Keskusteluja papan kanssa

klo 11.04 Delhissä

Hyvänen aika tätä kaupunkia, tai oikeammin Paharin katuja! Ensisilmäyksellä näyttää, että kaikkea on kaupan, mutta lopulta kaikki tuotteet ovat lähes samaa: henkarit pullistelevat hippivaatteita, myyntipöydät notkuvat koristepatsaita, värikästä laukkua pilkistää sieltä sun täältä, käsikorut valtaavat monet hyllyt kattoon asti ja erinäistä kopioelektroniikkaa tuputetaan kadunkulmissa. Kauppiaat huutelevat tervehdyksiään ja kehottavat ostoksille. Vastaan aina asiallisiin tervehdyksiin, kuten ”good morning”, mutta muut heitot sivuutan käden heilautuksella tai en reagoi ollenkaan. Ehkäpä kaikkein rasittavin on vahvasti nousevalla intonaatiolla lausuttu ja ”yeeeesss madan?” Monilla länsireissaajilla on kireä ilme, he ovat selvästi stressaantuneita tämän hyörinnän keskellä. Parhaiten näyttävät pärjäävän reilu 50-vuotiaat vanhat hipit, heillä tuntuu riittävän hymyä kauppiaillekin ja heillä on usein sopivan letkeä asenne kaikkeen. Osa vanhoista hipeistä vaikuttaa olevan iloisesti vähän pihalla kaikesta. Luultavasti täällä viihtyäkseen täytyykin olla vähän hullu.

Itse en ole vielä päässyt aivan noiden vanhojen hippien tasolle. En voi sanoa suorastaan viihtyväni, mutta minulla on ollut monia hauskoja hetkiä tuolla katuvilinässä ja kahviloissa. Vaikka en varsinaisesti nauti katujen kiireisestä elämästä, en ole kyllä mitenkään stressaantunutkaan. Kaikille en hymyile, kuten ”hc hipit”, mutta kyllä minulta hymy irtoaa aina jos joku heittää vähänkin paremman jutun, tai lausuu kohteliaisuuden.

Jo eilen illalla vaihdoin muutaman sanan erään intialaisen papan kanssa, joka oli Dimon kahvilassa länsireissaajien piirittämä. Koko kahvila tuntui kuuntelevan papan filosofointia henkeään pidättäen, kun hän luennoi mietteistään. Kaikki kuuntelivat keskittyneenä, mutta kieli oli niin nopeasti soljuvaa, etten itse ymmärtänyt siitä mitään. Elämäntarkoituksesta ja syvimmästä olemuksesta hän puhui. Viesti ei ollut kovin omaleimainen: tarkoitus on rakastaa. Mitä rakkaus sitten on? Hän analysoi rakkautta monin sanankääntein. Sittemmin he soittivat erään naisen kanssa jonkun hindu biisin, nainen puhalteli huiluunsa ja papa hakkasi rumpuja. Soiton jälkeen papa yhtäkkiä nousi paikaltaan ylös, käveli minua kohden ja tuikkasi paperilapun käteeni. Siinä oli hänen sähköpostinsa ja puhelinnumeronsa ja allekirjoituksena ”I love you”. En ollut puhunut hänelle siihen mennessä mitään ja hän vain äkkiseltään antoi tuollaisen lapun! Sittemmin kyllä juttelimme muutaman sanan ja keskusteluun osallistui myös ravintoloitsija sekä vanhahko hippi nainen. Keskustelu koski ikuisuusteemaa, onko Intia henkinen maa ja onko maassa tiettyä taikaa. Heidän tarkoituksensa oli vakuuttaa minut siitä, että Intia on hyvin maaginen paikka. Heidän piireissään henkisyydestä on varmasti helpompi vakuuttua. Jos on kierrellyt vain Goalla ja Dharamsalassa, liikkuen joogien ja papojen piireissä, käyden meditaatiokursseilla, Intia varmasti tuntuu hyvin maagiselle. Jos taas tulee suoraan Assamin mitään sanomattomista, ja silkkaa kapitalismia huokuvista kaupungeista, (Mahulin saari poikkeus, siellä oli hieno ilmapiiri, mutta se ei ollutkaan kaupunki) voi olla vaikea tuulettaa Intian henkisyyden puolesta. Totta kai myönsin, että Intia on myös henkinen maa. Mutta yritin selittää kantaani, että usein henkisyyttä on vaikea nähdä kaiken materialismin takaa. Sanoisin, että Intialla on vahva spiritualistinen historia, ovathan monet henkiset harjoitteetkin, kuten jooga tässä maassa syntyneitä. Sieltä historian kätköistä huokuu vielä henkisyyttä nykypäivään asti, mutta joskus tuo tuulenhenkäys on hyvin heikko. Tietyissä paikoin se on vahvempi, mutta pitää nähdä juuri se, että Intiassa on hyvin erilaisia paikkoja. Kuten luonto on tässä maassa kaikkialla vähän erilaista, niin on myös henkisyydenaste.

Tänä aamuna, kun olin syömässä, papa tuli juttelemaan ilman ”opetuslapsiaan”. Hänen elämäntarinansa kuulosti hienolle: hän oli syntynyt Varanasissa, hänen isänsä oli hindupappi, joka vei poikansa 10 vuodeksi Himalayalle henkistymään, juuri Patrinathiin, jossa Kallekin nyt on. Aikuis-iällä hän on välillä asunut vuorilla ja meditoinut, välillä laskeutunut alas, etsiytynyt kaupunkeihin ja opettanut meditaatiota. Arambolissa Goalla ja Dharmastalassa hän pitää länsimaalaisille meditaatiokursseja, jonne yritti minuakin kysellä.

Ymmärsin hyvin, kun hän kertoi elämästään, mutta alkaessaan luennoida opetuksistaan, hänen englantinsa meni niin vaikeaksi, etten paljon saanut irti. Hare krishnaa hän enimmäkseen harjoitti, mutta kannatti myös Shivaa, ja lopulta hänen mielestään oli aivan sama, mihin uskontoon kuulut. Hänen mielestään sydämen usko oli tärkein, että osaa ajatella ja tuntea sydämellään. Viisaita sanoja. Mitäpä niihin olisi voinut kommentoida? Toistelin olevani samaa mieltä, että uskontojen ykseys on oleellista. Seuraavasta olin kuitenkin eri mieltä. Hän totesi: heti, kun näin sinut huomasin, että sinulla on hyvä energia. Mielestäni omat energiakenttäni ovat jo pitkään toimineet vajaateholla. Tunnen itseni usein hyvin laiskaksi ja saamattomaksi. Tosin juuri tuolla hetkellä olin hyväntuulinen, joten ehkä hän vaistosi sen energiana. Mitä hän sitä paitsi lopulta tarkoitti ”energialla”? Silläkin tarkoitetaan niin eri asiaa idässä kuin lännessä, tai eri ”piireissä”, sosiologisin termein puhuisin ”kielipelistä”.

Lopuksi papa lurautti minulle vielä Hare krishna laulut uskomattoman sointuvalla äänellä siihen nähden, että hän näytti polttavan paljon, ja sitten hyvästelimme. Voi olla, että näen hän et vielä kohta lounasaikaan.

Kai nyt sitten lähden tänään Almoraan. Voisin myös lähteä tuon papan ja muutaman muun länkkärin kanssa Dharmastalaan, tai voisin jäädä tänne. 10 päivää Delhissä kuulostaa kuitenkin liian pitkälle! Ja vaikka papan opetukset olivat viisaita, en varmaan jaksaisi kuunnella niitä päivästä toiseen. Muiden reissaajien kanssa jäisin myös taka-alalle, syrjäydyn aina isommissa porukoissa, täällä erityisesti huonon kielitaitoni vuoksi. Kun englantia puhutaan nopeasti, se vain soljuu korvissani, sanat puuroutuvat ja en saa niitä kiinni.

Miten vaikeaa voi olla ajaa metrolla oikealle pysäkille, jonka nimi lukee Kallen kirjoittamassa lapussa, löytää bussiasema, joka on aivan metron tuntumassa, ostaa lippu Almoraan, kun asemalla on varmasti paljon neuvojia, ja ottaa jeeppi Almorasta Kasar deviin, kun jeeppejä varmasti vilisee kaduilla aamutuimaan? Hmm..ei kuullosta vaikealle. Mutta olen yksin sen verran hajamielinen reissaaja, että saattaa tuossakin tulla mutkia matkaan. No, eipä siinä. Ei ole ainakaan aikataulupaineita, aikaa on reippaasti, vaikka sitten pieniin suunnitelmien päivityksiinkin tilanteen niin vaatiessa…

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi