Kaikenmoista viime paivilta

Oma nettimme ei oikein toimi, joten en ole saanut viimeisimpia teksteja verkkoon. Tassa ne nyt ovat, lahinna kuulumisia ja ajatustenvirtaa viime paivilta. Seuraavaksi lupaan kirjoittaa taas tietysta teemasta, todennakoisesti Sivaratri juhlasta, joka on nailla main iso riehakas festifaali. Silloin Siva tanssii kohtalon tanssin ja Shiva ja Parvati menevat naimisiin. (Artikkelikuvassa uusin tukituotteeni)

14.02.15

Saccaromyces boulardii on varsinainen ihmelääke. Sillä se tauti lopulta selätettiin! Eilen aloitin popsimaan Ecobion kapseleita, jotka sisältävät tuota ”hiivaa” ja monia probiootteja ja heti seuraavana yönä maha rauhoittui. Suosittelen siis vahvasti kokeilemaan tuota ennen antibiootteja! Kyse ei ollut edes mistään pikku ripulista vaan kolme täyttä päivää kestäneestä ja hetkittäin kuumeisesta, 10 vessa kertaa päivässä, taudista. Tietenkin tauti olisi varmaan jossain vaiheessa itsestäänkin helpottanut, mutta uskon noiden kapseleiden nopeuttaneen toipumista huomattavasti.

Kallellakin Ecobion on saanut hänen mahansa tasapainoon, mutta kuumeilu jatkuu. Välillä kuume katoaa ja sitten taas ilmaantuu.

”Love, trust, obey” ”Chant and be happy: hare Krishna hare Krishna Krishna hare hare…” lukee tarralapussa, joka on liimattu nenäni eteen sängynpäätyyn. Voiko onni tulla tuollaista lorua toistelemalla? Kivan rauhoittavaltahan se aina kuulostaa, kun harekrishnalaiset laulavat loputonta säveltään. Tälläkin kylällä liikkuu muutamia ihmisiä, joilla on tunnuksena tästä ”lahkolaisuudesta” lyhyeksi ajeltu pää hiustupsuineen. Amma ashramin Taavin mukaan harekrishnalaiset eivät edes halua valaistua. Heidän tavoitteensa on olla vain mahdollisimman hyviä jumalan palvojia ja päästä mahdollisimman lähelle jumaluutta, kuitenkaan yhtymättä siihen. Hyvin oppinut ja lukenut mies tuo Taavi. Kai hänen pitäisi tietää. Kalle tosin oli saanut omista kirjoistaan vähän eri käsityksen. Hänen mielestään harekrishnoillakin on lopullinen tavoite irtautuminen kaiken kiertokulusta. Taavi puhui myös ”Intia on maallistunut hyvin paljon siitä, kun tulin tänne 1970-luvulla. Ihmiset eivät oikein enää tunne omaa kulttuuriaan. Joku ulkomaalainen, joka on lukenut ja perehtynyt saattaa tuntea paljon paremmin.” Hän viittasi kulttuurilla nimenomaan uskonnolliseen kulttuuriin, ja sitähän intialaisuus vahvasti on, uskonto värittää myös kaikkea muuta kulttuuria. Kaikkea katsotaan ikään kuin sen lävitse, pääosin hindulaisuuden, mutta tietenkin marginaalisesti myös islamin, kristinuskon ja buddhalaisuuden.

En ole jaksanut kirjoittaa enää mistään huijausyrityksistä, koska olen aikaisemmissa blogeissa niistä niin paljon kertonut. Myöskin kohtaamiset paikallisten kanssa ovat menneet hyvin pitkälti vanhan kaavan mukaan. Ainoa poikkeus oli, kuinka rannalla NAISET lähestyivät minua ”one photo?”. Poikkeavaa oli heidän sukupuolensa, yleensä miehet tulevat kysymään minua ja Kallea kuvattavaksi. En edes ymmärrä, miten intialaisia kiinnosti kuvata Om-rannalla länsimaalaisia, kun meitä oli siellä niin laumoittain. Eikö siitä äkkiä karissut uutuudenviehätys?

Pari parasta huijausta tai yritystä: mies pysäytti minut laskeutuessani kiviportaita päärannalle. ”Mitä sinulla on tuossa madam,” hän kysyi. Hän katseli poskeani kuin siinä olisi jokin roska. Hetkeksi keskittymiseni herpaantui. Huijaustutkani ei ollut vielä tuolloin aivan virittynyt, koska olimme olleet pitkään ashramissa, missä kukaan ei huijannut. (Lähes koomista oli, kuinka ashramin lähikioskeissakin rahastettiin aina rupialleen oikein. Ammaa ei uskallettu suututtaa) Kun keskitin huomioni poskeeni tai lähinnä siihen, kuinka sipaisin sitä kädelläni, mies yritti tunkaista puutikut korvaani. Hän oli legendaarinen intialainen korvanpuhdistaja! Jos hän olisi päässyt korvani kimppuun, hän olisi voinut vaatia palkkiota jälkikäteen. Vaikka heiltä ei pyytäisi tuota palvelusta – kuka haluaa likaiset tikut korvaansa – he katsovat tehneensä rehellisen työurakan ja vaativat palkkaa sen jälkeen jos korvavaikut ovat tikussa. Toinen huijaus itse asiassa onnistui. Ostin kookoksen ja myyjä aivan tavallisesti veisti sen kärjen veitsellään auki ja pisti siihen pillin. En juonut sitä heti, sillä minulla oli jo tuolloin ripuli ja halusin ehtiä vessan lähelle. Kun viimein olin riippumatossa ja valmiina juomaan pillistä, hörppäsin vain ilmaa. Kookos oli täysin tyhjä! Luulen kauppiaan tienneen varsin hyvin kookoksen olevan tyhjä, sillä hänellä oli autokauppiaan huijarihymy, johon tosin en sillä hetkellä kiinnittänyt huomiota vaan vasta jälkeen päin. Hän oli intialaisittain ollut liiankin kohtelias.

…..

15.2.15 ilta

Nimmu house on osoittautunut toimivaksi majapaikaksi: hyvät pehmeähköt patjat, ei liikenteen ääniä tai musiikkia, kaunis piha. Ensin olimme tässä keskustassa yhden yön Padma Laxmi nimisessä paikassa, mikä oli siistin näköinen, mutta silti sängyssä möyri satunnaisia petipunkkeja. Ei niitä mitään armeijaa ollut, sillä saimme päivän makoilla sängyillä sairastaessamme aivan rauhassa, vain pari pattia ilmaantui, mutta yöllä niitä pamahteli muutamia lisää. ”Ei kahta ilman kolmatta” sanonta on pätenyt viime päivinä ja meitä on vainonnut pieni epäonni.

Nyt kuitenkin sairastelu näyttää olevan takana (K:lla tänään ensimmäinen kuumeeton ilta), joten ehkä myös muut vastoinkäymiset. Kalle hankki meille onnistuneesti bussiliput Bangaloreen ylihuomiselle ja hotellivarauskin onnistui sujuvasti netissä. Löydettiin aivan lupaavan oloinen yhdeksän euron paikka. Tosin palautteessa sitä moitittiin ”Totaalisen laiska henkilökunta. Pyysin uuden tyynyliinan ja sen toimittamisessa kesti tunti.” Ainahan henkilökunta on laiskaa! Jos hotellista ei keksi muuta moitittavaa kuin palveluntaso, se on jo erinomainen paikka. Me ollaan opittu siihen, ettei edes pyydetä henkilökunnalta mitään vaan yritetään selvitä kaikesta omineen. Esimerkiksi Moksan mökissä hyttysverkko oli revennyt alaosastaan ja se ei yltänyt siksi patjan alle tiiviisti. Jos olisimme valittaneet asiasta, joko mitään ei olisi tapahtunut, korjaus olisi ollut vain huonompaan suuntaan tai apua olisi joutunut odottamaan koko päivän. Niinpä kiipesimme itse jakkaralle, leikkasimme verkon irti, laskimme sitä alaspäin ja sidoimme uudestaan kiinni löytämälläni johdon pätkällä.

Lisäsin tänään uuden tukituotteen. Kyseessä on hauskat Ganesha-tarrat, jotka liimautuvat muovipintoihin kuin ne olisi maalattu siveltimellä.

……..
16.02.15 aamupäivä

Kävelin kaupungilla kevein askelin. Tunsin itseni onnekkaaksi, kun jalat kantoivat ja keho oli voimaa täynnä. Tiedättekö tunteen, kun on ollut pitkään sairaana ja jo tottunut voimattomuuteen, ja äkkiseltään energia taas virtaakin kroppaan? Hieno tunne. Oli myös mukava seurata perheitä ja isoja ystäväporukoita, jotka saapuivat kaupunkiin huomista juhlaa varten. Kaikilla oli hymy huulilla.

Kalle pohtii, jumittuisiko Intian talous jos koko uskonnollinen karnevaalihässäkkä loppuisi. Hän oli kirjastoon vaeltaessa nähnyt parkkipaikat täynnä Maharasthrasta asti tulleita isoja maastoautoja. Olisiko kellään enää syytä liikkua mihinkään jos yhteiskunta maallistuisi? Tietenkin häihin ja hautajaisiin mentäisiin ja länsimaalaiseen tyyliin lomakohteisiin, mutta varmaan puolet liikenteestä karsiutuisi. Kyllä näiden juhlien ympärillä pyörii valtavasti rahaa ja ne työllistävät miljoonia ihmisiä. Tänne kylille on nyt juhlan aattona kuin tyhjästä ilmaantunut ilmapallokauppiasta ja monenmoista rihkamanmyyjää. Kaikki hotellit on varattu täyteen ja ravintoloissakin riittää vilskettä. Näiden erityisten juhlapäivien lisäksi on tietenkin erikseen vielä tavalliset pyhiinvaellukset. Arkipäivinäkin lukuisat ihmiset vaeltavat Gokarnan kaltaisiin pyhiin paikkoihin vierailemaan temppeleissä.

Eilen annoin parille lapsi-kerjäläiselle banaanit. Tänä aamuna Kallelle ostamien banaaneiden kimpussa sitten oli useampia kerjäläisiä. Sana kiertää! Tänään en antanut kenellekään, tokaisin vain ”menkää prasadiin.” Lapset eivät paljon englantia ymmärrä, mutta tuo ” ilmaiseksi jaettavaa ruokaa” tarkoittava sana meni perille. Täällä jaetaan kaksi kertaa päivässä ateria köyhille. Luulisi, ettei ihmisten tarvitsisi paljon ruokaa kerjätä. No, kasvavat lapset ovat aina nälkäisiä, tai sitten vain röyhkeitä.

Kerjäläisetkin ovat juhlan edellä lisääntyneet. Kyllä he aistivat, missä raha liikkuu. Hyvän fiilikseni vuoksi ja korkeammalle voimalle kiitoksena paranemisestani, annoin muutamalle passiiviselle aikuiselle kerjäläiselle viitisen rupiaa. Sen jälkeen tein pienen shoppailukierroksen. Lähinnä hypistelin tavaroita, neuvottelin hinnasta ja jatkoin matkaa, kun hinnat olivat liian kaukana tavaroiden todellisesta arvosta. 8-kertaa Intiassa käyneenä, tiedän tasan tarkkaan, mitä korujen ja vaatteiden kuuluu maksaa. Hirveää teatteriahan tuo shoppailu on! Ei sitä joka päivä jaksaisi, mutta satunnaisesti se on aivan hauskaa. Ostajan kuuluu esittää epäkiinnostunutta ja löytää tavaroista väenväkisin vikoja. Kauppiaan kuuluu esittää aivan pokkana pilviä hipova lähtöhinta. Sitä ostajan kuuluu kauhistella, ja naurahtaa epäuskoisesti. Sitten kauppias kysyy ”no, mitä haluat maksaa?” ja esittää ensimmäistä hintaa aavistuksen alhaisemman rupiamäärän. Kun ostaja heittää oman hintansa, kauppias puhkeaa silkkaan nauruun ja näyttää verisesti loukatulta. ”Ei, ei ole mahdollista”, hän saattaa toistella. Tuosta reaktiosta ostajan pitäisi osata päätellä, kuinka paljon hänen täytyy nostaa aluksi tarjoamaansa hintaa, luultavasti vain 10-20 prosenttia. Tuossa vaiheessa sovun pitäisi jo löytyä. Jos osapuolet ovat edelleen satojen rupioiden päässä toisissaan, ostajan kannattaa vain luovuttaa. Joskus kauppias saattaa huutaa perään ja laskea hintaa tuntuvasti, joskus taas ei.

Mukaani lähti lopulta vain silkkihuivi 110 rupian hintaan ja pari käsikorua kummatkin 50 rupiaa. Olin aivan tyytyväinen hintoihin, kerrankin jaksoin tinkiä kunnolla. Sellaista hupaisaa mutta uuvuttavaa showta ne vaativat, että nyt en vähään aikaan osta mitään, paitsi tietty elintarvikkeita, joihin on merkitty hinnat. Olisi kyllä varaa ostaa. Laskin eilen, että olen kuluttanut reilussa viidessä viikossa vain 270 euroa, majoitusta laskematta.(hotellit olleet noin 5-7 e yo kahdelta hengelta)

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi