Paljonko haluaisitte maksaa sakkoa?

(Artikkeli kuva: tyylikäs menopeli Vattakanalissa. Tällaisilla perinteisillä pyörillä tai skootterimaisilla ajokeilla kaikki huristelevat, ja tuskin puolillakaan kuskeista on minkäänlaista muoviläpyskää ajotaitonsa todisteena)

Se on sitten sakon paikka! Pelottavan virkaintoinen poliisi pysäytti meidät ja tutkiskeli huolella Kallen ajokorttia. ”Tällä kortilla ei saa ajaa näin isoa skootteria”, hän tuumasi. Hassua kyllä hän oli aivan oikeassa, nimittäin Suomen ja Euroopan suhteen, mutta nyt oltiin sentään Intiassa. Täällä suurimmalla osalla ihmisistä ei ole minkäänlaista ajokorttia! En ole täysin varma saako samalla intialaisella kortilla – joita hyvin harvalla on – ajaa autolla ja mopolla, mutta voisin löydä suurenkin summan vetoa tämän arvauksen puolesta. Eivät intialaiset vaivautuisi hankkimaan joka kulkupelille omaa korttiaan, kun he ylipäätään harvoin viitsivät hankkia mitään paperia ajotaidostaan.

Kun poliisi oli aikansa tiiraillut Kallen korttia ja Kalle oli yrittänyt huijata häntä näyttämällä kulkupelejä merkityn sarakkeen yläpuolella ja väittämällä niitä kaikkia saavan ajaa kyseisellä kortilla. Hän myös selitti, kuinka oli syntynyt siihen aikaan, kun mopokorttia ei vielä tarvittu, mikä piti jopa paikkansa. Poliisi oli kuitenkin lukenut hyvin läksynsä Euroopan lakien suhteen, jotta voisi kalastella valkonaamoilta korruptiorahoja, ja viisaasti hän totesi: ”Tuo voi pitää paikkansa, mutta silti tämä pyörä on liian suuri sinun ajettavaksi. Saisit ajaa vain tuollaista mopoa,” hän viittoi pienempään ajopeliin.

Lainvalvoja vaati meiltä 1200 rupiaa sakkoja. Olimme hyvin närkästyneitä, sillä tiesimme summan aivan liian suureksi. Tuohon risteykseen oli pysäytetty myös lukuisia intialaisia. Paikkaan alkoi muodostua todellinen väenkokous ja intialaisetkin joutuivat kaivelemaan seteleitä esiin. Emme nähneet, mitä intialaiset maksoivat. Mutta tuskin tuollaista summaa, harva edes kanniskelee noin paljon mukanaan. Risteys tuntui olevan poliiseille kunnon kultakaivos, sillä joka toisella mopoilijalla ei ollut kypärää. Laki on varmasti vasta muuttunut, sillä ennen täällä ei käyttänyt kukaan kypärää ja nykyäänkin tosi harva. Intialaisia siis sakotettiin kypärän puutteesta ja meitä vain vääränlaisella kortilla ajosta. Poliisi oli selvästi otaksunut, ettei meillä olisi korttia ollenkaan, joten hän näytti hieman myrtyneeltä Kallen kaivaessa sen esiin. Mitähän hän olisi keksinyt siinä tapauksessa jos kortti olisikin ollut kevyelle moottoripyörälle? Kallella oli kypärä, meillä oli asianmukaiset skootterin paperit penkin alla ja olimme ajaneet soveliasta vauhtia. Jotain hän olisi varmasti kehitellyt. Ehkä pyörässä olisi ollut liian siloiset renkaat tai minulla vääränlainen ajoasu (pelkkä ajaessa reisiin nouseva mekko, sehän olisi voinut olla vaikka siveellisyysrikos)

Olisi tehnyt mieli väittää vastaan, mutta se olisi ollut pahin mahdollinen virhe. Poliisit haluavat kunnioitusta ja nöyryyttä. Paikallinenkin pysäytetty mopopoika yritti nätisti hymyillä poliisisedälle ja selittää lieventäviä asianhaaroja lähes matelemalla virkavallan edessä. Onko virkavallassa, joka kerää lahjuksia eikä edes pyri parantamaan laillista järjestystä, mitään kunnioitettavaa? Miksi sellaisia poliiseja pitäisi arvostaa? Ei pidäkään, mutta pitää näyttää kuin arvostaisi. Rauhallisesti Kalle totesi sakon kuulostavan vähän suurelta. Siihen poliisi lausahti yllättäen ”No, paljonko haluat maksaa?” Hän vaikutti aivan kauppiaalta, joiden kanssa olimme skootterikierroksellamme tinkineet. Laki on täälläpäin maailmassa jonkinmoista kaupankäyntiä. No, sen pelin osasimme. Viimein oltiin tutulla maaperällä! Kun näin saimme vahvistuksen sille, ettei poliisien tarkoitus suinkaan ollut valvoa liikennejärjestystä vaan vain kerätä rahaa itselleen, homma sujui. Heille tuntui olevan täysin saman tekevää, olimmeko oikeasti tehneet rikkomuksen. Poliisi piirsi papereihinsa 500 ja Kalle maksoi 300 r, ja näin ongelma oli ratkaistu.

Saimme jatkaa kaikessa rauhassa ”laittomalla skootterillamme” huristelua. Poliisi ei edes ehdottanut, että palauttaisimme mopon, tai vaihtaisimme sen pienempään. Euroopassa, jonka lakiin poliisi oli ensin niin asiantuntevasti viitannut, ajopeli olisi pitänyt jättää tienvarteen. Nämä poliisit olivat kuitenkin vain tyytyväisiä jatkettuamme matkaa, saavathan he haaveilla pysäyttävänsä meidät vielä toistamiseen.

Intiassa tapahtuu joka viides minuutti kuolemaan johtava liikenneonnettomuus! Olisikohan asialla jotain tekemistä sen kanssa, ettei mikään taho oikeasti yritä parantaa liikenneturvallisuutta? Kaikkea katsotaan läpi sormien, kuka vain saa ajaa millä vain, jos on valmis maksamaan satunnaisesti kohdalle osuvat sakot.

Kävimme tosiaan kiertelemässä Bagan ja Anjunan myyntikojuja. Yritimme löytää tiettyjä tuliaisia, mitä meiltä on tilattu. Niitä ei löytynyt, mutta itse löysin kaikkea muuta, lähinnä vaatteita. Goan alueella supermarketit ovat mahtavia! Olemme poikenneet vähän väliä näihin ilmastoituihin kauppoihin, joista saa monenmoisia peruselintarvikkeita, ihania kylmiä juomia ja jäätelöitä. Saahan juomaa ja jäätelöä myös kioskeista, mutta ne ovat aina pelkkää mango-mehua, samoja virvoitusjuomia tai mukiloituja ja puoliksi sulaneita jäätelöpaketteja. Kaupoista löytyy hyvin myös riisiä, ja muuta, josta laittaa kunnon aterioita. Vihannekset tosin täytyy ostaa erikseen torilta. Meillä on taas oma keittiö, mikä on mahavaivojeni kannalta hieno etu.

Yritimme löytää huoneen, jossa olisi ilmastointi, hyvä sänky ja keittiö. Siinä oli selvästi liikaa vaatimuksia, ja saamme olla tyytyväisiä edes kahden viimeisen toteuduttua. Arambolilla on hyvin vähän tarjolla ilmastoituja huoneita. Ilmastointi myös usein maksaa maltaita, joten luovuimme suosiolla siitä vaatimuksesta, kun löysimme 450 rupialla ison ja siistin huoneen kaasuliesineen. Kyllähän täällä tarkenee! Ehkä tähän kuumuuteen kuitenkin pikku hiljaa alkaa turtumaan. Junassa jo oli tuskaisen hikistä, etenkin päivällä. Juna lähti 12 jälkeen keskipäivällä ja saimme seitsemään asti nauttia hikinorojen virtauksesta iholla, ennen kuin illaksi viileni aavistuksen. Yö oli kohtalaisen sopiva, vaikka peittoa ei pystynyt pitämään. Suosittelisin välttämään sleeper class luokkaa tähän aikaan vuodesta päivisin, mutta yöllä siellä kyllä pärjää. Seuraava junamme lähtee onneksi vasta illasta ja saapuu aamusta. Siinä välissä on myös siunattu ylänkö, jossa juna nousee tuhanteen metriin, joten se voi viilentää. Tullessa tuo konkanin rata yritti jäädyttää minut hengiltä, en ole koskaan palellut junassa yhtä paljon, mutta nyt mahdollinen viileys on varmasti vain hiuksen hienoa.

Huominen vielä Arambolilla. Onneksi täällä on paljon rauhallisempaa kuin Bagassa. Länsimaalaisia turisteja on vain kourallinen ja suurin osa kaupoistakin on kiinni. Muilla rannoilla oli enemmän vilskettä ja kauppiaat hyvin aggressiivisia. Myyjät tarttuivat käsivarresta ja yrittivät kiskoa liikkeisiin. Uutena suomenkielisenä hokemana myyjien keskuuteen oli levinnyt ”halpa hinta, Stockman laatu.” Kuka näitä opettaa heille?

Muutama vuosi sitten olimme täällä kauden alussa ja silloin oli paljon hektisempää, etenkin juuri Arambolilla on nyt uinuva tunnelma. Kalle joutui myymään kitaransakin pilkkahintaan, kun ostajatarjokkaita ei oikein ollut. Yksi soitin kauppias sanoi pistävänsä puljunsa tänään kiinni, pakkaavansa kaikki tavaransa ja lähtevänsä Varanasiin, siksi hänellä ei ollut juuri ylimääräistä rahaa. Tiedä häntä, oliko hän oikeasti niin tyhjätasku, mutta Kalle halusi lopulta vain eroon kitarasta, koska se olisi lennolla niin vaikea, ja soitin oli jo aika huonossa kunnossa. Saimme rupioiden ohella kitarasta kaupanpäälle myös pari hienoa kookoksesta tehtyä marakassia. Joskus on aivan hauska auttaa näitä kauppiaita, tehdä jollekin paikalliselle palvelus – kauppias tulee tekemään kitaralla vielä hyvän tilin. Harvassa kaupassa kuitenkaan käy kova kassavirta, sillä kauppoja vain on liikaa. (etenkin kaudella, kun ne ovat kaikki auki) Kohta pahimman auringon hiillostuksen antaessa periksi, kiertelemme vielä hieman lähiputiikkeja.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi