Hänen ylhäisyytensä Mata Amritanandamayi

27.01.15

Amman äänessä soi yhtä aikaa pikkutyttömäinen heleys ja vanhan naisen käheys. Kun hän laulaa, hän kuulostaa lapselta. Puhuessaan hän taas kuulostaa pitkään tupakoineelta vanhukselta. Yhtä kaksijakoiset tuntemukset hänestä syntyvät laajemminkin. Hän näyttää hieman väsyneeltä, nuokkuu tuolissaan, kun kääntäjä selittää hänen sanomaansa englanniksi. Kuitenkin hän hymyilee iloisesti lapselle, joka nostetaan hänen syliinsä, ja laulaa lurittelee reippaasti. Hän opettaa, kuinka kaikki henkisyydenpolut ovat oikeita. Olen lukenut hänen kirjoituksiaan, joissa painotetaan jokaisen omaa jumalallisuutta. Silti laulujen sanat viestivät harrasta palvontaa. Joissain joikauksissa sanotaan ”haluan polvistua jalkojesi juureen, suudella jalkojasi,” ja toisissa taas ”olen niin eksyksissä ilman sinua Äiti.” Lauluissa on aivan kuin kristillistä symboliikkaa, samanlaista ”Jeesus on paimen, joka ohjaa eksyneitä lampaita.”

Kallen kanssa istuimme pimeässä tähtien alla aallonmurtajan kivillä maininkien sortuessa pärskeinä ympärillämme, ja mietimme Intian guruinstituutiota. Se on niin toisaalta ja toisaalta! ”Ajattele itse, mutta seuraa kuitenkin minua.” ”Jokainen voi etsiä oman totuutensa, mutta onhan nyt selvää tämän minun totuuden olevan oikea.” Tällaisia ohjeita tuntuu löytyvän tämän kaiken takaa. Myöhemmin katselemme Amman johtamia loppulauluja. Pyöräilijä-kirjailija-muusikko ilmaantuu jälleen viereemme ja keskustelemme hetken. Saamme kuitenkin niin äkäisiä vilkaisuja muilta, jotka haluavat keskittyä lauluun, tuolillaan huojuntaan, käsien tahdissa taputukseen ja helmiensä sormeiluun, että vetäydymme hiljaisuuteen. Hannu lausahtaa vielä ”voin tuossa illallisella kertoa, mikä tämä gurutouhun syvin tarkoitus on.”

Olisin mielelläni kuullut näkemyksen, mutta myöhemmin pöydässämme istui myös muita suomalaisia. En tiennyt, kuinka tosissaan he ovat tässä touhussa mukana, ja en halunnut loukata ketään, joten en muistuttanut enää gurufilosofoinnista. Monet suomalaiset ovat kuitenkin Amman sisäpiirissä. Pöydässä puhuttiin Taavin suunnittelemasta Jeesus-elokuvasta, joka sattui kyllä sopivasti, sillä Kalle on lukenut aiheesta useita teoksia. Hän lainasi vasta kirjastosta aihetta käsittelevän opuksen. Onhan se kiehtova ajatus, että Jeesus olisi matkannut tänne ja hänet olisi jopa haudattu Kashmiriin!

Näin Amman tänään ensimmäistä kertaa, kun hän jakoi ruokaa aamulaulujen jälkeen. Miehet pääsivät ensin jonottamaan tätä siunattua ruokaa ja naisten olisi pitänyt odottaa kauemmin, joten tyydyin vähemmän pyhään ateriaan. Perinteisesti Intiassa miehille tarjotaan ensin, koska naiset ovat tehneet ruuan. Kyse ei suinkaan ole epätasa-arvosta. Eikö tämä kuullosta nimenomaan epätasa-arvoiselle? Minulle oli tuossa vaiheessa tärkeintä ylipäätään saada ruokaa, sillä pitkän pyykkivuoromme jälkeen nälkä ärjyi mahassani. Kalle haki aterian Ammalta ja itse asiassa gurun osuus tuossa tilaisuudessa oli ollut vain siirrellä lautasia. Välillä kuulutettiin ”mene niin nopeasti kuin pystyt. Amman jalkoihin koskeminen on kielletty.” Ihmisiä yritettiin paimentaa kuin karjaa jonoihin ja väki velloin sinne tänne. Tuo gurujen jalkojenpalvonta on kyllä hauska piirre, mikä tosin nyt oli kielletty jonon sujuvan liikkuvuuden vuoksi. Minunkin jalkoihin on aikanaan heittäydytty Kolkatan kaduilla! Muistan useammankin ihmisen koskettaneen siellä jalkojani, mikä tuntui tuolloin juuri Intiaan tupsahtaneena hyvin salaperäiselle ja hämmentävälle. Tavallisen rahvaan jalathan ovat tässä kulttuurissa hyvin saastainen asia, esimerkiksi jalkoja ei saisi nostaa mihinkään ylös. Jos ihminen on kuitenkin tavalla tai toisella erityinen ja arvostettu, hänen jalkansa ovat lähes palvotut. Mitä ”suurempi” ihminen, sitä pyhemmät jalat. Tässäkin ashramissa hissiä koristavat kuvat Äiti Amman varpaista.

Lähtiessäni äsken kiipeämään viidennettä kertaa tänään 13 kerrokseen, mieleeni yritti hiipiä pieni ärtymys. Sen verran kai olen tätä henkisyyttä tänään ammentanut, että pystyin sivuuttamaan tuon ärtymyksen hyvin nopeasti ja muuttamaan sen jopa kiitollisuudeksi. Komensin itseäni ”nauti siitä, kun askeleesi vielä nousee, lihaksesi työskentelevät, ihminen on luotu liikkeeseen sen henkiseen kuin fyysiseen. Ota tämä samanlaisena hitaan kävelynharjoituksena kuin joogassa ja keskity tietoiseen läsnäoloon.” Kun olin hetkessä läsnä, katselin vain ketterästi nousevia jalkojani, olin hetkessä huipulla. En siis ole vielä valaistunut, en juuri edes henkistynyt, mutta jotain pientä olen oppinut ja itseeni imenyt tästä ilmapiiristä; tiettyä kärsivällisyyttä, mitä tosin tämä koko maa on minulle opettanut hyvin paljon vuosien saatossa. Eilen aistin Ammaa odottaessamme (ei hän lopulta edes näyttäytynyt, paitsi illalla hautajaisissa, joihin Kalle vahingossa pääsi osallistumaan) ja iloisen jännittyneen ilmapiirin keskellä kuin jonkinmoisia energiavirtoja. Tunne oli hyvin lyhytkestoinen, mutta miellyttävä, aivan kuin koko fyysinen tila- siis ruokahalli- olisi jotenkin sähköistynyt ja avartunut. Tuo kokemus saattoi johtua vain siitäkin, että yleinen joukkohurmos tempasi minut hetkeksi mukaansa.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi