Hieno museo Delhissä yms

klo 8.50 Delhissä

Kalle lähti tänä aamuna Kuruksetran kautta Haridvariin. Olen nyt täällä omineen. Niin on moni muukin yksinäinen naisreissaaja tuolla Delhin Pahar ganjin kaduilla. Ei näillä tallatuilla reiteillä ole mitään ongelmaa reissata yksin, vaikka nyt sattuisi olemaan ”toista sukupuolta”. Intia on edelleen hyvin turvallinen maa katuväkivallan suhteen, vaikka joukkoraiskaukset olivatkin mediassa paljon esillä, mutta jos verrataan vaikka Suomeen ja suhteutetaan väkilukuun, Intia on suorastaan turvallisuudenkehto. Enemmän minua pelottaa kävellä Oulun kaduilla viikonloppuisin myöhään illalla kuin täällä Delhissä päivällä tai alkuillasta.(tai jopa yöllä täällä on tuntunut ja näyttänyt hyvin rauhalliselle, kun olemme tänne joskus aamuyöstä tupsahtaneet, mutta yksin en tietty liiku yöaikaan)

Eilisestä päivästä:

Aamupalan jälkeen Kalle päätti lähteä kyselemään itselleen junalippuja aseman turistitoimistosta, koska Kuruksetran junaan oli enää turistikiintiölippuja jäljellä. Muutenhan liput on nykyään kätevintä hankkia netistä. Tuo on hyvin suosittu toimisto, koska sieltä voi hankkia liput kaikille junareiteille Intiassa ja sieltä saa myös neuvontaa kaavakkeiden täyttöön, tietoa junista yms. Tiesin, että toimistossa voi vierähtää aikaa ja juuri siksi lähdin mukaan. Oli mahtavaa päästä ilmastoituun tilaan yli tunniksi! Täällä Delhissä pitää hyödyntää kaikki harvat tilaisuuden päästä nauttimaan ilmastoinnista, koska toisin kuin vaikkapa Bangkokissa, aika harva ravintola tai kauppa lopulta on ilmastoitu. Huoneeseemmekaan emme nyt tätä ylellisyyttä piheydessämme ottaneet. Yöaikaan vielä juuri ja juuri pärjää ilman ilmastointia jos huoneessa on tehokas tuuletin. Kun tulemme takaisin Delhin reilun viikon päästä, on varmaan pakko nöyrtyä maksamaan ilmastoinnista.

Nautiskelimme siis viileydestä aseman lipputoimistossa. Noin tunnin ja vartin jälkeen tuli Kallen vuoro rynnätä tiskille, ja minä jäin odottamaan saaden erikoista seuraa. Eräs venäläinen Alex tuli kysymään aamupalarahaa. Kalle muisti saman tyypin jo viime reissultamme! Onko hän jumittunut tänne Delhiin elämään muiden reissaajien armonpalojen varassa? Onko hän juhlinut kaikki rahansa, ettei voi palata kotiin? Tai ehkä hän ei vain halua palata. Joskus olemme kuulleet juoruja reissaajista, jotka ovat niin kiintyneet elämäntapaansa, että rahojen loppuessa, alkavat kerjätä tai ryöstää muilta reissaajilta. 100 rupiaa Alex pyysi ja vähän tuli huono omatunto, kun en antanut. Vältin tilanteen selittämällä, ettei minulla ole juuri nyt rahaa ja kysyn mieheltäni. Menin lipputiskille Kallen viereen ja K oli sitä mieltä, ettei tietenkään anneta. Kun kävelimme pois toimistosta, lausahdin tälle kerjääjälle pikaiset pahoittelut. Eihän se 100 rupiaa paljon olisi ollut, mutta mieluimmin annan intialaisille köyhille. He ovat kuitenkin aidosti rahan tarpeessa, ja useimmiten täysin ilman omaa syytään huonossa asemassa. Junassa annoin aina mielelläni muutaman kolikon köyhille, jotka tekivät jotain rahan eteen, kuka siivosi junan lattian, kuka lauloi.

Seuraavaksi suuntasimme nettiin hankkimaan minulle e-kirjoja. Prosessi oli melkein yhtä vaikea kuin edellisenkin kerran. Ensimmäisessä koneessa Adope ohjelma oli japanin kielellä. Kieli ei vaihtunut, vaikka yritimme klikata sitä englanniksi. Vaihdoimme konetta, mutta toisessa koneessa oli sama juttu. Kieli pysytteli itsepäisesti japanilaisissa koukeroissa! Vaihdoimme nettipaikkaa ja homma alkoi edistymään. Jouduimme kuitenkin jälleen latailemaan useita ohjelmia. Viime metreillä koko kone meinasi jumittua, kirjaimet ilmestyivät ruutuun hidastetusti. Sain kuitenkin lopulta useita ilmaisia e-kirjoja! Loistavaa! Suomenkielisiä paperikirjoja ei ole näkynyt kuin eräässä kirjakaupassa muutamia, ja heillä oli uskomattomat ryöstöhinnat. 500 rupiaa kirjalta eli noin 6 euroa! Suomessakin ostan käytettyjä kirjoja kahdella eurolla. Yritin selittää kauppiaalle, etteivät vanhat kirjat maksa edes Euroopassa tuota luokkaa, mutta kauppias vain totesi ”nämä kirjat ovat täällä hyvin suosittuja, siksi tämä hinta.” Varmasti ovatkin suosittuja, nuokin yksilöt olivat selvästi maanneet vuosikausia hyllyjen kätköissä pölyttymässä. Ei täällä lopulta niin paljon suomalaisia pyöri muihin kansoihin nähden, ja monet lukevat kirjojaan tablelta tai ovat vaihtaneet koko lukemisen tablen näpyttelyyn.

Sarawan bawan ravintola houkutteli aamun asioilla juoksemisen jälkeen. Niinpä otimme riksan kohti Connaughtia. Sähköriksa keskeltä main basaaria oli liian kallis, joten kävelimme kadun päähän ja otimme sieltä pyöräriksan. Riksathan eivät saa ajaa aivan Connaughtille, joten saimme kävelläkin pienen matkan. Tuolla alueella on kuitenkin miellyttävä kävellä, sillä siellä kävelytiet kulkevat varjoisten pylväiden alla rakennusten suojissa, on liikennevaloja ja suojateitä. Alue on täynnä kirjakauppoja, hienoja liikkeitä ja ravintoloita, joten se hyvin modernin näköistä kaupunkia. Muutenkin Delhi on nyt näyttänyt hienommalta kuin muistinkaan, varmaan johtuen siitä, että olimme koillisessa niin monissa rähjäisissä kaupungeissa!

Herkuttelimme Sarawanilla niin sanotut pikalounaat ja otimme jälkiruuaksi jäätelötikut. Siellä olisi ollut myös herkullisen näköistä pallojäätelöä, mutta näillä keleillä on parasta pysytellä tehdaspakatuissa tuotteissa. Lehdessä oli eilen hauskat ohjeet, mitä pitää muistaa hygieniasta kuumilla keleillä. Juttu alkoi ”Älä koskaan syö ulkona.” Eihän ohjeessa ollut intialaisittain mitään järkeä! Täällä kaikki syövät jatkuvasti ulkona, jopa köyhemmät käyvät ravintoloissa tai ostavat myyntikärryistä ruokaa. Sitten siinä lueteltiin vielä tuotteita, jotka ovat ehdottomasti ei, ja kantavat usein lavantautia. Näihin kuuluivat valmiiksi leikatut hedelmät ja vihannekset sekä puristetut mehut, eli intialaisten kestosuosikit. Tällä hetkelläkin kadut notkuvat kauppiaita, jotka myyvät herkullisen raikkaan näköisiä vesimeloniviipaleita, kurkkusuikaleita tai puristavat hedelmämehuja, ja kauppa tuntuu käyvän. Usein kauppiaat ovat vielä sijoittuneet vilkkaiden teiden varsiin, jolloin kaikki pöly ja pakokaasut leijailevat hedelmien päälle. Ei tunnu häiritsevän, ei kauppiaita eikä ostajia! Onneksi suurin osa länsireissaajista sentään näyttää osaavan välttää noita tuotteita. Tosin suurin osa heistä uskoo, että ravintoloista voi kuitenkin ostaa mehuja. Ehkä voi, mutta toisaalta kokki voi käsitellä hedelmiä ja vettä aivan yhtä huolimattomasti kuin katukauppiaatkin.

Seuraavaksi päivä jatkui lepäilyn merkeissä. Illemmalla lähdimme katsastamaan metropysäkin, jonne minun pitäisi osata päästäkseni Anand vihar bussiasemalle, josta lähtee yöbusseja Almoraan. (mieluiten menisin päiväbussilla, mutta niitä ei ollut tarjolla) Pysäkki oli yllättävän lähellä ja niin yksinkertaisen reitin päässä, etten edes minä voi eksyä. Ramakrishna ashram aseman edessä selvisi, miksi pysäkki on tuon niminen. Hetken mielijohteesta päätimme pyörähtää rakennuksen pihassa, joka näytti valtavine Auringonkukkineen viehättävältä. Satuimme kävelemään aivan rakennuksen eteen ja huomasimme siinä lipun myyjän. Vähän aikaa asiaa tutkailtuamme, selvisi mihin hän myy lippuja. Näimme mainoksen, joka kertoi 3d esityksestä. Emme yhtään tienneet, mikä esitys on kyseessä, mutta koska lippu oli vain 20 rupiaa, päätimme mennä sisälle. Ihmetyksemme oli suuri, kun oven takaa aukeni museo! Ja millainen museo? Niin nykyaikaisen viihteellinen, elämyksellinen ja tietotekniikkaa hyödyntävä, ettemme olleet sellaiseen kuuna päivänä Intiassa törmänneet! Museo ei sinänsä ollut suuren suuri, mutta siellä oli monenmoista laitetta ja monitoria, jotka kertoivat Swami Vivekandan elämästä. Museo oli siis tuon gurun elämän ja opetusten ympärille rakennettu. Museo oli niin upouusi, että kaikki laitteet toimivat vielä mallikkaasti. Joskus olimme Intiassa käyneet museossa, joka yritti olla hieno ja uudenaikainen, mutta siellä kaikki laitteet olivat rikki. Intialaiset ovat maailman laiskempia ylläpitämään tai huoltamaan asioita, sen huomaa hotelleistakin. Uutena hotellit ovat hienoja, mutta ränsistyvät huippunopeasti, koska mitään ei korjata.

Katsoimme myös lyhyen animoidun 3d-elokuvan Swami Vivekandan elämästä. Elokuvan pätkä oli lähinnä elämyksellinen ja huippuesteettinen, gurun opetukset jäivät vähän taustalle. Esitys oli kuitenkin hyvin nautinnollinen juuri visuaalisuutensa vuoksi! Tietenkin myös tehokas ilmastointi ja mukavat lähes makuuasentoon kallistuvat penkit, lisäsivät miellyttävän elämyksen tuntua. En oppinut museossa paljonkaan, siitä huolimatta, että museo-opas tuli koko ajan antamaan lisätietoa asiasta kuin asiasta, mutta silti olin haltioissani museosta. Ehkä olen pohjimmiltaan enemmän esteetikko kuin järki ihminen. Opin vain: Swami on arvonimi suurelle opettajalle, joka on valaistunut, swameja on historian saatossa ollut monia, jopa eräs saksalainen nainen, Vivekandan opetuksissa keskeistä oli painottaa uskontojen samankaltaisuutta, ja kertoa, tiestä valaistumiseen; sinne johtaa neljän eri joogan polku.

Suosittelen lämpimästi tuota museota. Se tosiaan löytyy Ramakrishna metropysäkin edestä, siis Paharin pääkatua vain eteenpäin. Tosin museo on auki vain viikonloppuisin. Suosittelen myös nykyistä hotelliamme Mother palacea. Olemme olleet Delhissä ainakin seitsemässä eri hotellissa, ja tässä on tähän mennessä paras hintalaatusuhde. Huoneet ovat hyvin siistejä, hiljaisia, niissä on wifi, digi tv, pieni parveke ja sängyissä pehmeät patjat. Paikan pitäjä on mukavan leppoisa, ei tunkeileva, mutta ystävällinen. Paikka löytyy, kun kääntyy sivukadulle Vivekin kulmasta, kävelee legendaarisen huijari klinikka Guptan ohi (Suomessa näytetyssäkin dokumentissa oli kerran tästä huijari lääkäristä, mutta silti paikka edelleen pystyssä) ja seuraa Mother palace kylttiä.

Illalla kävimme juomassa pari kaljaa puoliksi My baarissa, jossa oli hirveä hulina päällä. Paikka oli lähes täynnä ja intialaiset näyttivät iloista naamaa. Heillä oli aivan juhlimismeininki! Usein, kun intialaiset juovat, se tehdään piilossa ja häpeillen, siksi pimeissä baareissa on usein ankea tunnelma, mitä niissä harvoin olemme pyörähtäneet. Yleensä vain kurkanneet ovelta, saako sieltä ruokaa. Baarissa oli jopa kourallinen intialaisia tyttöjä, mikä on hyvin harvinaista. Suosittu paikka oli varmaankin siksi, koska siellä iso kalja oli verojen jälkeen vain 107 rupiaa, kun se pikaisten tiedustelujen jälkeen oli näyttänyt muualla olevan usein jopa 180 r.

Keuhkot täällä Delhissä ovat vähän kovilla. Välillä hengitys tuntuu raskaalta. Tämä kaupunki nauttii nykyään maailman saastuneimman suurkaupungin tittelistä! Mutta koska muuten viihdyn täällä hyvin, olen täällä vielä yhden yön ja päivän. Lähden huomenna illalla yöbussilla Almoraan, jos vain onnistun saamaan lipun.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

1 kommentti

  1. anssku Reply

    P.s. Pahoittelen kirjoitusvirheitä! Ei ollut enää Kalle kertomassa kirjoitusasua, ja äsken ei netti toiminut niin en voinut sieltä tarkistaa. Jäi mainitsematta, että Mother palacen hinta on kahden hengen huoneelta 450 r.

Kommentoi