Sim-kortti sähellystä ja matka ashramiin

Aamulla Kochissa huomasimme, ettei puhelinliittymäkauppias ollut muistanut ladata kortillemme ollenkaan nettiaikaa. Yllättäen Kochissa ulkomaalaisen oli mahdollista ostaa puhelinliittymä, vaikka Calicutissa sen oli kerrottu olevan mahdottomuus. Olisihan se pitänyt arvata, että noin turisoituneessa paikassa joku on keksinyt, kuinka kiertää määräyksiä. Kaikki ulkomaalaisethan kuitenkin haluavat netin ja puheaikaa, joten siinä on oiva bisnesrako. Ei lopulta oikein selvinnyt, miksi liittymän saikin yhtäkkiä ilman intialaista henkilötunnusta, mutta ei se silti aivan tuosta vain hoitunut. Kallen piti käydä ottamassa valokuvat itsestään, rustailla allekirjoitus viiteen eri lappuun ja vielä valokuvankin päälle, ja lopulta hänen piti soittaa illalla varmistuspuhelu tiettyyn numeroon. Puhelimen toisessa päässä sitten kysyttiin Kallen isän nimi ja muuta tärkeää tietoa. He halusivat varmistaa puhelinnumeron varmasti olevan sen ihmisen käytössä, joka sen oli ostanut. Naurettavaa touhua, mutta lopulta meillä oli sim-kortti! Mikä tosin ei aamulla toiminutkaan.

Lähdimme puhelinmyyjän juttusille muistuttamaan häntä, että jotain taisi unohtua. Olimme maksaneet 200 rupian edestä nettiä, minkä hän oli unohtanut ladata. Kioski ei ollut aivan aamusta auki, joten ihailimme verkkokalastajia. Nyt minulle vasta selvisi, kuinka nuo kiinalaiset kalastusverkot tarkalleen toimivat. Isojen pitkissä köysissä roikkuvien kivien paino veti useasta hirrestä koostuvan vipuvarren päässä olevan verkon ylös, ja toisin päin laskettaessa verkkoa. Kun verkkoa nostettiin 8 miestä myös veti köysistä, että kivet laskeutuivat sujuvammin ja taas laskiessa verkon he ohjailivat köysiä ja joku meni haaveineen kiipeämään pyörötukkien päälle verkon ylle. Tärkeä rooli oli myös sillä, joka heitti muutaman kiven jokeen ikään kuin syötiksi kaloille aina juuri ennen verkon nostoa.

Vodafonen kioskissa oli onneksi sama myyjä kuin edellisenä päivänä ja hän muisti Kallen. Hän latasi kortin, mutta ei intialaisittain pyydellyt anteeksi. Kävimme vielä pyörähtämässä Amma inn majapaikassamme hakemassa reput ja testaamassa netin toimivuuden pikkuläppärillämme. Vihdoin netti toimi! Kochin majapaikan nimi oli mukavasti enteellinen, sillä seuraavaksi lähdimme suuntaamaan kohti Amritapuria. Yksi bussi olisi mennyt suoraan Kochista Alleppiin päin, mutta se oli lähtenyt jo aiemmin aamulla. Kochi ei ole niitä helpoimpia paikkoja liikenneyhteyksien suhteen, sillä se sijaitsee saarella. Kochin oman aseman bussit tuntuvat vain harvoin kulkevan mihinkään kotikontujaan kauemmaksi. Päädyimme siis kulkeutumaan ensin lautalla ja sitten kävellen Erlankulamin bussiasemalle. Sieltä otimme allemme Kayamkulamin bussin. Tuolta taas sieppasimme paikallisbussin Amritapuriin aivan Amma ashramin sillan kupeeseen. Matkat olivat lyhyitä, mutta kaikkine liikennevälineiden vaihdosten kanssa reissuun kului viitisen tuntia.

Ashraman levittäytyi majesteetillisena eteeni. Jo silta joen ylitse oli vaikuttava: korkea, värikäs, hienon kaareva kävelysilta vehreine jokimaisemineen. Itse ashramin alueella taivaita tavoitteli kaksi korkeaa pilvenpiirtäjää ja lukuisia pienempiä rakennuksia. En ollut kuvitellut, että kaikki olisi aivan näin suurta. Ruokahallikin on valtava, samoin meditaatiotila. Sisäpihat ja puistomaiset alueet kuitenkin luovat tiettyä harmoniaa. Samoin myös se, että kaikki rakennukset ovat vaaleanpunaisia, joten rakennusten kokoero ei häiritse. Rakennusten välillä kulkee pieniä kujia, jotka välillä levenevät sisäpihoiksi. Merenranta on aivan vieressä, ja se on suosittu meditaatiopaikka iltaisin.

Vielä ei ole selvinnyt tarkkaan, mitä kaikkea täällä tapahtuu. Harrastusmahdollisuuksia ovat ainakin jooga ja meditaatio. Sevaa eli vapaaehtoistyötä taas voi tehdä monessa paikassa, kuten keittiössä. Luin äsken opusta Ammasta ja hänen perustamistaan järjestöistä ja toiminnan laajuus oli varsin hämmentävää. Tiesin toki Amman olevan monessa mukana, mutta en tiennyt, millaisilla summilla ja, kuinka kansainvälistä toiminta on. Tässä hieman esimerkkejä Amman perustaman ETW eli syleillen maailmaa järjestön toiminnasta:

-2004 se auttoi tsunamin uhreja ja jälleenrakennusta 32 miljoonalla dollarilla.

-2005 Hurrikaani-Katriinan katastrofialueille miljoona dollaria.

-2011 Japanin maanjäristyksessä orpoutuneiden lasten koulutukseen 770 000 euroa.

Esitteen mukaan järjestö on ollut auttamassa myös lukuisissa muissa katastrofeissa, kuten Intian pohjoisissa tulvissa parisen vuotta sitten ja Haitissa suuren maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Toiminnan keskipiste ei kuitenkaan ole katastrofeissa vaan ihmisten auttamisessa heidän arkielämässään. Amma on perustanut viitisen kymmentä koulua eri puolelle Intiaa ja suuren yliopiston, tukenut köyhien lasten koulutusta stipendein, perustanut hoivakoteja vanhuksille ja rakennuttanut paljon taloja kodittomille.

Olen sen verran kriitikko aina kaikessa, etten tietenkään purematta nieli kaikkea Amma hehkutusta. Kuitenkin hänelle myönnetyt kansainväliset palkinnot puhuvat omaa kieltään. Kaikki luvut ja lahjoitussummat ovat varmasti jokseenkin totta, koska hän on saanut puolueettomilta tahoilta jatkuvaa tunnustusta. Esimerkiksi State University of New York myönsi vuonna 2010 Ammalle humanististen tieteiden kunniatohtorin arvon.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi