Kooste Koillis-Intiasta

1.6.14 klo 16.15 Kasar devissä

Nyt seuraa Koillis-Intian kooste, jota olen jo pitkään lupaillut. Tästä tulee kohtalaisen tiivistetty esitys, sillä olen jo onnellisesti unohtanut paljon. 80 prosenttia koillisesta oli järkyttäviä kaupunkeja ja kyliä, mutta niin suhdeluvut menevät myös koko Intian osalta. Jäljelle jäävä 20 prosenttia onkin sitten uskomattoman luonnonkaunista tai kulttuurisesti hyvin kiinnostavaa seutua.

Nagaland:

-Dimapur: Nagalandin isoin kaupunki. Riksoja oli uskomaton määrä ja liikenne muutenkin vilkasta. Yöllä kaupunki tosin hiljeni, hotellit menivät kiinni jo 21 tienoilla ja ulkona ei suositeltu liikkumaan yöaikaan. Kaupungissa ei vaikuttanut olevan mitään muuta omaperäistä kuin, että tiet olivat tavanomaistakin sekavampia, sillä monet tiet kulkivat pilareiden päällä, ja kävelykaistat sukelsivat niiden välistä.

-Kohima: Myös kohtalaisen iso kaupunki, mutta kukkulainen sijainti toi kaupungille omintakeista ilmettä. Kaupunki kiipesi rinteille, ja kaduilla saattoi törmätä muutamiin hienoihin rakennuksiin tai rakennelmiin, kuten valtaviin koristeellisiin portteihin. Kohima on virallisesti Nagalandin pääkaupunki, ja siis jonkinmoinen markkinakeskus. Ravintoloita oli ihmeen vähän ja ne harvat mitä löysimme olivat paikallisia pikaruokaloita, joissa myytiin vain nuudelia ja momoja. Torikaduilla myytiin jonkin verran nagojen koruja, perinteisiä kangaskasseja ja muuta heimotavaraa. Markettikojujen edessä uiskenteli ämpäreissä mitä erinäköisempiä ötököitä, jotka olivat syötäväksi tarkoitettuja. Tunnistin vain sammakot ja jauhomadot.

-Khonoma: Hyvin pieni ja viehättävä kyläpahanen. Iso kirkko ja lukuisia asuintaloja, mutta ei yhtään kauppaa ravintolaa tai hotellia. Yksi perhe piti kylässä homestay paikkaa, ja eräs muorikin oli joskus majoittanut turisteja, mutta vain intialaisia. Majapaikka oli hyvin kallis tasoon nähden, koska osa rahoista piti maksaa kyläpäällikölle. Kylällä oli hienoja mystisen näköisiä monoliittejä eli pystyyn nostettuja kivipilareita jonossa. Myös eläinten pääkallot, jotka koristivat erästä vanhaa majaa, joka näytti lähinnä uhripaikalta, loivat paikkaan mystistä tunnelmaa.

Yleiskuva Nagalandista: Vahva oma kulttuuri. Nagojen naistenasema suhteellisen tasavertainen miesten kanssa ja se näkyi katukuvassa: naisia oli vähän kaikkialla toisin kuin yleensä Intiassa. Naiset pukeutuivat länsimaalaisesti ja käyttäytyivät vapautuneesti; kuljeskelivat kaverin kanssa nauraen, eivät olleet niin hiljaisen hillittyjä kuin hindunaiset useimmiten. Nagoista jäi kuva, että vaikka he ovatkin kristittyjä, heidän omat vanhat perinteet elävät etenkin maaseudulla vahvasti kristillisyyden rinnalla. Onneksi ei sentään ihmispääkallojen metsästys, josta kyllä riittää tarinoita vielä nykyäänkin. Legendan mukaan eräs reissaaja oli nähnyt vielä 60 vuotta sitten nimeltä mainitsemattoman kylän puussa ihmiskallon.

Manipur:

-Imphal: Iso tavanomainen intialaiskaupunki, mutta mukavan leveät tiet, joten liikenneruuhkia ei juuri näkynyt. Yllättäen myös halvempaa majapaikkaa tarjolla. Hienoja ja siistejä hotelliravintoloita, tosin vähän ylihintaisia.

-Lok tak lake: Hyvin kaunis järvi perinteisillä verkoilla kalastavine kalastajineen. Järvessä on saari, joka on yhdeltä sivultaan kiinni mantereessa ja saarelle voi kiivetä pientä 15 rupian pääsymaksua vastaan ihastelemaan joka suuntaan avautuvia maisemia. Saaressa on tasokas ravintola, mutta ei tällä hetkellä yöpaikkaa. Kukkivat puut, järvessä ajelehtivat vihreät saarekkeet ja pienet luontopolut tekivät paikasta hyvin nautittavan ja elämyksellisen päiväretki kohteen.

Yleiskuva Manipurista: Ei niin omaleimaista aluetta kuin Nagaland, silti monia eri heimoja. Kaupungit hyvinvoivia ja rikkaita, maaseutu köyhempää.

Mizoram:

-Aizwal: Koillisen isoista kaupungeista ehkäpä miellyttävin. Paikoin hienoa arkkitehtuuria ja huikea sijainti kukkulan hupulla. Liikenteeltään tukkoinen vuoristokaupunki, mutta vain pakokaasuinen, ei juurikaan pölyinen. Teiden ahtautta lievitti kävelijän näkökulmasta kevyenliikenteen kapeat kaistat kauppojen edessä. Hyvä kävelykaupunki ja loistava ostoskaupunki! Kaupungin kadut täyttyivät monenmoisesta myyntikojusta, jopa autojen ja mopojen päältä myytiin kankaita ja paitoja. Kaupungissa perustasoinen lasivitriini museo, joka on hieman tylsä, mutta kertoo paljon alueen heimojen kulttuurista.

Yleiskuva läänistä: Ei ehtinyt oikein muodostua mitään yleiskuvaa läänistä. Aika kehittyneeltä seudulta vaikutti, vanhat heimopuvut yms. olivat enää harvinainen nähtävyys.

Tripura:

-Dharmanagar: Omintakeista ilmettä loivat vesialtaat joka puolella. Kaupunki oli pieni ja siksi tunnelmaltaan mukavan rauhallinen. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä, vaikka eivät juuri osanneet englantia. Eräs kauppias tervehti meitä aina vetämällä käden lippaan ja huudahtamalla iloisesti ”how much”. Hän oli jostain päätellyt tämän olevan tervehdys englanniksi.

-Unakoti: Minä en käynyt täällä, mutta Kalle teki pienen retken ja tuuletti paikkaa kovasti. Kylässä alueen tärkein nähtävyys: ikivanhoja shivapatsaiden päitä hakattuna kallioon.

Yleiskuva läänistä: Mukavan viidakoista ja metsäistä, 80 prosenttia läänistä olikin luonnon vallassa. Ihmiset elivät maanviljelyllä ja teollisuuden osuus elinkeinoista oli vain muutama prosentti. Tätä lääniä olisi voinut tutkailla enemmänkin. Lääni oli taattua Intiaa, eli heimoja ei juuri ollut ja muutenkin hindukulttuuri oli voimissaan. Tämä näkyi matkailijalla mukavasti monipuolisena ruokatarjontana. Ravintolasta sai taas muutakin kuin momoa ja nuudelia, mitkä olivat olleet heimoalueilla lähes ainoaa ravintoa. Sivistyneen oloista porukkaa; Tripurassa onkin yksi Intian korkeimmista lukutaitoprosenteista eli 77.

Arunachal pradesh

-Bomdila: Mukavan unelias tunnelma. Hieno jalkapallokenttä, jota ympäröi luostarirakennukset. Parasta ohjelmaa vaellella rinteillä talojen välissä kulkevilla hyvin pienillä poluilla, jotka muodostavat varsinaisen labyrintin. Kohtalaisen helppo löytää siedettävän hintaista majoitusta eli alle 600 rupian pintaan.

-Tawang: Viileä sää sopii loistavasti teen litkimiseen. Erilaisia teelaatuja voi maistella vähän kalseissa, mutta siisteissä ravintoloissa. Vaikea löytää halpaa majoitusta, sillä paikka täynnä kalliita hotelleja. Oikeastaan Dolma ainoa, joka irtosi 550 rupian kohtuu hintaan ja sekin tasoon nähden liian kallis. Kyseessä luostarikaupunki. Matkailijat tulevat Tawangiin usein joko kylmän sään tai maailman toiseksi suurimman luostarin perässä. Buddhalaisuus näkyi katukuvassa vähän joka puolella, jopa markettialueella oli rukousmyllyjä. Tawangin ympäristö sopii hyvin myös luontomatkailuun: lumisia vuoria, kirkasvetisiä järviä ja karun kaunista kivimaisemaa.

-Itanagar: Itse kaupungissa ei ole mitään näkemistä. Roskainen kaupunki ja hienot hotellit muodostavat räikeän ristiriidan. Itanagarin ympäristö on kuitenkin kaunista vehreine kukkuloineen.

Yleiskuva läänistä: Maisemat huikeita ja ilmasto mukavan raikas. Uskomattoman jylhiä lumisia vuoria ja monenmoista kukkulaa ja rotkoa tuijoteltavaksi loputtomilla jeeppivaelluksilla. Busseja kulki alueella vain harvakseltaan ja pääasiallinen kulkuneuvo olivat jeepit. Jeeppien keskinopeus kapeilla ja mutkaisilla teillä oli alle 30 km tunnissa eli matkailijan kannattaa varata hyvin aikaa siirtymiin ja toisaalta myös pitkistä matkoista palautumisiin. Jeeppien hinnat vaihtelivat hieman riippuen, kuinka eri firmoilla oli kilpailua ja, kuinka matkailija osasi tingata. Yleensä puolen päivän matka maksoi 300-400 r. Tawangista Tezpuriin kesti 14 tuntia ja se kustansi 700 r. Pitemmät taipaleet olivat aina suhteessa hieman halvempia, mutta silti nyrkkisääntö oli, että jeepit olivat vähintään kaksinkertaisen hintaisia siihen nähden, mitä bussit olisivat olleet jos ne olisivat kulkeneet. Arunachal oli hienoa buddhalaista seutua ja kulttuuriltaan vahvaa armeijan voimakkaasta läsnäolosta huolimatta. Alue oli vahvasti militarisoitu eli teiden varsilla näkyi siellä täällä armeijan leirejä, koska Kiinan raja oli niin lähellä ja Intialla ja Kiinalla ovat hyvin jännittyneet välit.

Assam:

-Guwahati: Shoppailijan unelmakaupunki. Paljon monenmoista putiikkia, ja vaatteet yleisesti halvempia kuin vaikkapa Delhissä. Väsynyt reissaaja voi täällä helposti hemmotella itseään syömällä näteiksi laitetuissa tunnelmallisissa hotelliravintoloissa. Reissaajan kannalta kaupungissa on ongelma, että vain harvat edulliset hotellit ottavat ulkomaalaisia. Oikeastaan Sundarban on ainoa länsimaalaiset kelpuuttava ja kohtuu hintainen eli 700 rupian paikka, minkä olemme kaupungista löytäneet. Liikenne on kaupungissa hermoja raastavaa: yhtä aikaa vilkasta ja tukkoista. Teidenlaitoja ei aina ole päällystetty, joten hiekasta nousevan pölyn vuoksi hengityssuojain on erittäin tarpeellinen.

-Silchar: Ei voi muuta sanoa kuin, että hirveä kaupunki. Ei kuitenkaan mitenkään ikimuistoisen tai omaleimaisen hirveä, vaan sellainen mitä Intiassa on joka toinen nopeasti kasvanut kaupunki. Kaupungin ainoa valopilkku oli lodgemme, jossa aamupala kuului huoneen hintaan ja se kiikutettiin vieläpä huoneisiin. Kaduilta irtosi hyviä mangoja eli siellä ylipäätään myytiin paljon hedelmiä. Jos Guwahati oli vähän pölyinen, Siclhar oli suorastaan pölypilven sisällä koko kaupunki.

-Lakhimpur: Pisteitä kaupungille omintakeisesta ilmeestä. Kylässä oli paljon uusia ja suurella mielikuvituksella rakennettuja temppeleitä ja puutarhoja niiden ympärillä. Hotellissammekin oli jatkettu temppeliteemaa ja jokaisella huoneella oli hindujumalanimi, sekä hyvin värikäs sisustus. Ei tämä pikku kaupunki mikään mieletön ”vau elämys” ollut, mutta ylipäätään jos satunnainen kaupunki näyttää erille kuin naapurikaupunkinsa, se on jo Intiassa saavutus.

-Majuli: Maailman suurin jokisaari. Paikassa oli sekä nähtävää että hyvät puitteet oleiluun. Tällä reseptillä kohteesta tulee varmasti vielä suuri reissaajien suosikki. Toistaiseksi kasvua hidastaa ylipäätään Assamin kohtalaisen vähäinen turismi, joka johtuu paljolti alueen levottomuuksista ja toisaalta juuri Majulin vaikea tavoitettavuus. Saarelle menee kyllä silta, mutta se sijaitsee idässä eli reissaajien kannalta väärässä suunnassa. Yleensä saarelle mennään Jorhatin kautta lautalla. Paattimatka kestää parisen tuntia ja maksaa noin 20 r. Lauttarannasta on vielä tunteroisen jeeppimatka kylään, jossa sijaitsee pari majapaikkaa. Toistaiseksi saarella ei ole kuin kolmisen paikkaa, jotka majoittavat ulkomaalaisia, mutta ainakin yksi mökkirakennelma oli tekeillä. Majoituksen hinta vaihtelee 500-1000 rupian välillä eli tyypillistä Assamin hintatasoa, tai jopa hieman halvempaa kuin useassa muussa Assamin kohteessa.

-Sivasagar: Kaupungissa on monia vanhan kuningaskunnan rakennuksia noin 1700-luvulta. Nämä argeologiset kohteet ovat aika hintavia nähtävyyksiä länsimaalaisille, jokainen erikseen 250 r, mutta osa niistä on aivan näyttäviä. Rakennuksia voi myös ihastella ulkoapäin aivan ilmaiseksi ja arkkitehtuuri pääseekin parhaiten oikeuksiinsa nimenomaan matkan päästä. Muuten itse kaupunki vaikutti hyvin mitäänsanomattomalle.

Yleiskuva Assamista: Majulin saari oli nautinnollinen kokemus, mutta muuten en erityisemmin pitänyt läänistä. Ei missään nimessä mitään hirveintä Intiaa, mutta ei erityisemmän viehättävääkään. Hyvissä ravintoloissa ruoka oli paljon kalliimpaa kuin muualla Intiassa ja hotellitkin olivat jostain syystä hinnakkaampia. Hienoja hotelleja oli paljon, joten se selitti osin hintatasoa. Jostain syystä Assamissa oli vahva ”vähän paremman turismin” perinne. Assamilaiset ovat hyvin ylpeitä läänistään ja se ilmeni usein siten, että he pyysivät aivan liian korkeita hintoja jostain, mikä ei ollut yhtään sen arvoista. Assam on vahvaa hinduvyöhykettä, mutta silti he haluaisivat itsenäistyä. Omasta kielestä ollaan hyvin ylpeitä ja vieroksutaan hindiä jopa siinä määrin, etteivät monet assamilaiset vaivaudu opettelemaan sitä.

Kokonaiskuva koillisesta: Pidin Arunachalista ja Tripurasta lääneinä. Nagaland oli kulttuuriltaan hyvin kiehtova. Jo viime kerralla olimme käyneet Meghalayassa, joten se jäi nyt välistä. Siitä mainitsen vain sen verran, että Cherrapunjeen seutu on luontomatkailijan unelma. Pidin tuosta läänistä eniten koillisessa, jopa enemmän kuin Arunachalista. Koillisen hintataso on keskimääräistä Intiaa hieman kalliimpi, mikä tietenkin syö alueen viehätystä meidän budjettimatkailijoiden silmissä. Hinnat eivät kuitenkaan mitään täysin mahdottomia olleet, yleisesti huone irtosi 400-1000 rupian hintaan ja hyvin harvoin tuota ”maksimihintaa” maksettiin. Bussimatkat taas olivat samaa kuin muuallakin Intiassa eli noin rupian kilometri. Ongelma vain oli, ettei tietyille väleille saanut busseja vaan piti turvautua jeeppeihin, jotka olivat vähintään kaksinkertaisen hintaisia ja hyvin ahtaita. Koillisessa on paljon omaleimaisia paikkoja, sikäli suosittelen. Paljon on kuitenkin kyliä ja kaupunkeja, joista ei oikein saa mitään irti. Ne ovat vain ympäröivän maaseudun kaupankeskuksia eli vierivieressä vaatekauppaa, kioskia ja apteekkia. Kannattaa siis tutustua etukäteen paikkoihin, jotka vaikuttavat kiintoisilta ja mennä vain niihin. Koillinen kokonaisuudessaan ei ole kovinkaan vaikuttavaa aluetta. Kannattaa varata hyvin aikaa kulkemisiin, sillä tiet ovat usein jopa tasaisella huonokuntoisia, täynnä monttua ja möykkyä (esim Tripura, Assamissa aika hyvät tiet), joten kulkuneuvon keskinopeus voi hyvinkin olla alle 40 km tunnissa. Jotta ei kuulostaisi liian karmivalle niin kevennykseksi täytyy tuulettaa, että hitailla tieosuuksilla on usein huikeat maisemat, ja toisaalta taas peltojen keskellä kulkevilla teillä saattaakin yhtäkkiä päästäkin jopa 80 km tunnissa.

Toivottavasti koillisesta kiinnostuneet eivät masentuneet tästä postauksesta täysin. Painotan vielä, että vaikka arvostelinkin useita paikkoja, kyllä sieltä myös hienoja helmikohteita löytyy! Toivon mukaan saitte myös jotain infoa irti. Mielipiteentasollahan tämä kirjoitus paljon pyöri, kuka tykkää mistäkin paikasta. Ehkä olisin voinut enemmän laittaa asiatietoakin paikoista, mutta nyt mentiin fiilispohjalta, ja toisaalta asiaa löytyy aina vaikkapa googlettamalla.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi