Edelleen Sai Baban maisemissa

”Sai ram” on kohtelias tervehdys, jonka voisi vapaasti kääntää ”päivää Sai Baban nimiin”. Ehkä sitä voisi verrata lestadiolaisten sanontaan ”Jumalan terve.” Meille tuosta Sai ramista on kuitenkin muodostunut jonkinmoinen kieltoverbi, sillä erinäiset järjestyksenvalvojat lähestyvät meitä aina aloittaen puheensa noilla sanoin. Kohta emme voi vakavalla naamalla enää käyttää kyseistä tervehdystä, koska se on saanut mielissämme tietynlaisen huvittavan sävyn.

Olimme juuri löytäneet nurmikolta paikan, joka oli mukavasti varjossa ja, jonne kastelulaitteiden suihkut eivät yltäneet. Aivan meidän vieressä seuraavien puskien varjossa istuskeli ihmisiä piknikillä, joten kuvittelimme saavamme olla rauhassa. Saman tien, kun olimme asetelleet riippumattoni makuualustaksi, meitä lähestyttiin ”sai ram” käskyin. Juuri siinä ei saanut loikoilla, vaikka parin metrin päässä sai. Onneksi puistoja riittää tällä alueella. Löysimme seuraavasta puistosta varjoisan penkin ja vietimme siinä mukavat lukutuokiot, kunnes aurinko siirtyi paistelemaan puunlehtien lomasta. Siirryimme kiinniolevan kirjaston eteisen parvekkeelle, joka oli mukavasti piilossa ”sai ram” valvojilta. Tuossa tasanteella ei varmasti olisi saanut oleskella, sillä eihän siellä ollut mitään virallisia penkkejä ja istuimme vain vallankumouksellisesti lattialla seinään nojaten. Onneksi kukaan ei nähnyt ja valvontakameraan nähden olimme kuolleessa kulmassa. Tämä paikka on kuin George Orwellin ”Vuonna 1984” kirjasta, kuin suoraan Neuvostoliitosta tai muusta äärimmäisen valvonnan yhteiskunnasta! Älkää kuitenkaan tulkitko tätä niin, että valitan, ei, päinvastoin, tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Hetkittäin uuvuttavaa, mutta ehdottomasti myös huvittavaa ja kiehtovaa.

Tämä paikka herättelee minut taas pitkästä aikaa pohtimaan kulttuurieroja. Sai Baban mielestä hyvä käytös oli kaikki kaikessa henkisen polun tiellä, mutta mitä oikein on hyvä käytös. Kuinka käyttäytyä hyvin? Ashramin toiminnan pohjalta tulkitsisin, heidän pitävän oikeanlaisena käytöksenä ohjeiden noudattamista, auktoriteettien kunnioitusta, oman työnsä tekemistä pilkun tarkasti, kuten ylhäältä on määrätty ja kaikenmoista totista kurinalaisuutta. Armeijalla ja tällä ashramilla on varmasti paljon yhteistä. Intialaisen kulttuurin kohteliaisuus tuntuu yleisestikin olevan enemmän sääntöjen noudattamista kuin tilanteeseen suhteutettua joustavuutta tai yksilön arvostusta. Itse miellän hyvään käytökseen kuuluvan tietyn rauhallisuuden (Sai Babakin painotti hillittyä käytöstä ja hiljaista puhetta) ja avarakatseisuuden. Jos viranomainen käyttäytyy hyvin, hän käyttäytyy mielestäni toista osapuolta arvostavasti, keskustelevalla asenteella ja mielellään hymyn kera.

Asuimme nelisen yötä ashramin ulkopuolella ”Sai Guesthouse” nimisessä paikassa, joka oli hyvin siisti. 400 rupian hintaan suhteutettuna, se oli kaikkien aikojen parhaita huoneitamme Intiassa. Huone häikäisi valkoisuudellaan, vessan kaakelit oli pesty, lakanat olivat täysin tahrattomat, sängyn kruunasi uudet joustinpatjat ja suihkusta tuli kuumaa vettä. Päätimme kuitenkin muuttaa ashramin alueelle, koska halusimme nähdä, millaisia huoneita siellä on tarjolla. Tahdoimme myös lähelle ruokaloita ja puistoja. Kieltämättä 200 rupian huonehintakin oli yksi houkutin, koska vuokralaisemme ei ole maksanut vuokraansa ja raha-asiamme ovat siksi vähän kiikun kaakun. Hyvin edullisestihan täällä elää, mutta totta kai rahaa silti palaa jonkin verran. Toivottavasti vuokralaisemme vielä ryhdistäytyisi! Vaikea täältä asti häätääkään häntä kämpästä ja onneksi häneltä nyt kuitenkin on jonkin verran vuokrarahoja tippunut. Olemme olleet vähän liiankin huolettomia ja joustavia tuon vuokralaisen kanssa, koska olemme tottuneet luottamaan ihmisiin ja meillä on aina ennen ollut aivan loistavat vuokralaiset.

Aavistelimme ashramin sisäänkirjauksen vievän aikaa ja kärsivällisyyttä, siksi kävimme ensin aamupalalla hankkimassa mielihyvä hormooneja herkullisesta ruuasta. Kyllähän se monivaiheinen prosessi olikin! Saimme etsiä ulkomaalaisten majoituksesta vastaavan toimiston, täyttää kaavakkeet, joissa oli kysymyksiä paperin molemmin puolin, käydä valokuvassa, viedä paperit eri tiskille, jossa passit tarkastettiin toiseen kertaan, suunnistaa avaimen ja osoitteen kanssa oikealle kerrostalolle, kirjoittaa portinvartijan kirjaan nimikirjoitukset ja nousta portaat asuntoomme. Yllättävän nopeasti prosessi meni, sillä onneksi mihinkään tiskille ei tarvinnut jonotella. Itse huone oli myönteinen yllätys, sillä se oli tilava, puhtaat lakanat olivat valmiiksi sängyissä ja siivousvälineet vessannurkassa. Viimeksi mainittuja tarvitsikin välittömästi, sillä pulut olivat kakkineet pöydille, koska ikkunat oli jätetty auki ja huone oli muutenkin siivottu hyvin ylimalkaisesti. Ensi töikseni hinkkasin vessan altaan puhtaaksi hammastahnaroiskeista ja pinttyneistä saippuatahroista ja sittemmin luuttusin lattian. Nyt kämppä on aivan kodikkaan näköinen ja uskoisin viihtyvämme täällä ellei sängyissä ole mitään elämää. Lupaavalta vaikuttaa, sillä olen nyt makoillut tässä kirjoittaessani melkein tunnin ja yhtään pattia ei ole ilmaantunut. Pieneksi ongelmaksi saattaa muodostua olkitäytteiset patjat, joille saatan olla allerginen. Patjan päällysosa on kyllä kangasta ja superlooni täytettä, mutta alla tuntuu olevan jotain pistelevää heinän tapaista, joka tuntuu jos laskee jalkansa patjan sivuille.

Sängyn päädyssäni on koristeena kalenteri, jossa aika on pysähtynyt Sai Baban kuolinvuoteen. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen näen huoneessa yhdellä silmäyksellä seitsemän Baban kuvaa ja jopa valokatkaisimet ovat koristeltu Swamin tarroilla. Siellä täällä on myös venäläiseen uuteen vuoteen kuuluvia kuusin ja tähdin koristeltuja kimaltelevia nauhoja. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tästä kerrostalosta tulee mieleen kuin Moskovan tai Pietarin asuinhuoneistot, joissa joskus sohvasurffasimme. Porraskäytävätkin ovat hyvin saman näköisiä nuhjuisuudessaan, mutta pintapuolisessa siisteydessään. Venäläisillä, joita tämä talo vilisee, on varmasti kotoisat oltavat. Venäläiset ovat ihanan kovia selittämään, esimerkiksi eilen ruokalassa erään pojan annos ylitti ruokakupongissa jäljellä olevat rupiat, ja hänen äitinsä ilmaantui kovasti elehtimään. Tomerasti äiti nyökkäili ja käytti ainoita englanti sanoja mitä osasi, hokien ”tiedän tiedän, mutta hän on lapsi.” Hän selitti pitkään, kuinka lapsi ei syö paljon ja siksi pojan pitäisi saada alennusta ja lopulta kassamuori antoi periksi. Harvinaista joustavuutta intialaiselta, tosin tilanteessa, missä ei mielestäni välttämättä olisi tarvinnut joustaa. Jos salaatin hinta on tietty yhdestä kupillisesta, sitä on vaikea lähteä pudottamaan, sillä perusteella, että poika on ottanut muutaman kurkkusiivun vähemmän.

Venäläiset ovat ottaneet tämän paikan selvästi jonkinmoiseksi turvasatamakseen, pakopaikaksi talouslamaansa. Näkyy heitä muuallakin Intiassa tuplaten siihen, mitä aikaisemmin, mutta täällä heitä on käsittämätön määrä. Voisin kyllä suositella tätä Puttaparthia suomalaisillekin, jotka tahtovat edullisen ja väliaikaisen asuinpaikan maailmalta. Tosin on Intiassa muutamia vielä viihtyisämpiäkin paikkoja, samoin tietty muualla Aasiassa, mutta jos edullisuus on tärkein ohjenuora, tätä paikkaa paremmaksi on vaikea pistää. Kalle kävi äsken kaupassa ja toi sieltä hedelmiä, jotka maksoivat: vihreät rypäleet 9 rupiaa, tummat rypäleet 3 r (pieniä pusseja), mandariinit 5 rupiaa kappaleelta. Isoja banaaneita on saanut 10 rupialla neljä.

Intialaisessa ravintolassa syö ison annoksen 15-22 rupialla. (tällä hetkellä kurssi on: yksi euro 70 r) Länsimaalaisessakin ravintolassa on halpaa, vaikka ruokalistalta löytyy aina ”miinoja”. Olemme ottaneet tavaksi tarkistaa pihan ruokalistalta, onko sinne ujutettu kalliimpia ruokia, esimerkiksi juustokastikkeet tai erikoiset jälkiruuat saattavat yllättäen olla kalliimpia. Seisovassa pöydässä ei ole ruokien nimiä eikä hintoja, joten ruokia osoitellessa on mahdoton varmaksi päätellä, mitä ne tulevat maksamaan. Yleisesti hinta on kuitenkin mukava yllätys, eli alakanttiin.

Eilen kävimme katsomassa Shirdi Sai Babasta kertovaa elokuvaa, joka alkoi kesken ja loppui kesken. Leffa pätkäistiin poikki huippuhetken kohdilla ja sen kerrottiin jatkuvan viikon päästä. Kunnon draamaahan tuo leffa oli, kuten intialainen tuotanto aina. Puolet elokuvasta nyyhkittiin kuolevan Sai baban sängyn ympärillä ja Shirdi lohdutti seuraajiaan, kuinka kuolema ei ole minkään loppu. Tuon ensimmäisen Sai Baban opetukset ja elämä jäivät teatraalisuuden varjoon, mutta sen verran selvisi, että hänellä oli tanssahteleva kävelytyyli ja hän kuoli pikku sormi ylhäällä. Opetuksissa painottui, ettei kuolemaa tarvitse pelätä, koska emme pelkää syntymääkään. Vähän alan kallistumaan sille kannalle, etten tule henkistymään tässä ashramissa. Suhtauduin Ammankin opetuksiin kriittisesti, mutta sain niistä silti enemmän irti. No, annetaan vielä mahdollisuus Baballe ja käydään jokin päivä lueskelemassa lisää hänen kirjojaan. Hienoa, että kirjoja löytyy suomen kielellä!

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi