Puhveleita ravintolassa

Gokarna

Ihmisiä lilluu kaukana ulapalla, vain heidän päänsä piirtyvät näkyviin mustana siluettina syvän sinistä merta vasten. Meri ei ole turkoosi, kuten Malediivien matkailumainoksissa, mutta se on kesäisen taivaan sininen. Hyvin kaunis väri tämäkin. Kauneutta ja kauneutta. Esteettisyyttä edustaa jylhät kalliot, kukkuloille kurkotteleva heleän vihreä metsä ja oranssin saviset jyrkissä rinteissä kiemurtelevat polut. Kauneuden harmonian rikkoo vain sinne tänne viidakon kätköihin piilotetut roskakasat.

Jos pelkkä kauneus ei yksin riitä, täällä voi myös joogailla, syödä hyvin, meditoida aamuisen tyhjällä hiekalla, seurustella lehmien ja koirien kanssa, loikoilla riippumatossa tai väistellä korukauppiaita. Viimeksi mainittuja vaeltaa rannalla tämän tästä, mutta he ovat hyväntuulisia ja ymmärtävät lausahduksen ”ei kiitos”. Kiintoisaa on, kuinka kaikki kauppaavat samoja puu- tai lasihelmikoruja, pitkiä kaulariipuksia, joita he roikottavat rykelmässä käsivarsillaan. Miksi kukaan ei erikoistu mihinkään muuhun? Pari hedelmäkauppiasta olen nähnyt ja heillä tuntuu käyvän kauppa paljon vilkkaammin, koska heidän myyntiartikkeleistaan ei ole ylitarjontaa.

Gokarna sijaitsee Karnatakan osavaltiossa Goan etelä puolella. Kaupunki on hinduille pyhä ja sinne on rakennettu iso – ei ehkä rakennuksena suuri, mutta merkitykseltään tärkeä – Shiva temppeli. Kaupungissa merkille pantava nähtävyys ovat valtavat tummapuiset vaunut, jotka ovat veistetty täyteen ties mitä demonikoristetta. Niiden vierellä kohoaa myös toisenlaiset kärryt, joiden pallomainen huippu on täynnä värikästä kangaslippua. Nämä ovat tärkeää uskonnollista tarpeistoa isoja juhlia varten. Shivaratri on lähestymässä ja tuolloin kärryt otetaan käyttöön, ja niiden ympärillä tanssahteleva yleisö pommittaa vaunuja banaaneilla.

Rantoja täällä on viisi: Main/Long beach, Kudle, Om, Half moon ja Paradise. Tietenkin rantaviiva jatkuu vielä näiden nimettyjen rantojen jälkeenkin sekä etelään että pohjoiseen. Nämä ovat kuitenkin rannat, joissa matkailijoilla on tapana yöpyä. Kaikki muut rannat tarjoavat bungalovimajoitusta, mutta Paradise on tällä hetkellä rakentamaton. Sinne intialaiset päivämatkailijat porhaltavat veneillä ja palaavat yöksi koteihinsa tai hotelleihinsa. Satunnaiset länsimaalaiset reissaajat tarpovat rannalle polkuja ja kalliota myöten yöpyen rannalla riippumatoissa.

Long ranta on rauhallinen ja kirkasvetinen, ei tosin aivan kylän kohdilta. Siellä majoitus on tasoon nähden hieman halvempaa kuin muilla rannoilla ja se on vanhojen rauhaa rakastavien ja pitkään viipyvien hippien suosiossa. Kudle on harrasteluranta. Siellä myydään monenmoista puuhastelua, kuten kanootilla melontaa, vesiskoottereilla ajelua, hierontaa ja joogaa. Sinne suuntaavat niin intialaiset kuin länsimaalaisetkin, ehkä voittopuolisesti kuitenkin intialaiset. Om on intialaisten sunnuntaimatkailijoiden suosiossa. Harvoin intialaiset kuitenkaan yöpyvät täällä, vaan pitkäaikaisemmat asukit ovat länsimaalaisia nuoria. Israelilaiset soittavat iltaisin rannalla rumpuja, kitaraa ja laulavat. Päivisin he juoksevat frisbiin perässä. Halfmoon on ollut hyvin rauhallinen ranta, koska se on syrjässä teistä ja sinne pääsee vain polkuja myöten. Siellä ei myöskään ole sähköä vaan illan pimetessä kaikilla täytyy olla omat taskulamput, ja majapaikat sytyttelevät kynttilöitä sinne tänne pöydille ja pihamaalle. Nyt näyttää, että Halfmoonin suosio on hieman kasvussa ja sen kolme guesthousia ovat lähes täysiä. Jos Long on valtavan avara, Om kapeahiekkaisuudessaan ja kukkuloissaan silmäähivelevän monipuolisempi, Halfmoon on hyvin kodikas. Siinä on jotain miniatyyrimaista. Kaikki on pientä ja nättiä. Paradise-rannassa ei ole enää mitään kovin omintakeista (aikanaan se oli profiloitunut villien pippaloiden rannaksi). Se on vain hiekkainen ranta, ehkä vähän lahdenomainen, ympärilleen kietoutuneena vehreä metsä. Onhan se varmasti mahtavan rauhallinen, jos intialaisten veneet loistavat poissaolollaan. Monet näyttävät vaeltavan sinne päiväpiknikille Ommilta, vaikka tarpominen kestää tunnin suuntaansa.

Miten sujuu maatilan ja hotellin yhteiselo? Siitä huolimatta, että kukko herättää vieraat kiekaisemalla aamu kuudelta, sonta haisee ja lehmät kulkevat ravintolan läpi kotiinsa, kaikki vaikuttaisi olevan mukavasti balanssissa. Illalla olimme kaikessa rauhassa hörppimässä teetä ravintolassamme, kun valtava vesipuhveli pisti päänsä portista sisään ja vaelsi päämäärätietoisesti roskikselle. Sitä seurasi vielä toinen puhveli ja kokonainen jono. Isot käyrät sarvet tekivät eläimistä kunnioitusta herättävän näköisiä. Puhvelijono hipoi selkiämme niiden ohittaessa muovijakkaramme. Ihmettelimme niiden päättäväistä askelta, kunnes ymmärsimme niiden vaeltavan kotiinsa. Kukaan ei kulkenut niiden perässä paimentamassa vaan puhvelit palasivat illalla täysin itsenäisesti navettaansa. Nauroimme niiden johtajalle, kun se ohi mennessään sieppasi roskiksesta herkkuja. Se oli vähän niin kuin me. ”Dyykin kautta kotiin” on meille tavanomainen suunnitelma, kun palaamme koti-Suomessa iltaa viettämästä. Myöhäisillalla näin kuistiltamme, kuinka puhveli oli pistänyt päänsä ikkunasta ulos ja sen iso kiiltävä turpa maiskutteli ja pyöritteli ruokaa hyvin tyytyväisesti. Niillä on kyllä mahtavan vapaa elämä verrattuna läntisiin lehmäserkkuihinsa. Nähtävästi ne tulevat yöksi mielellään kotiinsa syömään ja lypsylle ja pääsevät taas aamulla vaeltamaan rannoille ja pelloille.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi