Menneestä ja tulevasta

Ajattelin ottaa tästä netistä vielä kaiken irti ja kertoa lyhyesti viime päivistä ja tulevasta.

Rantauduimme Minicoy aluksella Beyporen satamaan. Isommat Lakkadiivien alukset lähtevät ja saapuvat Kochiin, joka on 190 km etelämpänä, mutta meidän pienen paattimme kotisatama sijaitsi Beyporessa Calicutin kupeessa. Yritimme tuskaisesti löytää majoitusta Beyporesta, mutta kaikki hotellit löivät ovensa kiinni nenämme edestä. Heillä ei ollut lupaa majoittaa ulkomaalaisia.

Otimme paikallisbussin Calicutiin ja juna-asemann kohdilla saimme äkkiseltään kuningasidean. Retiring room eli juna-aseman matkailijahuone! Asemilla on usein huoneita reissaajille, joilla on liput seuraavan päivän junaan. Meillähän oli liput, vaikkakin olimme juuri perumassa niitä. Hyppäsimme bussista ja suuntasimme infoluukulle kyselemään noita ”eläköitymishuoneita” (suora käännös). Info-setä kehoitti odottamaan 15 minuuttia, sillä henkilö, joka oli vastuussa huoneista ei ollut paikalla. Suuntasimme syömään ja palasimme takaisin. Taas meitä kehotettiin odottamaan. Kävimme itse katsastamassa majoitustilat yläkerrassa ja siellä oli lappu, jossa pyydettiin tekemään netissä online varaus. Alkaako Intiakin siirtymään nettiaikaan? Onhan nettielämä usein kätevää, mutta meiltä ulkomaalaisilta on evätty toistaiseksi oma netti. Terrorismiuhka on kuulema selitys sillä, miksi vain intialaisilla henkilötunnuksilla saa ostaa sim-kortin. Pitäisi löytää joku intialainen, joka suostuisi ostamaan meille kortin. Muutama päivä sitten erään hotellin työntekijä tarjoutui yrittämään, mutta totesi myöhemmin vain yksi kantaan ”ei onnistunut.”

Viimein oikea työntekijä ilmaantui luukulle ja naputteli varauksen koneelle. Hänen kaverinsahan ei mitenkään voinut tehdä samaa asiaa, vaikka istui saman luukun takana. Intiassa on hyvin tiukat säännöt sille, mitä kenenkin työnkuvaan kuuluu. Kirjoitimme junalippumme tiedot kaavakkeelle, saimme huoneen ja Kalle lähti saman tien nettikahvilaan perumaan junalippumme. Aikamoista järjestelmän väärinkäyttöä! Nuo huoneet ovat tarkoitettu ainoastaan niille, joilla on seuraavana päivänä junamatka. Emme kokeneet huonoa omaa tuntoa, sillä huoneita oli vielä paljon jäljellä. Asema oli harvinaisen rauhallinen.

Huone oli valtava. Se oli entinen dormi-huone ja siksi neljän tavallisen huoneen kokoinen. Huoneessa kaikui ja kaikki oli hyvin askeettista. Vessan ovet olivat hauskasti kuin saluunan ovet eli puolivälissä oviaukkoa työntämällä aukenevat puiset ”luukut”. Yllättäen meteli ei häirinnyt nukkumista, sillä junia ei juuri lähtenyt yöllä. Sitä vastoin hyttyset olivat kiusana. Heräsin moneen otteeseen raapiakseni itseäni ja aamulla olin täynnä pattia. Onneksi Keralassa ei ole malariaa!

Huoneessa oli uloskirjausaika jo aamu kuudelta, mikä sopi meille hyvin. Ilma oli mahtavan raikas, kun kömmimme pihalle. Meillä oli puolisen tuntia aikaa ostaa liput Ernakulamiin lähtevään junaan. Näin viime hetkellä saa tietenkin vain alemman luokan lippuja ja oli siinä ja siinä, ettemme jääneet niistäkin paitsi. Kalle oli jonossa vielä 6.30 eli juuri silloin kuin junan olisi pitänyt nytkähtää liikkeelle. Juna seisoi jo asemalla ja juuri sopivasti se oli pysäköinyt lähimmille raiteille. Pystyimme ikkunan läpi seuraamaan muiden matkustajien juoksua junaan. ”Vauhtia vauhtia” hoimme puoliääneen, kun pari lipunostajaa Kallen edessä hidasteli. ”Ehtii, ei ehdi” arvoimme. Välillä olimme jo luovuttamassa ja mietimme bussivaihtoehtoa. Bussit vain ovat aina niin hitaita ja emme tienneet, miten niitä edes menisi. Viimein Kalle pääsi luukulle, heitti rahat tiskiin ja hoputti lipunmyyjää. Saatuamme liput syöksyimme kohti junaa. Hyvin täpärälle se meni! Lähes saman tien, kun olimme junassa se ampaisi matkaan. Onneksi juna lähti muutaman minuutin myöhässä, jos se olisi ollut aivan ajoissa, emme olisi ehtineet.

Kaikki istumapaikat olivat varattuja. Kiipesimme tavarahyllylle ja taas ilmapatjastani oli hyötyä. Levitin sen hyllylle ja sain pehmeän alustan. Muuten metalliputket olisivat olleet hyvin epämukavat. Kalle sinnitteli hetken putkien päällä, mutta onnistui myöhemmin valtaamaan itselleen istumapaikan. Torkuin lähes koko 5 tuntisen matkan. Minulla oli oikein miellyttävät oltavat hyllylläni. Ei olisi uskonut, että olin kaikkein halvimmassa luokassa, sillä usein tuolla on kuumaa, tunkkaista ja ahdasta matkustaa. Nyt vaunu ei ollut muutenkaan ääriään myöten täynnä vaan aamun raikas ilma pystyi syöksymään ikkunoista ja virtaamaan vapaana.

Yhdessä hujauksessa olimme Ernakulamissa. Naureskelimme taksien ja riksojen hinnoille ja lähdimme laittamaan tossua toisen eteen. Tarkoitus ei ollut alunperin kävellä koko matkaa satamaan vaan mahdollisesti ottaa edullinen riksa lennosta. Sellaista ei kuitenkaan näkynyt ja lounaan jälkeen kävely sujui niin kitkattomasti, että talssimme perille asti. Matka ei edes ollut kuin reippaan 2 kilometriä, mutta Intian kaduilla määrä tuntuu usein tuplalta, kun koko ajan saa väistellä kulkuneuvoja ja syöksähdellä teiden yli.

Lakkadiivien turistimatkailun jälkeen olemme siis jälleen reissanneet ääribudjetilla ja kulkureiden tapaan! Majoitus asemalla oli edullinen, olemme syöneet puoli ilmaiseksi asemaruokaloissa ja säästäneet liikkumisessa kävellen ja valiten junan edullisimman luokan. Lautta Kochiin oli uskomattoman halpa. Se kustansi vain 5 rupiaa!

Tässä kaupungissa saa taas pitää rahoistaan tiukasti kiinni. Jos muualla curryt ovat maksaneet 50-80 r, täällä ne ovat 150-300 r. Paljonhan tämä kaupunki on muuttunut siitä kuin olin täällä viimeksi noin kolmisen vuotta sitten. Silloin saimme parin suomalaisen tuttumme kanssa etsiä juurta jaksaen baaria, josta saisi olutta. Nyt viiniä ja muita viinaksia näyttää irtoavan joka toisesta ravintolasta. Paljon on ilmaantunut viehättäviä terasseja ja vähemmän viehättäviä ylellisiä hotelleja. Onneksi uudetkin liikkeet ja hotellit on usein tehty vanhoihin rakennuksiin ja mitään uutta ei ole juurikaan rakenneltu. Täällä on hyvin viehättävää vanhaa puuarkkitehtuuria, joten toivoisin ettei näitä taloja revittäisi pois uuden tieltä.

Saimme vaihdettua tänään rahaa, vaikkakin huonoon kurssiin. Kurssi oli niin hyvä kuin se nyt voi olla. Vielä joulun aikaan rupia keikkui 78 tienoilla. Nyt yksi euro on saamamme kurssin mukaan 72 r. Paljonhan tällaiset valuutan heittelyt vaikuttavat meidän budjettireissaajien talouteen, mutta ei pidä valittaa. Luultavasti kurssi on menossa vielä huonommaksi, joten saimme viime hetkillä vielä kohtuu hyvän hinnan.

Levähtelemme Kochissa huomisen ja sitten pääsemme viimein suuntaamaan ensimmäiseen pääkohteeseemme (no Minicoy oli Kallelle tärkeä hänen kirjaprojektiaan varten) eli Amman ashramiin. Siellä olisi tarkoitus heittäytyä kunnolla ashramin arkeen ja nauttia siitä ainakin parisen viikkoa.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi