Tapahtumia ja Baban opetuksia

Kukka tykitysta asuinrakennusten edessa

Kukka tykitysta asuinrakennusten edessa

Monenmoista kasvia, puutarhureilla riittaa hommaa

Monenmoista kasvia, puutarhureilla riittaa hommaa

Jopa valokatkaisimet ovat huoneessamme koristeltu Baboin

Jopa valokatkaisimet ovat huoneessamme koristeltu Baboin

Hieno hindupatsas museossa kuvaa jumalan moninaisuutta

Hieno hindupatsas museossa kuvaa jumalan moninaisuutta

Heti ashramin ulkopuolelta alkaa todellinen Intia: liikenne on hektista ja meluisaa

Heti ashramin ulkopuolelta alkaa todellinen Intia: liikenne on hektista ja meluisaa

Vesimeloonikauppias uskomattoman kirkkaan kukkapuskan varjossa

Vesimeloonikauppias uskomattoman kirkkaan kukkapuskan varjossa

500 euron arvoinen mitali pankissa kadellani, valitettavasti tama ei ole voittomitali vaan siita piti maksaakin

500 euron arvoinen mitali pankissa kadellani, valitettavasti tama ei ole voittomitali vaan siita piti maksaakin

Yhtenä iltana Kalle oli uppoutunut netin maailmaan ja minä kirjani, kun hätkähdimme outoon hajuun. Kitkerä savun tuoksu tunkeutui neniimme. Löysimme pian syyllisen, joka oli käryävä tietokoneen latausjohtomme. Johdossa on jonkinmoinen muuntajapalikka ja sen tyvessä liitososa suli vauhdikkaasti. Juuri ennen mahdollisia liekkejä, ehdimme vetäistä johdon töpselistä. Olen aina suhtautunut jopa neuroottisen varauksella sähkölaitteisiin ja etenkin kaikenmoisiin latureihin, juuri tulipalovaaran takia, eikä episodi ainakaan helpottanut neuroosiani. Toisaalta olen tyytyväinen, että nyt minulla on taas todisteita, kuinka vaara on aivan todellinen, koska pikkusiskoni usein naureskelee epäluulolleni latureita kohtaan.

Suunnittelimme, kuinka käytämme Bangalore päivämme laturinjohdon etsintään. Yleensä Intiassa pitää varata vähintään päivä jos haluaa löytää jonkinlaisen erityistavaran. Huviksemme ajattelimme kuitenkin kysäistä tämänkin kylän parista elektroniikkaliikkeestä samalla, kun Kallen piti käydä kylillä täyttämässä vesipullonsa. Kylä on sen verran stressaavaa seutua, kun sinne äkkiseltään aina pamahtaa ashramin portista, ettei sinne yhden asian takia kannata lähteä. Kun Sai Baba oli hengissä, suositeltiin ettei ashramista saisi välillä poistua ollenkaan, koska muuten yhteys Babaan katkeaisi. En tiedä katkeaako yhteyteni siellä Swamiin, mutta mielenrauhaan kyllä. Kadut vilisevät härkiä uljaan suurine sarvineen ja ratasajajineen, moporiksoja, koiria, kantajia, kadun reunoilla istuvia hedelmäkauppiaita ja kerjäläisiä, vieri vieressä pientä putiikkia vaatteineen ja koruineen ja eri syystä huomiota ”sai ram” huudoin tavoittelevia ihmisiä.

Olimme ymmärtäneet, ettemme välttämättä tarvitse koko latausjohtoa. Ajattelimme testata, olisiko vika ollut vain muuntajasta töpseliin menevässä pätkässä, jonka sai irrotettua. Kysyimme heti ensimmäisestä kioskista, joka sijaitsi muutaman askeleen päässä ashramin portista. Elektroniikkaa ja apteekkeja kyllä riittää näillä intialaisilla tuppukylillä, ne ovat sekatavarakioskien lisäksi suosituimmat puljut. Kioskin tyttö pudisteli päätään tavalla, josta oli mahdoton tulkita, onko se myötäilyä vai päinvastoin. Pään soljuva keikutus puolelta toiselle tarkoittaa ”kyllä” erotuksena selvään pudisteluun, mutta jotkut yksilöt tekevät eleet niin hillitysti, ettei eroa huomaa. Onneksi puhelimessaan puhuva ja samaan aikaan asiakasta neuvova miesmyyjä, ehti opastaa tyttöä ja saman tien hän kaivoi hyllyn alta korista juuri oikeanlaisen johdon. Operaatiossa, johon olimme suunnitelleet koko päivän, kuluikin lopulta alle viisi minuuttia. Olimme aivan äimänä, kun johto sopi muuntajaan vaivattomasti ja valo syttyi kaapeliin toimimisen merkiksi. Joskus se saattaa olla näin helppoakin tässä maassa! Elektroniikkaosat ovat kieltämättä yleensä rikkaasti edustettuina puhelinkaupoissa ynnä muissa, mutta ottaen huomioon, kuinka joka laitteeseen on vähän erilainen johto, tuon täydellisen kaapelin löytäminen noin vaivattomasti tuntui suoranaiselta ihmeeltä.

Nyt meillä ei ole Bangaloreen muuta agendaa kuin ksylitolipurukumin etsintä. Intiassa on se hauska piirre, ettei tietyistä osavaltioista ei vain äkkiseltään saa tiettyä kulutustavaraa, mitä löytyy kaikkialta muualta. Esimerkiksi Assamista on hyvin vaikea löytää suklaata, vaikka muu Intia pursuilee ”Dairy milk” levyjä. Guwahatin isosta tavaratalossa suklaat olivat lukkokaapissa ja niitä varten oli oma myyjänsä. Syömme sen verran herkkuja, että olemme lähes riippuvaisia purkasta. Kaikki mehut ja muut juomatkin ovat tässä maassa niin voimakkaan makeita, että niiden jälkeen hampaat tuntuvat sulavan.

Kukkulalla ashramin ulkopuolella sijaitseva museo oli esinerunsaudessaan kiintoisa. Se oli tavara- ja tekstitykityksessään hyvin intialainen eli vaikutelma oli esteettistä aistia värikkyydessään hivelevä, mutta rauhattomuudessaan vähän häiritsevä. Museologiaa lukeneena sanoisin, että esineille olisi pitänyt jättää hieman enemmän tilaa hengittää. Museokierroksen loogisessa etenemisessäkin oli pieniä puutteita, vaikkakin yllättävyydessään vieras saatiin ainakin pysymään hereillä. Onhan liiallinen loogisuus tietty tylsää jos kaikki etenee arvattavasti ja harmoniassa. Museoon oli valittu täysin satunnaisin – tai itse en ainakaan pystynyt keksimään yhdistävää tekijää – perustein esiteltäväksi eri muinaisten kulttuurien uskontoa. Ehkä peruste oli mielenkiintoisuudessa, sillä mayjoja esiteltiin ja antiikin jumalia. Tosin tuolla perusteella en ymmärrä, miksi yhtäkkiä Omanin maailmanperintö oli saanut oman esittelyseinänsä. Jossain vaiheessa uskonnoista hypättiin äkkiseltään eläintieteellisiin teemoihin ja eläinmaailmaa oli kuvattu kokonaisen seinän verran. Asiantuntevaa ja hienoa antia museossa oli kaikkien maailman pääuskontojen läpikäyminen. Tarkoitus oli viestiä, kuinka paljon samaa uskonnoissa on, mutta vaikka kaikkea ohjasikin tämä päämäärä, uskonnot esiteltiin aivan asiallisesti. Pääpaino oli kuvissa, patsaissa ja hyvin näyttävissä kuvaelmissa, mutta tekstiäkin löytyi lukuun ottamatta shintolaisuutta. Tämän Japanin pääuskonnon kohdilla oli tyydytty rakentamaan vain kuvaelma uskontoon kuuluvista esineistä ja pikku temppelistä sisältä. Vähän jäi auki, mitä shintolaisuuteen lopulta kuuluu ja, miksi siitä ei sanallisesti kerrottu yhtään mitään.

Hindulaisuutta pyrittiin sitomaan muihin uskontoihin ja jopa tieteeseen. Parhaiten jäi mieleen teksti, jossa selitettiin, kuinka sanat ”atom” ja ”atma” ovat niin lähellä toisiaan, että tarkoittavat oikeasti samaa. Tieteessä mielletään, että ihminen koostuu atomeista ja hindulaisuudessa ihmissielu on atman, eli samalla tavoin pienin jakamaton osanen. Kiintoisaa! Tosin välillä museossa tuli tunne: eikö olisi riittänyt paneutua uskontojen esittelyyn, pitikö niitä väenväkisin yrittää yhdistää toisiinsa tai tosiaan marginaalisesti jopa tieteeseen? Melkein huvittavia olivat kohdat, joita raamatusta oli löydetty Sai Baban ilmestymisen merkiksi. Raamatusta nyt voi löytää ennusmerkkejä melkein mihin vain, sen verran rikasta liturgiaa ja mystiikkaa sekin opus pitää sisällään. Johanneksen ilmestyksissä oli puhuttu miehestä, joka tulee punaisessa kaavussaan ja kruunu päässään ja Satya Sai Baban hiuspehkoa on pidetty kuin kruununa. Ei toisaalta ihme, että Baban hiukset aikanaan herättivät ihmetystä kansan keskuudessa ja niissä nähtiin jotain hänen jumalalisuuttaan vahvistavaa, sillä intialaisilla harvoin on noin afromaisen kiharia hiuksia ja Baban tukka muodosti kuin valtavan mustan sädekehän hänen päänsä ympärille.

Museon loppupuolella oli vielä katsojaa hämmentävä ilmestys. Eräs seinä oli kirjoitettu täyteen Baban sitaatteja, ja sehän oli sinänsä luontevaa, mutta miksi kummassa sitaatteja kuvittivat eläinhahmot, jotka eivät millään muotoa liittyneet sanontoihin. Viisaita filosofisia sanoja saattoi kuvittaa nätti kissan pentu. Eräässä kuvassa oli värikäs Kolibri-lintu ja opetus kuului: älä huolehdi ettet ole miljonääri, ole iloinen että sinulla on tarpeeksi syödä, (kaikki vasemman puoleiset tekstit olivat sarakkeessa ”älä huolehdi” ja toisella puolin ”ole onnellinen”, joten lue niin kuin nämä etuliitteet olisivat aina sanonnoissa) sinulla ei ole autoa, jumala on antanut sinulle jalat kävellä, jos sinua puraisee skorpioni, ei sentään käärme, jos sinua puraisee käärme, olet kuitenkin hengissä.

Alkulausahdukset kuulostivat viisailta, varsinkin syömisen tärkeys. Se upposi varmasti hedelmälliseen maaperään, sillä ruoka painottuu tässä osavaltiossa tavallistakin enemmän. Ihmiset keskustelevat paljon ruuasta ja tavatessa kysytään toiselta, onko hän syönyt. Mekin ollaan omaksuttu tämä sama asenne ja ruoka on viime päivinä ollut elämämme keskiössä. Kalle on joka ilta lausahtanut nukkumaan mennessä ”jes, kohta pääsee aamupalalle”. ”Jos sinua puraisee skorpioni, ole onnellinen ettei se ollut käärme” lausahdus sitä vastoin kuulostaa lähinnä huvittavalle. Kai siinä on syvällisempänä teemana se, kuinka ikävistäkin asioista pitäisi löytää ne valoisat puolet. Tosin vieläkään en ymmärtänyt, kuinka linnunkuva liittyi asiaan. Intialaisessa museossa keskeinen ohjenuora on ”Älä koskaan kysy, miten tämä liittyy museon teemaan, ota vain kaikki avoimesti vastaan, jos et saa niistä älyllistä elämystä, ota ne taiteena.” Näissä museoissa parasta on juuri taiteellisuus, visuaalisuus, välistä kuin dadaismi tai surrealismi!

Lisää Baban sitaatteja ”Elämä on peli, pelaa se,” ”Raha tulee ja menee, moraali tulee ja kasvaa” (toivottavasti näin. Kyllähän esimerkiksi Esko Valtaojan Kosmoksen Siruja kirjassa osoitetaan, kuinka vaikkapa väkivalta on historian pitkässä juoksussa koko ajan vähentynyt), ”Tiede ilman ihmisyyttä, politiikka ilman periaatteita, koulutus ilman luonnetta, kaupallisuus ilman moraalia, eivät ole vain hyödyttömiä vaan myös vaarallisia.” Viimeinen sitaatti herättää minussa paljon ajatuksia, kun sidon sitä muihin Baban pohdintoihin. Näennäisesti tuo vaikuttaa hyvin viisaalta ja korkealentoiselta, kuitenkin koulutuksen arvostelu herättää minussa vastarintaa. Käsittääkseni Baba arvosti suuresti käytännön työtä ja hän varoitteli, kuinka koulutus voi nousta ihmiselle päähän. Ego eli ”ihmisen itsekäs ja yksilöllinen persoona” oli Swamille kaiken pahan alku ja juuri ja hän pelkäsi liiallisen lukeneisuuden vahvistavan egoa. Henkisellä tiellä pitäisi välttää ylpistymistä ja pyrkiä nöyryyteen ja antautumiseen jumalan edessä. Kyllä Babakin myöntää, kuten Amma, henkisiä polkuja olevan kolme, (karma, jnana ja bhakti) mutta käsittääkseni opetuksissa painottuu antautuminen eli bhakti.

”Tiede ilman ihmisyyttä” mielestäni tarkoittaa, kuinka tieteen pitäisi ensisijaisesti ajaa vain ihmiskunnan etuja. Voihan sen tulkita myös, kuinka tieteessä pitää huomioida inhimillisyys ja pehmeät arvot, mutta kaiken muun Baban opetuksen ja tämän ashramin toiminnan huomioon ottaen ymmärrän sen tarkoittavan enemmän tuota tieteen ja luonnon alistamista ihmisyydelle. Verrattuna Amma ashramiin, ympäristöasiat ovat tässä ashramissa täysin hukkateillä. Alue pidetään kyllä siistinä, koska se miellyttää ihmissilmää, mutta roskia ei kierrätetä millään tavoin. Jopa keittiöjätteissä bioastiaan päätyvät myös muoviroskat. Tuon jäteruuanhan voisi niin helposti hyödyntää eläintenruokana, muttei tietenkään jos sinne päätyy sekajätettä. Ashramin tärkeimmät hyväntekeväisyysprojektit ovat liittyneet puhtaaseen juomaveteen. Museon mukaan lähitienoille on rakennettu 270 vesitornia ja lukuisia kaivoja ashramin laskuun. Mutta onko noissakaan projekteissa huomioitu luontoa millään tavoin? Alueen ihmiset valittavat, kun Andhrassa ei enää sada, kuten ennen vanhaan vaan on vuosi vuodelta kuivempaa. Silti jokivesiä liikakäytetään ja saastutetaan, ja vähäistä puustoa kaadetaan. Kuinkahan paljon joet ja jokivarret ovat kärsineet noissa ashramin juomavesiprojekteissakin? Joku sanoisi olevan tärkeämpää, että ihmiset saavat puhdasta vettä, kuin kuinka luonto saattaa vähän kärsiä, mutta lopulta kärsimys kiepsahtaa aina ihmiseen takaisin, ainakin tällaisilla ratkaisuilla. En tiedä, en ole lähemmin perehtynyt juomavesiprojekteihin. Voihan olla, että niissä hyvinkin pyritään tasapainoon luonnon kanssa. Päätelmäni perustuvat vain valokuviin, jossa kaivetaan jokivarsia kaivinkoneilla ja myös itse ashramin huolettomiin ympäristöasenteisiin.

Museovierailun lisäksi olemme: ihastelleet kiinalaisen uudenvuoden koristelua hallissa, Kalle on käynyt kuuntelemassa jonkun professorin filosofista luentoa, Kalle on lueskellut kirjastossa paljon henkisiä kirjoja, minä olen piirtänyt puistossa mustalla tussilla hahmotelmia, olen tehnyt hennaa, olemme haalineet apteekista lievään flunssaani rohtoja, käyneet nostamassa Western Unionilta rahaa (teimme operaation pankissa ja silti se oli kohtalaisen työläs: tarvittiin passikopio, monia lappusia ja vastauksia turhiin kysymyksiin, kuten mikä on Suomen suunta puhelinnumeroissa. Lopuksi saimme suuren metallisen kolikon ja tämän mystisen mitalin kanssa piti siirtyä toiselle luukulle, josta kauniisti koristeltua mitalia vastaan saimme lähes yhtä kauniilta näyttävän rahatukun. Nykyään Western unionille on tullut harmillinen rajoitus, että kerralla voi nostaa vain 500 e eli tuo ei tule meille riittämään loppumatkaa, mutta aika pitkälle kuitenkin) ja olemme keskustelleet uuden tuttavamme intialaisen Rakeshin kanssa monsuunista ja Andhran eri viljelyskasveista. Hän selitti meille juurta jaksaen, kuinka monsuuni nousee mereltä Keralaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja siitä etenee pohjoiseen itärannikkoa, taittuen kaarimaisesti länteen.

Täällä ei oikeastaan saisi puhua vieraille ihmisille, sekin sanotaan säännöissä. Ohjeissa kehotetaan ylipäätään puhumaan mahdollisimman vähän ja hiljaisella äänellä. Aika harvat tulevatkaan juttusille. Eilen pari venäläistä poikaa kysyi minulta ”Ryskia?”, johon pudistelin päätäni ja intialainen poika tuli kurkkimaan olkani ylitse piirrettyäni paperille pari viivaa kehuen ”super.” Vähäisiä siis ovat olleet ihmiskontaktit ja pääosin olemme pysytelleet omissa oloissamme, mikä on ollut kivan leppoisaa, sillä ääneni on ollut niin painoksissa, etten olisi juuri pystynytkään juttelemaan. Lievä yskä ja kurkkukipu alkaa omalta osaltani antaa periksi, mutta Kalle sairastui tänä aamuna ja hänelle nousi kunnon 39-asteen kuume.

Hyvinhän täällä viihtyy, loistava pakopaikka todelliselta Intialta. Ensimmäisillä reissuilla etsimme aitoa Intiaa ja poikkesimme hyvin syrjäisille seuduille. Toivoimme aina löytävämme omaleimaisia kyliä, mutta useimmiten ne olivat hyvin identtisiä keskenään. Nykyään emme etsi ”todellista” Intiaa vaan ”epätodellista”! Mitä vähemmän intialainen paikka, sitä parempi. Tämä ashram on rauhallisuudessaan ja ympäristön kauneudessaan hyvin anti-Intiaa, joten mikäpä täällä on ollessa. Hieman tylsempää täällä on kuin Ammalla, koska ei ole niin selkeitä päivärutiineja, mutta nopeasti aika silti lentää. Olemme täällä ainakin maanantaihin, ehkä tiistaihin tai lauantaihin. Juna Bangaloresta Pondicherryyn ei mene joka päivä, ja aivan joka päivälle ei saa turisti quotaa eli turrekiintiölippuja. Näin lyhyellä varoitusajalla muihin ei ole mahdollisuuksia. Loistavaa sentään, että liput voi varata tältä kylältä eikä Bangaloreen siksi tarvitse mennä yhdeksikään yöksi.

Bengalurun lorinoista puheen ollen täytyy vielä mainita, kuinka Kalle löysi bussiaseman iltaisten hajuhuurujen keskeltä yöbussimme. Hän meni tuolloin vielä iltasella tarkistamaan löytäisikö Gokarna bussin, joka olisi lähdössä takaisin päin. Sama bussihan se oli edelleen ajossa kuin aamuisellakin ja siellähän se minun rakas patjani oli ollut lähes samassa paikassa, mihin olin sen jättänytkin. Kerrankin oli myönteistä, ettei busseja siivota kunnolla! Tuolla etsiskellessä, Kalle oli nähnyt, kuinka kuseskelevalle miehelle oli kirjoitettu sakkolappua. Intia aikoo nähtävästi oikeasti saada Modin henkeen julkipissimisen kuriin! Poliisit olivat tuhertaneet lappua ja mies oli seisonut nöyränä vieressä, mutta heti poliisien keskustellessa keskenään, mies oli ottanut jalat alleen. Poliisit olivat heristäneet keppejään, huutaneet ja juosseet pari askelta perässä, mutta luovuttaneet saman tien. Paljonkohan väärään paikkaan pissimisestä saa sakkoa? Nähtävästi liikaa, kun mies oli uskaltanut ottaa riskin paeta paikalta.

Jeps, nyt on jo niin pitkät jorinat naputeltu, että lopetan lukijoita säästellen, ettette saisi lopullisesti kiintiötä täyteen tästä sinne tänne tempoilevasta lavertelustani.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi