Intia-dekkari, osa 4

Nainen käveli huoneessaan ympyrää ja mietti. Vankilasta ei välttämättä olis kovinkaan vaikea päästä ulos, vaikeudet alkaisivat todenteolla vasta ulkopuolella. Ympärillä oli hindujumala Kalille omistettu laaja luonnonpuisto. Kuinka he saisivat kyydin puistosta pois? Huomattaisiinko heidän pakonsa ennen kuin he ehtisivät poistua edes kartanon pihamailta? Hänen aamuinen puja seremoniansa, jonka hän suoritti seinään huulipunalla piirtämälleen Ganeshalle, oli varmaankin tuonut tuon ulkomaalaisen hänen luokseen, sillä Ganesha oli esteiden poistamisen jumala. Tuon goran avulla poistuisi yksin matkaamisen este. Hehän voisivat vaikka esittää turisteja, sulautua muiden turistien laumaan, jos he vain pääsisivät rannikolle asti, missä lukuisat valkonaamat käristivät itseään punaisiksi. Nainen saattaisi mennä espanjalaisesta. Hänellä oli yläluokkaisen pohjois-intialaisen vaaleahko iho ja hänen mustissa hiuksissaan leikitteli aavistus ruskean sävyjä. Ainoastaan hänen tummat syvältä katsovat silmänsä paljastaisivat hänet intialaiseksi, mutta rannalla olisi luontevaa piiloutua aurinkolasien taakse.

Mohinin mielessä risteilivät lukuisat suunnitelmat ja hän jatkoi niiden hiomista aina yön pimeimmille tunneille asti. Aamun valjetessa kaikki oli teorian tasolla valmista, paitsi lukitusta huoneesta ulos pääsy. Hän päätti jättää ideansa kypsymään ja torkahti hetkeksi. Avatessaan jälleen silmänsä, hän huomasi aamuauringon kimaltelevan ikkunanpielen viherkasvien lehdiltä. Pitkänmuotoinen köynnöskasvi oli löytänyt mukavan asuinsijan tunkemalla juurensa lahoavaan ikkunalautaan ja sen lehdet kahisivat rauhoittavasti lasia vasten. Näytti kuin kasvi haluaisi sisään huoneeseen, kuin sillä olisi hänelle jotain asiaa. Huvitteneena ja raikasta ilmaa saadakseen Mohini nousi ylös ja riuhtoi kiinnijumittunutta ikkunaa auki. Sieppaajilla ei ollut mitään syytä teljetä ikkunoita, olihan niiden takana vielä rautatangot, mutta vanha kartano oli itse päättänyt ajan kuluessa sulkea ikkunansa. Ehkä se ei halunnut ottaa enää nykymaailman turhanpäiväisiä vaikutteita sisäänsä, vaan halusi vetäytyä loistokkaan historiansa rauhaan. Lusikan varrella, jolla oli rapannut seinäänkin reijän, Mohini kaapi ikkunan pielistä pölyä ja likaa. Tämän jälkeen hän vipusi lusikan ikkunan väliin ja väänsi voimakkaasti. Kirskahtaen se avautui, jolloin ikkunantakainen kasvi löi häntä kirvelevästi kasvoille.

Nainen tarttui kasviin ihmetellen. Nyt hän vasta tunnisti sen. Hänen isoisänsä oli ollut ayurveda tohtori eli perehtynyt monien luonnonlääkekasvien salaisuuksiin, ja pojan pojan puuttuessa isoisä oli opettanut Mohinille lukuisten kasvien käyttötarkoituksen. Yleensä nämä tiedot kulkevat pojalta pojalle, mutta Mohinin isä ei ollut koskaan ollut vähääkään kiinnostunut kasveista, joten vaari oli ollut kiitollinen löytäessään viimein innokkaan oppilaan, tämän väärästä sukupuolesta huolimatta. Kasvi, joka oli kolkutellut ikkunaan oli rohto, jota käytettiin unottomuuden hoitoon. Sillä oli hyvin vahva rauhoittava vaikutus ja yleensä sitä nauttinut nukahti välittömästi syvään ja rauhalliseen uneen.

Lausuttuaan pikaiset kiitokset eleffanttipäiselle lempijumalalleen, hän muisti sivulauseessa myös Visnua. Sillä voimakasta kaiken ylläpitäjää, jolla oli valtaa lähes joka elämänalueille, ei kannattanut unohtamalla loukata. Harmi, kun hänen huoneessaan ei ollut minkäänmoista alttaria eikä edes suitsukkeita. Kunnon seremonioita ei pystynyt tekemään. Paremman puutteessa hän käytti jälleen huulipunaansa ja piirsi Vishnun merkin seinään, ja asetti sen alle osan aamupalastaan, joka oli vast´ikään hänelle oven alta työnnetty.

Suunnitelmat olivat muotoutuneet naisen aivoissa niin pientä piirua myöten, etteivät hänen maansa äärimuslimit koskaan uskoisi naisen sellaiseen järkiperäisyyteen kykenevän. Mustafa oli toisenlainen, mutta nyt nainen ei miettisi miestä. Jos hän alkaisi muistelemaan heidän yhteisiä hetkiään, hän murtuisi, eikä kykenisi toimimaan. Nyt hänen pitäisi ajatella kokonaan toista miestä eli ulkomaalaista seinän takana. Hän kurkkasi goraa seinäreijästä liuttamalla taulua sivummalle. Mies näytti typerälle. Siinä hän vain makasi tuijotellen tyhjin ilmein kattoon. Hänellä oli epäsiistit lähes olkapäille ulottuvat vaaleat kutrit, eli hän ei ollut vaivautunut käymään parturissa aikoihin. Miksi ulkomaalaisilla miehillä usein oli niin pitkät hiukset? Hiusten pituushan oli naisten etuoikeus. Intialaiset naiset kantoivat pitkiä hiuksiaan kuin kruunua ja hoitivat tukkaansa moninaisilla hiusöljyillä. Toinen mikä miehessä ihmetytti oli tämän viiksettömyys, tosin tämä piirre oli viime aikoina lisääntynyt myös intialaisten miesten keskuudessa. Mohinin mielestä miehellä kuitenkin kuului olla tuuheat ja vahvat viikset, sillä ne lisäsivät miehisyyttä. Ilman niitä miehet näyttivät aina keskenkasvuisilta pojilta.

Mohini koputti kevyesti seinään saadakseen ulkomaalaisen huomion. Lyhyesti hän kertoi tälle suunnitelmistaan. Mies vaikutti hieman epäluuloiselta ja kyseli useaan otteeseen tarkennuksia. Lopulta nainen ja mies päätyivät kummatkin sen verran toiveikkaisiin tunnelmiin, että keskustelu keveni rupattelevaan sävyyn. Nyt vasta mies huomasi esittäytyä. Hän kertoi nimekseen Juha ja tulevansa Suomi nimisesta kylmästä maasta. Nainen muisti maasta vain yhden asian ja kuiskasi kysyvästi ”Nokia?”, mikä sai miehen irvistämään tuskaisesti. Nainen ihmetteli miehen outoa asennetta. Mies sanoi syyttävänsä Nokiaa nykyisestä ahdingostaan, mikä sai naisen kummastumaan entisestään. Enempiin selityksiin ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä miehen oven takaa kuului avaimen rapinaa lukossa.

Krisna astui Juhan huoneeseen juuri, kun hän oli ehtinyt siirtää taulun paikoilleen. Intialaisella oli mukanaan korttipakka, jonka hän lätkäisi Juhan sängylle. Hän sanoi haluavansa pelata, sillä oli Diwali. Juha näytti pelkältä kysymysmerkiltä, joten Krishna katsoi parhaaksi sivistää tuota oppimatonta ulkomaalaista. Diwali oli intialainen valon juhla, sillä silloin Krishna-jumala kukisti demoni Naragasuran ja tämän kunniaksi rakennukset ja kadut koristeltiin tuikkivin monenkirjavin valoin. Mies sanoi kaipaavansa etenkin kynttilöiden ja öljylamppujen kaunista lepattavaa liekkiä, jonka tiesi parhaillaan valaisevan kotikatunsa talojen ovenpieliä. Hän oli katkera myös siitä, ettei näkisi voittaja-jumalan kunniaksi muodostettuja kuvaelmia, jotka saattoivat olla valtavan suuriakin rakennelmia. Kyse oli ikään kuin kaduille pystytetyistä teatterilavoista lavastuksineen ilman varsinaista näytelmää. Yleisö muodosti eräänlaisen esityksen tanssimalla, soittamalla ja juhlimalla näiden kuvaelmien ympärillä.

-Diwali kuullostaa hauskalta, mutta miten se minuun tai kortinpeluuseen kuuluu, juha ihmetteli.

-Olen aina pelannut Diwalina korttia perheeni kanssa ja nyt en sinun ja naapurisi takia pysty sitä tekemään, joten sinä joudut pelaamaan kanssani.

-Miksi et pelaa Dirashin kanssa?

Mies näytti synkältä, suorastaan raivostuneelta.

-Dirash karkasi jonnekin, veikkaan vahvasti läheistä kylää, jossa on baari ja uhkapelinurkkaus.

Juha ei uskaltanut kieltäytyä pelaamasta vaan huokasi myöntymisen merkiksi. Palkkioksi tästä Krishna haki keittiöstä valtavan tarjottimen herkkuja heidän eteensä ja selitti Diwalina olevan keskeistä myös syödä hyvin. Hän kehoitti maistamaan höyryävän kuumia kasvissamosa-piiraita ja lettumaisia dosia, joita oli tarkoitus dippailla valkoiseen kookoscurdikastikkeeseen ja punaiseen chilisoossiin.

Kortinpeluu alkoi mukavissa tunnelmissa, mutta pian Krishna tuskastui.

-Ethän sinä osaa ollenkaan. Et voi tehdä tuollaista siirtoa. Ei sinusta ole minkäänmoista haastetta. Sitä paitsi on epämielekästä pelata ilman rahaa.

Juha yritti parhaansa, mutta kyseinen korttipeli oli hänelle vieras ja intialaisen selitykset sekavia. Tuntui, että intialainen muutti sääntöjä jatkuvasti pelin kuluessa.

-Taidan lähteä minäkin baariin, Krishna tiuskahti.

Hän katsoi ulkomaalaista arvioiden. Ei tuon karkaamisesta varmaankaan olisi minkäänmoista vaaraa. Huone oli kaltereineen ja munalukkoineen hyvin varma vankila, sitä paitsi hän voisi komentaa kokkipojan pysyttelemään varmuuden vuoksi keittiössä kuuloetäisyydellä.

Kun kummatkin sieppaajat olivat kadonneet Diwalia juhlimaan, vangit ymmärsivät tilaisuutensa koettaneen. Seuraavaksi edessä olisi vaihe, jossa Mohini saisi koetella naisellista viehätysvoimaansa. Kaikki perustui oletukseen kokkipojan nuoruudesta ja kokemattomuudesta. Intiassa nuorten seurustelusuhteet olivat edelleen tabu ja jopa käsikädessä kadulla kulkeminen oli kiellettyä. Monilla nuorilla miehillä oli valtava naisen kaipuu, koska he eivät olleet koskaan saaneet edes suudella tyttöä. Tytön kanssa ei voinut olla edes kaveri, mikä johti siihen, että nuoret miehet pitivät naista joko yli-inhimillisenä ja salaperäisen kiehtovana olentona tai päin vastoin jonain, jolla ei ollut ihmisyyttä. Nainen nostettiin korokkeelle tai syöstiin alimpaan maanrakoon. Sukupuolten etäännyttäminen toisistaan alkoi jo kouluvaiheessa, sillä vanhemmille pojille ja tytöille oli aina omat koulunsa. Sekakoulut olivat erittäin harvinaisia paitsi aivan alimmaisten luokkien suhteen. Tietenkin monilla pojilla oli siskoja, mikä auttoi heitä saamaan jonkinmoisen käsityksen naisen maailmasta, mutta usein käsitys jäi hataraksi. Perinteisissä perheissä kohdeltiin hyvin eri tavoin poikia kuin tyttöjä, sillä pojat olivat hemmoteltuja pikku-prinssejä, jotka saivat kuljeskella ja leikkiä vapaasti, kun taas tytöt joutuivat osallistumaan talon töihin pienestä pitäen ja olivat sidottuja kodin lähipiiriin.

Mohini selitti Juhalle taustaa intialaisesta sukupuolikäsityksestä ja siitä aiheutuvasta jännitteestä sukupuolten välille. Koska kaikki seksuaalisuus, jopa viaton kädestä kiinnipito, luettiin kielletyksi hedelmäksi, se sai aikaan voimakkaita patoutumia sekä naisten että miesten mielissä. Naisten mielissä se ei tietenkään johtanut mihinkään toimintaan, olihan heidät kasvatettu passiivisiksi pienestä pitäen, mutta miesten kohdilla se saattoi johtaa jopa raiskauksiin. Intia oli viime vuosina tullut surullisen kuuluisaksi joukkoraiskauksista maailmanlehdistössä. Mohinin mielestä kyse oli juuri siitä, että miehet pelkäsivät naisia, koska eivät olleet koskaan läheisesti tunteneet ketään, ja tahtoivat siksi näyttää voimansa heille. Toinen syy oli uusi nouseva naisten sukupolvi, joka tiedosti oikeutensa, ja heitä nämä perinteiset miehet vasta pelkäsivätkin. Miehet oli kasvatettu siihen, että naisen kuului olla ujo, ja jos ympärillä ja mediassa alkoikin äkkiseltään näkymään naisia, jotka osoittivat rohkeasti itsenäistä tahtoa, se sai heidät täysin hämmennyksiin. Intian yhteiskunta oli suuressa murroksessa. Täytyi muistaa vielä äskettäin olleen erittäin harvinaista jos nainen itsellisesti elätti itsensä. Nyt näiden naisten määrä kuitenkin lisääntyi jatkuvasti, vaikkakin edelleen yleisintä oli naisen jääminen kotiin avioliiton solmimisen jälkeen. Intian miehet pelkäsivät intialaisen naisen menevän pilalle, hänelle käyvän samoin kuin paheellisille länsimaalaisille naisille.

Mohini meni ovensa taakse ja kutsui kokkipoikaa.

-Mitä asiaa neiti? Kokki kysyi varoen.

-Minulla on niin tylsää yksin täällä huoneessani, enkö voisi tulla seuraksesi keittiöön? Voisin keittää sinulle teetä ja voisimme Diwalin kunniaksi vaikka tanssia hieman. Haluaisitko tanssia kanssani, kuten länsimaalaisissa elokuvissa?

-Eihän se nyt mitenkään sovi. Ensiksikin olette brahmiini neiti ja minä vaivainen kokkiwallahi, joten ette voi keittää minulle teetä, vaan minun kuuluu palvella teitä. Tanssimiseen en puolestaan uskalla sanoa mitään. Pilailetteko kustannuksellani neiti?

Mohini nauroi heleästi ja saadessaan pojan raottamaan ovea aavistuksen, hän heitti päänkeikautuksella hiuksiaan valloittavasti ja jatkoi suostutteluaan.

-Eihän se muuten olisikaan soveliasta, mutta nyt on sentään Diwali. Pieni hulluttelu tämän juhlan kunniaksi on täysin sallittua. Kotonanikin palvelijat tulivat usein perheeni seuraan istumaan iltaa ja yhdessä sytettelimme kynttilöitä. Sitä paitsi, eihän kukaan saa koskaan tietää. Vai osaatko pitää salaisuuden?

Viimeisen kysymyksen Mohini lausahti kujeilevasti ja jatkoi.

-Se voisi olla meidän yhteinen salaisuutemme. Koska olet noin nuori, et ole varmaan lähivuosina menossa naimisiin, etkö haluaisi tietää, miltä tuntuu pitää naista kädestä ja tanssia hänen kanssaan? Voin myös tanssia sinulle kuin näyttelijätär siinä uusimmassa Shah Rukh Khanin elokuvassa. Oletko nähnyt sen?

Nainen tuossa elokuvassa tanssi seksuaalisen viettelevästi, kuten kaikissa Bollywood elokuvissa tanssitaan, lanteita keikutellen ja sormieleillä viehkeästi kutsuen. Sattumoisen tuo elokuva oli kuitenkin tehnyt kokkipoikaan tavallistakin suuremman vaikutuksen, varmaankin pääosanäyttelijä-naisen kauneuden vuoksi. Poika raotti ovea vielä hieman lisää ja kurkisteli vankiaan. Nainen näytti kieltämättä hyvin paljon tuolta näyttelijältä.

Mohini iski jalkansa oven väliin ja hymyili aseistariisuvasti. Kevyen kysyvästi hän työnsi ovea auki. Kokki vastusteli aluksi muodon vuoksi, mutta tiesi jo hävinneensä taistelun. Mitä haittaakaan siitä voisi olla, että hän ja nainen pitäisivät hetken seuraa toisilleen. Diwalina ei ollut hyvä olla yksin, ties mitä huonoa onnea siitäkin seuraisi. Krishna-jumala, tai mahdollisesti Kali, pahastuisi jos hän ei juhlisi. Hänen perheensä kotiseudulla Kolkatassa samaa juhlaa vietettiin Kalin kunniaksi, ja tuota verenhimoista pitkäkielistä jumalaa ei ollut hyvä suututtaa yksin murjottamalla jumalan suurena päivänä. Krishnaa vielä uskaltaisi loukata, hänhän oli iloinen huiluveikko, mutta Kali taas oli hyvin kostontahtoinen.

Keittiö oli pieni, mutta kodikas. Nainen kehoitti miestä istumaan pöydän ääreen ja meni itse lieden luokse. Mohini sanoi haluavansa hetken leikkiä olevansa miehen vaimo ja keittävänsä siksi tälle teetä. Kokilla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, että saisi kuvitella noin kauniin naisen olevan vaimonsa, joten hän vain nyökkäili innokkaasti. Mohini veti kaulahuivinsa laskoksista sinne sujauttamansa rohdoskasvin lehdet. Mies tuijotti häntä koko ajan palvovan kiinteästi, joten hänen oli vaikea toimia salassa siitäkin huolimatta, että oli selin mieheen. Saadakseen miehen huomion toisaalle hän kysyi, missä keittiössä oli maitoa ja muut tee-ainekset. Samalla kun hän kurkotti toisella kädellään miehen neuvomaan suuntaan, hän puristeli toisen käden hyppysissään unikasvin lehtiä pieneksi silpuksi. Lehti maistuisi vähän kitkerälle, vaikka hän tietenkin suodattaisi sen hyvin siivilän lävitse, siksi tarvittaisiin paljon sokeria. Teen makeus ei kuitenkaan yleensä ollut intialaiselle ongelma, mitä makeampaa sen parempaa. Varmuuden vuoksi Mohini sanoi valmistavansa teen mummonsa ohjeen mukaisesti, joten siihen tulisi paljon sokeria. Tähän kokki vain huikkasi kannustavasti ja jatkoi haaveilevasti Mohinin selän ja joustavien liikkeiden tuijotusta. Mohini lisäsi siivilään vielä kanelitankoja häivyttämään lehtien karvautta. Nyt se olisi valmista ja seuraisi kohtalon hetket, oliko hän tunnistanut rohdoskasvin oikein ja olisiko määrä riittävä.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi