Pondicherrystä ja Mamallapuramista

Laitetaanpa tähän alkuun vielä muutama kuva eurooppalaishenkisestä ja tyylikkäästä Pondicherrystä aivan vain siitä ilosta, että vielä pystyn lisäämään kuvia. Puhelimeni nimittäin hajosi ja olin käyttänyt sitä kamerana. On meillä perinteinenkin digikamera, mutta sitä tulee harvemmin kuljeteltua taskussa mukana ja kuvien laatu on huonompi, mutta nähtävästi pitää taas siirtyä siihen kuvaustapaan.

Pondicherryn läheisen kylän Aurovillen tunnus Matrimandir eli kultainen pallo, joka on eräänlainen meditaatiokeskus. Aurovillen yhteisö koostuu lukuisista eri kansoista ja he kaikki yrittävät elää ekologisesti, henkisesti ja Äidin oppeja seuraten.

Pondicherryn läheisen kylän Aurovillen tunnus Matrimandir eli kultainen pallo, joka on eräänlainen meditaatiokeskus. Aurovillen yhteisö koostuu lukuisista eri kansoista ja he kaikki yrittävät elää ekologisesti, henkisesti ja Äidin oppeja seuraten.

Ranskalaisia parvekkeita

 

Ranskalaisen kaupunginosan rauhallisia katuja ja valkoisia villoja

Ranskalaisen kaupunginosan rauhallisia katuja ja valkoisia villoja

Kaupungin maamerkki: Gandhi patsas ratabulevardilla

Kaupungin maamerkki: Gandhi patsas ratabulevardilla

Kaupunki oli täynnä tasokkaita ilmastoituja kahviloita, joiden hinnat tosin eivät oikein sopineet budjettiimme. Toisaalta huonommissakin ravintoloissa oli lähes saman hintaista kuin hienommissa, Pondi vain oli intialaisittain kallis.

Kaupunki oli täynnä tasokkaita ilmastoituja kahviloita, joiden hinnat tosin eivät oikein sopineet budjettiimme. Toisaalta huonommissakin ravintoloissa oli lähes saman hintaista kuin hienommissa, Pondi vain oli intialaisittain kallis.

 

Muutama sananen Mamallapuramista:

Lomakeidas tunnetaan kivenhakkaajistaan, jotka nakuttelevat taide-esineitä harmaasta ja pehmeästä paikallisesta kivestä. He veistävät kauppojensa edessä, joten työtä on hauska seurata. Käsitöiden yleinen ongelma se, ettei ostaja voi tietää, missä ne ovat tehtyjä tai ovatko ne edes aidosti käsitöitä. Täällä kivitöissä ei ole sitä ongelmaa. Pikku kaupunki on kuuluisa myös muinaisista kivitemppeleistään, joita nousee aivan rannan tuntumassa.

Tällä hetkellä täällä vallitsee syvä rauha, jopa hieman kuollut tunnelma. Vain satunnaisia matkailijoita vaeltaa kaduilla ja vaatekauppiaat nukkuvat putiikkiensa edustoilla. Viikonloppu on kuitenkin tulossa, joten todennäköisesti tänne ryntäävät huomenna intialaisten matkailijoiden virrat Chennaista, jonne on vain 40 kilometriä.

Kävimme vierailemassa krokotiilipuistossa, joka on päätienvarressa noin kymmenisen kilometriä Chennaihin päin. Sinne oli helppo, edullinen ja nopea mennä bussilla ja itse puistokin sopi meidän ääribudjettimatkailijoiden kukkarolle, sillä se kustansi vain 35 rupiaa. Puisto oli hienosti tehty ja kaikin puolin tasokas paikka, sillä krokoilla oli isohkot häkit ja vesialtaita, ja yleisölle oli paljon infotauluja sekä miellyttävät hiekkaiset polut kävellä. Tosin intialaiset koululaiset aiheuttivat poluilla hiekkamyrskyn, kun he juoksivat laumoina, ilmestyivät äkkiseltään ja yhtä äkkiä olivat poissa. Lapset eivät malttaneet ihailla krokotiilejä tai lukea tietokylttejä vaan lähinnä hyppelivät reitin lävitse.

Opimme, mikä on krokotiilin ja alligaattorin ero. Jälkimmäisellä näkyy ainoastaan ylähampaat suun ollessa kiinni ja sillä on ylhäältä päin katsottuna leveämpi kuono. Mieliimme jäi myös, kuinka eräs krokotiililaji saattaa painaa tuhat kiloa ja, kuinka krokot ovat ainoita liskoeläimiä, jotka huolehtivat poikasistaan eli tuntevat niitä kohtaan vanhemmuutta. Uskomatonta oli myös, kuinka tietyt lajit voivat olla jopa viisi tuntia veden alla hengittämättä ja, kuinka krokotiilit yleisesti pystyvät olemaan viikko kausia syömättä. Ne kuluttavat päivässä vain alle 200 kaloria, kun taas vaikkapa ihminen tarvitsee yli 2000. Ehkäpä tuo perustuu siihen, etteivät nämä liskot liiku paljonkaan. Tuolla tarhallakin ne lähinnä köllöttelivät auringossa ja vain muutama kömpi johonkin suuntaan tai pulahti uimaan. Eräs yksilö oli jopa niin reipas, että teki saalistusliikkeen veden ääreen juomaan tullutta lintua kohden ja sai vedettyä linnun veteen, mutta se ei enää laiskuuttaan jaksanut syödä lintu parkaa vaan jätti sen haavoittuneena lillumaan lampeen. Välillä se intoutui väijymään lintua – lipumaan sitä kohden vain sieraimet veden yllä, jolloin yleisö innostui ja odotti hyökkäystä, mitä ei koskaan tullut.

Tarhalla oli myös kilpikonnia ja käärmeitä, mutta ne eivät olleet yhtään niin näyttäviä kuin pitkänokkaiset ja isot krokotiilit, etenkin Gangesin gaviaarilla oli tyylikäs valtavan ohut ja pitkä nokka. Mitäs tästä Mamallapuramista muuta lausahtaisi? Tyypillinen reissaajakohdehan tämä on ravintoloineen ja hotelleineen. Rannan tuntuma on liikenteeltään rauhallista, hippivaatekojujen, sandaalisuutareiden ja kivenhakkaajien kansoittamaa seutua, mutta päätienvarsi on taas tyypillistä Intiaa: vilkas liikenne, äänekästä ja paljon pikku yritystä. Toivottavasti tuolta ”aidon Intian puolelta” löytyisi minulle myös puhelinkorjaaja. Sitä lähden kohta metsästämään. Pitäisi myös saada sovittua liian innokkaan intialaisen pyykkärin kanssa, kuka maksaa pyykkauksesta ja mitä. Emme olleet tilanneet mitään pyykinpesua, olimme vain vieneet vaatteita mustassa säkissä katolle, sillä meillä on ollut pitkästä aikaa (ensimmäisen kerran tällä reissulla) lievää patitusta eli mahdollista petipunkkiongelmaa. Tarkoitus oli, että valtavan kuuma ja suora auringonpaiste tappaisi punkit, mutta pyykkimuori olikin aukonut säkit ja alkanut pesemään vaatteita, vaikka säkeissä oli lappu ”älä koske, paahdamme vaatteitamme.” Epämääräisesti ilmaistu. Kuka haluaisi kuumottaa vaatteitaan ja miksi? Mutta ”älä koske” olisi pitänyt mennä perille.

 

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi