Belur

Taallahan on ollut vilkasta keskustelua! Mustille kiitos valaisevasta tiedosta, kuinka Durga pujaa juhlitaan. Tuokin saatta jossain tapauksessa pitaa paikkansa, etta nuoret miehet sanovat jotain tosi yksinkertaista, koska haluavat vain sanoa jotain, mutta tassa tapauksessa han kylla selvasti ihmetteli uimistani. Jog falls putouksilta tulee mieleen oiva esimerkki, nuorukainen sanoi ”nama ovat vesiputoukset, tuolta ylhaalta virtaa vetta” ja han huitoi putoukseen pain tehden kasilla veden virtaus liikkeita. Tassa oli varmasti kyse vain huomionhausta. Ei kai han nyt voinut olla niin yksinkertainen tai pitaa meita niin yksinkertaisina, etta koki tarpeelliseksi valistaa meita virtaavasta vedesta. Kai me nyt naimme, etta sielta tulee vetta! ”Ei, ala, mina kun luulin, etta se on jotain muuta kuin vetta”, ajattelin.
Kommentoin myohemmin muuta palautetta. Nyt tama kone on niin surkea ja kyla sahkokatkoksien maaran huipentuma, joten pitaa kirjoittaa nopeasti ja kohtuu lyhyesti.

Ensimmainen vaikutelma Shimogasta oli hiekkapolyisyys ja viimeinen ihanan viilea keli. Paljon muuta tuosta pikku kaupungista ei jaanyt kateen. Ostelimme sielta paljon vaatteita, Kalle yhden vaatekerran ja mina kaksi. Piti kaulapussista lahtien ostaa kaikki. Yllattattavan hyvin lopulta loysimme vaatteita, vaikka se vahan haasteellista olikin. Tuollaisessa perus inkkari kaupungissa vaatteet ovat miehille kauluspaitoja ja naisille sareja, joten lansimaalaista vaatetta on joskus vaikea loytaa. Emme oikeastaan nahneet kuin yhden kunnon vaatekaupan ja siellakin myytiin lahinna vain paitoja. Ostin sielta yhden t-paidan, varmaan pikku pojille tarkoitetun. Loput vaatteet ostimme kadulta. Siella myytiin aivan uusia shortseja ja alusvaatteita, mutta ei mitaan paitaa. Niimpa ostimme pari paitaa vahan kaytettyina. Mietin kylla ensin pitkaan ”menemmekohan hsiina ojasta allikkoonjos ostamme vanhaa vaatetta, niissakinhan voi periaatteessa olla jotain otokkaa”. Pakko se oli kuitenkin ottaa riski ja ainakaan Kallen Jeesus paidassa ei ole ollut mitaan kutisevaa. Omaani en ole viela pitanyt. Tuo Kallen paita on, missa on iso jeesuksen kuva kummallakin puolella on herattanyt kivasti huomiota. Yksi muori jutteli pitkaan Kallen kanssa Shimogan asemalla aamulla, hankin oli kristitty (Kallehan ei tosin ole mitaan uskontoa tunnustava, mutta pitaa Jeesusta hyvana tyyppina), ja varmaan han siksi niin innostuneesti kyseli asioistamme.

Meille oli sanottu, etta bussi lahtee Shimogasta Beluriin 5.30 aamulla. Tuossakin lodgessa oli muutamia punkkeja, joten heraaminen ei tuottanut suuria ongelmia. Onneksi meilla ei ollut ollut juuri mitaan vaatteita sangylla, joten punkit eivat voineet lahtea matkaan. Olimme eristaneet uudet vaatteemme turvaan muovipusseihin. Mina kylla nukuin kohtuu hyvin tuolla ja en ollut saanut kuin pari puremaa aamulla. Kalle oli kuitenkin herannyt jo kolmelta yolla katsomaan televisiota, kun ei ollut pystynyt kutituksen takia nukkumaan. Itse olisin kylla viela voinut jatkaakin unia, joten sikali arsytti kuulla asemalla, ettei busseja menekaan 5.30. Meille oli itse asemalla annettu tuo aika! Ei nahtavasti aina voi luottaa bussivirkailijoidenkaan sanaan. No, toisaalta olenkin ihmetellyt, miten he muistavat kaikki lahtoajat, koska isoimmilta asemilta lahtee satoja busseja paivassa. Bussi lahti lopulta 7 aikoihin ja siihen asti Kalle hopisi mysorelaisen kristityn muorin kanssa ja mina keskityin syomiseen. Intiassa on aina ihana herkutella jos ei ole mitaan muutakaan tekemista, kavella vain lahimmalle kioskile ja ostaa suklaata, sipseja ja kekseja. Kaikki nama ovat todella halpoja, eurolla saat jo ison kasan herkkuja.

Palelimme bussissa hieman, silla ilmasto on taalla 1000 metrissa selvasti viileampi. Belurista lahtiessa oli niin aamu, etta lampoa oli alle 20 ja tuuli oli hyvin viilea. Bussin ikkunat ovat usein kaikki auki, joten ilmavirran vuoksi saimme hieman hytista. Muilla oli villapiposta lahtien kaikki lampimat vatekerrokset. Pitaa varmaan ostaa viela jokin pitkahihainen. En vain tieda uskallanko viela ostaa sita jos pian ehdin punkittaa sen ennen Suomeen tuloa, Suomen junassa kuitenkin tarvitsen jotain paksumpaa kuin t-paidan.

Nyt siis olemme Belurissa, joka on siedettava intialainen pikku kaupunki. Tama temppelin tienvarsi on aivan mukiinmenevaa seutua. Lonely planetissa sanotaan, etta kannattais Belurin ja Halebidin valilta valita yopymispaikaksi Belur, koska taalla on mukavampi ilmapiiri. No, jos pitaa vilkkaasta liikenteesta ja lukuisista apteekeista, tama voi olla kiva kaupunki. Jos taas haluaa ylittaa tien ilman itsemurha alttiutta Halebid, on parempi valinta. Kaytiin tuossa toisessa temppelikaupungissa aamulla ja kylla se paljon viehattavammalle vaikutti. Se oli hyvin rauhallinen ja pieni kyla, toisaalta sielta voi olla vaikea loytaa majoitusta. Tosin ei hyvan majapaikan etsinta helppoa ollut taalla Belurissakaan, kierrttiin muutamia Lodgeja ja kaikki olivat aika nuhjuisen nakoisia. Shimogassa olimme edellisena paivana tehneet kunnon lodge rallin ja kiertaneet yli kymmenen lodge ja silti paatyneet punkkipaikkaan, joten nyt yritimme olla taalla tarkkana. Eipa otokoiden maaraa aina vain voi huoneen ulkonaosta paatella. Nyt meidan huoneen lattia on valkoista laattaa, jopa seinat kaakelia ja niin vain illalla alkoivat torakat ja luteet vilistella lattialla. No, nuo ovat onneksi helppoja seuralaisia. Luteiden paasy sankyyn estettiin siirtamalla sankya pois seinan vieresta ja piirtamalla myrkkyliidulla jokaiseen sangynjalkaan raidat. Tama naytti toimivan, silla luteita ei nakynyt koko yona sangylla. Mika parasta yhtaan punkkia ei tuntunut olevan. Aamulla entiset punkkipattini nayttivat jo haalistuneen huomattavasti.

Taman alueen temppelit ovat alunperin 1100 luvulta. Ne ovat hyvin koristeellista tyylia, kiveen on hakattu monenmoista apsara-tanssijaa ja demonin paata. En ole varmaan koskaan nahnyt yhta pikku tarkkaa kivikuviointia kuin taalla. Halebidin temppeli oli viela hieman vaikuttavampi kuin Belurin, vaikka aika samankokoisia ne ovat ja yhta hyvin sailyneet Halebidissa oli hienot lehmaveistokset ja alue puistoineen oli viehattava.

Huomenna kohti Bangalorea.

30.10.2012, 12:33:48

Tulimpa viela tanne kirjoittelemaan, kun aktivitettit talla kylalla ovat aika vahissa temppelin katselun jalkeen. Kalle naureskeli kirjoitusvirheitani naiden kaupunkien kohdalla, joten tulimme korjaamaan ne edelliseen juttuuni. Olin esimerkiksi nimennyt Belur:n Peluriksi.

Skonari: Puhut asiaa noista hinnoista. Yritamme tosiaan tinkailla aina periaatteenkin vuoksi, turistipaikoissa se vain kuuluu kulttuuriin. Toisaalta joillakin pikkukylilla ei ole mitaan tinkaamiskulttuuria ja joskus sekin on hammentavaa. On outoa,kun yhtakkia ei tarvitsekaan tingata ja tinkaamisyrityksia jopa vahan paheksutaan. Se on sentaan hyva, etta jostain kasittamattomasta syysta Intia on laskenut monien historiallisten muistomerkkien ja nahtavyyksien paasylippujen hintaa. Esimerkiksi Qutab minar maksoi aikaisemmin lahelle 10 e ja nykyaan 250 rupiaa eli noin puolet vahemman.

Musti: Voi olla, etta Gokarna pattimme tulivat hiekkakarpasista. Mutta nama viimeaikaiset patit ovat kylla olleet selvasti petipunkkeja. Patit tulevat aina tietyista vaatteista ja jopa rinkoistammekin. On suorastaan mystista, etta aina kun kosketan Kallen rinkkaa, saan kasiin patin. Miten ne voivat olla noin nopeita ja akaisia? Ja ennenkaikkea, miksi niita ei nae? Punkit lahtivat mukaamme varmaan jo Ganpatipulesta ja vapautuivat nyt taas kaikkiin vaatteisiin, kun otimme esiin moskiittoverkon, joka oli ollut tuolla sangyssa.

Toivon mukaan emme ”pilaa” taas yhta vaatekertaa, kun huomenna kannamme rinkkojamme. Olemme vuoranneet laukkumme hassun nakoisesti teipilla ja muovilla selkapuolelta. Yksi ilta teippailimme laukkuja innokkaasti, kuin olisimme sotaan lahdossa. Eraanlasta taisteluahan tama onkin. En kuitenkaan ole varma estaako tama muovilinnoittaminen punkkien hyokkaykset.

1.10.2012, 19:27:3

Kiitti Strange Little Girl kiintoisasta vinkista! Kuullostaa silta, etta voisi tehotakin jos aurinko paistaa tarpeeksi kuumasti. Punkithan eivat varmaan saisi happea tuolla jatesakin uumenissa ja lampokin tekisi niille tukalat oltavat.

Talla hetkella emme pysty tuota neuvoa testailemaan, silla taalla iski akkiseltaan sykloonit paalle. Aamulla Belurissa oli viela aivan kirkas keli, mutta matkan aikana kohti Bangalorea alkoi sateleen, ja se vain yltyi koko ajan. Just luin uutisista, etta Tamil nadussa riehuu Nilam myrsky, jota ihmiset pakenevat. Toivon mukaan varsinainen myrskykeskus ei suuntaa tanne! Tama sadekinhan on selvasti samaa myrskya, mutta taalla ei kuitenkaan juurikaan tuulahtele. Onneksi myrskyjen rajuus aina vahenee, kun ne saavuttavat sisamaan, ne eivat saa enaa meren lampimasta pintavedesta voimaa.

Tuli kylla taysin yllatyksena tama satelu! Yleensa Intiassa on saan puolesta todella helppo reissata, mitaan odottamatonta ei kelin puitteissa ilmene. Nyt on kuitenkin parin paivan aikana saan jumala pistanyt parastaan ja kahteen otteeseen pistanyt meidan reissaajien paat pyoralle. Ensin oli yllattaen kylma Shimogassa ja nyt taalla tuollainen amparisuihku sade.

Olemme nyt Bangaloressa vanhan lentokentan viereisella it-alueella. Isantamme lahti hakemaan meille pizzaa, kun pizzalahetti ei jostain syysta suostunut tuomaan sita. Varmaan saa ei oikein huokutellut skootterin kyytiin. Lopetan taman kirjoittelun, kun han tuo pizzan, silla napyttelen hanen lapparillaan. Han on ammatiltaan jonkin nakoinen konsultti ja han teki viela asken talla koneella iltatoita.

Aina, kun nain Bangolere busseja Gokarnalla tai vaikkapa Shimokassa, ne olivat tosi ylellisen nakoisia. Niimpa odotin paasevani kohtuu tasokkaaseen bussiin tanaan, kun kavelimme asemalle Belurissa. Toisin kuitenkin kavi, Asoka Leylanihan se taas kaartoi eteeni ja saimme rynnia ihmismassan mukana bussiin. Mina paasin aluksi hyvaan lahtoasemaan aivan bussin suulle ja heti silla samalla sekunnilla, kun viimeinen matkustaja astui bussin viimeisen rappusen alas, lahdin etenemaan kyynerpaataktiikalla. Kaikki vain puskivat minua niin kovasti eteenpain, etta oli vaikea havaita tyhjia paikkoja. Kaiken lisaksi ihmiset olivat tunkeneet ikkunoista valmiiksi monenmoista huivia ja nenaliinaa paikkavarauksen merkiksi istuimille. Niimpa olin pian aivan bussin etuosassa ja huomasin, etta olimme jaaneet siita huolimatta ilman paikkaa, vaikka olin ollut ensimmainen bussiin rynnija. No, minulle tehtiin tilaa sohvan mallisesta penkista, joka on usein kuskin sivulla ja, johon mahtuu loputon maara ihmisia tiivistamalla. Istuin siina polvet suussa ja Kalle joutui seisomaan. Onneksi seuraavalla kylalla, reilun puolen tunnin jalkeen, paikkoja vapautui ja paasimme vierekkain istumaan nakoala paikalle aivan eteen. Sen jalkeen matka sujui leppoisasti. Eihan naissa valtion busseissa sinaansa muuta vikaa ole kuin ahtaus. Vauhti saattaa olla jopa parempi kuin yksityisilla busseille, silla yksityisbusseilla on paha tapa jaada odottelemaan loputtoman kauan lisaa matkustajia kyytiin. Yksityisbusseissa on myos se huono puoli, etteivat ne lahde asemilta vaan jostain epamaaraisista paikoista teiden varsilta. Vain yhden ainoan kerran olemme tormanneet yksityisten bussien asemaan, naita siis on, mutta harvassa. Yleisesti yksityisbussejen ulkoasu on vahan tasokkaampi kuin valton, mutta ei aina. Valtion bussitkin saattavat joskus olla uudempaa mallia, esimerkiksi Shimokasta Bangaloreen lahteva naytti hyvin tasokkaalta.

Matkassa Bangaloreen meni 6,5 tuntia. Sen jalkeen olin hyvin vasynyt, joten oli hienoa, etta asemilla kaikki meni putkeen. Loysimme helposti laukunsailytyspisteen bussiasemalta ja he hyvaksyivat sen, etta jatimme laukut 48 tunniksi. Olin varma, etta he kysyisivat bussilippuja ja kieltaytyisivat ottamasta laukkujamme ilman lippuja, tai ainakin kieltaytyisivat sailytyksesta yli 24 h. Mitaan vastavaitteita ei kuitenkaan ilmennyt! Sen jalkeen loysimme helposti ruokapaikan, jossa ahmin pari chapatia. Sittemmin etsimme paikallisbussiaseman, joka oli aivan lahella. Pienia ongelmia syntyi, kun Kalle yritti soittaa isannallemme puhelinkioskissa ja numero ei toiminut. Onneksi han sai myohemmin lahetettya viestin omalla puhelimellaan. Kallella oli hyvat ohjeet, joten loysimme ilman ongelmia oikean laiturin, mista paikallisbussi lahti. Kun olimme paaseet bussin kyytiin, alkoi reissaajanelama taas hieman vastustaa. Bussissa oli kylma kosteiden vaatteidemme ja ilmastoinnin vuoksi. Bussi myos juuttui ruuhkiin koko ajan. Matkassa piti kestaa 45 minuttia, mutta siina kesti 1 h 40 min. Loppu matkasta aloimme jo eparoimaan, olemmeko ajaneet pysakin ohi. Kalle kysyi vieruskaveriltamme voisiko han sanoa milloin olemme spice garden pysakilla. Hamaavaa oli, etta tuolla pysakilla oli tietenkin intialaisittain monta nimea, lipuissamme oli aivan eri nimi. Aivan sama onko kyse kaupungista vai bussipysakista, aina Intiassa on rakkaalla lapsella monta nimea.

Isantamme oli kaatosateessa vastassa pysakilla ja niin pompimme hanen perassaan latokoiden yli kohti hanen asuntoaan. Aikamoista kerrostalopuistoa koko alue! Hyvin uutta ja isoa taloa joka puolella ja viimeisen paalle suunniteltua ymparistoa, toisin kuin yleensa Intiassa. Vetta valuvina paasimme vihdoin perille ja paasimme vaihtamaan kuivat vaatteet.

Nyt pizza saapui…ja on kuulema valtavan kokoinen..

01.11.2012, 19:10:14

Musti: Luteet ovatkin hauskoja kavereita verrattuna petipunkkeihin. Nytkin meilla oli Belurissa muutama pieni huonetoveri kiipeilemassa seinalla, mutta ne harvoin paasevat puremaan jos suorittaa tiettyja varotoimenpiteita (sanky pois seinan vieresta ym) ja jos paasevatkin, niin eivat kuitenkaan pysty piiloutumaan mihinkaan. Ludehan on selvasti nakyva, melkein sentin kokoinen otokka. Petipunkilla taas tarkoitan, -mista naista tietaa, mitka mitakin virallisesti ovat, kun en ole biologi-, valkoisella taustalla juuri ja juuri havaittavaa pistetta. Taman pisteenkin nakee vain jos punkki on juuri syonyt, paisunut hieman ja varjaytynyt kuultavan punaiseksi.

Mustin saatiedotus tuntuu pitavan paikkansa. Yha viela satelee hieman. Kaikissa Bangaloren esitteissa on aina ensimmaiseksi kehuttu: Bangalore on tunnettu mielyttavasta ilmastostaan. Eipa nyt oikein meidan kohdalla pitanyt paikkaansa! Tanaankin kahlasimme latakoissa ja tienvarsi mudassa. Kerron huomenna enemman tasta paivastamme jos satun loytamaan cyper cafeen. Nyt Kalle ahtaa kolmatta lautasellista ruokaa mahaansa ja vaihtaa ajatuksia Intian parhaista kaupungeista ja kylista isantamme kanssa. Tanaan kokki oli nahtavasti ilmestynyt paikalle, kun kotiruokaa nayttaa riittavan. Eilenhan jouduimme tilaamaan pizzan, kun naiden poikien yksityiskokki ei ollut muistanut tai jaksanut tulla toihin. He eivat nahtavasti itse osaa kokkailla mitaan. Keittiosta loytyi eilen vain nuudelia. Intialaiseen vieraanvaraisuuteenhan kuuluu, ettei vieras saa missaan tapauksessa kokea millaan hetkella edes pienta nalan vihlaisua mahassaan. Niimpa ruokaa on nyt tarjoiltu jatkuvalla syotolla. Tassa asunnossa elelee 5 poikaa. Asunto on tilava kolmine makuuhuoneineen ja isoine olohuoneineen, mutta silti itsesta tuntuisi vahan hankalalta elaa nain isossa kimppakampassa, pojat nayttavat kuitenkin tulevan hyvin keskenaan toimeen. Taalla oli kova meteli, kun tultiin, mutta heti isantamme ilmestyessa taloon, poikaporukka olohuoneessa hiljeni ja vetaytyi makuuhuoneiden puolelle. Toisen tilaa selvasti siis kunnioitetaan, toisin kuin yleensa Intiassa.Hmm..pitaa varmaan lopetella. Kallen pitaa paasta nukkumaan, silla hanella on hieman kuumetta.

02.11.2012, 07:11:03

Olishan se viela nukuttanut, askeettisesta patjasta huolimatta. Olimme ajatelleet torkkua aamupaivan, makoilla kovilla vaatelumppukuidusta tehdyilla patjoillamme ja katsella elokuvaa, nousta hitaasti ylos ja pakkailla rauhallisesti. Toisin kuitenkin kavi. Isantamme oli luullut, etta voi jattaa meille avaimen talovahdille, mutta vahtimestari ei pitanyt ajatusta turvallisena. Oven saa lukittua ulkoapain vain avaimella, joten emme olisi voineet lahtea asunnosta viimeisena. Kaikki nuoret miehet lahtivat jo 8 aikohin toihin ja lahdimme sitten isantamme kanssa samalla oven avauksella 9 aikoihin. Meille tuli aika kiire pakkailla ja soimme pakkailun lomassa lennosta aamupalaa, ahmimme muroja naamaan samalla, kun ryntailimme edes takaisin. Isantamme oli akkiseltaan ilmoittanut, etta meidan tulisikin lahtea jo puolen tunnin paasta.

Saahan sita sitten junassa nukkua. Yleensa nukun kylla junassa ihmeen hyvin. Eilen ostettiin pienet tyynytkin aivan vain junamatkaa varten, joten niidenkin pitaisi edesauttaa hyvaa unensaantia. Onneksi intialaiset ovat nykyaan oppineet kaytttamaan kuulokkeita puhelimissaan. Nelja vuotta sitten Intiassa puhelimet olivat viela niin uusi ja hienoa asia monelle, etta noissa alimmissa junaluokissa pojat esittelivat koko ajan soittoaania kavereilleen tai huudattivat musiikkia puhelimistaan. Aanimaailma oli uskomaton, kun kymmenista puhelimista pauhasi yhta aikaa musiikki! Vielakin kannykat ovat tosi kova juttu. Monet hypistelevat niita koko ajan kasissaan busseissa, junissa tai vaikkapa vain kadulla kavellessaan. Lahes kaikilla on myos tosi uusia puhelimia. Liittymien kytkykaupat ja osittainen maksuaika puhelimen ostossa ovat kuulema yleisia. Intialaiset puhuvat myos tosi paljon luuriinsa. Puhelut ovat ainakin omasta mielestani tosi halpoja, varmaan tosin hieman riippuu liittymasta. Om-rannan kaverillamme oli liittyma, jossa oli maksuna puoli rubiaa minuutti.

Kerron nyt viela vahan tuosta paikasta, jossa yovyimme pari yota. Asunto oli tosiaan kimppakamppa, mutta muita asukkaita ei nakynyt kuin satunnaisesti. Meilla oli oma makuuhuone, isantamme nukkui nuo yot kavereidesa huoneessa. Kaikki nuo pojat olivat kayneet samaa collegea ja olivat silta ajalta kavereita. Talo sijaitsi ylellisella asuinalueella, jossa lukuisat korkeat kerrostalot muodostivat ympyran, ja sen sisaan jai viihtyisa puistoinen sisapiha suihkulahteineen ja uima-altaineen. Tuo rakennelma oli tehty aikalailla samaan tyyliin kuin Singaporessakin, missa sohfasurffasimme pari vuotta sitten. Talla alueella naita kerrostalo ”ympyroita” nakyi myos lukuisia muita. Saman tienkin varressa oli useita oman elinymparistonsa muodostamia yksityisia asuinalueita. Nailla alueilla on aina omat kuntosalit ja muut palvelut. Kasittaakseni vuokraan kuului kokki ja siivouspalvelu. Vuokra oli huikeat 500 euroa, joka on Intiassa iso raha, mutta koska pojat jakoivat kampan, kaikille jai vain 100 euroa. Siihen nahden se oli tosi edullinen, jos tuohon hintaan siis saa viela kaikki paivan ruuatkin kaupan paalle. Edes tiskaamaan heidan ei tarvinnut vaivautua, vaan kokki tuli aina aamulla, tiskasi kaiken altaaseen kertyneen, ja laittoi valmiiksi paivan ateriat, joita pojat sitten pystyivat vain mikrossa lammittamaan.

Onhan se outoa nahda Intiassa, joka on yleensa taytta kaaosta, jotain noin jarjestaytynytta maisemaa. Edes mitaan roskaa ei nakynyt noilla puistoisilla kavelyreiteilla, joita oli tehty mutkittelemaan sisapihan kasvillisuuden seassa. Herasi kysymys: Olenko Intiassa ollenkaan? No, kun parvekkeelta katsoi toiseen suuntaan, pystyi taas helposti maarittelemaan maan, missa on. Siella nakyi monenmoista sekalaista rakennusta.

Onhan tama kaupunkinakin vahan erilaista Intiaa. Isoja ja korkeita rakennuksia on paljon, monenmoista kauppaa loytyy (reissun ensimmaiset ruokakaupat olivat mahtava ilmestys!) ja valtavaa shopping moolia. Tietkin on paalystetty paaosin huolellisesti. Usein Intiassa arsyttaa, etta asvaltti on sijoitettu vain aivan keskitielle ja reunoihin jaa hiekkaiset kaistaleet, jotka nostattavat uskomattoman maaran polya ja sateella ne muodostavat muta-altaita. Taallakin on satunnaisesti noita mutaisia kohtia teiden reunoilla, mutta paaosin asvaltti ylettaa aivan teidenvierusrakennusten kylkeen asti. Monilla alueilla on myos istutuksia, patsaita ja viheralueita, mitka kaikki viittaavat kaupunkisuunnitteluun. Monissa kaupungeissa, kuten Shimokassa, olen miettinyt eivatko ihmiset kaipaa mitaan estetiikkaa. Sita, etta kaupunkua olisi vahan suunniteltu ja natiksi laitettu, mietitty ympariston viihtyisyytta. Taalla tuota on selvasti hienoimmilla alueilla pohdittu, se tassa kaupungissa viehattaa. Muutenhan tama on kylla aivan liian iso makuuni. Isot moolit tuntuvat royhkea isoilta, ne tekevat pienen ihmisen olon hyvin pieneksi. Tama on Suomen kokoinen kaupunki, eli taalla on reilu 5 miljoonaa ihmista. Joukkoliikenne toimii sikali, etta bussia menee, mutta sikali ei, etta eteneminen on tuskastuttavan hidasta. Eilen oli Karnatakan perustamisen vuosipaiva (nakyi lahinna punakeltaisten lippujen liehumisena) ja se saattoi jopa vahan vahentaa liikennetta. Ihmisilla oli lomaa niin ehka he halusivat lepailla kotonaan. En tieda, mutta liikenne oli kuitenkin hieman sujuvampaa kuin toissapaivana. Toisaalta intialaisella on kylla tyypillista heti lahtea jonnekin jos on vahankin vapaa-aikaa.

Eilen suuntasimme ensin Iskcon temppeliin. Ajelimme aluksi reilun tunnin matkan Majestic asemalle ja sitten viela eri bussilla puoli tuntia temppelille. Temppeli oli vahan erilainen temppelirakennelma kuin yleensa Intian temppelit, silla se oli omistettu Hare Krishnalle. Se ei siis ollut parushindutemppeli. Temppeli oli ulkoapain hieno puolipyramidin mallinen rakennus. Meidat ja muut vieraat ohjattiin temppelille tiettya reittia myoten, narujen valissa kuljimme kuin virtaava vesi mutkitellen milloin mitakin kaytavaa myoten. Reitti johti aluksi kameran luovutuspisteeseen, sitten kenkien sailytykseen, sen jalkeen pariin pieneen temppelihuoneeseen ja sen jalkeen kiivettiin portaita isoon temppeliin. Tuossa tilassa oli edessa kultainen rakennelma, jonka sisalla papit suorittivat rituaalejaan,-heiluttivat riikinkukansulkaviuhkoja ja pyorittelivat tulisoihtuja-, ja naiden edessa salissa istuivat soittajat, jotka hakkasivat rumpuja ja lauloivat. Yleiso ohjattiin nopeasti taman tilan lapi kohti matkamuistopistetta, jossa myytiin henkisyyteen liittyvia kirjoja. Sen jalkeen olisi voinut menna katsomaan viela rituaaleja ja kuuntelemaan musiikkia. Ihailin vahan aikaa harrasta tunnelmaa, kun Kalle katseli kirjoja. Ihmettelin, miten laulajat ja soittajat jaksavat samaa hoilausta loputtomiin. Toisaalta loputtomasti toistuva Hare Krishna hare hare jne mantra tuo kylla tietyn rauhallisen tunteen, ehka se syntyy juuri toistuvuuden takia, ja koska mussiikikin on niin ”jatkuvaa”.

Sittemmin teppelissa oli myos paikka, jossa olisi saanut valta kysymyksen tietysta luettelosta ja kysya sen Hare krishna papilta. Kysymyksia oli muun muassa: Miten loydan vastauksen kaikkiin ongelmiini? Miten elaisin taydellisen terveellisesti? Kysymykset kuullostivat hyvin maailmaasyleilevilta ja sellaisilta, joihin on mahdoton vastata. Yritin houkutella, etta Kalle olisi kysynyt jotain aivan mielenkiinnosta, mutta ei han lahtenyt siihen. Minun ei olisi kannattanut kysya mitaan, kun en olisi huonon enkkuni vuoksi kuitenkaan ymmartanyt vastausta.

Loppureitin varrella temppelissa oli lahinna tavaroiden myyntia ja erinaisia herkkutiskeja. Temppelin jalkeen suuntasimme mooliin. Yritin loytaa mooleista viela jotain vaatetta loppumatkaksi, mutta en raaskinut ostaa mitaan. Hinnat ovat Bangaloressa, etenkin mooleissa, aika ylakanttiin. Malesiassa on tottunut, etta mooleissakin on kohtuu hintaista tuotetta tarjousrekeissa, mutta naissa Bangaloren hienosto mooleissa (esim Orion) ei ollut oikein mitaan kunnon tarjouksia. Koska merkit olivat kansainvalista muotia, kuten Mango ja Zara, on ymmarrettavaa, etta hinnat olivat t-paidankin kohdalla 20-eurosta ylospain.

Pitaa viela katsella tanaan toreilta vaatetta. Toreilta, jonne paatyy ylijaama tuotetta muista kaupoista, saattaa loytaa aivan hyvaa paitaa 150 rupian hintaan eli alle kolmella eurolla. Meidan isantammekin piti meidan budjettiamme aika pienena ja ihmetteli sita. Bangalore on keskimaaraista kalliimpi kaupunki ja taalla budjettimme kylla kaatuisikin heti jo hotellihintaan. Taalta ei alle 1000 r juuri huonetta irtoa. Muualla Intiassa parjaamme kuitenkin loistavasti 600 r paiva. Viimeksihan budjetistamme puhuessa, sanoin, etta se on 14 e. Nyt kuitenkin kun laskimme kulutuksen, se on ollut vain 10 e paiva. Tuo 14 on kuitenkin sellainen, mita pystyn kuluttamaan, en ole mitenkaan tietoisesti pihistellyt, rahaa on nyt sattunut menemaan vahemman, kun olemme olleet paljon paikallaan. Belurissa ja noilla syrjakylilla oli myos tosi halvat ruuat. Nyt budjetti varmaan vahan nousee, silla tulee osteltua kaikenlaista. Punkkien takia tarvitsen viela hieman vaatetta, kun ei ole aikaa pestakkaan mitaan.

Tanaan katselemme ehka Tipu sulttaani palatsin ja sitten junaan 19 aikaan. Nyt ei sitten ilmestykaan tekstia pariin paivaan. Onhan se pitka aika junailla, mutta ostamme paljon evasta ja minulla on hyva kirja.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi