Intialaiset eivat osaa suhtautua palautteeseen

Lapset leikkivät puunjuurten savisissa hiekkakasoissa. He rakentelevat upeita linnoja löytämistään kivistä ja lattialaattojen kappaleista. Ajattelen ohi kävellessäni, kuinka on omituista, ettei ashramin yhteenkään puistoon ole rakennettu edes kiikkuja lapsille. Toisaalta lapset eivät kyllä näytä kaipaavan heille varta vasten rakennettuja ympäristöjä ja päädyn mietteissäni siihen, kuinka leikkikenttien ja valmiiden lelujen puute varmasti kehittää heidän mielikuvitustaan. En itsekään lapsena juuri arvostanut ”valmiiksi pureskeltuja leikkejä”. Pidin kyllä leikkikentistä, mutta sovelsin ”laitteita” oman makuni mukaan – kiikuissa kiipesin naruja myöten, liukumäessä kiipesin rakennuksen katolle ja pomppukiikussa tasapainoilin. Leikkipuistoja jännittävämpi ympäristö oli aina villi ja vapaa metsä.

 

Luin Riippumattogonzo blogista ( http://joukoluhtala.fi/reissu/stoorit/kritisointi-kielletty/) hienon kirjoituksen, kuinka intialaiset eivät osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Olen itsekin joskus sivunnut asiaa, mutta kyseinen kirjoittaja pohdiskelee kysymystä ihailtavan monipuolisesti ja älykkään journalistisesti. Äsken Kalle sai taas kokemusta tästä intialaisten ongelmasta. Hän odotteli minua kaupasta istuen kivimuurilla putiikin edessä, kun ”sai ram vartija” tuli sanomaan, ettei siinä saa istua. Kalle viittasi lukuisiin intialaisiin, jotka myös istuvat muurilla, jolloin vartija meni hätistelemään myös intialaiset ylös. Kalle jäi sittemmin seisomaan kaupan eteen, mikä myös sai vartijan mielenrauhan järkkymään. ”Älä seisoskele siinä, mene puistoon istumaan,” hän tiuskaisi. Kalle käveli edestakaisin, koska paikallaan seisoskelu oli kielletty, mutta sekään ei sopinut. Hän selitti, ettei voi mennä puistoon, koska on luvannut odotella minua kyseisellä paikalla ja kysäisi vartijalta ”miksi olet noin vihainen?” Tämä kysymys sai vartijan sisuuntumaan entisestään, mutta hän ei osannut muuta kuin vetäytyä kauemmaksi mulkoilemaan Kallea. Ei mitään puolustavia selityksiä! Ei yritystä pehmentää äänensävyä! Mutta viimein vartija sentään jätti Kallen rauhaan, sillä nähtävästi hän oli hämmentynyt kysymyksestä.

 

Bangaloressa hotellin työntekijä ojenteli kättään lähtiessä ”tippiä?”. Totesimme ”ei tipu, koska palvelu oli liian hidasta.” (tunti sisäänkirjautumisessa) Poika tyytyi vain keikauttamaan päätään. Miksi hän ei selittänyt omaa näkemystään? Miksi hän ei kysynyt, mitä olisi voinut tehdä paremmin? Tässä on kyse juuri samasta asiasta, josta viittaamassani blogissa kirjoitetaan. Toisin kuin kyseinen blogisti, olen kuitenkin havainnut osavaltiokohtaisia eroja.

 

Tämä Andhra Pradeshin osavaltio on perihindustania ja täällä on yleisesti vanhoillinen ilmapiiri, sekä hyvässä että pahassa. Sen aistii vähän kaikesta, kuten juuri tuosta ”jämähdetään asioissa paikoilleen, mitkään kehitysideat eivät ole tarpeellisia tai edes suotavia.” Keralassa taas ollaan vähän joustavampia erinäisen palautteen suhteen. Olisikohan se yksi syy alueen nopeaan kehitykseen? Keskeinen syy on tietenkin myös niinkin tylsä ja yksinkertainen kuin raha, joka virtaa arabimaista erinäisten bisnesten kautta.

 

Jos esimerkinomaisesti vertaisin näitä ashrameita, joista toinen sijaitsee pysähtyneisyyden Andhrassa ja toinen virkeässä Keralassa. Amman ashramissa Keralassa kehitetään jatkuvasti jätehuoltoa, otetaan uusia kursseja harrastustarjontaan, on järjestetty toimiva juomavesijärjestelmä, jonka laatua valvotaan, ja suunnitellaan uusia hyväntekeväisyysprojekteja. Täällä ei ole minkäänlaista jätelajittelua, ashramin päiväohjelma näyttää säilyneen hyvin samankaltaisena sitten Sai Baban aikojen ja maailmanparannusprojektit ovat luultavasti jäissä, koska niistä ei hehkuteta missään. Onko kukaan koskaan huomauttanut täällä, kuinka ashramin säännöt voisi päivittää? Niissä nimittäin kielletään heittäytymästä Baban jalkoihin. Tuo on auttamattomasti vanhentunut sääntö, ellei sitten Swami kummittele täällä. Onko kukaan sanonut vesipisteiden veden maistuvan mullalle? Veden raikkautta voitaisiin varmasti parantaa jos tämä kehitysidea uskallettaisiin ottaa vastaan. Luultavasti vedenmaun huomiointi johtaisi kuitenkin vain syyttelyyn, kenen vika se on, tai toteamukseen, kuinka vesi on laadultaan tarpeeksi hyvää.

 

Äsken kävellessäni vanhusten talon ohitse, rakennuksen edessä jaettiin riisiä. Paljonhan tämän ashramin toiminnassa on hyvääkin, kuten juuri tuo vanhuksista huolehtiminen. Yksinäisille vanhuksille on perustettu oma talonsa tänne ashramin alueelle. Tyytyväisen näköisinä mummot istuvat talonsa edessä, juttelevat keskenään ja usein lyövät käsiään yhteen hinduvirsien kaikuessa. Jokaisen oviaukon edessä tuossa pitkässä rivitalossa lukee ”Älä anna tämän talon asukkaille rahaa”, mikä kuulostaa vähän huvittavalle säännölle, mutta on ehkä aiheellinen. Köyhät vanhukset ovat elämänsä aikana tottuneet kerjäämään, vaikka heidän ei enää tarvitse. Yleinen kerjäämiskielto, samoin kuin valokuvauskieltokin, rauhoittaa oleellisesti ashramin elämää. Nämä ovat jopa minun – sääntöjä inhoavan ihmisen – mielestä aivan osuvia ohjeistuksia. Voin vain kauhulla kuvitella, millainen hullunmylly täällä vallitsisi jos kaikki tarttuisivat lahkeesta rupioiden toivossa, kuten ashramin ulkopuolella (ostin eilen köyhälle tytölle suklaata, koska en koskaan anna lapselle rahaa, mutta hetkellinen antamisen ilo särkyi ärsyyntymiseen, kun hänen kaverinsa tuli pyytämään myös samanlaisia suklaakarkkeja)  tai intialaiset turistit kerääntyisivät jokaisen länsimaalaisen ympärille hokien ”one photo.”

 

Jatkuvuus, liikkeen lennokkuus ja sisäkkäiset kuviot, ovat mielestäni henna-tatuointien syvin olemus. Olen pihalla kävellessäni pysähtynyt tämän tästä painamaan mieleeni rangola-kuvioita, joita on piirrelty maahan rakennusten eteen. Poimin niistä, intialaisten kankaiden kuvioista ja netin kuvista ideoita omaan taiteeseeni. Eilen pystyin poikkeavan hyvin keskittymään kuvioiden suunnitteluun ja itse hennojen harjoitteluun. Minun pitäisi kohta saada joku toinen koekani itseni lisäksi, sillä olen piirrellyt käteni ja jalkani täyteen kuvioita. Milloinhan pystyisin keskittymään kirjoittamiseen yhtä hyvin kuin eilen piirtämiseen? Odottelen inspiraatiota lehtiartikkelin väsäilyyn, jonka aihe voisi olla vaikkapa tämä ashrami elämä. Haluaisin kirjoittaa etenkin Ammalasta, mutta en keksi sopivaa näkökulmaa.

 

Eilen kuulimme jyrinää pihalta. Oliko se lentokone, kuorma-auto vai porakone? Ei, kyseessä oli ukkonen! Paukkeen myötä maahan syöksyivät ilman raikastavat pisarat. Sateessa tuoksui multa, lehdet ja Suomen kesä. On hyvin harvinaista, että Intiassa sataa tähän vuodenaikaan. Keralassa kyllä satunnaisesti, muttei täällä Andhran kuivuudessa. Luonto huusi varmasti hoosiannaa, samoin viljelijät. Eihän se yksi kuuro mitään olisi auttanut, kun kuivuudesta halkeillut maa ahmaisee veden kitaansa saman tien, mutta illan myötä rankkoja kuuroja tuli useita peräjälkeen ja vielä tänäänkin pilvisyys enteilee sateita. Ashramin lukuisilla puutarhureilla taitaa olla harvinainen vapaapäivä, ainakin kukkien kastelun suhteen.

 

Pilvet saapuivat otolliseen aikaan, sillä edeltävät päivät olivat hyvin kuumia. Kahvilassa intialainen täti selitti minulle ”Nyt kannattaa juoda paljon, koska on jo tosi kuuma. Täällä on kesällä niin kuuma, että kaikki kynnelle kykenevät lähtevät pois. Kaikkialla Intiassa ei ole samanlainen sää, pohjoisessa on aivan erilaista.” Ihanaa, kun intialaiset aina olettavat, ettemme me länsimaalaiset tiedä heidän maastaan mitään. Ei tarvitse kuin karttaa vilkaista niin voi päätellä maantieteellisesti laajassa maassa olevan erilaisia ilmastovyöhykkeitä. Kuinka voisin luulla Himalajalla olevan samanlaista kuin täällä? Ei täällä vielä tosiaan mitenkään tuskastuttavan kuuma ole ollut ja aamuin ja illoin keli on ihanteellinen, mutta en mitenkään odota kevään etenemistä. Kuuma sää vaatii loppureissusta omat suunnitelmansa eli keli on pakko huomioida. Luultavammin menemme Vattakanalin kukkuloille lähelle Kodaikanalia ja lopuksi Ammalaan, sillä vaikka etelässä on kuuma, Amritapuri on kuitenkin vilvoittavan merituulen äärellä.

WP_20150224_011

Halpaa on! Ashramin kaupassa on edullisinta koskaan, jopa teollisten tuotteiden painetut ”maksimi hinnat” ovat aina alakanttiin.

 

Sai Baban vedet eivat maistu kovinkaan raikkaalle. Olen joutunut ostamaan pullovetta ja Kalle tayttaa pullonsa ashramin ulkopuolella. Tosin tallaisessa pullossa on kuitenkin parempaa vetta kuin varsinaisissa automaateissa.

Sai Baban vedet eivat maistu kovinkaan raikkaalle. Olen joutunut ostamaan pullovetta ja Kalle tayttaa pullonsa ashramin ulkopuolella. Tosin tallaisessa pullossa on kuitenkin parempaa vetta kuin varsinaisissa automaateissa.

Komeat koristeet sarvissa. Harkia kaytetaan paljon vetojuhtina.

Komeat koristeet sarvissa. Harkia kaytetaan paljon vetojuhtina.

Kahvikioskini. Juuri tuolloin sahkot olivat pois, mika ei ihme, kun katsot kuvan oikeanlaidan sahkoviritelmia

Kahvikioskini. Juuri tuolloin sahkot olivat pois, mika ei ihme, kun katsot kuvan oikeanlaidan sahkoviritelmia

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi