Synkronisiteettiä

Ihana hiljaisuus. Israelilaiset naapurimme katosivat sillä välin, kun olin heitä pakosalla rannan kauimmaisessa kallioille nousevassa ravintolassa. Lähdin sinne juomaan cociksen ja lukemaan. Kalle taas laittoi korvatulpat ja sinnitteli riippumatossaan. Totta kai tuonkin kansallisuuden joukkoon mahtuu monenmoista eläjää, useat ovat aivan kohteliaita, varsinkin yksin ollessaan. Tänne on kuitenkin sattunut eksymään vielä tavanomaistakin äänekkäämpiä israelilaisia. He porukoituvat suuriksi noin kymmenen hengen seurueeksi, selittävät suu vaahdoten tarinoitaan ja nauraa hykertelevät niin raikuvasti, että kuulijoiden korvat lukittuvat. Intialaiset turistiseurueetkin ovat eläväisiä, mutta israelilaiset pistävät hillittömyydellään vielä paremmaksi. Pahinta on heidän tapansa löydä käsiään yhteen kuin painottaakseen kertomansa jutun hauskuutta. Pari iltaa sitten kuuntelin tätä käsien läiskettä ja lähes hyppäsin sängyssä ilmaan havahtuessani pamauksiin unenrajamailta. Israelilaiset seurueet kuulostavat keskipäivällä samalta kuin suomalaiset kaveriporukat loppu illasta baarissa. Toisten suuhun huudetaan ja äänensävy pyrkii vakuuttamaan toisen oman mielipiteen oikeudesta tai vain jonkin tapahtuman uskomattomuudesta. Israelilaisten hauskanpidossa on jotain maailmanloppua enteilevää. Se on riehakasta kuin he ajattelisivat ”juhlitaan nyt vielä, kun eletään, huomisesta ei koskaan tiedä.” Ymmärtäisin jos heillä olisi armeija edessään, mutta useimmilla se on nimenomaan takana. Nuorten täytyy olla tuossa maassa hyvin stressaantuneita, sillä he vaikuttavat kuin vasikoilta, jotka ovat päässeet navetan ahtaudesta kevätlaitumelle kirmailemaan. Heidän määränsä Aasian matkailukohteissa viittaa tarpeeseen päästä kauaksi Israelista. Heitä on vain 8 miljoonaa ja silti heihin törmää kaikkialla. Tosin suomalaisia on vielä vähemmin ja heitäkin on taas ilmaantunut näköpiiriimme.

Eilen naukkailimme kaljaa ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Olimme ostaneet myös pienen pahvitölkin Vanhan munkin rommia. Olimme jutelleet jo pari kertaa aikaisemmin lyhyesti suomalaisen Karrin kanssa ja lähdimme tarpomaan hiekkaa myöten tarkoituksenamme etsiä hänet. Alkoholihan on nimenomaan seurajuoma. Karri tosin vaikutti enemmän polttelijalta. Löysimme hänet ja suomalaisen tytön Anun heidän majapaikkansa ravintolasta. Sittemmin paikalle ilmaantui vielä pari muuta suomalaista rupattelutoveria. Illalla puhuimme pääasiassa tavanomaisia reissutarinoita, mutta sivusimme myös henkisyyttä.

Aamulla keskustelu tuosta aiheesta jatkui Karrin kanssa. Henkisyys ja henkisyys. Se tuntuu olevan vahvasti tämän matkan teema. Tunnetteko ilmiön synkronisiteetti? Siitä tuntuisi olevan kyse, tietyt saman teemat putkahtavat koko ajan esiin, asiat muodostavat jatkumoita. Karrikin oli lukenut Jeesuksen elämästä Intiassa, mistä Kallella on taas eräs opus lainassa (tänne ilmaantunut hieno kirjasto päärannan Kudlen puoleisille kukkuloille) ja mistä Taavi kertoi tekevänsä elokuvaa. Esillä oli myös: vibassana, jonka Kalle oli tehnyt parisen vuotta sitten ja Karri samoin, oman ajattelun ja mielen kehittäminen ilman ylhäältä päin saneltua uskontoa, kiinnostus menneiden kulttuurien tietoon ja henkisyyteen – Tiibetin buddhalaisuudesta on kadonnut paljon kiinalaisvalloittajien myötä, samoin Suomessa on menetetty aikanaan kosketus vanhaan kansanuskoon – ja, kuinka gurujen asema on nykymaailmassa vaikea. Puhuimme siitä, mihin suuntaan gurujen täytyisi muuttua, että he pystyisivät paremmin opettamaan ihmisiä. Varmasti on hyviä ja huonoja guruja, eikä kaikkien viesti kosketa kaikkia. Mutta selvästi on myös guruja, joilla olisi paljon annettavaa nykyihmiselle, mutta he eivät saa sanomaansa esille. Karri oli tavannut baban, joka opetti filosofiaansa perinteisin keinoin, pukeutuen luukoristeihin kuin entisajan poppamiehet ja keräten ympärilleen valittuja opetuslapsia. Baba oli kuitenkin miettinyt pitäisikö hänen luopua perinteisestä asustaan, pukeutua tavallisesti, lakata luennoimasta ylhäältä alaspäin ja kehittää keskustelevampi tyyli. Hän oli jopa suunnitellut kehittävänsä opetuksiaan akateemisempaan suuntaan ja pyrkivänsä yliopistoihin pitämään kursseja. Varmasti opetuksien tavoitettavuus olisi toista luokkaa jos hän laskeutuisi kansan tasolle ja modernisoisi opetustyyliään. Vaikea sanoa menetettäisiinkö silloin jotain tärkeää vai saataisiin tilalla jotain uutta ja toimivampaa?

Minun on tarkoitus vielä lähipäivinä koota postaus Amman opetuksista. Nyt on kuitenkin niin hiostava keli, etten jaksa näpytellä pitempään. Menen ottamaan kylmän suihkun koppiin, jossa ei ole kattoa vaan yläpuolella kurkottelevat kookospalmun oksat ja banaanipuun leveät kirkkaan vihreät lehdet.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi