellään kuulumisia. Hanna kysyi, miksi farolaiset ovat niin hiljaisia. Eräs puhelias tyttö vastasi: emme me ole hiljaisia, olemme hyvin sosiaalisia, yhtä sosiaalisia kuin ihmiset yleensäkin. Kalle taas keskusteli lähes samasta asiasta yhden pojan kanssa ja tämä totesi ”pohjoisessa ihmiset ovat avoimempia, täällä Algarvessa he saattavat korkeintaan tervehtiä vieraita, mutta muuten he ovat hyvin arkoja ja vähän varautuneita.” Poika myönsi kuinka vieraille ei usein uskalleta puhua. Nyt he kuitenkin juttelivat meille innoissaan ja olivat oman kaupungin ylpeydessään ilahtuneita, kun kerroimme Kallen kanssa asuneemme täällä jo pari kuukautta. Toisaalta he olivat hieman ihmeissään, miksi olimme asettuneet juuri tänne.

Kun saavuimme satama-alueelle, jonne oli kokoontunut hyvin paljon porukkaa, uuden tuttavamme halusivat Hannan ja minun facebook-osoitteet. Liitimme toisemme kavereiksemme sivuilla. Heti sen jälkeen tuttavamme kuitenkin tekivät lähtöä. ”Oli hyvin mukava tutustua”, he lausahtivat. Olimme vähän ymmällämme, olimmehan kuitenkin kaikki jatkamassa samaan suuntaan. Olisi ollut eri asia jos tiemme olisivat siinä kohden ristenneet. Olimme kuitenkin kaikki suuntaamassa juhlaan: kuuntelemaan bändiä ja katsomaan raketteja. Miksi emme olisi voineet jatkaa porukassa? Kaikkein puheliain tyttö totesi Hannalle, ”nyt haluamme puhua portugalia.” Paljon suorempaa vihjettä ei olisi voinut antaa, että he haluavat meistä eroon! Lähdimme sitten vanhaa kaupunkia kohden. Puoleenyöhön oli vielä hieman aikaa ja Kallella oli haave kokeilla katusoittoa vanhassa kaupungissa. Hän oli raahannut kitaransa sitä varten mukaan. Muurien sisällä oli hyvin hiljasta ja vain pari laitapuolen kulkijaa tekivät meille seuraa, kun istuimme penkille. Hanna jutteli näiden hieman nukkavierujen, mutta hyvin lämminhenkisten ihmisten kanssa. Ainakin jotkin farolaiset halusivat aidosti tehdä tuttavuutta! Kalle soitteli kitaraa ja vaikka muutamat juhlahumua kohden vaeltavat kaupunkilaiset vilkaisivat häntä uteliaasti tai jopa arvostavasti, kukaan ei heittänyt kolikkoakaan. Itse annan katusoittajille usein jo pelkän kannustuksen vuoksi. Vaikka he eivät soittaisi erityisen hyvin, heitän lantin, koska haluan tukea heidän taidettaan.

Puolenyön tienoilla suuntasimme juhla-aukiolle. Emme voineet käsittää, mistä kaikki ihmiset olivat putkahtaneet! Heitä oli satamäärin ja kaikki olivat iloisissa tunnelmissa! Ihmismassan läpi sai suorastaan raivata polun päästäksemme lavan lähettyville ja nähdäksemme raketit. Iltamme sai siis vielä mukavan huipennuksen rakettien ja nauravien ihmisten parissa ja sen jälkeen olikin jo sopiva aika kömpiä kotia kohden. Itse olin kämpillämme valmis lopettamaan illan, mutta Kalle ja Hanna jatkoivat sitä vielä musiikkia kuunnellen.

Uuden vuoden aaton keli oli ollut mitä mainioin ja muutenkin ilmat suosivat. Pyöräilimme Hannan kanssa Faron rannan lintupolkuja – pitkä puinen silta oli vaikuttava – ja taluttelimme pyöriä rantahiekassa. Tuolloin paistoi aurinko hyvin lämpimästi ja tarkenimme jopa t-paidoilla. Vieraillessamme Culatran ja Faron saarilla oli myös osittain hyvä keli. Aluksi aurinko paistoi lämpimästi, mutta pilvien lisääntyessä ilma vähän viileni. Tällä kertaa pääsimme kävelemään rantaa myöten Culatran saarelta Faron saarelle. Nimet ovat harhaanjohtavia, sillä itse asiassa kyse on yhdestä ja samasta saaresta. Toinen pää on vain nimetty Faroksi ja toinen Culatraksi, koska kummassakin on omat asuinkeskittymänsä. Faron pää oli mielestäni viehättävämpi, koska asumuksien välissä kulki pieniä hiekkaisia polkuja, mökkien pihat olivat vioherkasveja täynnä, majakka oli kaunis ja aallonmurtajalaiturit vaikuttavan pitkiä. Kävelimme erään aallonmurtajan päähän ja ihailimme isojen kalojen valtavia parvia, jotka näkyivät kirkkaan meriveden läpi. Vedet suorastaan kuhisivat kalaa ja ilmankos kalastajia virveleineen pyöräilikin murtajaa edes takaisin. Faron saarella oli myös houkutteleva pubi terasseineen ja istuimme sen tuoleilla siemaillen siideriä, olutta ja syöden jäätelöä. Itse asiassa saaren kummassakin päässä oli muutama ravintola ja pikkukauppa, mutta useat olivat tietenkin kiinni, kuten näin sesongin ulkopuolella kuuluukin. Tosin oli täällä nähtävissä pieni joulusesonki. Lautallakin oli enemmän turisteja kuin aiemmin ja Faron oma ranta oli vilkas karavaanareista. Jopa meidän lähi Aldin pihassa oli entistä useampi asuntoauto, nyt alkaa taas sesonki vähän hiljenemään. Missään muualla kuin Portugalissa emme ole törmänneet näin laajasti tähän ilmiöön, kuinka karavaanarit leiriytyvät vapaasti kauppojen parkkipaikoille! Siihen suhtaudutaan hyvin sallivasti!

Mitäs muuta olemme puuhastelleet? Kävimme Hannan kanssa kaupungin katedraalissa, jonka tornista olivat hienot näköalat. Hanna ja Kalle kävivät kurkkaamassa luukappelin, jonka itse olin jo aiemmin nähnyt. Lisäksi kävelimme pitkästi kaupungilla ristiinrastiin, osoittelimme haikaranpesiä ja näytin lempigraffiittini Farossa. Avuruuskorttipeliä tietenkin pelailimme ja Uuden vuoden päivänä otimme rennosti ja katselimme koneelta dokumenttejä. Hannan lähtöpäivänä kävimme lähestyvien synttäreideni kunniaksi syömässä ravintolassa. Se oli ihkaoikea ravintola! Tähän asti olen syönyt vain Jumbon salaattibaarissa ja Kalle Burger Kingissä. En ole uskaltautunut ravintoloihin, koska niissä on aina vaarana syödä vahingossa vehnää. On myös oma vaivansa kysellä kokilta tai tarjoilijalta, mitä voin syödä, ja yrittää selittää gluteenitonta ruokavaliota. Nyt kaikki meni kuitenkin sujuvasti, vaikka tarjoilija ei heti tuntunutkaan ymmärtävän mistä on kyse. Mitään kipuja en saanut ja ruoka oli mitä maukkainta kasvisruokaa.

Romaanini on vähän jumissa, mutta olen aloittelemassa kirjoittaja opintoja. Onnistuin vahvistamaan ilmoittautumiseni sivuilla, jotka olivat hyvin sekavat. Sitä en vielä ymmärtänyt, kuinka osakursseille ilmottaudutaan ja, kuinka näen varsinaiset tehtävät. Lähden kohta selvittelemään sitä kirjaston nettiin. Muuten luovuudensaralleni kuuluu lähinnä kaakelilaatta-askarteluja. Olen tekemässä mosaiikkia laatoista liimaamalla niitä pahville hahmottelemani linnarakennuksen päälle. Eilen tein myös hyvin portugalilais-henkisen askartelun; korkkipuusta käsikorun.

Huikea idea on lähtenyt itämään pääkopissamme. Olemme täällä Farossa saaneet autoista tarpeeksemme – niitä vain on liikaa – joten emme mielellään hankkisi omaa pirssiä. Kotimaahan lentäminen taas on äärimmäisen tylsä tapa liikkua. Se on halvin, mutta ei kovin ekologinen eikä tippaakaan elämyksellinen. Tahtoisimme pyöräillä Portugalista Suomeen! Mieletön matkahan se olisi, ainakin 3500 kilometriä – ehkä enemmänkin jos emme kulkisi suoraan. Päiväretkien ja jouluisan pitemmän retken pohjalta, pyöräily on tuntunut äärimmäisen hyvältä. Tuntuu miellyttävältä polkea, asvalttitie edessä näyttää kutsuvalta ja on mukava olla jatkuvasti kosketuksissa luontoon ja muuhun ympäristöön. Tiedän, että noin pitkällä matkalla pyöräily ei todellakaan tuntuisi jatkuvasti hyvältä. Silti ajatus kiinnostaa. Pitää vielä kypsytellä ideaa.

Nyt seuraavat suunnitelmat ovat kuitenkin maanläheisempiä – nimen omaan menemme möyrimään maahan luomutiloille. Hanna oli viihtynyt mainiosti omalla tilallaan, vaikka paikka oli ollut hyvin alkeellinen: riukumainen ulkohuussi, ei sähköä, ei lämmitystä, illalla hyvin pimeää. Toivottavasti me viihdymme yhtä hyvin. Meidän paikkamme tuntuvat Hannan tilaan verrattuina vähän liiankin ylellisille. Ensimmäisessä meille on luvattu oma huone talon sisältä, paikassa on sähköt yms. Koskaanhan ei tietty tiedä, mitä todellisuus tuo tullessaan, mutta lupaavilta tilat ovat vaikuttaneet. Mikä parasta kaikissa paikoissa on eläimiä!

Puistattava, mutta kiintoisa luukappeli Faron kirkossa

Puistattava, mutta kiintoisa luukappeli Faron kirkossa

Faron saarella

Faron saarella

Edelleen saarelta

Edelleen saarelta

Uutta vuotta juhlistamassa auringon laskua ihaillen. Harmi, kun muita juhlinta kuvia ei juuri tullut otettua, koska puhelimesta loppui akku

Uutta vuotta juhlistamassa auringon laskua ihaillen. Harmi, kun muita juhlinta kuvia ei juuri tullut otettua, koska puhelimesta loppui akku

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

2 kommenttia

  1. Kirjoitat tosi ihanasti, pääsee hyvin tunnelmaan mukaan! Pyörällä Portugalista Suomeen – wau! Se olisi ainakin unohtumaton kokemus ja hyvä haaste kropalle ja mielelle.

    • Kiitti kommentista! Mahtavaa, että olet tykännyt teksteistäni! :) Tuo pyöräilysuunnitelma on tosiaan vielä hiomisvaiheessa, mutta päivä päivältä se tuntuu houkuttelevammalta.

Kommentoi