Päiväkirjamaista tekstiä

7.11.15 ilta

Kokeilen nyt erilaista kirjoitustapaa. Kirjoittelen tiivistunnelmaisesti mielenmaisemista, mitä kuvia vyöryy mieleeni tältä päivältä. Tiedättehän tunteen, kun kiireisen päivän jälkeen vaipuu peiton alle ja silmien eteen ilmaantuu kuvia kuluneesta päivästä? Samaa yritän nyt hakea. Pysähtyminen ja rauhoittuminen tuottaa pieniä ongelmia, koska olen ollut koko päivän menossa, mutta nyt hengähdän syvään ja yritän parhaani mukaan kuvailla niitä maisemia, mitä aivoni eteeni syöttävät.

Vanhan ja kuluneet pakettiauton ovi on auki ja sieltä pauhaa elämäntäyteinen musiikki. Soinnut ovat suorastaan riemukkaita, balladin tapaisia ja tuntuvat julistavan elämän mahtavuutta. Auton lähettyvillä nainen hämmentää pataa savuavalla nuotiolla. Hän on koristellut kotinsa edustan kirkkaan vaaleanpunaisilla kukkaruukuilla ja rakentanut aidan pätkän värikkäistä kaakelilaatan palasista. Talon reunustalla aukeaa kumpuileva vapaana kasvava nurmikko, jolla laiduntaa pirteästi häntäänsä vispaava hevonen. Olemmeko yhä Farossa ja vieläpä vain puolen kilometrin päässä omasta talostamme? Kyse on romaanileiristä, jossa ihmiset tuntuvat ottavan kuin pienellä uhmallakin ilon irti elämästä: tunnelmallinen koko seudun täyttävä musiikki tuntuu viestivän; katsokaa meitä ja nähkää, kuinka köyhäkin elämä voi olla hyvää, tai ainakin juuri nyt se on sitä.

Kävelen valtavan Decathlon-kaupan käytävillä edes takaisin. Kipitän hakemaan pyöräntarakan ja pyörälaukun, kohta vien ne pois ja haen pyöränkorin. Löydän hyvät nousukahvat pyörään ja kiikutan ne voitonriemuisesti nuorelle miehelle, joka laittaa kaupan sivuhuoneessa ostopyöriä kuntoon. Olin jo meinannut luopua kyseisen pyörän ostosta ennen kuin löysin nämä pelastavat kahvat. En osaa ajaa pyörällä, jossa ajoasento on hyvin kumara. Mies kiristelee pyörän muttereita huolella ja asentaa kahvat. Kalle ostaa samanlaisen pyörän ja hänenkin ajokkinsa huoletaan. Olemme aluksi huolestuneena kyselleet, voivatko he kiristää polkimet ja ohjaustangon. Mies rauhoittelee ”Mikään pyörä ei lähde täältä ennen kuin se on laitettu kuosiin. Kaikki käydään läpi.” Ai ai, tätä palvelun idylliä! Ensin meidän tosin piti odottaa ennen kuin löysimme myyjän kaupasta, mutta pian selvisi heillä olevan oma huoltohuone pyöriä varten. Nämä markettipyöräthän eivät suinkaan ole sellaisenaan ajokunnossa! Italiassa lähdimme suoraan kassojen kautta ajamaan pyörillä ja Kallen poljin tipahti viiden minuutin ajon jälkeen. Kukaan ei ollut kertonut meille, että osat täytyy erikseen kiristellä kiinni. Nyt olimme viisaampia ja toisaalta se tuntui olevan jopa kaupan yleinen käytäntö. Kaiken huipuksi myyjä lausahti: jos puolen vuoden sisällä ilmaantuu vikaa, tuotte vain pyörät tänne niin pistetään kuntoon. Pyörät maksoivat vain satasen kappaleelta ja minun lisäosat parisen kymppiä päälle.

Kalle sieppaa pyöränsä kainaloon ja lähtee kiipeämään jyrkkää rinnettä. Rinteeseen on istutettu ikään kuin pieniä betoniporsaita. Nuo betonikakut ovat värikkäitä ja muodostavat melkein kuin portaat, tosin hyvin jyrkät sellaiset. Mäestä on ennenkin joku kiivennyt, sillä yläpuoliseen aitaan on rikottu aukko. Faro on hyvin sokkeloinen kaupunki ja liikennejärjestelyt ovat hetkittäin hieman kummalliset. Eivät tietenkään niin kummalliset, että suorastaan tuollaista esterataa olisi pitänyt mennä ylittämään, mutta ilman kiipeilyä olisimme saaneet kiertää kaukaa. Ylhäällä näemme kauniin kissan pentuineen. Leikkimielisesti ehdotan ”otetaanko siitä meille kissa”. Pysähdyn hetkeksi lepertelemään pennulle, sillä on kiiltävä monenkirjava turkki ja se vaanii minua vehreän puskan kätköistä. Olin puoliksi tosissani. Olisi mahtavaa ottaa lemmikki! Tosin ei olisi aivan Carlosin luottamuksen arvoista ottaa hänen kämppäänsä pentukissaa, joka terottaisi kyntensä pöydänjalkoihin. Koira olisi mahdollisesti hyväkäytöksisempi – ainakin aikuinen sellainen – mutta pettymyksekseni en ole nähnyt täällä vielä ainoatakaan kulkukoiraa. Kissoja on onneksi sitäkin enemmän ja niiden puuhia on hauska seurailla ikkunasta.

Löydän Jumbo-marketista lukuisia glutenittomia tuotteita. Olen kuin taivaissa. Pengon hyllyjä mielissäni ja luen tuoteselosteita. Kallekin viihtyy valtavissa ruokakaupoissa, vaikka ei muuten pidäkään ostostelusta. Hän on kuitenkin aina aivan täpinöissään löytäessään uusia ja erikoisia elintarvikkeita. Illalla syömme pestopastaa oliiveilla ja tomaattikastikkeella, ja en edes muista milloin olisin viimeksi voinut herkutella pastalla. Suomessa gluteeniton pasta tuntuu turhan kalliilta, mutta täällä 2 e isosta pussista oli aivan kohtuu hinta.

Ajan uudella pyörälläni uuden kotikaupungin katuja. Nämä ovat nyt minun katuja, sillä minulla on tässä kaupungissa ihka oikea katuosoite. Polkeminen sujuu kevyesti ja viileähkö tuuli sekoittuu auringon paahteeseen. Lämpö tuntuu sulattavan viimeisenkin Lissabonin kylmyyden lihaksistani – pääkaupungissa oli ensimmäisinä päivinä villapaitakelit – ja toivon sen häätävän myös sinnikkään flunssan. Ajokahvat tuntuvat hyvältä käsissäni ja niistä saa tukevan otteen. Satunnaiset autot kaartavat ohitsemme, mutta liikenne ei noilla paikoin muodostu vilkkaaksi. Kun vartioin pyöriämme kaupan pihassa, isä nostaa pikku pojan syliinsä ja osoittaa pyörätelineen ajokkeja, erotan bicilettas sanan. Täällä pyöriä ihastellaan kuin nähtävyyksiä. Tosin tuossa telineessä oli meidän pyöriemme lisäksi yksi merkkipyörä ja luulen ihastelun kohdistuneen ennen kaikkea siihen valioyksilöön.

Ei tästä nyt aivan niin kuvailevaa tekstiä syntynyt kuin oli tavoitteeni. Huomenna jatkan paremmalla otteella.

…….
8.11.15 aamu

Katselen ikkunastamme, kuinka lierihattuinen mies pakkaa autoonsa surffilaudan, kylmälaukun ja rantapelimailat palloineen. Hän on selvästi menossa nautiskelemaan kauniista päivästä rannalle ja merelle. Itsekin tahtoisin rannalle, mutta tuskin voin lähteä. Aluksi tuntui, että flunssa, jonka hankin Amman tilaisuudesta tai kylmiltä lentokentiltä, olisi läpihuutojuttu. Nyt se on kuitenkin pitkittynyt repiväksi yskäksi. Pitäisi malttaa levätä, ei rientää rannalle eikä polkea pitkiä pyörälenkkejä. Tauti on tarttunut myös Kalleen, vaikka hän pitkään sinnittelikin sitä vastaan. Menee hienot päivät aivan hukkaan, kun joutuu kärvistelemään sisätiloissa. No, voinhan aina kirjoitella. Sitä vartenhan tänne pohjimmiltaan on tultu. Pitäisi kehitellä toimiva romaaniaihe.

Tämä blogi tulee varmasti jossain vaiheessa hieman hiljenemään, sillä asettuessamme tänne Faroon ainakin kahdeksi kuukaudeksi, jutunjuurta ei varmasti löydy aivan päivittäin. Voisin kirjoitella perinteisiä matkapostauksia niiltä päiviltä, kun teemme pyörälenkkejä läheisiin pikku kaupunkeihin.

Nyt hieman Farosta:

Kaupunki ei ole suuren suuri 60 000 asukkaallaan. Se on kuitenkin hyvin kaupunkimainen: keskustassa on moderniosa tavallisine kerrostaloineen ja niiden katutason pikku kauppoineen ja muurein ympäröity vanha kaupunki idyllisine kahviloineen, mataline vanhoine kivitaloineen ja muotiliikkeineen. Isojen teiden tuntumassa ydinkeskustan ulkopuolella nousee useita valtavia automarketteja ja ostoskeskuksia. Jumbo ostosparatiisistä tulee mieleen Aasian shoppingmoolit, sillä sen ulkoasuun on samalla tavoin panostettu: puutarhamainen sisäpiha suihkulähteineen ja lasimaisia rakenteita. Tuo paikka tuntuu olevan jonkinmoinen koko kansan olohuone, jonne ihmiset tulevat hengailemaan. Portugalin talousongelmia on vaikea nähdä, kun katsoo, kuinka isoja ostoskasseja ihmiset raahaavat liikkeistä.

Heti vanhan kaupungin vieressä kulkee rantabulevardi puistoineen ja hyvin pienine satamoineen. Tuo marina ei ole niinkään huvivenesatama, vaan lähinnä pienistä kalustusveneistä koostuva. Kalaruokien tarjonnasta päätellen kaupungissa kalastetaan edelleen paljon, mutta ei tämä silti mikään kalastuspitäjä ole, toisin kuin vaikkapa Sagres. Turismi on varmasti tärkeä tulonlähde, vaikkakin useat matkailijat käyttävät Faroa vain porttina Algarven alueelle. Täällä on lentokenttä, jonne lentää muun muassa Ryanair. Farossa ei lopulta ole mitään massiivista määrää hotelleja, mikä myös viittaa siihen, että useammat matkailijat jatkavat täältä heti pois. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että Faro ansaitsee ainakin yhden yön, onhan täällä hyvin säilynyt vanha kaupunki ja huikeat hiekkarannat. Rantoja on joka puolella Etelä-Portugalia, joten se ei tuo paljon lisäarvoa Farolle, mutta veikkaisin näiden rantojen olevan hieman rauhallisempia kuin pahimmilla turistialueilla.

Lentokentän tuntumassa sijaitsee laaja lintujen pesimäalue. En ymmärrä, kuinka linnut eivät häiriinny lentokoneiden metelistä – ehkä koneita ei lopulta lennä kovin tiheään. Sinne suunnistavat monet Euroopasta saapuneet muuttolinnut ja heidän perässään lintubongarit. Luonnonoloiltaan seutu on ainutlaatuista: laaja murtovesialue saarekkeineen ja heinikkoineen. Ylhäältäpäin Faron rantakaistale on upean näköinen – olen nähnyt sen vain ilmakuvista, sillä tulimme tänne autolla – koska sitä täplittävät lukuisat vehreät saaret. Jollakin saarista on jopa ihmisasutusta. Meille kehuttiin erästä kaunista saarta, jonne menee vene Farosta vain kesäisin. Tuo saari on kuulema ehdoton nähtävyys Faron seudulla.

Nyt vielä hieman kämpästämme. Koko ajan on alkanut tuntumaan yhä enemmän siltä, että teimme loistavan sopimuksen. Maksamme tästä 55 neliön kämpästä 300 e. Vuokran määrä on varmasti keskikastia, sillä oikein hyvillä seuduilla, vaikkapa Lissabonissa, joutuisimme varmasti pulittamaan samantapaisesta kämpästä 500 e. Toisaalta taas maaseudulta tällainen voisi irrota 200 e tuntumaan. Mutta pääpointti on siinä, että tähän kuuluu vesi, sähkö ja kaasu. Se tekee sopimuksesta loistavan. Pelkästään sähköön voi kuulema kulua kylmänä aikana hyvinkin 50 e kuussa jos pattereita joutuu pitämään päällä. Vielä ei ole kylmyydestä tietoakaan, mutta saattaahan se viileys joulukuussa iskeä. Talon kaasusysteemi on hyvin älykäs! Täällä ei ole omia kaasupulloja vaan kaasu tulee keskussäiliöstä. En tiedä tarkemmin, missä tuo säiliö sijaitsee, mutta järjestelmä on erittäin älykäs, sillä kaasu ei voi loppua. Olisi hankala ilman omaa autoa käydä vaihtamassa kaasupulloja, niissä olisi mieletön raahaaminen. Vesi lämpeää kaasulla automaattisesti, kun kääntää suihkun tai lavuaarin raanan kuumalle. Keittiöstä kuuluu vain poksahdus, kun kaasu käynnistyy ja kohta kuuma vesi virtaa, eikä lopu kesken. Lissabonin hostellissamme suihkun kuuma vesi loppui pari kertaa.

Jouduimme kantamaan pyörämme sisälle ja hienosta mustasta väristään huolimatta ne eivät ole kovin kaunis sisustuselementti. Muuten kämppä on minusta varsin tyylikäs, tummat puupinnat luovat ylellisyyttä, vaikka ne ehkä jonkun mielestä olisivatkin vanhanaikaista. Yritin piilottaa toisen pyörän komeroon, mutta ei se mahtunut sinne aivan kokonaan, toinen taas on eteisen nurkassa. Carlos totesi ”pyörät on ehdottomasti otettava sisälle, koska niille ei ole mitään pyöräparkkia.” En ymmärrä, miksi ne eivät voisi nojatajotain puuta vasten, autotkin ovat pysäköity miten sattuu, joten tuskin pyörät voisivat häiritä kenenkään mielenrauhaa. No, ainakin pyörät säilyvät varkailta turvassa. Onneksi asumme vain toisessa kerroksessa, pyörät ovat kevyt runkoiset ja vain 26 tuumarenkaiset (olisin halunnut isommat, mutta ei löytynyt), joten ne ovat helppo kantaa. Hissiratkaisu on käsittämätön. Talon rapussa on kaksi pientä hissiä vierekkäin! Eikö samalla vaivalla olisi voinut rakentaan yhden isomman, jonne mahtuisi jotain kyytiinkin? Kalle sai eilen oman pyöränsä pystyasennossa hissiin, mutta itse en siinä onnistunut. Hissit ovat hyvin pelottavia, sillä pysähtyessään ne tipahtavat muutaman kymmenen senttiä alaspäin. Kun hissi saapuu kerrokseen se pysähtyy pehmeästi, mutta ovet eivät aukea, parin sekunnin jälkeen kuuluu ”putum” ja maa jalkojen alla tuntuu katoavan. Tartun Kalleen aina paniikissa, kun hissi ”tipahtaa”. Tiedän jo että kyse on vain sekunnin murtoason tipahtamisen tunteesta, mutta silti se ottaa mahanpohjasta.

Eiköhän tämä maratooniteksti jo riitä. Seuraavaksi lupaan kirjoittaa vasta, kun jotain on tapahtunut. Jos vain toipuisimme taudistamme, voisimme laittaa tapahtumaan, edessä olisi ainakin mainitsemani pyöräilypäiväretket Olhausiin ja Taviraan.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi