Pikainen levähdys Mumbaissa

DSCN9852

 

Jäimme vain yhdeksi yöksi nukkumaan univelkaa pois Mumbaihin. Paljon muuhun tästä kaupungista ei mielestäni ole kuin portiksi Intiaan ja lentoväsymyksen kuittaukseen. Onhan tämä Intialle tärkeä metropoli: suuryritysten rahat keskittyvät tänne, täällä on valtavasti kasvua ja pontentiaalia, Bollywood elokuvat ponnistavat täältä yms.

Ääribujettireissaajalle kaupunki on kuitenkin kauhistus. Täältä on vaikea löytää edullista majoitusta ja satunnaisen turistin silmin kaupunki aukeaa rumana ja kaaottisena. Jos täällä tietää minne menee ja mitä etsii, voi nähdä kauniitakin paikkoja ja hienoa arkkitehtuuria, mutta jos summassa tupsahtaa vain jonnekin, katunäkymät ovat kuvani kaltaisia.

Varasimme netistä hotellin jo ennakkoon, koska tiesimme halpojen paikkojen täyttyvän helposti tähän aikaan vuodesta. Agonda hotellipalvelussa ihmiset olivat arvostelleet huoneen siisteyttä seinätahroihin vedoten, mutta mielestämme huoneemme on yllättävän mukava. Tämä alue on kätevästi lentokentän lähellä Sakinaka metropysäkin liepeillä, joten nopea tavoitettavuus on hotellin tärkeimpiä etuja. Tai nopea ja nopea. Itsellä meinasi loppua kärsivällisyys, kun ensin odotimme paikallisbussia kentän edessä ja ajelimme sillä metropysäkin lähelle ja sitten kävelimme puolislummimaisella alueella edes takaisin. Kysessä oli jonkinmoinen korjauksiin, kuten pyykkikoneiden ja mopojen, sekä lastaukseen ja kuljetukseen keskittynyt tienvarsi. Kadun reunat olivat täynnä kuorma-autoa, joihin nosteltiin säkkejä kyytiin. Saimme puikkelehtia kuormajuhtien välissä niiden yrittäessä puskea takaisin liikenteen imuun.

Ei ihme, ettemme löytäneet heti hotellia, sillä se oli vaihtanut kylttinsä. Nettisivuilla se esiintyi nimellä I hotel ja nyt nimi olikin äkkiseltään Aviva. Toisaalta tuo kaduilla ramppaaminen venytti hermojani oikeastaan vain siksi, että ne olivat alunperinkin koetuksella. British airways oli hukannut Kallen kitaran! Olimme odotelleet sitä yli tunnin kentällä ja täytelleet lappusia. Monenmoista leimaa täytyi lyödä papereihin, vaikka emme saaneet heidän toheloinnistaan edes mitään korvauksia! Lensimme Finnairilla Helsinki-Lontoo, joten mahdollisesti kitara katosi jo tuolla välillä. Mitään tarkempaa tietoa soittopelin kohtalosta ei irronnut. Jätimme vain kentälle hotellimme osoitteen, mikä tietty oli väärin, koska nimi on muuttunut, ja virkailijat lupasivat kitaran todennäköisesti saapuvan seuraavalla lennolla. Onneksi Kalle ei ollut ottanut mukaan mitään laadukasta kitaraa, vaan sosiaalisoinut perheeni vanhan ja huonosti vireessä pysyvän. Jotain hyvitystä olisimme kuitenkin kaivanneet edes siihen vedoten, että saimme kentällä väsyneinä jonotella ja täytellä kaavakkeita! Uskomatonta jos yhtiöt eivät korvaa mitään.

Kalle ilmoitti selkeästi, että olemme Mumbaissa vain yhden yön ja lähdemme Keralaa kohden. Silti tarkistaessamme nettisivuilta tietoja, sinne oli merkitty meidän viipyvän kaupungissa kuukauden loppuun. Kuka hullu matkailija olisi Mumbain saasteissa kolme viikkoa? Kaupunki on sentään Delhin jälkeen maailman saastuneimpia. Lentoyhtiöiden virkailijat saavat toimittaa kitaran aina etelä-Intiaan saakka jos eivät ehdi sitä huomiseksi lähettää tänne! Siitä tulee vielä kunnon hippasleikki, kun he metsästävät, missä majailemme.

Mumbain kentän ulkoasu oli varsin miellyttävä. Siellä oli mahtavan seesteinen tunnelma: valtavia vaaleita auloja vesitaideteoksineen, vihreine istutuksineen, hindupatsaineen ja vähäisinä ihmisineen. Heathrow taas oli ollut paljolti sen vastakohta. Kuulimme tällä jättimäisellä kentällä olevan vain kaksi kiitorataa, mitä oli vaikea uskoa lähtevien lentojen määrään suhteutettuna. Myös kentän konkreettinen koko hämmensi. Saimme vaihtaa terminaalia ensin bussilla, sitten kävellen ja lopulta metrolla. Heathrown piristävin elementti oli piano. Siinä se vain äkkiseltään jökötti erään kellariterminaalin nurkassa ja vaati kyliinsä liimatuin tekstein ”soita minua” ja Kallehan soitteli riemuissaan.

Finnair ei yhtiönä tuottanut pettymystä, sillä se tosiaan tuotti pettymyksen. Olemme aina kritisoineet Finnairia, ja mielelläänhän ihminen pysyy mielipiteissään. Nyt he eivät osanneet lähtöselvityksessä sanoa, voisuiko Kalle ottaa kitaran käsimatkatavaroihin (riippui kuinka täysi kone olisi ja sitä he eivät tienneet, eivätkö osanneet luvata jatkolennon suhteen mitään), koneessa ei tarjoiltu muuta kuin kahvia, teetä ja mustikkamehua ja hukatuista tavaroista ei enää ilman muuta saa korvausta. Vielä 2006 vuonna sain saman tien Finnairilta käteen 60 e, kun he olivat Bangkokissa kadottaneet rinkkani. Nyt on tietenkin vaikea sanoa, kumpi yhtiö on syntipukki Finnair vai British airways, mutta he toteuttivat lennon yhteistyössä, joten ehkä syytämme kumpaakin. Jälkimmäisestä on sentään hyvääkin sanottavaa: kone oli upean tilava, ruoka oli erinomaista, ilmastointi tehokas, viihdekeskuslaitteet sisälsivät monipuolisesti kaikenmoista.

Tästä tuli vielä tällainen ”mitä kuuluu postaus”. Seuraavaksi enemmän asiallisuutta. Nyt olisi vaikea kirjoittaa Mumbaista kaupunkina, sillä emme kitaraepisodin takia ennättäneet lähteä kiertelemään kaupunkia. Aikaisemminkin olen pyörinyt täällä vain hyvin nopeatempoisesti. Kävimme vain syömässä kulmillamme. Tämä on jonkimoinen muslimikaupunginosa. Kyllä he työtä tekevät! He kantoivat, korjasivat, tekivät kauppaa ja siivosivat. Eräässä dokumentissa hindut väittivät ”muslimien pitäisi tehdä kovemmin töitä niin he pääsisivät köyhyydestä. He ovat vain liian laiskoja ja kouluttamattomia, siksi he eivät menesty.” Muslimit ovat usein Intiassa huonommassa asemassa kuin hindut. Tätä voisi verrata siihen, kuinka Suomessa kokoomus väittää Suomen köyhistä puhuttaessa, kaiken olevan vain huonotuloisten asenteesta kiinni. Ehkä vähän kärjistetty vertaus, mutta…

Nyt en jaksa pitempään. Huomenna keskipäivän junalla kohden etelää. Matkan pitäisi kestää noin vuorokauden. Emme tiedä vieläkään pääsemmekö Lakkadiiveille, sillä he väittävät, ettemme ole maksaneet reissua. He ovat siis hukanneet rahamme! Kaikki hukkaavat nykyään kaiken. Kyllä ne rahat Kallen tililtä ovat lähteneet. Pitää varmaan mennä Kochiin Sportsin toimistoon selvittelemään asiaa, mutta reissu varmaan sittemmin siirtyy myöhemmäksi. Voi hyvinkin olla, että seuraava kohteemme on jo äiti Amman ashrami, joka vetää rauhallisuuden kehtona puoleensa. Mumbain ihmis- ja liikennemyrskyjen jälkeen tuo mietiskelykeskus tuntuu varmasti kuin balsamilta sielunhaavoille…

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi