Gokarna, Karnataka

Kalliot ja kukkulat ovat ennallaan Gokarnan luonnonkauneilla rannoilla! Silti vaikutelma on hyvin erilainen jos vertaa siihen, kun viimeksi olimme taalla helmikuussa parisen vuotta sitten. Half moonilta ja Paradiselta on kadonnut kaikki infrasfruktuuri: mokit, ravintolat, riippumatot. Oli jotenkin lahes aavemaista vaeltaa noille rannoille viidakkoisia polkuja myoten ja todeta kummankin olevan autio. Olimme olettaneet, etta ehka Half mooni voisi viela olla kiinni, koska kausi on vasta alkamassa, mutta emme voineet kuvitellakaan Paradisen olevan autio. Luulimme tuon rannan olevan auki aina. Viimeksi siella oli niin taysi hulina paalla, niin paljon erinaista mokkia. Nyt mokeista ei ollut mitaan jaljella, ravintoloista vain perustukset. Miten he edes pystyvat tyhjentamaan nuo rannat aina noin luonnontilaan asti. Miten he kuljettavat kaikki keittiotarvikkeet jaakaapeista lahtien pois? Kaikki sangyt ja vessanpontot, suihkut jne. Kasittamatonta! Heraa kysymys, onko kaikkea jarkevaa rakentaa joka vuosi alusta asti uudelleen? Mistahan tama jarjeton rakentaminen ja purkaminen johtuu? Eiko rannoilla ole pysyvaa rakennuslupaa ja siksi mokit on aina purettava? Tammoinen kasitys minulla on, mutta en tieda onko tietoni oikea. Ymmarran kylla, etta hutit on helppo kasata ja purkaa, mutta varsinkin Paradisella on ollut monenmoista isompaakin rakennelmaa.

Kun Goan laani vaihtui Karnatakaan, muutos oli selkeasti huomattava. Kalle sanoi ”tuntuu kuin kotiin olisi tullut.” Jostain syysta tama Karnataka on lempilaanini Intiassa, muita suosikkeja ovat Himachal Pradesh ja Orissa.(nykyaan Odhya, kun Intiassa rakastetaan kaikkia nimenvaihdoksia.) Goassa ihmisten kaytos oli jokseenkin odotettavaa ja kulttuuri ei vaikuttanut kovin vieraalle (ehka kristillisyys yksi syy). Taalla Karnatakassa Intia tuntuu intialaisemmalle sikali, etta usein sattuu yllattavaa ja selittamatonta. Heti Goan ja Karnatakan rajalla pysahdyimme ja rajavartija astui bussiin. Han kaveli suoraan reppuni luo, nosti sen ylos ja laski alas. Miksi han nain teki? Sehan se. Tassa laanissa heraa koko ajan kysymyksia ”miksi nain tapahtui?” Han halusi ehka vain kokeilla kiliseeko reppuni ja yritanko salakuljettaa viinaa Goalta, mutta toisaalta muiden tavaroita ei tutkittu. Muut ihmeelliset seikat: bussin rahastaja miehella oli kirkkaan vaalean punaista kynsilakkaa, bussiasemalla nainen pysahtyi eteemme ja alkoi nauramaan pain naamaa, han vain tuijotti meita ja nauroi helisevasti, kerjalaisnainen oli tosi tyytyvainen 2 rupiaan ja hymyili paanin varjaamilla hampaillaan (on epatavallista etta kerjalaiset olisivat tyytyvaisia eivatka jaisi pyytamaan lisaa) taalla rannoilla on yhdesta puusta veistettyja hyvin vanhoja veneita jne.

Kuvittelimme majoittuvamme Halfmoonin rauhaan, mutta nyt olemme Om-rannalla. Suunnittelimme myos aina vaeltavamme Paradiselle suomalaisia tervehtiin, silla siella heita majailee aina. Mutta eipa tosiaan majaile nyt. Ranta oli aivan tyhja lukuunottamatta muutamaa telttailijaa, jotka kuvittelivat omistavansa paikan. Kun ilmestyimme metsasta, he suhtautuivat meihin hyvin nihkeasti. Nyt meilla on Ommilla 200 rupian hutti ja aivan viehattava piha-alue banaanipuineen. Ei se Halfmoonille aivan veroja veda, mutta eikohan taalla muutaman paivan viihdy. Huomenna vaellamme 6 kilmometrin matkan kylille. Siella voi olla visketta, silla iso Durga festifaali on alkamassa.

21.10.2012, 09:12:57

Nyt on taas yksi vaellus suoritettu. Om-rannan aarilaidalta, jossa meidan majapaikkamme sijaitsee, on tanne kylille viitisen kilometria. Maasto on kuitenkin huomattavasti helppokulkuisempaa kuin Ommilta toiseen sunntaan kiivetessa. Polku on hyvaa ja leveaa, vain osittain kivikkoista. Plun ainoa suurempi puute on, etta se katoaa paikoin. Loppumatkasta polku aukeni kivikkoiseksi pelloksi, jossa kasvoi uhutta kaunista heinaa. Tuolta pellolta oli mahdoton arvioida, missa polun jatko sijaitsee. Tiesimme kylla, mihin suuntaan menna, silla naimme rann pienen temppelin katon, jonka tiesimme sijaitsevan reitilla. Sinne naytti vain olevan mahdoton paasta, kun edessa oli viidakkoa, jyrkkaa pudotusta ja yhdessa kohden talo pihamuureineen. Lopulta paadyimme kiipeamaan muurin yli, oikaisemaan talon pihan lapi ja nain paasimme jalleen kulkuvaylalle, joka muuttui pian portaiksi. Jyrkat osittain murentuneet petoniportaan kuljettivat meidat kohdi pyhaa lahdetta. Taytimme vesipullomme lahteessa, puhdistimme veden uv-sadettimellamme ja jatkoimme kavelya. Koskettelimme vastaan tulevia lehmia otsaan, kuten paikallisilla pyhiinvaeltajillakin usein on tapana, silla se tuo onnea.

Tama Gokarnan kaupunkihan on hinduille pyha. Ei se kaikkein pyhimpien kaupunkien joukkoon kuulu, mutta paljon taalla kuitenkin kay pyhiinveltajaa temppeleissa. Mekin yritettiin pyorahtaa tuolla paatemppelissa, mutta se oli onneksi ulkomaalaisilta kielletty. Miten niin onneksi? No, niissa on usein aika painostava rahankeruumeininki. On temppeleissa hyvaakin, ovathan ne esteettisesti kauniita ja osa tekee pienella osalla lahjoitusrahoista hyvantekevaisyystyota. Silti suurin osa rahoista menee temppelipapeille,- oliskohan bramiini oikea kasite-, ja itse temppelin rakentamiseen entista koreammaksi. Nytkin suunnitteilla oli valtavat hopeakoristellut ovet ja kerayspyynnossa sanottiin: hopeaa tarvitaan 150 kiloa.

Tahan asti olen ollut tosi tyytyvainen, etta matkustamme hiljaisella kaudella. Nyt on kuitenkin alkanut vahan turhauttamaan, kun kaikki palvelut ovat niin satunnaisesti auki ja joka paikassa on lahes kuollut tunnelma. Taalla kylalla on kylla vilsketta, mutta ei niin paljon kuin talviaikaan. Festifaaleistakaan ei ainakaan viela ole nakynyt merkkiakaan. Eras ravintolan tyontekija vaitti, etta olisi tulossa hyvin isot festifaalit, jotka kestaisivat 10 paivaa. Mihin nama juhlijat ovat kadonneet? Saisi tullakin jonkinlaiset bileet, olen alkanut kaipaamaan enemman tapahtumaa! Eilen maattiin koko paiva riippumatoissa, mita valilla kaytiin syomassa. Kalle sentaan sai vahan jotain hyodyllista aikaan, kun han raapusteli kirjansa muistiinpanoja vihkoonsa. Illalla ostimme kookoksen rannalta. Katselimme vahan huvittuneena, kun eras reissaaja hioi antaumuksella lehman sarvia ja yritti askarrella niista jonkinlaista koriste-esinetta. Kohta kuitenkin huomasimme itse tekevamme lahes samaa. Keksimme, etta kookoksen kuorista voisi tehda jonkinlaiset kupit. Eilen vain vuolimme ne puhtaaksi kookoksesta, nyt ajattelimme etsia hiomapaperia ja jatkaa illemmalla askartelemista. Itse haluaisin tehda jotain monimutkaisempaakin kuin kupin, mutta vaikea, kun ei ole mitaan tyokaluja.

Joogakurssini taitaa jaada joogaamatta, silla ei taalla ole nakynyt mitaan kurssimainoksia. Tormasimme asken meditaatio opettajaan, joka jutteli pitkaan Kallen kanssa, mutta han antaa vain jotain henkilokohtaista jooga opetusta. Turistikaudella taalla on varmasti monenmoista kurssia, mutta nyt ei varmaan riittaisi asiakkaita. Om rannalla on arviolta vain 30 lankkaria, Kudlella kourallinen (paljon on kylla intialaisia) ja taalla kylilla vahan enemman. Luulisi, etta intialaisistakin olisi asiakkaiksi erilaisille harrastekursseille, mutta eivat he vain yleensa innostu niista. Olin tosi yllattynyt kun Kalle sanoi, etta Vibassana kurssilla oli jopa enemmisto ollut intialaisia. On kaikki tallainen henkinen selvasti nousussa intialaistenkin parissa. Taaltahan joogakin on lahtoisin, mutta minulla on silti kasitys, ettei se ole ollut pitkiin aikoihin taalla paikallisten keskuudessa suosittua. Nyt on pienia merkkeja siita, etta ainakin meditaatio, ehka joogakin, olisi saamassa suosiota. Ehka tama on jonkinlainen maailmanlaajuinen ilmio. Kaikkialla maailmassa ihmiset alkavat kaivata materialismin rinnalle jotain muuta, jotain vaihtoehtoista. Heraa kysymys: voiko tassa olla kaikki? Me ostamme tavaraa ja kulutamme ja tienaamme rahaa, etta voisimme jalleen kuluttaa. Eiko ole mitaan muuta? Tata kysyessaan ihmiset ehka jopa taalla alkavat loytaa naita itamaisia vanhoja henkistymisen muotoja ja reitteja. Paaosin henkinen on kuitenkin Intiassa uskonnollisuutta, joka taas ei pohjimmiltaan ole kovinkaan henkista. Hindulaisuus nayttaa paljolti vaihtokauppa uskonnolta: mina annan jumalalle taman lahjan ja teen taman rituaalin, jolloin jumala antaa minulle, mita haluan.

Nyt taas syomaan. Taalla pain ruuat eivat kylla ole olleet kovin kummoisia. Arambolissa oli tosi hyvat ruuat ja Damanissa ne olivat suorastaan taivaallisia. Gujaratilainen keittiohan onkin yksi Intian arvostetuimmista. Karnatakan ainoa huono puoli laanina on, etta ruoka ei ole niin elamyksellista. Kylla se perushyvaa on, mutta harvoin kokee mitaan kulinaristisia yllatyksia.

22.10.2012, 13:31:50

Olimme asken syomassa ja Kalle innostui aterioinnin jalkeen tekemaan palapelia. Joku oli jattanyt ravintolaan 1000-palan maailmankartta palapelin. Pian ymparille pysahtyi uteliaita intialaisia tuijottelemaan. Osa heista jatkoi pian matkaansa, mutta kaksi sitkeinta jai kurkkimaan Kallen olan ylitse. He eivat ensin edes sanoneet mitaan, katselivat vain kiinnostuneina. Mina keskityin kirjaani, Kalle maailmankarttaansa ja intialaiset tuijotteluun. Lopulta, kun tata oli kestanyt reilu 5 minuuttia, toinen inkkareista avasi suunsa ”Kuinka sina osaat?”. Intialaiset katselivat kuin taianomaista tapahtumaa, kun Kalle nosteli paloja 1000 palan laatikosta ja asetteli niita paikoilleen poydalle. Aika mahdotonhan palapelia yleensa nain on tehda. Yleensa taytyy levittaa kaikki palat poydalle, tarkastella tarkkaan laatikon kansikuvaa ja puyoritella paloja. Selitys piili kuitenkin siina, etta Kalle on koko ikansa ollut kiinnostunut kartoista ja osaa asettaa kaikki maailman valtiot kuta kuinkin paikoilleen. Niimpa han teki palapelia strategialla, etta etsi tunnistamiaan maiden osia laatikosta ja vain laittoi ne siihen yhteyteen, jonne tiesi ne kuuluviksi, tiettyjen maiden naapureiksi jne. Paloja naksahteli paikoilleen varmaa tahtia ja intialaiset kysyivat ”Kuinka kauan sina olet tata tehnyt?”. Kalle sanoi ajan ja yritti selittaa, etta han oli tosiaan aina harrastanut karttoja, joten sikali tapahtumassa ei olisi mitaan ihmeellista.

Nama nuoret intialaiset opiskelija pojat jaivat sitten pitemmaksikin aikaa seuraamme juttelemaan. Pian he istuivat poytaamme. Kalle yritti kysella heilta mielipiteita rupian vakaudesta valuuttana ja Intian tyollisyydesta, mutta ei heilla oikein ollut nakemyksia naista asioista. Sen he osasivat sentan selittaa, etta valmistuttuaan yliopistosta Intiassa paasee aina suoraan toihin. Yritykset ottavat opinahjoihin yhteytta jo ennen kuin opiskelijat valmistuvat ja parhaat viedaan heti paalta. Intialaiset eivat millaan meinanneet ymmartaa, kun sanoimme, ettemme juuri talla hetkella tee mitaan. Kerroimme myos Euroopan vaikeasta tyollisyystilanteesta ja, kuinka Suomessakin on tosi vaikea saada toita. Intiassa naita ongelmia ei selvastikaan ole, ei ainakaan koulutettujen keskuudessa.

Pojat yrittivat houkutella meita iltaa istumaan ja parille kaljalle. Vastasimme toistaiseksi jotain epamaaraista ja jatimme kutsun vahan ilmaan. Eilen juuri otimme vahan rommia ja eihan sita nyt joka paiva pida kuppia kallistaa. Eilen olisin ollut tosi tyytyvainen jos olisimme saaneet seuraa, mutta eilen meille ei oikein koko paivana jutellut kukaan. (paitsi kylilla meditaatio opettaja). Vaihtelun vuoksi oli kylla tosi kiva nytkin jutella noiden poikien kanssa. Oma englantini oli niin hukassa, etta paaosin Kalle puhui. Toinen pojista yritti kylla innokkaasti saada minutkin keskusteluun mukaan ja han kyseli juurta jaksaen lukemastani kirjasta. Tuo Ludlumin vakoilutarina ja salaliittokirja on juoneltaan sen verran monimutkainen, etten osaisi sita edes suomeksi selittaa, saati englanniksi. Pian paadyimme tavanomaiseen suomenkielen ruotimiseen. Miksi se ei kuullosta yhtaan englannilta? Miksi se kuullostaa niin oudolta? Osaammeko mitaan muuta kielta?yms. Toinen pojista oli erikoisen innokas kuulemaan, mita mikin on suomeksi. Yleensa kaikki haluavat tietaa, kuinka sanotaan hello, mutta siihen se yleensa jaa. Tama poika kavi kaikki mahdolliset tavarat poydalla ja lahietaisyydella lapi ja minun taytyi toistaa ne suomeksi, joka tuotti hanelle suurta hupia.

Nyt minulla oli vain puolen tunnin nettiaika, joten tama oli tassa talla kertaa…

23.10.2012, 10:18:20

Pari kookoskorua alkaa olla valmiina. Ostimme toissapaivana hiekkapaperia kylilta ja olemme nyt hioneet kookoksesta monenmoista taidetta, Kalle saippuakuppeja, mina koruja. Mukava valilla tehda jotain luovaa! Kyllahan itsensa toteuttaminen on ihmiselle aina tarkeaa. Joku voisi kysya, mita tama oikein hyodyttaa. Viitaten kysymyksella selvasti ajan haaskaaamiseen sellaiseen hommaan, mista ei saa rahaa tai muita etuuksia. Olishan se hienoa jos se olisi myos taloudellisesti tuottavaa. Jos voisin vaikka myyda naita koruja rannalla ja rahoittaa nain reissuni. Ei taloudellinen kannattavuus kuitenkaan saa olla kaiken mittana. Ihmiselle on varmasti hyvaksi ja kehittavaa tehda kasillaan jotain, luoda jotain, vaikka itse luominen olisikin vain itseisarvo, vaikkei sita voisi kayttaa valinearvona mihinkaan. Maailmassa on muutenkin nykyaan mielestani unohdettu vahan kaikessa itseisarvot! Ei kaiken tarvitse aina johtaa mihinkaan, olla tie johonkin viela tarkeampaan. Jos asioita tehdaan aina vain seuraavan paamaaran vuoksi, eiko silta mita juuri nyt tehdaan riisteta taysin arvo?

Tallaista pohdintaa talla kertaa. Nyt sitten vahemman filosofista tekstia. Kalle lahti juuri kylille tallustamaan ja minakin harkitsin mukaan lahtoa, mutta pyorsin ajatuksen viime hetkilla. Kun olimme aamupalalla, naytti tulevan niin kuuma paiva, etten jaksanutkaan lahtea vaeltamaan yhteensa melkein kymmenta kilometria. Tormasin rannalla intialaisiin nuoriin poikiiin, samoihin jotka allistelivat Kallen palapelintekokykyja, ja he ihmettelivat myos tuota huvitustamme. Mita jarkea on lahtea kavelemaan vaikeakulkuista reittia kylaan, kun voi olla rannallakin ja vain nauttia oleskelusta. Keskiluokkaiset intialaiset ovat kylla usein lapeensa laiskoja, varsinkin jos kyse on mistaan vahankin liikunnallisesta. Eivat he oikein ymmartaneet, kun selitin Kallen ostavan hedelmia, jotain herkkuja ja hakevan vetta. Kylan lahella on mahtava lahde, jossa on ”parantavaa” vetta, ainakin vesi on hyvin raikasta. Voihan taaltakin ostaa pullovetta, mutta vesiralli on muutenkin sulaa hulluutta. Lahes joka paiva kantajat raahaavat vesipulloja pahvilaatikoissa paansa paalla. Kantaja miehet muodostavat rannalle pitkan letkan, kun he joutuvat viemaan ravintoloihin loputtomasti vesitaydennysta. Yritamme siis ihan ekotekonakin kayda tuolta lahteelta hakemassa veden. Ehka olisi pitanyt yrittaa selittaa tatakin intialaisille, eihan sita koskaan tieda vaikka he olisivat ymmartaneetkin taman tarkoituksen.

Ymparistoasiat ovat ehka hieman menneet Intiassa eteenpain, sitten sen ajan, kun eka kerran kavin taalla nelisen vuotta sitten. Ainakin tietoisuus on aavistuksen lisaantynyt. Muovipussikieltoja on yha useammissa kaupungeissa, ei kuitenkaan Goalla eika taalla Karnatakassa. Silti on paljon intialaisia perheita, jotka tulevat naillekin rannoille, istuvat hiekalle ja alkavat nakella karkkipapereita ym ympariinsa. Intialaisten roskittaminen on siis jokseensakin toivotonta. Ehka he eivat vain ole tulleet ajatelleeksi, etteivat lehmat pysty syomaan kaikkia roskia. Rannalla he selvasti paattelevat ”no merihan se vie nama roskat kuitenkin.” Yllattaen aina jossain yhteydessa saatetaan puhua saastuttamisesta, mutta yhteydet ovat mielestani usein omituisia. Esimerkiksi lahteella lukee ”Tama on pyhaa vetta, ala saastuta sita.” Vesi tulee jostain ylhaalta kukkuloilta, joten miten sen pystyisi lahteen kohdilla saastuttamaan. Tarkeinta olisi kiinnittaa huomiota siihen mita kukkuloilla tapahtuu. Sekaan ei nayta kovin hyvalta:Kudle rannan ylapuolelle on ilmestynyt jonkinlainen avolouhos, joka syo vihreaa metsaa. Osa lahteen vedesta johdetaan peseytymisaltaaseen, jossa intilaiset nayttavat kayttavan suruttoman paljon pyykkipulveria vaatteiden pesuun, tuo vesi taas johdetaan suoraan mereen.

Olemme taalla rannalla viela pari yota, sitten siirrymme kylilla myos pariksi yoksi.

24.10.2012, 16:07:54

Nyt on lampotila taas laskenut parisen astetta. Kummasti sekin jo vaikuttaa, tai ehka suurin vaikutus on auringon laskulla. Vaikka illan hamartyminen ei paljonkaan laske lampoa mittarissa, tuntuu kuitenkin aavistuksen viileammalta, kun aurinko ei paahda. Nyt oli taas tosi kuuma paiva! Viimeaikoina on ollut valilla pilvisiakin paivia ja ne ovat kylla ihanteellisia rannalla kavelyyn ynna muuhun aktiivisempaan. Tanaan lahinna makasimme laiskoina ja puolikuolleina riippumatoissa. Uiminen onneksi hieman virkisti, etenkin sen jalkeinen kylma suihku. Kieltamatta nama kelit ovat hieman liian lampimia, eivat aivan ihanteellisia makuuni. Arambolissa oli aika hyva ilmasto, silla tuolloin viela sateli jonkin verran. Nyt ei ole enaa pariin viikkoon sadellut. Paras keli on paria tuntia ennen auringon nousua, silloin tuntee kuinka bungalovissammekin yhtakkia viilenee. Muutos on sen verran suuri, etta siihen usein jopa heraa ja hamuilee peittoa paallensa.Muutamana aamuna olen herannyt heti, kun pienia valonsateita on tunkeutunut bungalovimme lapi. Olen mennyt rannalle joogaileen ja venyttelemaan selkaani, silla patjamme on hyvin askeettinen. Tuolloin kuudeltakin on viela tunteroisen verran upean raikasta. Tanaan en kuitenkaan herannyt yhta aikaa auringon vuoksi vaan nukkua posotimme yli yhdeksaan. Seuraavassa selitysta, miksi nain paasi kaymaan.

Tormasimme palapelin ihailija poikiin eilen toistuvasti rannalla. Aina he ilmestyivat jostain eteemme. Illalla, kun palailimme syomasta, he taas pysayttivat meidat ja kyselivat ”Miksi etta tulleet eilen istumaan iltaa. Tanaan teidan taytyy tulla.” Sanoimme kuullostaen lapensa tylsilta ”Yleensa menemme nukkumaan jo 9 pm”, mutta emme nahtavasti olleet tarpeeksi tylsia, koska he houkuttelivat edelleen liittymaan joukkoonsa. Kun meilla ei ollut muitakaan suunnitelmia, lupauduimme pienen harkinnan jalkeen. Saattaa kuullostaa, etta olen liian kriittinen naiden intilaisten poikien suhteen. Olemme kuitenkin jutelleet niin paljon naiden innokkaiden nuorten miesten kanssa, etta olemme oppineet pitamaan hieman etaisyytta, silla he saattavat usein alkaa ykskaks esittamaan hyvinkin tungettelevia kysymyksia. Illasta tuli paljon hauskempi kuin olin kuvitellutkaan! Olimme ajatelleet ottavamme heidan seurassaan vain lasilliset vanhaa munkkia ja sitten palailla bungaloville, mutta istuimmekin rantahiekalla aina 1,30 asti.

Mukana oli myos sveitsilainen nuori mies, joka oli aluksi puhelias, mutta muuttui koko ajan hiljaisemmaksi. Han taisi olla aika vasynyt, silla hanella oli pari yobussia takana pain. Han oli vain kuukauden reissulla ja han oli pyorinyt vahan joka puolella Intiaa, aina Kashmirissa asti. Aika hullua hommaa ja varmasti tosi rankkaa! Intian valimatkat olivat varmasti yllattaneet hanet. Itse sanoisin, etta jos haluaa nahda seka etelaa etta pohjoista ilman lentamista, Intiassa taytyy reissata vahintaan pari kuukautta. Mies vaikutti aikamoiselta ihmisrauniolta, mutta pitkaan han silti jaksoi seurassamme. Mekin lahdimme vetaytyyn aikalailla samoihin aikoihin kuin han. Loppu illasta nuotiopiiriimme liittyi myos 50-60 vuotiaat venalaiset. Tama pariskunta oli kunnon maisteissaan ja naista ei paljon tarvinuut yllyttaa laulamaan. Tuota ennen intialaiset olivat juuri yrittaneet saada Kallea ja minua hoilaamaan, joten venalaiset ilmestyivat kuin tilauksesta pimeyden keskelta. Nainen tarttui heti laulupyyntoon ja alkoi esittaa vanhoja venalaisia kansanlauluja. Tunnelmallisesti han kylla lauloi, vaikkei hanella paljon lauluaanta ollutkaan, elaytyminen teki esityksista silti hienoa kuunneltavaa. Han heilui ja huojui laulunsa tahtiin ja taputti kasiaan. Yritin miettia paani puhki lauluja, jonka nuo meidan rakkaat naapurimme, ihana vanha viholliskansa, osaisi. Jotain vanhaa suomalais-venalaista yhteista kappaletta. Ei tullut mieleen kuin perinteinen Ka ka kalin. (ei varmaan kirjoiteta nain) Kyn kysyin osaako nainen tuon, han totta kai ryhtyi heti lauleskelemaan. Yhdyimme kaikki, jopa intialaisetkin, kertosakeeseen, mutta vain nainen osasi surumieliset sanat kertosakeen ulkopuolelta. Tilanteessa oli jotain historian siipien havinaa. Varmasti kauppamatkoillaan karjalan kankailla suomalaiset ja venalaiset ovat aikojen saatossa istuneet muutamankin kerran yhteisella nuotiolla vodkapullon kiertaessa.

Ystavamme intialaiset alkoivat loytaa kaljan voimalla jotain omiakin mielipiteitaan. Tahan asti, kun olimme keskustelleet heidan kanssaan paivalla, he olivat aina vain kohautelleet olkapaitaan moninaisille Intian kulttuuriin tai maantietoon liittyville kysymyksillemme. He myos tosi varovaisesti aina esittavat tietonsa ja yleensa viela kysyvat ensin kaverilta ennen kuin vastaavat. Kun kysyimme niinkin yksinkertaista kuin ”Paljonko Ernakulamissa, joka oli heidan kotikaupunkinsa, on porukkaa”, (no, onhan intialaisia vaikea laskea, mutta ainahan voi esittaa summittaisen arvion) he olivat hyvin epatietoisia tai kun kysyimme, miten Durga pujaa juhlitaan yms. Nyt tekstia alkoi kuitenkin tulemaan! Yksi voivotteli Kallelle, etta intialaiset naiset eivat enaa ole vilpittomia. Jai vahan epaselvaksi mita han tuolla kasitteella tarkoitti, mutta han puhui siita, kuinka naisilla saattaa olla suhteita ennen avioliittoa. Onhan nailla miehillakin aina suhteita! Jos se on naisilta kiellettya, kenen kanssa miehet sitten harrastavat naita suhteita? Tulkaa jonykyaikaan intialaiset miehet! Tai jos vaaditte naiselta taydellista siveellisyytta, se on ok, jos olette itsekin sellaisia! Mies haikaili vanhaa aikaa, kun naiset olivat puhtoisia ja kiltteja. Tama oli aika rasittava keskustelu. Paljon kaytiin kuitenkin kiintoisaakin mielipiteen vaihtoa. Hienoa tuossa porukassa oli, etta heista yksi oli muslimi ja muut hinduja. Eras hindu poika osoitti kaveriaan ”Han on muslimi, mutta me rakastetaan hanta silti tosi paljon.” Hindu poika viittasi Ayodhya moskeijan tuhoamiseen, mihin usein viitataan hindujen ja muslimien valien karjistymisessa. Tama tapahtui 1992, mutta on vielakin monilla tuoreessa muistissa. Se aiheutti monenmoista vakivaltaa puolin ja toisin. Tuo pyhanrakennus oli aikanaan ollut hindujen temppeli ja heillekin siis pyha, siksi he tuhosivat moskeijan. Nuo pojat kuitenkin vakuuttelivat, etta heidan piireissaan tuo tapahtuma on annettu anteeksi aikoja sitten ja siksi he voivat olla laheisia ystavia.

Minua on aina kiinnostanut intialaisten suhtautuminen britteihin ja tuon ajan historia, siksipa kysyin ”Toivatko Britit mitaan hyvaa Intiaan ja mita kaikkea pahaa he saivat aikaan?” Vastaus oli hyvan osalta aika vakio eli britit tekivat rautatiet. Huonoja puolia poika luetteli pitkat litanniat, erityisesti han laittoi brittien syyksi laanirajat Intiassa ja, etta monenmoista konfliktia on syntynyt niiden vuoksi. Kyllahan noilta pojilta taas oppi paljon uusiakin asioita ja kuuli mielenkiintoisia mielipiteita! Oli janna saada vahvistus sillekin, etta vaaleissa aanestamisesta maksetaan aina. Keralassa jokainen aanestaja saa 1500 rupiaa ja Tamilin puolella usein viinaa, television yms. Tallainen maailman suurin demokratia! Pojat eivat edes mitenkaan havenneet naita paljastuksia, vaan pitivat kaytantoa nahtavasti aivan tavanomaisena. Intian hallitus ei varmaan pitaisi siita jos tietaisi ulkomaalaisten tietavan, kuinka korruptuneet vaalitkin aina ovat, koska viimeisten vaalien aikaan ulkomaiden lehdistossakinhan suitsutettiin, kuinka hienosti Intia jarjestaa tallaiset massiiviset vaalit ja, kuinka aanestysinto on korkea.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi