Gogarna, village

Siirryimme nyt rannalta kylille. Taalla on parempia ravintoloita, ainakin intialaisen ruuan suhteen paljon tasokkaampia. Om rannalla osattiin tehda loistavaa lansimaista ruokaa, kuten pastaa, kerrosvoileipia ja omelettia, mutta intialainen ruoka oli hyvin mitaansanomatonta. Nyt kun Intiassa viela toistaiseksi olemme, matkahan alkaa olla jo loppusuoralla, pitaa nauttia paikallisesta evaasta. Suomessa jaksaa harvoin nahda sita vaivaa, etta laittais itse intialaista. Monien aterioiden valmistuksessahan menee useita tunteja. Aika vaatimattomiahan nuo ravintolat taalla ovat, eivat mitaan Damanin tasoisia ilmastoituja valkoisen poytaliinan hotelliravintoloita, vaan puoleksi avonaisia muovijakkara paikkoja. Ei se kuitenkaan aina ulkonakoon katso, miten keittiossa osataan tehda taikoja.

Taas on vahan patittanut! Ei nyt mitaan suurempaa epidemiaa, mutta pienta pattia ilmaantuu paivittain milloin mihinkin. Vaikea sanoa, onko kyseessa punkit, silla rannalla oli hyvin monenlaista ottiaista. Muurahaisia oli paljon, hyttysiakin illalla ja jopa verijuotikkaita, muttaviimeksi mainitut eivat onneksi paasseet imemaan. Voi olla, etta Kallen rinkassa asuu jokin pieni punkki perhe, silla aina kun han kantaa rinkkaansa pattia ilmaantuu tavallistakin enemman. Paikallaankin punkit saattavat tietty joskus lahtea vaeltamaan rinkasta. No, paa asia, etta sangyssa ei ole mitaan pureskelevia olentoja. Ei se paljon mielenrauhaani hatkayta jos tama epidemia pysyy kurissa ja vain satunnaisesti ilmaantuu pienia patteja. Mutta se on hermoja raastavaa jos niita yhtakkia ilmaantuu iholle kuin sienia sateella ja maara kasvaa moneen sataan. Jospa emme enaa joutuisi kokemaan tata ihon pilkuttumista!

Pitaa viela muutama sana mainita nuorista kamuistamme, joista olen jo edellisissa jutuissa kertonut. Oli mahtavaa, kun satuimme yhta aikaa uimaan. Eras bisneksen opiskelija (he sanoivat opiskelevansa ”business”, kun kysyin ”ekonomy?”, se oli kuitenkin vissiin eri asia) kysyi minulta, kun uin kauempana rannasta ”Mita sina teet? Miksi teet kasilla noin?” ja han naytti kasilla uintiliikkeita. ”Mina uin”, kommentoin. Vastaus oli ”Aha hmm”. Pahoittelen jos annan intialaisista joskus vahan yksinkertaisen kuvan. Olen kylla tavannut tosi fiksunkin oloisia intialaisia. Mutta fakta vain on, etta usein he esittavat tosi hassuja kysymyksia, ja jopa hieman naiveja omasta mielestani. Tassakin tapauksessa nuori mies ihmetteli aivan tosissaan, mita teen, kun vain tavallisesti uin ja kauhoin kasillani. Heraa kysymys: eiko han ennen ollut nahnyt uivaa ihmista? Tuntuu aika erikoiselle, mutta vastaus saattaa hyvinkin olla ”ei”. Intialaiset itse harvoin osaavat uida! Nyt he keraantyivat Kallen ymparille, kun Kalle oli viela vedessa, ja kyselivat kuinka on mahdollista, etta osaamme uida. He paljastivat, ettei kukaan tuosta neljan hengen ryhmasta osannut uida ja, etteivat he uskaltaneet menna kovin kauaksi rannasta. Olihan se kiva kuulla olevansa lahjakas jossain! He sanoivat minulle ”you are very talent”.

Pojat kertoivat, kuinka ilta rannalla oli paattynyt aikamoiseen haslinkiin. He olivat istuneet iltaa aina 5.30 asti, joten tietaahan sen, etta liian pitkaksi venyneet pippalot paattyvat aina kaikenmoisiin sekaannuksiin. Onneksi osasimme itse vetaytya porukasta, kun meno oli viela parhaimmillaan. Venalainen nainen oli suuttunut, kun oli kadottanut vodkapullonsa ja syyttanyt tasta intialaisia. Sitten han oli yhtakkia vain lahtenyt juoksemaan rantaa pois pain. Mies taas oli sammunut rantahiekalle. Kun pojat itse olivat lahteneet liikenteeseen, he olivat hukanneet kenkansa ja vahan kaikenlaista muutakin tavaraa. Miten voi aavalle rannalla hukata mitaan?

Tanaakin minulle esitettiin hieman outo kysymys. Kavelin yksin kadulla, kun katselin, mita ostaisin tuliaisiksi. Yhtakkia mies ravintolasta huutaa minulle ”hello” ja viittaa tulemaan lahemmaksi. Kun menen, han kysyy ”Haluatko kolikoita?”. Hanella on poydalla kasa kolikoita, mutta ne ovat aivan nykyaikaisia viiden ja kymmenen rupian rahoja. Ymmartaisin jos ne olisivat vanhoja. Intialaiset keraavat usein vanhoja ja eri maalaisia kolikoita. Ne olivat kuitenkin aivan samoja rahoja, mita nyt itsellekin keraantyy jatkuvasti. Olisinhan voinut ilmaista rahaa ottaa, mutta mietin onko hanella jotain taka-ajatuksia ja kieltaydyin. Monesti en yhtaan ymmarra, mita nama inkkarit kysymyksillaan tarkoittavat, mita he ajavat takaa!

Meilla alkoi nyt kunnon kahden paivan matkustus sykli. Ensin kaksi yota taalla kylassa, sitten kaksi kahden yon pysahdysta ennen Bangalorea, myos tassa tietotekniikka kaupungissa pari yota, junassa pari, ja lopuksi Delhissakin saman verran. Inhoan yhden yon matkustelua, mutta voi nain pitka kaksien oidenkin rupeama olla vahan rankka. No, onneksi olemme keranneet voimia tuolla rannalla. Siella elama oli ihanan leppoista! Tanaanhan vain siirryimme 5 kilometria riksalla tanne kylaan, joten tama matkakaan ei paljon voimille kaynyt.

26.10.2012, 15:17:59

Meidan on valitettavasti pakko menna Bangaloreen, koska meilla on sielta junaliput Delhiin. Kalle on myos jarkannyt meille majoituksen Bangaloreen. Han tutustui Vibassana kurssilla asiallisen mukavaan intialaiseen, joka kutsui meidat kylaan luokseen. Tiedan, etta Bangalore on varmasti yhta jarkyttava kuin aina intialaiset isot kaupungit, mutta nyt meilla on paikallinen opas, joten saatetaan loytaa siita jotain hienoakin. Bangalorenhan pitaisi olla tosi edistyksellinen ja loistelias tietotekniikka kaupunki, mutta minulla on kylla pienet epailykset taman suhteen. Onhan Mumbaikin rikas kaupunki ja siella on hienoja alueita, silti yleiskuva on tosi nuhjuinen ja torkyinen.

Meidan oli tanaan tarkoitus tutkia viela yksi ranta. Lahdimme aamulla bussilla kohti Ankolan Honey beachia. Bussi hyppi ja pomppi ja matkassa kesti tunteroinen, vaikka kilometreja oli arviolta 20-30. En yhtaan ihmettele, miksi rikkailla intialaisilla on aina isoja maastureita. Kylla nama tiet vaativat isot renkaat ja kunnon jousituksen. Jos bussissa istuu takana, saa oikeasti pidella kadella kaiteesta kiinni, ettei tipahda penkilta.

Ankolasta oli tarkoitus ottaa riksa Honey rannalle. Riksakuskit vain alkoivat heittamaan niin poskettomia hintoja, etta suunnitelmat muuttuivat. Meidan olisi pitanyt maksaa 300 rupiaa vaivaisesta seitsemasta kilometrista! Gokarnan kylilta Om-rannalle on suurin piirtein saman verran ja sen paasee lievaan ylihintaan eli 150 rupialla. Kavelimme sitten bussiasemalle takaisin selvittamaan, menisiko rannan suuntaan yhtaan bussia. Vastaus oli, etta vasta parin tunnin paasta. Harkitsimme jo luovuttamista ja palaamista Gokarnalle, mutta koska matkassa oli ollut omat vaivansa, emme halunneet aivan tyhjin kasin lahtea. Etsimme netin tarkoituksena tarkistaa googlemapista reitti, eli olisiko rannalle jopa 7 kilometria, silla Kalle oli aiemmin katsonut matkan lyhyemmaksi. Suunnittelimme kavelya jos rannalle oli vain muutama kilsa. No, tuo Honey ranta naytti olevan kylla vahan liian kaukana kavelyyn, mutta sita vastoin kylan lahella oli kolmekin rantaa. Valitsimme niista keskimmaisen ja ajattelimme menna riksalla toiseen suuntaan ja kavella takaisin, kun olisimme painaneet reitin mieleemme. Kalle kysyi viela nettipaikan pitaja miehelta ”paljonkohan riksa maksaa tuolle rannalle?” Siihen mies ”Vahan vaikea sanoa, se on teille aivan eri hinta kuin meille paikallisille” ja han naurahteli pahoittelevasti. Han kertoi hinnan olevan paikalliselle 20 rupiaa ja meilta kummaltakin yhteensa vahintaan 100 rupiaa. Yleensa riksat ovat ulkomaalaiselle muutaman rupian kalliimpia kuin intialaiselle, mutta tuo kolminkertainen hinta oli jo ennen kuulumatonta! Joku paikallinen pysahtyi viereemme, kun tingimme riksan hinnoista ja han yritti toimia valittajana. Sitten han vain lahti kavelemaan ”sori, nama ovat koyhia miehia”, kuin selitykseksi sille, miksei hinta tippunut yhtaan. Koyhanahan he pysyvatkin jos eivat ota asiakkaita vastaan! Eivat he siita ainakaan rikastui jos riksa seisoo paikallaan! Ankaralla tinkaamisella saimme neuvoteltua matkan lahimmalle rannalle kolmen kilsan paahan 80 rupialla.

Tuo ranta, jonka nimea en nyt muista (mutta tosiaan Ankolan rannoista keskimmainen) oli hyvin paikallinen. Siella oli lokaali meininki kalastajaveneineen, koirineen ja tyhjine rantoineen. Rannalla ei nakynyt yhtaan elavaa sielua, mutta rannan tuntumassa oli pienia mokkeja, jossa ihmiset suorittivat arkiaskareitaan, kuten ripustivat pyykkia kuivamaan. Yhden talon pihasta soi uskomattoman kova aaninen musiikki. Tietty se oli hindupoppia raakyvine naisaanineen. Tosin englanninkielisia biisejakin on alkanut silloin talloin kuulemaan. Mina kavin uimassa ja vahan aikaa ihailimme rantaa, sitten lahdimme kaveleen takaisin pain. Ehdimme kavella parisen kilomeria, kun riksa pysahtyi viereemme. Nuori kuski sanoi, etta on joka tapauksessa menossa kylille, joten heittaisi meidat halvalla. Paasimme aitoon paikallishintaan! Tata ei varmasti kovin usein tapahdu, ei ainakaan tuolla kylalla, jossa kuskit vaikuttivat olevat tavallistakin paattavaisempia turistihintojen suhteen. Monella paikallisella yrittajalla vain on filosofia:ulkomaalaisen kuuluu maksaa valkoisen ihon lisaa.

Mitas muuta on tapahtunut?

Asken joku lukitsi meidat huoneeseemme. Joku oli kiusallaan laittanut huoneemme oven ulkoapain kiinni. Se ei varmasti voinut olla vahinko, silla lukitusmekanismi on sellainen, ettei se itsestaan mene lukkoon. 20-minuutin ajan huusimme valilla parvekkeella ja valilla jyskytimme oveamme. Huoneemme vain on ylakerrassa, missa ei kovin usein liiku ketaan. Nain huutoamme ei heti kuultu. Kalle oli jo valmistautumassa kiipeamaan, hanella oli jo toinen jalka kaiteen yli ja han tavoitteli kasillaan tukea muoviputkista, kun kuulin kaytavasta aanta. Kun tarpeeksi koputin, vihdoin joku tajusi avata. On nailla inkkareilla valilla niin ihana huumorintaju!

Huomenna lahdemme jatkamaan matkaa. Hyva aika lahtea, silla nailla kylilla alkaa olla jo aika vilkas tunnelma. Tata kylaa ei heti samaksi tunnistais, kuin se paikka, jonne reilu viikko sitten tultiin. Silloin taalla mahtui aivan hyvin kavelemaan kaduilla ja ihmisiakin nakyi vain siella taalla. Nyt ihmisvirrat tayttavat kadut ja autojen tootit soivat. Durga puja juhla nakyy siina, etta ihmisilla on lomaa ja he matkustelevat paljon. He tulevat juuri naihin temppelikaupunkeihin kaymaan temppelissa ja viettamaan vapaa-aikaa. Mitaan festifaaleja ei ole nakynyt, mutta nahtavasti tama juhla liittyykin enimmakseen juuri perheen kanssa lomailuun. Monilla saattaa olla jopa 10 paivaa vapaata, joten siina ehtii kayda sukulaisissa ja temppeleissa.

Huomenna kohti vesiputous kaupunkia. Siella pitais olla Intian suurimmat vesiputoukset.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi