Planetaario ja tiukkoja ohjeita

Planetaarion kupolikatto muodostuu värikkäistä kolmioista. Sitä ympäröi vehreä puisto, kuten kaikkia tämän kylän hienoja rakennuksia. Odottelemme puiston penkeillä esityksen alkua ja olemme pistäneet mukavasti pötkölleen. Pitkiä palkkipenkkejä on riveittäin ja vain harvat ihmiset ovat saapuneet yhtä ajoissa kuin me. Saamme lueskella takarivissä aivan omassa rauhassa, kunnes vartija setä tulee hätistelemään Kallea ylös. Luulen ensin olevan kyse makuuasennostamme, mutta sitten selviää, että minä olen vahingossa löytänyt oikealle puolelle, mutta Kalle on väärässä seurassa. Sukupuoli erottelu ulottui jopa puistonpenkeille! Kallen käsketään siirtyä kapean polun toiselle puolelle, jossa on samanlaisia penkkejä, mutta naisten ja miesten puolen erottaa noin metrin tyhjä rako. Hassua tilanteessa oli se, ettei naisia edes ollut paikalla kuin muutama ja he istuivat jo muutenkin kaukana Kallesta ja silti hänen piti siirtyä.

Kun planetaarion esitysaika koittaa, naiset käsketään ensin jonossa sisään. Vasta naisten jälkeen muodostetaan miesten jono ja he menevät eri ovesta. Itse esitystilakin on jaettu sukupuolten mukaan. Avaruusaiheinen elokuva on esteettisesti hieno ja hyvin viihdyttävä kolmiulotteisuudessaan. Mitään kovin uutta tietoa siitä ei minulle irtoa: ensin puhutaan valovuodesta ja havainnollistetaan valon nopeaa liikkuvuutta verrattuna auton nopeuteen, sitten Mars-matkailusta ja lopuksi Plutosta, joka menetti planeetan arvonsa. Jonkun nopean aasinsillan kautta Plutosta hypätään Sai Babaan. Harppaus tähtitaivaista Sai Babaan hymyilemässä salaperäisesti suuren kansanjoukon edessä, on niin nopea, etten pysy perässä, vaan hämmennyn ”mitä tapahtui.” Tiedettä ja uskontoa sotketaan elokuvan lopussa taitavasti. Jollain tapaa tähtiä kuvatessa viitataan jumalaan ja sitten todetaan ”onhan meillä myös elävä jumala” ja päädytään Sai Baban kasvoihin. Tieto on jopa hieman vanhaa, sillä Sai Baba kuoli 2011 ja juuri nyt hän ei ole elossa missään muodossa, vaikka tulevasta uudesti syntymästä kohistaan jatkuvasti. Tuoreimmat juorut kertovat, kuinka Sai Baba lähettää viestejä Bangaloren lähistöllä jossain kukkulalla.

Sai Baba puhui toistuvasti henkisestä kasvusta, johon ei riitä pelkkä älyllinen tutkiskelu vaan tarvitaan myös oikeanlaista hyvää käytöstä. Onko sitten humaania, että täällä komennellaan ihmisiä? Korkean moraalin ja myötätunnon voisi ajatella johtavan muiden kunnioittamiseen ja se kai oli Baban tarkoitus. Tässä paikassa on kuitenkin hieman rasittavaa kaikenmoinen käskyttäminen ja ihmisten ohjailu. Kirjastossa minulle sanottiin ”älä pidä huiviasi noin, laita se kunnolla”, ”älä jätä kirjaa noin pöydälle”, ”älä vie kirjoja takaisin hyllyyn vaan jätä ne siihen, missä olet lukenut.” Kirjastossa oli tärkeää jakautua sukupuolittain tiettyihin pöytiin. Naurettavaa tämä äärimmäinen sukupuolijaottelu! Muuten kyllä viihdyn tässä paikassa hyvin. Ilmainen viihde, kuten planetaario ja elokuvat (menemme huomenna) ja museot on aina myönteistä, samoin edullinen ja maukas ruoka. Komentelusta huolimatta paikassa on kohtalaisen leppoisa ilmapiiri, ja ihmiset tulevat tänne viettämään vapaa-aikaansa. Ehkä leppoisa vaikutelma syntyy lähinnä ashramin rauhallisista puutarhoista ja kävelyteistä, joissa on pääosin vain kevyttä liikennettä.

Lisäsin uudeksi tukituotteeksi silkkihuivin. Käykäähän kurkkaamassa!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi