Suomen kesäfestarit – talkoolaisen näkökulmasta

Iski kirjoittamisenhalu. Oikeastaan haluaisin näpytellä kaunokirjallistatekstiä, mutta aiheen puutteen vuoksi, päädyin blogini pariin. Yritän viljellä tässäkin postauksessa luovaa tekstiä, että saisin tyydytettyä pahimman luovuudentarpeeni. Keksin kirjoittaa festareiden talkootyöstä, koska siitä itselle on kertynyt kokemusta tämän kesän myötä. Tietenkin pyrin ajattelemaan myös lukijoitani. Voisin kuvitella ainakin nuorimpia lukijoitani kiinnostavan talkootyö Suomen kesäfestareilla, koska se on hyvä keino päästä ilmaiseksi festareille, syödä maukasta talkooruokaa, tutustua ihmisiin ja useimmiten saada myös majapaikka festareiden ajaksi.

 

Provinssi Seinäjoella 24-27.6

 

Info etukäteen:

 

Valinnastamme mukaan talkooporukkaan ilmoitettiin sopivan ajoissa. Pääsimme juuri siihen tiimiin, johon haimmekin eli siivousporukkaan. Sen jälkeen infoa puski ovista ja ikkunoista. Jatkuvaa ohjeistusta olisi voinut hieman tiivistää yhteen tai pariin sähköpostiin, sillä lisäyksiä ja tarkennuksia pamahti postiluuluukkuun tuon tuosta. Sitä odotetuinta postia tosin ei kuulunut kuin aivan viimetingassa. Saimme tietää työvuoroista vasta paria päivää ennen festareita ja silloinkin postissa puhuttiin vuorojen ”raakaversiosta.”

 

Ohjeistus paikan päällä:

 

”Älkää sitten lintsatko”, oli ensimmäinen ohje, minkä saimme. Parempikin tervetuloatoivotus olisi voinut olla paikallaan kuin välitön epäilys, olemmeko sitoutuneita työhön. Joka tapauksessa siivoustiimiämme kierrätettiin paikanpäällä kiitettävästi ja perehdytys oli riittävää. Roskapöntön esittely toi kivan kevennyksen kierrokseen. Nainen joka näytti, kuinka pönttö kipataan jätteenpuristimeen, ei muistanut kummin päin se pistetään. Yhtäkkiä hän huudahti varoituksen ja ehti juuri kehoittaa ihmisiä perääntymään, kun pönttö kierähti yläilmoista kolisten maahan. Se vieri ihmisten jalkoihin ja antoi hyvän muistutuksen kuulijoille pysymään hereillä: yksinkertainenkin työ vaatii osaamista.

 

Majoitus:

 

Koulumajoitus järjestettiin siistissä koulussa, jossa jopa jaettiin kunnon patjat nukkujille. Myönteistä oli myös, että majoittumaan pääsi luokkiin, eikä pelkästään kaikuvaan jumppasaliin. Tähän se myönteisyys sitten loppuikin. Koululla oli öisin hyvin rauhatonta, eikä edes minkäänmoista kehoitusta hiljaisuuteen. Kun saavuimme sinne töitten jälkeen yöllä kolmen aikoihin, rättipoikki ja valmiina kömpimään makuupussiin, nuoriso hyppi käytävillä ja talloi luokissa makuupussien päälle. Koululle saavuttiin humalassa, mikä tietenkin aiheutti tavaroiden hukkaamista, etsintää ja kaiken puolista sähellystä. ”Siis mä oon niiiiiin kännissä,” ilmoitti eräs tyttö ylpeänä pamahdettuaan luokkaan, jossa muut olivat jo käpertyneet patjoille yrittäen epätoivoisesti houkutella säikähtänyttä nukkumattia saapumaan.

 

Ruoka:

 

Tarjoilut olivat onnistunein elämys Provinssin talkoissa. Ruokalippuja sai vain työpäiville ja ainoastaan yhden päivää kohden, mutta pientä purtavaa ja kahvia sai käydä nauttimassa teltalla aivan niin usein kuin mahan muoruamiset vaativat. Itselle ikimuistoista oli, että toisena päivänä teltalle saatiin jopa gletiinitonta leipää, mitä sai vapaasti pyytää jääkaapista. Gluteenittomat ruokatarpeet ovat niin kalliita, ettei niitä yleensä missään ilmaiseksi tarjoilla. Taukoteltta oli hyvällä paikalla eli välittömästi festarialueen tuntumassa, eikä sinne tarvinnut pitkästi tallustella vaan pystyi sujuvasti poikkeamaan heti jos työnteossa oli hiljaisempaa. Ruoka oli hyvin maukasta, sanoisin jopa herkullista!

 

Festaribussi:

 

Toimi niin ja näin; päivällä hyvin, yöllä takkuillen. Ongelma oli, ettei talkoolaisille ollut omaa bussia, vaan heillä oli pelkästään oikeus käyttää yleistä festaribussia. Vilkkaimman festaripäivän päätteeksi bussia sai odotella öisellä pysäkillä lähes tunnin. Bussijono kasvoi kasvamistaan ja kärsimättömimmät yrittivät liftailla ruuhkissa hitaasti ohi lipuvien henkilöautojen kyytiin. Eräs vanhempi nainen kohotti mekonsa helmaa, nosti säärensä ylös ja huikkasi tyylikkään pirssin nuorelle kuskille ”eikö tälläkään kyyti irtoa.”

 

Yleinen festarifiilis ja talkoolaisuuden arvostus:

 

Ensimmäisen päivän taukoamaton sade hieman laski ihmisten festaritunnelmia. Leirinnässä ihmisten teltat lähtivät veden mukaan ja lipuivat kohti jokea. Festarialueelle muodostui useita mutapainitantereita, joiden muta imaisi nilkkoja myöten vetiseen velliin, eikä meinannut päästää kulkijaa liikahtamaankaan. Seuraavina päivinä pilvet repeilivät auringonpilkahduksiin, ja yleisesti ihmiset olivat hyvällä tuulella. Tunsin olevani arvostettu talkoolainen, koska minua hemmoteltiin hyvällä ruualla. Muuta kautta arvostusta ei juuri tihkunut. Talkoovastaavamme kiitteli lopuksi, mutta aluksi hän tuntui lähinnä epäilevän koko tiimimme luistamista tulevista työvuoroista. Epäluuloisuus heti aluksi, teemmekö varmasti työmme, ei ollut paras aloitus talkoolle. Jälkeenpäin saimme kyllä palautekyselypostin, jossa vielä kiiteltiin onnistuneista festareista.

 

 

Ruisrock Turussa 3-5.7

 

Etukäteisinfo:

 

Lista työvuoroista kilahti sähköpostiin hyvissä ajoin. Jälleen muussa infossa olisi ollut tiivistämisen varaa, sillä posteja saapui toistamiseen. Niissä oli kuitenkin mukava tsemppihenki – käytettiin sanoja ihana talkoolainen ja povattiin kesän parhaita festareita – joten toistuva kirjelmin lähestyminen ei suuremmin häirinnyt. Pääsimme juuri siihen työhön, johon haimmekin eli jälleen siivoojiksi ja artistien näkemistoiveemme oli huomioitu työvuorojen tauoissa, joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä.

 

Perehdytys paikan päällä:

 

Olimme olleet tapahtumassa aiemminkin, joten alue oli tuttu. Jos ei olisi ollut, perehdytys olisi voinut tuntua aika ylimalkaiselle. Seisoimme ringissä viitisen minuuttia ohjaajan kertoessa, mitä jätteitä kerätään mihinkin säkkiin. Sen jälkeen haimme työhanskat, roskankeräyspihdit ja pussukat, ja meidät vapautettiin festarialueelle. Kukainenkin sai kerätä roskaa mistä tahtoi ja erikoistua mieleiseensä jätteeseen. Työn mielekkyys toisaalta oli juuri tuossa vapaudessa – saimme liikkua vapaasti ja pitää taukoja vapaasti. Jos tietyllä lavalla esiintyi hyvä artisti, pystyimme siivoamaan juuri sen lavan edustaa. Provinssissa roskaa oli ollut hyvin vähän, sillä ihmiset osasivat käyttää roskiksia, jopa kännikäyrän kasvaessa useimmat roskat löysivät paikkansa. Turussa jätevuoret kasvoivat kuitenkin iltaa myöten kuin intialaisesta junasta aamutuimaan heitettyjen chai-kippojen määrä. Kertakäyttölautasten vuoret pöydillä ja talloutuneet tölkit maassa, pitivät sopivan kiireisenä, eikä uni ehtinyt painaa myöhäisillastakaan.

 

Majoitus:

 

Koulumajoitus toimi mallikkaasti Turussa. Oviin oli teipattu ukaasikyltit, joissa vannotettiin hiljaisuuttaa 23 jälkeen. Koska talkootyö on lukuisista taoistaan ja leppoisasta työtahdistaan huolimatta usein raskasta, nukkuminen on hyvin tärkeää. Siksi oli hienoa, että Turussa Raunistulan koulumajoitus oli vain talkoolaisille, toisin kuin Provinssissa, jossa sielä yöpyi myös festarikansaa. Pitäisihän ihmisten ymmärtää ilman lapsellisia ohjelappusiakin pyhittää yö nukkumiselle ja hiljaisuudelle, mutta nähtävästi tällaisia ohjeita joskus tarvitaan, mitä minun anarkistinen mieleni kyllä yleisesti vastustaa. Ihmisten pitäisi sisäsyntyisesti ymmärtää hyvän käytöksen merkitys. No, joka tapauksessa ohjeet ja käskyt tehosivat ja Turun koulumajoituksessa oli ruokasalin nurkassa, jääkaapin vieressä nukkuessani, hiiren hiljaista. Koulu oli hieman kaukana festarialueesta, minkä voi katsoa miinukseksi. Tosin vain siihen asti kunnes katsoo, missä itse festarialue oli. Se oli ylipäätään kaukana kaikesta. Ruissalon viehätys oli ylipäätään sen syrjäinen sijainti ja moni festarikansalainen mielsi nautinnoksi vaeltaa kävellen alueelle viimeisen kilometrin. Festari-asiakkaiden bussi ei nimittäin kulkenut kuin Ruissalon lähituntumaan ja leirintäaluekin oli kaukana itse festari-alueesta. Talkoolaisille asia ei kuitenkaan ollut ongelma, olihan meillä oma talkoobussi.

 

Muonitus:

 

Syöminen oli kiitettävästi järjestetty. Ruokalipuilla – joita tosin sai vain pari – pääsi syömään lämmintä ruokaa telttaan. Monenlaista pikkupurtavaa teltasta irtosi ilman lippuja, ja kahvia sai kitata vapaasti vaikka vatsahaavaan saakka. Teltan vierustalla oli leppoisa taukoalue aurinkotuoleineen, viltteineen ja tyynyineen. Jos univelka painoi, huovan päällä pystyi vetäisemään pikku torkut. Luovuudenpuuskan sattuessa, askartelupisteissä saattoi tuunata t-paitansa tai juomapullonsa, tehdä niistä koristeellisia ja värikkäitä. T-paidan leikkely ja solmiminen muodostui suureksi taiteeksi.

 

Talkoobussi:

 

Ideana talkoolaisten oma bussi, joka kulkee majoituspaikkojen kautta aivan festarialueelle asti, on loistava. Toteutus ontuu vuosi vuodelta milloin milläkin tavoin. Aikaisempina vuosina suurin ongelma on ollut bussien juuttuminen kapean sillan ruuhkiin yön viimeisimpinä tunteina festareiden loppuessa. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden taukoamaton virta tukkii pienen tien. Myös nyt bussi nytkähteli tipuaskelin ja vaivaisen 8-kilometrin matkaan meni yhteensä tunti. Bussiin kuitenkin pääsi kyytiin ja niitä ilmaantui lähtöpaikalle tasaiseen tahtiin. Itseni kohdille suurin ongelma osui päiväisissä bussivuoroissa. Ilman mitään kummempaa syytä busseja vain jäi pari välistä, ne eivät koskaan ilmaantuneet, ja ihmiset odottelivat perjantai iltapäivänä koulun kohdilla parhaimmillaan 1,5 tuntia. Keski-ikäinen nainen soitti kiukkuisesti liikennöitsijälle, että ihmiset ovat pysäkillä jo hätää kärsimässä, kun helteinen aurinko porottaa niin kuumasti. Nuoremmat taas katsoivat somesta, mitä bussien kulusta kirjoitetaan ja osasivat pysytellä rauhallisina, koska tiesivät kavereidensa päivityksistä bussin olevan hitaasti lähestymässä.

 

Yleinen fiilis ja talkootyön arvostus:

 

Ruisrockiin sattui kesän parhaimmat helteet. Kokonaiset kolme päivää aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja syöpäjärjestöjen festarikojussaan jakama aurinkorasva oli suosiossa. Ruisrockilla on festarikansan silmissä erittäin hyvä maine. Se on Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut festari – Hollannin Pink popin ohella – ja pitkät perinteet näkyvät monipuolisuudessa sekä raudanlujassa osaamisessa. Bussikyytejä, nekään eivät lopulta pahasti kangerrelleet, lukuunottamatta kaikki toimi festarijärjestelyissä talkoolaisen näkökulmasta hehkutettavan hyvin, ja kuulemani mukaan myös monen vieraan näkövinkkelistä. Rokissa oli esiintyjiä laidasta laitaan ja festarikansa oli monenkirjavaa, jopa talkooporukassa oli hyvin eri-ikäistä sakkia. Yleensä talkoolaisuus on nuorison puuhaa, mutta Ruisrockissa sekaan on aina eksynyt iäkkäämpiäkin apukäsiä. Monelle iäkkäämmälle talkoolaiselle osallistuminen Ruisrockin järjestämiseen on joka kesäinen perinne. Mikä heitä ajaa sinne kesästä toiseen? Tapahtumassa voi tuntea olevansa hyödyllistä ja arvostettua työvoimaa. Talkoolaisia hemmotellaan ruisrock-kangaskassilla, johon on kätketty kesän uutuus karkkipussi. Urakan lopuksi viimeisen päivän iltana talkoolaisille järjestetään loppubileet baarissa, jossa saa juomalippuja ja pientä naposteltavaa. Kaiken kaikkiaan Ruisrockin talkooporukassa on hyvä yhteishenki ja ylemmät tahot osaavat antaa kiittelevää palautetta.

 

Ilosaarirock 17-18.7

 

Saapuminen ja alkumeiningit:

 

Postitse saapuvaa infoa ei tulvinut yli äyräiden. Sitä oli juuri tarpeeksi – tosin paikan päällä selvisi sen epämääräisyys. Ohjeissa oli kehoitettu saapumaan Joensuun jäähallille, minkä nimistä rakennusta ei lopulta ollut olemassakaan. Mikään karttaohjelma tai netti ei löytänyt rakennusta. Onneksi Joensuun keskusta ei ollut mikään käsittämättömän valtava alue, ja rakennukseen saattoi törmätä sattumalta. Kyseessä oli Joensuu areena. Jätimme auton, minne se sattui sopimaan ja ajattelimme siirtää pirssin myöhemmin lähemmäksi leirintää. Rannekkeenhakupisteessä kukaan ei tiennyt auton parkkialueista mitään. Joku epäili leirinnän parkkeja maksullisiksi, osa taas kielsi leirinnässä edes olevan parkkialuetta. Automme jäi siis lopulta noin kilometrin päähän ravileirinnästä, johon meille oli osoitettu yöpyminen.

 

Työpäivän perehdytys sujui lupsakkaasti. Olimme anniskelussa, johon tosin emme olleet hakeneet. Tämän työtehtävän olimme laittaneet vasta varasijalle, mutta siivoojien työstä oli nähtävästi sellainen kisa, ettemme tällä kertaa onnistuneet nappaamaan tätä suosittua työtä. Meille selitettiin, kuinka kaljaa lasketaan tuoppeihin, miten uusi tynnyri vaihdetaan ja kuinka kassakonetta käytetään. Työpisteellä parveili porukkaa kuin törmäilyautoissa, joten pientä sähellystä syntyi sekä perehdytysvaiheessa että myöhemmin. Mutta hommat luistivat silti rennossa ilmapiirissä. Alkupäivästä anniskelutiskillämme oli liiankin hiljaista – nimittäin ostaja puolella, toisella puolella innokkaita talkoolaisia kyllä parveili – joten päädyimme ruokatauolle jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Työssä mielekkäintä oli oppia laskemaan kaljaa laseihin ilman että vaahto kupli reunan yli. Loppuillasta pystyin tähän jopa kahdella tuopilla yhtä aikaa ja olin hyvin ylpeä saavutuksestani.

 

Majapaikka:

 

Talkoolaisille ei ollut koulumajoitusta, vaan ainoastaan leiripaikka. Leirintäalueella meille työläisille oli aidattu pieni alue naruilla ja merkitty ”talkoo” kyltein. Tuo alue sijaitsi leirinnän äärinurkassa, jonne sai vaeltaa pitkästi itse festarialueelta. Silti se ei ollut tarpeeksi kaukana taatakseen omaa rauhaa. Parin metrin päässä majoittui muuta festarikansaa, jotka kilpailivat keskenään mitä moninaisimmilla musaviritelmillä. Naapureillamme oli ihana Paavo Pesusieni kaiutin, jonka ansiosta he melkein saivat anteeksi koko yön jatkuvat pippalonsa.

 

Ilosaarirokki saa pitkän miinuksen juuri tämän yöpymistarjonnan vuoksi. Festarikansan mielestä telttaleiri on tietysti tunnelmallinen. Monet hehkuttivat, kuinka he vuosi vuodelta valitsevat leirinnän, koska siellä on niin mahtava fiilis. Jos aikoo juhlia yön yli, tunnelma varmasti on hieno, mutta jos aikoo nukkua, ei voi sanoa samaa. Parkkipaikoista täytyy myös hieman motkottaa. Kukaan ei oikein osannut kertoa niistä mitään ja vasta myöhemmin selvisi, kuinka leirinnän viereen olisi kyllä saanut ajaa maksua vastaan. Tuo parkki olisi kuitenkin maksanut maltaita ja kaiken lisäksi parkkialue pistettiin kiinni jo perjantaina alkuiltapäivästä. Raahasimme telttaa, makuupusseja ja muita tavaroitamme noin kilometrin matkan Energiaareenan parkkipaikalta leirintään ja toisen päivän iltana raahasimme niitä toiseen suuntaan, sillä melupakolaisina päädyimme nukkumaan autoon.

 

Evästykset:

 

Majoituksesta suivaantunutta mieltämme lämmitti herkullinen ape, jota sai nauttia ihkaoikean ravintolan tiloissa. Työpäivälle sai jopa kaksi ruokalippua – usein niitä saa vain yhden päivää kohden. Talkoolaisten oma taukoteltta oli aavistuksen sivussa festarialueesta, mutta muuta pahaa sanottavaa siitä ei ole. Kahvia, teetä ja mehua sai nauttia vapaasti, olipa jossain vaiheessa iltaa ilmaisia hedelmiäkin tarjolla. Muu purtava oli maksullista, mutta erittäin kohtuu hintaista, esimerkiksi juustoisia leipiä sai eurolla.

 

Yleiset fiilikset:

 

Festarialue oli mielestäni hienoksi laitettu. Kirkkaan keltaiset kirjaimet ruohikolla, jotka muodostivat festarin nimen, olivat hienoa tilataidetta. Muilla festareilla lapsia ei juuri ole huomioitu, mutta Ilosaaresta oli pyritty tekemään koko perheen tapahtuma, joten myös lapsille oli oma leikkialueensa. Kumpuileva maasto oli tavallaan viehättävää, vaikka aluksi se vaikeutti alueen hahmottamista. Kapea järven poukama toi rantalavalle tunnelmaa, ja ihmiset pääsivät auringon lämmittäessä jopa uimaan, mikä on ollut harvinaista herkkua tänä kesänä.

 

Ilosaarella on Ruisrockin ohella vahva kannattajakuntansa, useimmat pitävät jompaa kumpaa Suomen parhaana festarina. Ilosaari on hieman pienempi kuin Ruisrock ja alue ei tullut missään vaiheessa niin ääritäyteen kuin Ruissalo loppuilloista. Sinänsä voisi väittää Ilosaaren olevan leppoisampi, jollain tavoin hyvin letkeä festari, mutta toisaalta Ruisrock taas on paljon monimuotoisempi. Vaikea sanoa kummasta pidin tapahtumana enemmän, mutta talkoolaisen näkökulmasta ei ole ”turkusen” festareita voittanutta.

 

Talkootyöstä ei joka välissä kiitelty, mutta tunsimme kuitenkin itsemme tervetulleiksi. Ilmapiiri oli lopulta kuitenkin arvostava, vaikkakaan ei niin lämminhenkisesti kuin Ruisrockissa. Työ sujui omalla painollaan ja kukaan ei hönkinyt niskaan.

 

………

 

Ajattelin ensin kirjailla selvityksen kaikista kesäfestareistamme, mutta tästä postauksesta tulisi puuduttavan pitkä jos luetteloisin kaikki. Sitä paitsi meillä on Flow vielä edessä muutaman päivän päästä, joten tämäkin seikka puoltaa ratkaisua, että jaan raporttini puoliksi. Seuraavalla kerralla siis talkoolaisuudesta Qstockissa, Kuopiorokissa ja Fow:ssa.

 

Kuten olette varmasti jo huomanneet, tässä postauksessa ei juuri kuvia ole vilissyt. Mielestäni monissa blogeissa on liikaakin kuvia. Tämä on vain oma mielipiteeni – tiedostan kyllä, kuinka älylaitteilla on mukavan helppo selailla blogeja, joissa on hienoja kuvia. Tietenkin kuvat kertovat paljon – mutta kuinka paljon lopulta? Makuasioitahan nämä ovat, toinen lukija pitää kuvista, toinen tekstistä. Pelkistä kuvista, ilman niitä tukevaa tekstiä, saa kuitenkin harmillisen vähän irti. Pieneksi loppukevennykseksi joustan tekstipainotteisuudestani sen verran, että lisään yhden räpsyn.

downloadfile-2

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi