Istanbul

Nyt on perinteinen istanbulilainen rituaali suoritettu. Silitin kulkukissaa, jotka tuntuvat olevan taalla lahes palvottuja. Monet paikalliset ja turistitkin pysahtyvat rapsuttamaan niita. Niiden turkit kiiltavat ja niilla on selvasti taalla kissan paivat. Soımme kaupasta ostamıamme evaıta hotellılle pıhassa kadunvarressa ja ruokimme jatoksilla kissakaverimme. Lounasta olimme jo aiemmin syoneet kebabkojusta. Naytti, ettei kasvisruokaa oikein irtoa, joten paadyimme legendaariseen kebabiin. Pienehkot annokset maksoivat vain noin 5 liiraa eli 2,5 euroa.

Kello on vasta 19, mutta olen jo hyvin uninen, silla sisainen kelloni on kolmisen tuntia enemman. Tuntui, etta tanaan aamu jatkui loputtomiin, silla Delhissa oli aamu, kun lahdimme ja Istanbuliin saapuessamme oli edelleen aamupaiva. En loppujen lopuksi ehtinyt montaa tuntia nukkua Delhin kentalla, silla meidan kulkeutumisemme sinne kesti yllattavan kauan. Kukaan ei suostunut kertomaan meille, mista bussit lahtevat lentokentalle. Kalle muisti niiden lahtevan Kashmiri gatelta, joten suuntasimme sinne metrolla. Monet taksikuskit huutelivat innoissaan meille metron suulla ”Ette paase metrolla lentokentalle.” Yhta tyytyvaisina vastasimme heille tietavamme taman faktan, ettei metro vielakaan kulje kentalle. Pyorimme tuolla Kashmirgaten pysakin tienoilla pitkaan ja kyselimme ihmisilta, ennen kuin loysimme oikean tien laitaman, mista bussit ajavat. Mikseivat bussit lahde miltaan asemalta tai edes viralliselta pysakilta!? Ei, ne lahtevat vain tienlaitamalta, missa ei ole mitaan pysakinmerkkia. Ei ihme, etta niin monet paatyvat ottamaan taksin, kun bussilla ajo on noin tyolasta. Yolla siis vaeltelimme katuja edes takaisin ainakin tunteroisen ennen kuin viimein olimme bussissa. Matkassakin kesti, silla kuski pysahtyi valilla kioskille ym.

Lentokentalla yritimme ensin nukkua kivilattialla, mutta se oli liian kylmyytta henkiva. Kalle paatyi penkille lukemaan ja mina yritin ensin lisata vaatetta, mutta se ei auttanut. Sen jalkeen keksin sitoa riippumaton kiinni kahden teraspylvaan valiin. Ensin tosin yritin sitoa sita kahteen tavaroiden tyontokarryyn, jolloin vartija tuli myhailemaan ”Ei tuo onnistu”. Totta kai tiesin, etta karryissa on pyorat ja ne saattaisivat liikkua, mutta ajattelin jarrujen pitavan ne paikallaan. No, pienet virittelyn jalkeen sain tosiaan riippumaton tukevasti pylvaiden valiin ikkunan viereen. Vartijat kavivat uteliaina kurkistelemassa, mutta eivat nahtavasti keksineet syyta, milla perusteella viritelmani voisi kieltaa. Eras hymyilikin rohkaisevasti ja naytti peukkua. Monenmoista epatoivoista nukkumisyritysta he olivat varmaan nahneet uransa varrella, mutta eivat luultavasti riippumaton sitomista ikkunanpieliin ja siina torkkumista.

Turvatarkastuksessa oli hauskaa, kun tarkastajat nuori mies ja nainen loysivat pari puuhyrraa laukustani. ”Mita nama oikein ovat”, he kyselivat. Pitaisi kai intialaisen hyrra tunnistaa, silla sehan on perinnelelu Intiassa, mutta nuo olivat kieltamatta hieman eri nakoisia kuin yleensa. Mies siina sitten ensin kysyi ”Kuinka tama toimii” ja pian yritimme kaikki, mina, Kalle ja mies seka nainen, saada hyrria pyorimaan. Siita syntyi hauska pieni leikkituoko. Monta kertaa nuori mies otti hyrran vetonarusta kiinni ja kokeili saada siihen vauhtia, kun han viimein onnistui, muut antoivat hanelle valtavat suosionosoitukset. Intialaiset ovat kylla ihanan leikkisia! Katsoimme viimeisena iltana Haluatko miljonaariksi visailua, joka sekin oli taynna showta, jossa vain pelleiltiin, Kuuluisat nayttelijat visailun vetaja Amitabh ja Sha Rukh Khan laukoivat koko ajan vitseja, tanssivat ja hassuttelivat. Mukana oli myos naisnayttelija, joka lahinna tyytyi olemaan kaunis, hmyili paljon ja veti Khanin kanssa tanssiesityksia. Meni ikuisuus ennen kuin ohjelmassa paastiin itse kysymysten kyselyvaiheeseen, kun huulen heitto vain jatkui ja jatkui. Ohjelmassa puhuttiin sekaisin hindia ja englantia, joten emme paljon ymmartaneet vitseja, mutta tunnelma oli hyvin hilpea. Intialaisten taipumuksesta pilailuun ja hassutteluun kertoo sekin, etta yhtakkia kadulla joku nuori poka saattaa vaikka tarttua kateeni ja suudella sita, jolloin hanen kaverinsa purskahtavat rohonauruun. Valilla meidan kustannuksellamme pilailu arsyttaa, Kalle esimerkiksi saa koko ajan kuulla parrastaan kommenttia, mutta osaavat he nauraa myos meidan kanssamme, eivat pelkastaan meille.

Nyt pitaa tiivistaa tata kirjoittelua, silla nappainhankaluuksien vuoksi tama on hyvin hidasta ja aiomme alkaa aikaisin nukkumaan, Huomenna pitaa herata jo viiden aikoihin. Tama dormi kylla vaikuttaa lupaavalta nukkumisen suhteen, silla patjat ovat paksut ja vaikka yopyjaa on, kaikki kayttaytyvat rauhallisesti.

Ehka kirjoitan kotoa kasin viela lisaa. Nyt tyydyn vain toteamaan, etta Istanbull on vaikuttanut hyvin viehattavalta kaupungilta, vaika Hagia sofia olikin pienoinen pettymys. Sininen moskeija, josta en ollut koskaan kuullutkaan, samalla alueella, sita vastoin naytti tarunhohtoiselle. Hagia sofiaa tyydyimme katselemaan vain ulkoa pain, mutta sinisessa moskeijassa kavimme sisalla, koska sinne ei ollut paasymaksua. Sinisen moskeijan ulkonako oli hyvin hienostunut, sen rinnalla Hagia sofia naytti jotenkin romuluiselle. HS on muutettu kristillisesta kirkosta moskeijaksi, joten sikali on ymmarrettavaa, etta arkkitehtuuri ei nayta kovin viimeisen paalle suunnitellulta tai toimivalta. Jotenkin tulee juuri sellainen kuva, ettei rakennuksen yla ja alaosa sovi yhteen. Kupoli ei tunnu sopivan rakennuksen paalle. Sininen moskeija sen sijaan oli kuin suoraan satukirjasta ja varsinkin valaistuna hyvin tunnelmallinen, monet kupolit nousivat hienosti ikaan kuin kumpuina toistensa paalle ja taakse. Sisalta se oli taynna kiemuraista ornamentiikkaa, joka mutkitteli loputtoman pikkutarkkana korkeissa rakenteissa.

08.11.2012, 11:30:26

Viimeksi, kun kirjoitin vasyneena, tekstiini jai vahan kerronnanaukkoja. Olin unohtanut laittaa nayttelijä Khanin nimen kohtaan, jonka ensin jatin tyhjaksi. Usein minulla on hankaluuksia muistaa kirjaimellisesti oikein paikkojen tai ihmisten nimiä (ottakaa lukijat tämä huomioon jos etsitte tekstistäni jotain infoa) ja kysyn ne sitten Kallelta. Nytkin minun oli tarkoitus lisatä tyhjään kohtaan tuo nimi tiedusteltuani kirjoitusasua, mutta Kalle ei enaa tullutkaan koneen äärelle, ja sitten unohdin asian. Muokkasin nyt siis hieman viela edellistä juttuani. Jostain syystä en saanut lainaustoimintoa edelleenkään pelaamaan, joten lainaukset jaivat nyt vahan hassun näkoisiksi.

Vielä Istanbulista:

Lentokentalta suuntasimme ensin metrolle. Ihmettelimme, kun metrokone ei palauttanut lippuamme vaan tama poletti jäi koneeseen. Sanoimme asiasta vartijalle, mutta han vain viittasi meitä menemään eteenpäin ja antoi ymmärtää asian olevan kunnossa. Päättelimme, että tuo metro vain olisi tuollainen, että liput tarvitaan vain sisääntulo portilla. Maanpäälle kavutessamme, huomasimme kuitenkin ulostulovaylälläkin portin, johon vaadittiin poletti, että portti avautuisi. Yritimme selittää portilla seisovalle vartijalle, että ostimme kyllä liput, mutta niitä ei enää ole meillä. Miten oikeastaan olisimme edes päässseet metroon sisään ilman lippuja? Sikäli typerä tuollainen järjestelmä, että lipun tarvitsee myos ulostuloporttiin, mutta niinhän se yleensä aina on metroissa. Miksi ulostuloa tarvitsee enää mitenkään valvoa? Vartija ei uskonut tai ymmärtänyt selityksiämme ja viittasi meitä ostamaan uudet liput. Takanamme tuli yksi toinenkin reissaaja, joka joutui tekemään samoin. Tunsimme itsemme vähän huijatuiksi, mutta maksoimme lipuista silti kiltisti vielä toiseen kertaan. Seuraavaksi siirryimme kohti raitiovaunua. Siinäkin näytti olevan sama järjestelmä, että ostetaan laattamainen lippu ja se pudotetaan koneeseen, jolloin portti pysäkille aukeaa. Taas kone vei lippukolikkomme ja taas ihmettelimme vartijalta asiaa. Emme tietenkään heti uskoneet, kun hän vakuutteli, ettemme enää tarttisi lippuja, niinhän edellinenkin vartija oli sanonut. No, kun kone ei käsillä takomisesta ja eri nappien painamisesta huolimatta suostunut antamaan polettejamme takasin ja vartijakin ärtyneesti viittoi eteenpäin, ei auttanut kuin mennä portista. Seuraavalla raitiovaunu pysäkillä seurasimme ikkunasta, kuinka ihmiset pääsivät ulos ja eihän heille enää näyttänyt lippuja olevan. Portit vain aukesivat työntämällä. Olimme helpottuneita, ettei meidän tarvinnut raitiovaunulippujakin maksaa kahteen kertaan.

Hostellimme oli hieman vaikea löytää, sillä Kalle oli kirjoittanut vain katujen nimiä ylös ja meillä ei ollut mitään karttaa. Katujen nimillä suunnistaminen toimii hyvin jos kadut ovat joka kulmassa merkitty, mutta tuolla katujen nimikylttejä oli harvassa, joten välillä oli mahdoton tietää, millä kujalla olimme. Kaikenlisäksi asemakaava ei ollut mikään ruutukaava, vaan kadut kaartelivat ja aukioitakin oli paljon. Kysyimme muutamilta ihmisiltä, joista monet tiesivät hostellin, mutta antoivat epämääräisiä suunnistusohjeita. Puolisen tuntia sinne tänne palloiltuamme, hostelli ilmestyi äkkiseltään nurkan takaa.

Tämä Eurasia hostel oli tosi asiallinen. Dormisängyn sai 8 eurolla ja aamupalakin olisi kuulunut hintaan, mutta emme ehtineet sitä nauttia. Rakennus oli hyvin uusi ja siisti ja henkilökunta leppoisan auttavaista. Otimme hostellin kautta minibussin lentokentälle ja tämänkin palvelun he järjestivät toimivasti. Tällaisten turistipalveluiden käyttöhän on harvinaista meille, mutta nyt laskeskelimme, että raitiovaunu ja metro yhteensä olisivat melkein samanhintaisia ja ne aukeaisivat vasta kuudelta aamulla, joten niitä käyttämällä voisi tulla vähän kiire.

Moskeijoiden kiertelyn lisäksi, kävimme illalla kävelemässä summittaisesti Istambulin katuja. Kovin kauaksihan sitä ei yhden illan aikana ehtinyt ja vähän jäi harmittamaan, ettei tullut pyörähdettyä Aasian puolella ollenkaan. Istambuli kokemukseen tietenkin kuuluisi ylittää silta Aasian puolelle ja vertailla, miten kaupungin eri puoliskot eroavat toisistaan. Olen ymmärtänyt, ettei aasialainen Istanbul ole aivan niin modernia ja eurooppahenkistä aluetta kuin Euroopan puoli. Nyt tämä jäi siis toteamatta ja asia tutkimatta, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Istanbul vaikutti niin miellyttävälle, että sinne voisi kyllä vielä palata. Tietenkin Hagia sofian ympäristö oli hyvin turisoitunutta aluetta, mutta silti aivan viihtyisää. Hotellit olivat hyvällä maulla, usein vanhoihin rakennuksiin, tehtyjä. Osa oli hyvinkin ylellisen näköisiä, mutta eivät silti pröystäileviä, paljon oli myös perustason hotellia.

Olin odottanut, että Istanbulissa olisi hyvin kapeaa ja sokkeloista katua ja talot vanhoja luonnonkivitaloja, kuten Italian keskiaikaisissa kaupungeissa. En tiedä, mistä minulle oli tämä ennakko-odotus muodostunut. Sinäänsä, Istanbul oli siis odotusten vastainen. Tuo alue missä oltiin, oli aukioineen hyvinkin avaraa seutua. Tietkin olivat aivan auton mentäviä, vaikkakaan eivät onneksi kovin leveitä. Liikenne oli ihanan rauhallista, jos vertaa Intiaan. Töötit eivät soineet ja kadulla autot väistivät ihmisiä, eikä toisin päin, kuten Intiassa. Intiassa saa monesti hypätä lähes katuojaan asti autojen tieltä, ja liikenteen seassa kävely on jatkuvaa puikkelehtimista, pysähtelyä, sivuun hyppäämistä, muutaman juoksuaskeleen ottamista jne. Istambulissa tuo alue oli ihanan puistoista ja katujen vierilla oli kukkaistutuksia ruukuissa. Kanista seutua turistivirroista huolimatta! Kelikin sattui onneksi hyvä. Koko ajan näytti, että alkaisi satamaan, mutta lopulta satoikin vasta yöllä. Ilmanlämpö oli ihanteelliset 25 astetta, välillä tuntui jopa vähän viileälle.

Kävimme kävelemässä myös merenrantatietä. Kävelytie kulki kivenlohkareiden vieressä, joihin aallot iskivät. Istuimme ja katselimme Bosporinsalmea, joka erottaa Aasian ja Euroopan. Se on myös väylä, joka yhdistää Mustanmeren ja Välimeren. Tuo oli tavallaan hieno symboolinen lopetus reissullemme. Olimme taas kotoisan ja tutun Euroopan puolella, mutta pystyimme vielä katsein hyvästelemään Aasian, joka on outoudessaan ja vanhassa kulttuurissaan aina yhtä kiehtova. Minulle aasialaisuus merkitsee paljolti vanhaa korkeakulttuuria, ihanaa uskontojen kirjoa ja tietynlaista sivistystä sekä henkisyyttä. Sikäli hassua, että tänä päivänä Intiassa noita kaikkia asioita on usein mahdoton nähdä kaaosmaisessa katuvilinässä ja pelkän olemassa olotaistelun tuoksinassa. Intialaiset kaupungit pitävät aina sisällään niin paljon ihmisiä, jotka vain yrittävät pysyä hengissä,-joskus heitä on jopa enemmistö,- että kaikki henkinen jää vahvasti aineellisuuden varjoon. Ehkäpä Kiina tai vaikkapa Thaimaa sopiikin paremmin tuohoon aasialaisuuden määritelmääni kuin Intia, niissä vanha kulttuuri näkyy selvästi vahvempana.

Koin, että olimme taas omiemme parissa, mutta Aasia oli yhä hämmentävän lähellä, vain yhden ainoan sillan takana. Jopa niin lähellä, että moni asia turkkilaisuudessa tuntui hyvin aasialaiselta. Pidän kyllä turkkia enemmän Eurooppana, mutta noinkin lyhessä oleskeluajassa huomasin paljon myös aasialaisia piirteitä.

Olisivatkohan petipunkkimme jo kuolleet pakasteessa? Ne ovat olleet siellä kohta 11 tuntia. Laitoimme rinkkamme suoraan pakasteeseen, kun tulimme Haapavedelle, missä perheeni asuu. Heillä on suuri arkkupakastin, johon laukkumme ja rinkkamme oli kätevä vain heittää. Sen jälkeen menimme suoraan kuumaan suihkuun ja laitoimme vielä päällä olleet vaateetikin muovipussiin ja pakasteeseen, sekä puimme porukoiden lainaamat vaatteet päälle. Vähän sääli näin tuhota pitkäaikaiset reissutoverimme, mutta olihan heillä hyvä elämä. He saivat moneen otteeseen nauttia tarjoamiamme herkkuaterioita. Vielä junamatkallammekin Suomessa joku kävi viimeisen kerran ruokailemassa ihollani. Meidän uusissa vaatteissa ei kyllä varmasti ollut punkkeja, mutta rinkkoja ja reppuani kantaessamme joku oli taitavasti onnistunut hyppäämään niistä minun kimppuuni.

Saatan vielä joku päivä kirjoitella Intian herättämistä kysymyksistä, tein niistä jossain välissä listaa. Nyt te lukijat saatte kysyä jos on herännyt ihmeteltävää! Loppupalautettakin saa antaa!

10.11.2012, 15:01:41

Gokarna on kyllä yksi Intian hienoimpia paikkoja. Se on seutua, jonne veisin Intiaan ensi kertaa saapuvan jos olisin hänelle matkaoppaana. Se on niin monipuolinen paikka! Rannat ovat upeat lähinnä vehreiden kukkuloiden ja kallion vuoksi, ei niinkään veden, joka on kieltämättä aika ruskeaa. Vaikka vesi on sameaa, siellä on kuitenkin loistava uida. Etenkään Ommilla ei ole minkäänlaisia virtauksia, ei roskia vedessä ja ranta on sopivan syvä/matala. Eniten pidän rantamaisemista velluspolkujen vuoksi. Reitit Ommilta Halfmoonille päin ovat aika haasteellisia, kun välillä saa hyppiä kivillä ja välillä rinteiltä on hyvin jyrkkä pudotus kohti merta. Tällä reitillä näkee kuitenkin hyvin monipuolista luontoa, aivan kuin olisi jossain syvemmälläkin viidakossa. Ommilta Kudlelle päin taas oli ilmestynyt kunnon portaat ja leveä polku, eli se on helppokulkuista, mutta sikäli haastavaa että välillä reitti katoaa näkymättömäksi, kun maisema laajenee kivikkoisseksi pelloksi.

Gokarna kokemukseen liittyy erottamattomasti myös kylä, paikka ei ole pelkkää rantaa. Kylillä on ihana katsella uskonnollista hurmoksellista tunnelmaa. Ulkomaalaiset eivät pääse temppeleiden pyhimpiin tiloihin, mutta ”eteisessä” kannattaa käydä. Eräässä päätemppelissä oli eteisaulassa isoin lehmä, jonka olen koskaan nähnyt. Se oli korotettu pyhän temppelilehmän asemaan varmaankin juuri kokonsa vuoksi ja puhtaan valkoisen värinsä. Sillä oli myös ihana iso kaula heltta, jota pyhinvaeltavat koskettivat kunnioittavasti.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi