Lennosta ja kotiinpaluusta

 

Pieni turkkilainen poika oksensi vieressäni maitoa, useampaan otteeseen maidot roiskuivat pitkin käytävää. Hänen äitinsä lykkäsi pojalle aina uudestaan pullon suuhun, vaikka lapsella ei mikään pysynyt sisällä. Happaman maidon tuoksua ja sen roiskeita lahkeillani, lukuun ottamatta lento meni mainiosti. Nimittäin sen jälkeen, kun olimme ensin päässeet ilmaan. Koneen lastaus viivästyi ja siksi jouduimme odottamaan puolisen tuntia nousulupaa. Ehkä viivästymisellä oli jotain tekemistä matkustajamäärien kanssa. En ole koskaan ollut noin täydessä koneessa! Sinne oli varmaan viime tipassa siirrelty ihmisiä, koska yhtiöllä oli ylibuukkaus ongelmia.

Viimeinen yö hienossa hotellissa sujui leppoisasti. Itse en edes poistunut hotellista mihinkään, koska olin juossut edelliset päivät kaupungilla ja lentokentällä oli mennyt jo puoli päivää. Kalle oli käynyt sillä välin kävelemässä, kun olimme uimassa. Hän ei huomannut alueessa mitään erityistä, ihmetteli vain, kuinka lähellä lentokenttää se asuinalueena sijaitsi. Vanhempani sitä vastoin olivat vähän ihmeissään. ”Tosi köyhältä näytti. Aivan erilaiselta kuin Istanbulin keskustassa. Siellä oli aivan sellaista hökkelikylää, melkein slummeja ja ihmiset penkoivat roskiksia,” he kertoivat.

Istanbuli ei siis suinkaan ole pelkkää kaunista kiiltokuvaa! Yleinen ilmiöhän tämä on kaikkialla maailmassa. Kaikki miljoona kaupungit ovat ympäriltään slummia, tai lähes slummia. En ole varmaan koskaan käynyt missään tasaisen rikkaassa suurkaupungissa. Onkohan niitä edes? Tukholma on ehkä lähimmilleen, mutta on kai sielläkin suuri ero asua lähiössä verrattuna ydinalueisiin. Helsinki on kai niin pieni, ettei sitä voi laskea. Singapore kyllä näytti hyvin tasaisen rikkaalta, mutta toisaalta en käynyt kovinkaan reunamilla. Brunein pääkaupunki olisi päässyt tämän ”kisan” huipulle ilman filippiiniläisten siirtolaisten vedenpäällisiä asuntoja. Todennäköisesti maailman hyvinvoivin suurkaupunki löytyisi jostain Skandinaviasta, mutta en ole käynyt Norjassa tai Islannissa, joten en lähde asialla pitempään spekuloimaan.

Söimme ravintolassa pariin kertaan monipuolisesta seisovastapöydästä. Olin vähän pettynyt, kun en päässyt tilaamaan listalta kalleinta ja erikoisinta, mitä löytyy. Mutta tuon notkuvan pöydän tarjoilu oli kyllä erinomaista! Pikku-siskoni oli innoissaan, kun pöydän koko toinen puolisko oli omistettu värikkäille, kermaisille, sokerikuorrutteisille ja suklaisille jälkiruuille. Hän on itsekin kova leipomaan, joten hän osasi arvostaa huolella taiteiltuja herkkuja. Olihan tuolla ravintolassa ja koko hotellissa hieman sellainen tunne, ettei kuulu joukkoon. Koristeuima-altaita, valkoisia pyöreitä kiviä tasoilla, jotka nousivat avarassa tilassa kohden kattoa, monenmoista tilataidetta, pehmeitä ylellisiä sohvia jne. Kaikki nämä loivat tunnelmaa, jossa miellyttävästä taiteellisuudesta huolimatta, haisi raha. En pidä noin vahvasta rahan hajusta, kun noin suoraan heitetään kasvoille viesti ”olemme laittaneet tämän rakentamiseen omaisuuksia.”

Sinänsä huvittavaa, että perustaessani kulkuritarinat-sivuston, ensimmäisestä matkastamme tuli vähiten ”kulkurimainen” koskaan! Jos lukijat olivat pettyneitä, kun emme yöpyneet ulkona, kävelleet joka paikkaan tai metsästäneet ilmaisia aterioita, lupaan kyllä lähiaikoina olevan tiedossa myös sen kaltaista menoa. Intiassa tulemme asumaan hyvin edullisesti ja syömään ilmaiseksi ashrameissa. Siellä tuskin yövymme taivasalla, (se on tullut jo kerran koettua ja Intia ei ole paras maa kyseisenlaiseen toimintaan) mutta suunnitteilla hamaa tulevaisuutta varten on kyllä taas myös pyöräreissuja, joissa yöpyisimme tähtien loisteessa yms.

Vaikkei reissumme ollut ääribujettimatka, lähes kengännauhabudjetilla mentiin kuitenkin. Mielestäni oli aivan hyvä saavutus saada noin hyvältä alueelta Fatih:sta asunto 10 eurolla yö per naama. Onnistunut reissu kaiken kaikkiaan! Kaiken kruunaa vielä se jos saamme Turkish airlinesiltä hyvitysrahat tilillemme. Helsingin lentokentän toimistossa ei tuntunut olevan mitään ongelmaa asian kanssa ja meidän piti vain täyttää pari lappusta ja antaa tilinumeromme. Kukaan ei tosin muistanut tiliään ulkoa, mutta onneksi Kallella oli puhelimensa muistissa oma numeronsa. Varmaankin harvinaista lähteä matkalle kuluttamaan ja silti tulla sieltä rikkaampana takaisin?

Oulussa astuin bussista suoraan loskakasaan. Kenkäni upposi nilkkaa myöten ja kaikki tietkin lainehtivat märkää lunta. Olipas hyvä tervetuloa Suomeen toivotus! Seuraavaa tammikuista reissua kohden siis elämme!
Tässä vielä filminpätkä Hagia Sofiasta:

DSCN9755

 

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi