Arambol

Olemme nyt toista kokonaista paivaa Goan Arambolilla. Taman pitaisi olla Goan alueen hiljaisempia kylia ja rantoja, mutta aikamoista vilsketta on taallakin. Kausikaan ei ole viela alkanut, mutta silti reissaajaa jo riittaa, niin lansimaalaista kuin intialaistakin. Intialaiset tulevat tosin yleensa vain viikonloppuina, eli paaosin turistit ovat lansimaalaisia. Sikali mahtava ajoitus, etta sadekausi alkaa jo olla lopuillaan ja vain satunnaisesti tulee rankkoja kuuroja, ja silti hinnat ovat viela alhaiset majapaikoissa.

Toissa paivana vietimme taas vaihteeksi koko paivan bussissa. Aikamoista kylaralliahan se oli! Kiertelimme kolisevalla ja jarruistaan vinkuvalla Asoka Leyland valtion bussillamme kylan raitteja, joita oli noin 10 kilometrin valein. Harvinaisen nuhjuisia ja pienia kylia, jopa Intian mittakaavassa. Kauppoja ei ollut mitaan muita kuin bamburungosta kokoon kyhattyja ja muovikattoisia hokkeleita. Jokaisella kylalla oli kuitenkin oma bussiasemansa, jonka pihaan kaaroimme aina noin puolen tunnin ajon jalkeen ja pysahdys kesti viitisen minuuttia. Sinaansa pysahtelyt olivat kylla nopeita. Jos pysahdyimme tien varteen, rahastaja katsoi tarkasti milloin viimeisen bussista poistujan jalka irtosi alimmalta rappuselta, ja silla samalla sekunnilla han veti soittokellon narusta, joka kilkahteli iloisesti matkan jatkumisen merkiksi. Puolessa sekunnissa kellon aanen jalkeen kuski painoi kaasua.

Yhdessa vaiheessa tien varrasta kyytiin nousi hyvin kiukkuinen pikku-poika aiteineen. Poika raivosi ja huusi, huitoi kasillaan ilmaa ja polki jalkaansa niin, etta aiti raukalla oli tyo saada poika edes bussiin sisaan, saati raahattua hanta kaytavaa myoten paikoilleen. Muut matkustajat katsoivat suu auki ihmeissaan tata naytelmaa ja virnuilivat pojalle. Intialaiset eivat ole tottuneet lasten kiukutteluun, silla harvoin taalla nakee ainakaan julkisella paikalla huutavaa ipanaa. Ensiksi muut matkustajat suhtautuivat huvittuneesti, ja yrittivat vain viihdyttaa poikaa, mutta pian 15 minuutin korvia vihlovan karjunnan jalkeen, heidan asenteensa alkoi muuttua. Suomessa kukaan vieras ihminen ei alkaisi komentaa toisen lasta, mutta taalla monet lahimpana istuvat matkustajat alkoivat jo puhua tiukkaan savyyn pojalle, tarttuipa joku tahan kiinnikin ja ravisteli vahan hartijoista. Kiukkulle ei silti vain loppua nakynyt. Olisi ollut hauska tietaa tarina, mista poika oli noin hermostunut. Ehka han oli joutunut lahtemaan mieleisesta kylapaikasta (he nousivat kyytiin eraan talon pihasta), tai ehka han oli joutunut lahtemaan vieraan ihmisen, vaikka jonkun sukulaisen, matkaan. Enhan voi olla varma, etta nainen hanen seurassaan oli juuri hanen aitinsa. Yhtakkia bussi pysahtyi. En nahnyt pysahdykselle muuta syyta kuin huutavan pojan. Rahastaja suuntasi katseensa kohti naita perapenkkien hairikoitsijoita ja kehotti paan heilautuksella naista poistumaan lapsineen jos poika ei rauhoitu. Kuin ihmeen kaupalla poika sitten hiljeni paastelemaan vain vaimeita vastarinnan ilmauksia ja nama matkustajat eivat lentaneet bussista.

Itse olisin mielellaan ottanut talla kertaa jonkun matkantarjoajan turistibussin, mutta niita ei ollut Gambatipulesta tarjolla kuin Mumbain suuntaan. Tuo valtion bussi oli taas semi-delux ja delux tarkoittaa tassa yhteydessa vain sita, etta penkit ovat pehmeat ja samankaltaiset kuin Suomenkin busseissa. Muuten bussi on aivan perinteinen valtionbussi. Oikeastaan ottaisin mielummin tuollaisen perinteisen bussin, silla nissa penkit ovat paallystetty vahamuovilla, joten niissa ei asu mitaan otokoita. Kun tuollaisessa muuten likaisessa ja romussa valtion bussissa on kangaspenkit, niin tietaahan sen miten helposti niihin pesii kaikenlaista. Nyt ei onneksi juuri meidan penkkeihimme ollut mikaan punkki eksynyt ja saastyimme kutinalta, mutta viimeksi yobussissa tuli useampikin patti.
Bussissa kesti 9 tuntia ja sen jalkeenkaan emme olleet viela aivan perilla. Onneksi olimme lahteneet jo kuudelta aamulla, joten paivaa oli viela jaljella. Bussi jatti meidat Mabusaan, joka oli jo huomattavasti kaupunkimaisempi paikka kuin edelliset kylat. Soimme tuolla, silla nalka oli jo hirmuinen pelkkien sipsien ja keksien popsimisen jalkeen. Sen jalkeen kavin Basking and Robins ketjun jaatelobaarissa. Tuosta huomasi heti eron edelliseen laaniin, etta taalla on noita kansainfvalisia ketjua. Onhan Maharasthrassakin Mumbaissa ja Punessa, mutta ei juurikaan muualla. Tuo laani on muutenkin taynna hyvin kaatopaikkamaista pikku kaupunkia. Jostain syysta minulle on jaanyt Maharasthrasta sellainen kuva, etta se on keskimaaraista nuhjuisempi Intian laani. Onhan niita tietty viela pahempiakin, kuten Pihar, mutta kylla tuo aika ylos tuossa listalla sijoittuu. Vaikutelmaa pahentaa viela se, etta Mumbai nostaa kuitenkin hintatasoa, vaikka se ei nay minkaan laadussa, ja Mumbaistahan loytyy uskomattoman loistelijaita ja laitettuja ymparistoja (rikkaiden asumalahiot, ostoskeskukset ym), mutta silti jos jaat satunnaisesti jossain pois bussista Mumbaissa, vaittaisin, etta yleiskuva, jonka kohtaat on kaaosmainen ja kapinen.

Mapusasta hyppasimme paikallisbussiin, jonka piti aivan tuossa tuokiossa lahtea kohti Arambolia. Kuitenkin bussi vain seisoi ja seisoi laiturilla, minkaanlaista liikahdusta ei tapahtunut. Se oli taynna jo siina vaiheessa, kun me sinne kapusimme, mutta silti vain odoteltiin, etta enemman ja enemman ihmisia ankeaisi kyytiin. Kun kaytavakin oli aivan taynna, viimein puolen tunnin odottelun jalkeen lahdimme liikenteeseen. Valtion bussin pysahdykset olivat tosiaan olleet sutjakoita, mutta tama bussi viipyili pysakeillakin aina muutaman minuutin. Kun vakea oli arviolta kuutisen kymmenta paata, ei ole vaikea paatella, etta vahan valia joku halusi jaada pois. Jos bussin saa pysayttaa mihin vain ja kyytiin saa nousta mista vain, voi arvata, ettei matkanteko oli kovinkaan nopeaa. Yleensa taalla on sentaan bussipysakit, mutta nyt en havainnut mitaan sellaisia. Matkaa oli vain 20 km, mutta siina kesti reilu tunti.
Olimme jo niin vasyneita, kun astuimme bussista, etta kysyimme taksikuskilta, veisiko han meidat rantaan. Bussi ei nimittain jattanyt meita aivan Arambolin rannan tuntumaan vaan aika kauaksi keskittymasta. Emme kasittaneet mistaan mitaan, kun kuski sanoi ”Ei teidan kannata taksia ottaa, sinne on tosi hyva kavella, vain reilu kilometri.” Mita, mita? Mista lahtien taksikuskit ovat kieltaytyneet asiakkaista? Emmehan yleensa koskaan ota taksia ja saamme siksi aina hatistella kuskeja kimpustamme. Nyt kerrankin, kun olisimme turvautuneet heihin, he pettivat meidat. Olimmekohan liian likaisen nakoisia? No, kohautimme vain hartijoitamme ja lahdimme kavelemaan. Ei matka tosiaan onneksi kovin pitka ollut. Erehdyimme kulkemaan heti rantaan ja etsimaan sielta majoitusta. Eras nuorukainen esitteli meille homeisia huttejaan ja sanoi niiden maksavan 500 rupiaa. Se oli mielestamme aivan liikaa sen kuntoisista asumuksista. Sadekauden jalkeen kaikkialla taalla leijuu tietty maan tuoksu, mutta nuo mokit olivat oikeasti taysin homeessa, etenkin patjat ja tyynyt. Sitten han sanoi, etta vuosi jarjestaa meille myos talo majoituksen. Tuossa rakennuksessa huone oli aivan siedettava, mutta sita oli selvasti kaytetty varastona, silla siella oli maalausteline, pyykkeja kuivumassa ym. Televisio nakyi hyvin sumeana, saimme aivan liian pienen moskiittoverkon, ikkunoissa ei ollut mitaan verkkoja ja suihku ei toiminut kuin vahan aikaa, joten naista syista viivyimme vain yhden yon. Jo heti samaisena iltana kavimme katselemassa edullisemman ja tasokkaamman paikan. Nyt huoneemme maksaa 150 rupiaa ja edellinen kamppa maksoi 450, ollen paljon huonompi. Nyt kaikki toimii, varsinkin kun korjasin vessan ponton vetaisyn, ja huone on mukavan siisti. Meilla on kaakelilattia, oma vessa kuumine suihkuineen ja ihana parveke vehreine nakymineen. Koska monenmoista puustoa on lahella paljon, elainmaailma on rikas. Lintuja nakyy koko ajan, mita erillaisimpia ja eilen illalla meidan ovemme alta monki tomerasti edeten karvainen ja iso toukka. Saattoi kylla olla tuhatjalkainenkin ja nehan ovat vahan pelottavia, kun voivat olla myrkyllisia. Mutta tyylikas tuo olento oli joka tapauksessa pelottavuudesta huolimatta.

Asuksemme on tosiaan nyt aika kaukana rannasta, mutta parempi vain, silla ei sita kaupustelua jaksaisi koko ajan. En uskalla edes ajatella, minkalaisia Goan vilkkaimmat rannat ovat, silla tata pidetaan vain pienena kalastajakylana, ja silti taalla on mieleton turisti hardelli. Kylla minua rantana paljon enemman viehatti Gampatipule (kun ei ollut yhden yhtaan hieronnan tarjoajaa tai korujen myyjaa), mutta olihan siella tietenkin se ongelma, etta ravintoloita oli vain yksi. No marathin kielisia oli lisaksi muutamia, mutta aika vaikea valita sen kieliselta listalta mitaan, kun edes kirjaimet eivat avaudu. Harmi, kun Kallella oli tuolla mieleton flunssa niin ei tullut edes uitua. Nyt hanen flunssansa on onneksi alkanut hellittaa, mutta ei han ole viela taallakaan uskaltanut uida. Eilen uin sitten akkiseltaan yksin, en uskaltanut kovin kauan uiskennella, kun nain vedessa meduusan. Rannalla niita ei nakynyt yhtaan eli varmaankin ovat toivon mukaan harvinaisia, mutta pelon sekaisella kunnioituksella suhtaudun niihin, silla olen kerran saanut hyvin kivuliaan polttojaljen. Se oli elamani kivuliain kokemus!

Onhan se leppoisaa olla paikallaan! Alunperin ajattelin, etta reissuni muotoituisi juuri tallaiseksi, etta tulisin vain suoraan Delhista Goalle junalla ja taalla vain lohoilisin. Mutta junalippujen huonosaanti ja Kallen innostuas tutkia hiljaisempiakin rantoja kirjaansa varten, muutti naita suunnitelmia. No, nyt ollemme kuitenkin taalla ainakin 5 yota lisaa ja sitten jollain tosella Goan rannalla, jonka jalkeen jatkamme Gokarnalle, joka sekin on suhteellisen lahella. Bangaloreen kulkeutuminen ja siita kahden paivan juna Delhiin ovat enaa rankempia taipaleita, ja niihin on onneksi aikaa.

Nyt syomaan ja lueskelemaan johonkin aurinkotuoliin. Toivonmukaan saisin edes valilla keskittya kirjaani ilman hairikoitsijoita. Onneksi hotellimme lahella saa olla taysin rauhassa jos omaa tilaa kaipaa.

09.10.2012, 14:30:25

Kone on aika tiltissa, mutta yritan nyt kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin. Ulkona pimenee uhkaavasti, joten kohta varmaan sataa pitkasta aikaa. Nyt on onneksi ollut tosi aurinkoista ja ei ole pariin paivaan sadellut, paitsi ehka yolla hieman. Oltiin tanaan taas rannalla lueskelemassa, tuijottamassa aaltoja ja uitiin intialaiseen tapaan rantavedessa. Kaikki intialaiset yleensa vain kieriskelevat matalassa vedessa, rantaan syoksyvien aaltojen kuohuissa. Taalla tuo uintityyli on varmaan aika viisastakin, silla rannalla vahan kauempana on selvasti virtauksia ja vesi pyorittelee suuntaan ja toiseen. Eilen naimme ravintolassa istuessamme, kuinka kolme hengenpelastajaa lahtivat vauhdikkaasti juoksemaan aaltoihin pelastuslautojensa kanssa (jotka muistuttavat surffilautoja, ja joilla jotkut valilla surffaavatkin). Erotin juuri ja juuri kaukana ajelehtivan pisteen, joka oli nahtavasti uimarin paa. Hyvin nopeasti uimari oli lahtenyt ajelehtimaan kauemmaksi ja ei nahtavasti enaa omin avuin paassyt rantaan. Onneksi han kuitenkin pysyi pinnalla siihen asti, kun pelastajat saavuttivat hanet. Taitavasti pelastaja pojat sukelsivat lauttojensa kanssa aaltojen ali ja etenivat vastavirtaan.

Ostimme eilen pelikortit kioskista, joka oli tyyppiesimerkki intialaisesta sekatavarakioskista. Noista vahan keskiarvoa isommista kioskeista kylla saa kaikkea mahdollista. Ei tavaran maara sinaansa huima ole, mutta niista voi loytaa lahes mita vain arjen kayttotavaraa. Ensin meille ojennettiin laadukkaan nakoinen korttipakka. Kalle kysyi hintaa ja minusta se oli aivan edullinen, mutta Kalle ymmarsi silti kysya halvempaa. Lansimaalaisille ja varmaan muillekin asiakkaille yritetaan tietenkin aina myyda se kalliimpi versio tavarasta, vaikka siita olisi olemassa edullisempikin. Sama on aina apteekeissakin. Yleensa meille aina tarjotaan jotain lannessa tuotettua kallista laaketta, vaikka intialainen versio olisi monin verroin halvempi. (no ei valttamatta aina turvallisin vaihtoehto. Laakevaarennoksiahan liikkuu paljon) Kalle sai sitten kateensa 20 rupian pelikortit, joista kauppias sanoi, etta ne ovat ”indian style” ja eivat laadukkaat. Me totesimme, ettemme tassa yhteydessa nyt laatua haekaan. Korttipakan avatessamme huomasimme, etta useat olivat tarttuneet toisiinsa kiinni ja risti jatkia oli kaksi ja ei yhtaan patakuningasta. Ihana tosiaan tama intialaisten halpistuotteiden laatu! Monesti jopa hupaisaa! Eipa silla tuollaisissa asioissa ole paljon valia, vaikkei laatua olekaan, kortinhan voi helposti muuttaa toiseksi.

Tassa kylassa on kylla jatkuva remontti joka puolella! Siihen vaikuttaa varmaan juuri mennyt sadekausi eli kaikkea pitaa kunnostaa, mutta myos se, etta turistien tarpeisiin halutaan rakentaa nopeasti lisaa kapasiteettia. En sitten tieda tarttisiko tama kyla enaa yhtaan uutta hotellia tai ravintolaa. Nayttaa, etta kauempana rannasta, monet guesthousit on hylattykin. Monista ravintoloistakaan ei ole kuin nimikyltit jaljella. Veikkaisin silti, etta kylla tama paikka tulee viela kasvamaan, vaikka kaikki eivat kilpailussa parjaakaan. Monet varmaan lahtevat bisnekseen aika kevyin mielin mukaan. He ehka rakentavat tontilleen takapihalle pikku talon, johon muutamia vuokrattavia huoneita. He ajattelevat, etta se on sitten siina, kun huoneet ovat valmiit. Sitten turistit tulevat rahoineen ja he rikastuvat. Edellisessakin majapaikassamme oli juuri sellainen henki, etta kun rakennukset ovat valmiit, mitaan ei sen jalkeen enaa viitsita tehda. Kaikki jatetaan toimimaan omalla painollaan. Itse olen niin paljon sivusta seurannut tata matkailubisnesta, etta tiedan, ettei se aivan noin toimi. Monet reissaajat ovat yllattavan vaativia. Totta kai he haluavat vastinetta rahoilleen, he haluavat asioiden toimivan. He haluavat ystavallista palvelua ja, etta heita kuunnellaan mahdollisissa epakohdissa. Jos asiakas haluaa hyttysverkon ja se luvataan, eika sita kuitenklaan kuulu, ei se kovin hyvaa vaikutusta tee. Reissaajien keskuudessa leviaa sana nopeasti jos jollekin paikalle on syntynyt huono maine. Nain nama monet paikat varmaan ovat menneet nurin taalla, ja varmasti omistajat ovat saattaneet kyllastya jatkuviin vaatimuksiin. Olisihan tama varmasti aika vaativaa tyota! Onneksi ei tarvitse itse ryhtya matkailualalle!

Meidan home stayssamme kaikki ovat kylla hyvin ahkeran oloisia. He selvasti haluavat paasta eteenpain elinkeinossaan ja saada paikan menestymaan. Tanaankin he ovat koko paivan kantaneet hiekkaa takapihalle ja tehneet jonkun rakennuksen perustuksia. He myos huoltavat hyvin jo valmiita rakennuksia, siivoavat, tuulettavat patjoja, pesevat pyykkia jne.

Ihme, kun emme ole tormanneet keneenkaan suomalaiseen. No, ehka illalla tormaamme, kun lahemme rannalle fiilistelemaan. Jos sade lakkaa, ajattelin joogailla hiekalla auringonlaskun aikaan. Huomenna vuokraamme skootterin ja kiertelemme lahiseutuja. Pitaisi varmaan kirjoittaa enemman Intian kulttuurista, mutta ei nyt ole tullut vastaan mitaan uutta ja ihmeellista, mista en ole jo aikaisempien matkojen kohdalla kirjoittanut. No, yritan seuraavaksi kerraksi miettia jonkun teeman. Lukijat voivat myos kysya jos tulee jotain mieleen, mika on aina askarruttanut mielta Intiasta puhuttaessa!

11.10.2012 9:00

Toissa iltana tormattiin kuin tormattiinkin suomalaiseen. Han soi samassa ravintolassa kuin me ja tervehti, kun kuuli meidan puhuvan suomea. Tosin aivan heti han ei avannut suutaan. Olimme jo Kallen kanssa miettineetkin, etta tuo tyyppi nayttaa kylla hyvin suomalaiselta. Usein suomalaisen vain tunnistaa kaukaa. On vaikea maaritella, minka tekijoiden perusteella, vain tietyn olemuksen. Vaihdettiin siina sitten muutama sana. Tama virtanen oli vahan pitemmalla reissulla, kunten yllattaen melkein kaikki, joiden kanssa nyt olemme jutelleet. Silloin, kun itse olimme 9 kuukauden vaelluksella, kaikki tuntuivat tekevan lyhyempaa reissua. Nyt nykyaan vastaan tulee paljon enemman pitkan matkan kulkureita. Jostain syysta maailmanymparys- tai Aasian kiertomatkojen suosio on kasvanut rajahdysmaisesti.

Emme pitempaan porisseet taman virtasen kanssa, vaan lahdimme jatkamaan matkaamme rannalle. Joimme puoliksi oluen eraan veneen kupeessa. Ei taalla ravintola oluetkaan paljon maksa, mutta viinikaupoista saa viela halvemmalla, joten piheyttamme suosimme tietenkin niita. Sitten tein muutamia joogaliikkeita hiekalla. Kun lopettelin aurinkotervehdysta, nain eraan naisen lahestyvan meita. Tama intialainen nainen tuli iloisesti tekemaan tuttavuutta. Hanen miehensa sita vastoin jai kauemmaksi taka-alalle. Juteltiin siina vahan aikaa siita, mita mielta olemme rannasta, kuinka se on varsinkin illan hamartyessa tosi kaunis ja tietenkin vaihdoimme tiedot, mista olemme jne. Sen jalkeen mies veti naisen mukaansa syrjemmalle ja totesi meille ”liitymme myohemmin teidan seuraanne.” Emme oikein tieneet, mita mies tarkoitti. Pitaisiko meidan odotella heita vai mita, joten lahdimme vain kavelemaan pois pain. Tulkitsimme, ettei mies ollut pitanyt siita, etta nainen jutteli meille niin innokkaasti ja, etta han oli vain hienovaraisesti ilmaissut, etteivat he enaa kaipaa seuraamme. Olimme jo vahan aikaa istuneet ravintolan poydassa, kun pariskunta ilmaantui takaisin. Mies sanoi ”olemme etsineet teita.” Pahoittelimme, ettemme olleet ymmartaneet, etta he oikeasti olivat tarkoittaneet viela liittya seuraamme. He olivat niin akkiseltaan lahteneet kavelemaan toiseen suuntaan, ettei siita oikeasti ollut voinut tulkita muuta kuin, ettei seuramme kelpaisi. Mies ei tuon keskustelun avauksen jalkeen muuta sitten sanonutkaan koko tunnin aikana, jonka he viettivat seurassamme. Pariskunta oli Kolkatasta, mista saimme juttua aikaiseksi, silla mekin olimme kayneet kaupungissa. Nainen ei pitanyt paikasta yhtaan, mutta meista Koltata oli ollut intialaiseksi isoksi kaupungiksi siedettava. Nainen ihmetteli Kallen maantiedon tuntemusta, kun Kalle tiesi pienen kaupungin Lansi-Bengalissa, mista nainen oli kotoisin. Onhan K:lla ilmiomainen karttojen tuntemus, mutta paljon han niita aina tuijotteleekin. Eniten juttelimme jainalaisuudesta, silla he kuuluivat tahan uskontokuntaan. Utelimme, kuinka uskonto nakyy heidan joka paivaisessa elamassaan. Nainen sanoi ”ei ihmeemmin, teemme vain aamuseremoniat ja tietenkin voimme syoda vain tietynlaista ruokaa.” Taalla matkusteltaessa syominen oli heille pieni ongelma, silla he eivat saaneet syoda esimerkiksi kananmunaa. Yhdessa vaiheessa, mies totesi akkiseltaan naiselle ”kaydaan valilla kavelemassa”. Saman tien he nousivat ylos ja lahtivat. He viipyivat yli 15 minuuttia ja olimme jo lahdossa, paatellen, etteivat he enaa ilmaantuisi, mutta taas he vain putkahtivat takaisin. Nyt mies oli loytanyt sanaisen arkkunsa ja kysyi Kallelta ”Mita pidat intialaisista naisista?” Mies oli kaikesta paatellen vahan mustasukkainen siita, kun nainen halusi jutella kanssamme. Toisaalta mies saattoi olla myos aika ujo. Kalle ei oikein tienyt, mita sanoa, joten mina ilmaisin oman mielipiteeni ja totesin ”Intialaiset naiset ovat usein aika ujoja ja lisasin itsekin olevani aika hiljainen.” Nainen oli tasta tyystin eri mielta, han painotti kuinka naiset kylla perinteisesti ovat olleet ujoja, mutta nykyaan eivat enaa. No, nainen itse oli hyva esimerkki tasta. Vaikka han toisaalta vastasi perinteista kuvaa intilaisesta naisesta: han oli solminut jarjestetyn avioliiton, hanella oli kaksi lasta (tytto ja poika) ja vain mies kavi toissa. Mutta toisaalta han pukeutui vapautuneesti hihattomaan toppiin ja otti rohkeasti kontaktia tuntemattomiinkin ihmisiin (kuten meihin), seka lausui mielipiteitaan selvasanaisesti.

Olihan se aika piristavaa jutella intialaisten kanssa! Ainahan sita pari sanaa vaihtaa jonkun ravintolanpojan kanssa, mutta harvoin tulee oikeasti keskusteltua. Tallaisessa lomakohteessa intilaiset ovat usein omissa porukoissa ja lansimaalaiset omissaan. Olenpa joskus kuullut foorumilla kysymyksenkin ”Missa olisi ranta, jossa ei olisi intilaisia”. Intia on intilaisten maa, joten totta kai taalla on joka puolella intilaisia ja he matkailevat koko ajan kiihtyvassa maarin samoissa kohteissa kuin lankkaritkin. Totta kai heilla on jopa suurempi oikein reissailla taalla kuin ulkomaalaisilla. Kieltamatta heidan roskittamisensa joskus hairitsee, mutta kai heilla on omassa maassaan oikeus siihenkin. Tai en tieda. Vahan kakspiippuinen juttu. Toisaalta yhteinen glopaali maapallommehan tama on. No, en nyt mene tassa pohdinnassani syvemmalla. Ehka parasta olisi kuin ymparistovalistus lahtisi taalta paikallisten keskuudesta ja sita kautta muutos.

Eilen vuorasimme skootterin. Vuokraaja naytti Kallelle aivan ensin missa tootti sijaisee. Sehan se on tietty skootterin tarkein osa. Kysyimme kyparaa, jolloin saimme vastakysymyksen ”missa aiotte ajella?” Turvallisuus on sivuseikka kyparan kohdalla, oleellisinta on ettei saa sakkoja. Maharastran puolella on nimittain periaatteessa kyparapakko kuljettajalla. Juuri tuonne laaniinhan olimme menossa, joten otimme kyparan matkaan. Teen seuraavassa lyhyesti selkoa rannoista, joita eilen kierreltiin
Velaghar (Maharasthra)

Todella hiljainen ja voisi sanoa jopa ”salainen ranta”. Tasta saattaa varmasti kasvaa viela isompikin kohde. Kalle oli loytanyt paikan intialaisesta matkailulehdesta, jossa kartoitettiin hyvin hiljaisia rantoja. Tuolla on muutama kotimajoituspaikka ja yksi hotellintapainen, joka koostui rantamokeista. Tuo Dolphin resort oli olevinaan hienokin paikka, mutta aika ransistynytta mokkia siella paaosin oli. Pari uuttakin oli rakennettu, mutta niiden hinta oli 2500 r. Sehan noissa syrjaisissa ja yksinaisissa rannoissa on, etta jos majoitusta loytaa, se on uskomattoman hintaista ja laatukin voi olla mita vain. No, jos joku kiinnostui, kotimajoitusta naytti loytyvan muutaman sadan metrin paasta 300 rupialla. Tosi kaunista rantaa kylla oli ja hiekkaa silminkantamattomiin! Ei mitaan kalastajakylaa, ei yhtaan turistikauppaa tai kaupustelijaa ja vain yksi ravintola! Soimme tuolla paikan ainoassa hotellissa ja lahdimme jatkamaan matkaa.

Iltapaivalla kolusimme Goan Arambolin etelan puoleisia rantoja.

Vagator:
Intialaisen kansoittama pienehko ranta. Paljon vahemman kauppaa kuin Arambolilla, eli siedettavissa maarin. Persoonallisen nakoinen jylhine kallioineen ja rannasta jylhasti nousevine vehreine kukkuloineen. Rannassa on hiekan seassa laajoja kallio alueita ja nailla monet intilaiset kiipeilivat ja pitivat hauskaa.

Chapora:

Oikeastaan kylalla ei ole omaa rantaa, mutta Vagator on kavelymatkan paassa. Kylassa turismi naytti olevan taka-alalla ja kyla vaikutti hyvin tavalliselta intialaiselta pikkukylalta. Siella oli paaosin intilaista asuintaloa ja paikallisille suunnattuja pikku kauppoja/kioskeja. Turismi nakyi lahinna satunnaisissa ”laundry”, ”internet” tai ”rooms for rent”, kylteissa. Hyvin letkea tunnelma tassa kylassa!

Anjuna:

Jarkyttava paikka! Loputtomasti vaatekauppaa, joissa kaikissa roikkuu rekeissa aivan samannakoisia varikkaita ratteja. Paljon myos kaikenmoista romukauppaa, kuten halpaa korua ja kiviesineita. Onhan tama Arambolkin aika jarkyttava ilmestys jos tupsahtaa akkiseltaan paakadun varteen, mutta silti taalta loytyy mielyttavaakin seutua. Siksi en voi taysin tuomita Anjunaa, silla emme kayneet rannan aaripaissa. Kavelimme kuitenkin pitkasti rantatieta etsien hyvaa ravintolaa ja kirjakauppaa. Myohemmin ajoimme myos lahes alueen lapi skoottirilla, kun etsimme kuuluisaa markettialuetta. Tuo markettikin oli pettymys, silla siella kaupattiin tasmalleen samaa rojua kuin rannoillakin. Halusimme nahda marketin, koska silla on pitka historia. Aikanaan 1960-luvulla hipit myivat tavaroitaan juuri tuolla paikalla, kun halusivat pitkittaa matkaansa ja paasta turhasta materian painolastistaan.
Anjuna ei siis tehnyt suurta vaikutusta. Suuri osa paikasta koostuu muusta kuin hiekkarannasta. Rantatie kulkee kivikkoisen jyrkasti rantaan viettavan harjanteen paalla. Nailla kohden ei voi uida ja edes rantaan ei paase. Tasta voisi olla hyvat maisemat kallioille, mutta meren nakee vain ravintoloiden terasseilta, silla ravintolaa ja hotellia on niin tiheassa, etta ne peittavat kaiken nakoalan. Kylla itse rantakin naytti suhteellisen laajalta, mutta hyvin mitaansanomattomalta tavalliselta.

Kalacha:

Tanaan vaelsimme Arambolin rantaa pitkin ylos kukkulalle ja mutkan takaa loytyi seuraava ranta. Tama ranta on siis hyvin lahella Arambolia ja tulee varmasti viela kasvamaan siihen kiinni. Ranta on kuuluisa jarvestaan, joka yhtyy pienta jokea myoten mereen. Katselin ensin vahan kauhuissani, kun aiti uitti sylilastaan matalassa joen uomassa. Vesi kylla naytti kirkkaalta, mutta ylempana oli roskaa ja tietaahan nama intialaiset joet, kun yleensa kaikki saastutetaan likaviemarivesilla. Empa olisi arvannut, etta tulen kohta uimaan itsekin tuossa vedessa. Soimme ensin yhdessa paikan kolmesta ravintolasta ja sitten paatimme pulahtaa mereen. Vesi naytti kuitenkin viela harmaammalta kuin Arambolin rannalla ja vahan ajan paasta nain taas meduusan, joten meressa uinti-innostukseni lopahti siihen. Tuonnekin rannalle oli eksynyt yksi huivikauppias, vaikka ranta muuten oli rauhallinen. Tytto jutteli meille iloisesti, ja kun sanoin nahneeni meduusan, han totesi niiden olevan vaarallisia ja kehotti uimaan jarvessa. En ollut tuossa vaiheessa viela edes huomannut jarvea. Kun nain, etta muutkin uivat tuossa kauniissa ja kohtuullisen kirkkaassa lammikossa, uskaltauduin itsekin sinne. Ai, ai, kun tasta rannasta saisi pienella hiomisella paratiisin! Kunnon siivousoperaatio, jolla poistettaisi kaikki roska jarven rannoilta ja pohjasta ja ei rakennettaisi rantaa enaa yhtaan taydempaan turismipalvelua. Nyt tuolla oli hyvin idyllista, kun vasta toisessa paassa rantaa oli muutamia hutteja (mokkeja) ja toinen puoli oli aivan autio. Kukkulakin hohti rakentamatonta vehreyttaan. Mielellaan muuttaisin viela tuonne, mutta siella ei saisi asumuksissa varmasti yhta hyvaa hinta-laatu suhdetta, kun nyt saamme. Sita paitsi lahdemme viimeistaan maanantaina jollekin toiselle Goan rannalle, luultavasti Agondaan.

Skootteriajelusta viela sen verran, etta se on kylla oiva tapa nahda tata aluetta. Melkein kaikki turistit vuokraavatkin skootterin. Me saimme sen 150 rupian paivahintaan ja bensaa meni reilulla parilla sadalla, joten ei se alyttoman kalliskaan harrastus ole. Maharashran puolella meilla oli pienia suunnistamisvaikeuksia, kun kaikki opaskyltit olivat marathin kielella ja siis vierailla kirjaimillakin. Goan puolella oli helpompi suunnistaa, vaikka illalla olimmekin hieman eksyksissa. Ihmisia on kuitenkin kivasti liikkeella aina joka puolella, joten kysyva ei tielta eksy. Jouduimme kyselemaan muutamia kertoja tieta ja lopulta ehdimme onneksi takaisin kotiin ennen auringonlaskua. Skootterimmekin toimi koko reissun moitteettomasti! Yleensahan olemme aina onnistuneet hajottamaan mopedimme. Ne ovat muutaman kerran jattaneet meidat jonnekin tienposkeen.

Olen kylla loputtoman kyllastynyt rantakauppiaisiin! Onneksi he aina illaksi vetaytyvat rannalta. En ymmarra, miksi menin ostamaan askeiselta tytolta huivin, vaikka yleensa en osta keltaan mitaan. Itse asiassa jo aiwemmin ostin eraasta varsinaisesta kauppaliikkeesta mekon, ja jo sen jalkeen vannoin, etten enaa tee taalla kauppoja. Nailla ihmisilla ei ole taalla mitaan bisneskayttaytymistapoja! Kun pitkan tinkimisen jalkeen paasen sopuun hinnasta ja alan kaivaa rahoja, he saattavat vielakin yrittaa hilata hintaa ylospain. Kun olen jo ojentamassa sovittua summaa, he saattavat sanoa ”twenty more”. Nyt nainen oli tosi mukava siihen asti, kun kaupat olivat tehty, sen jalkeen han vaikutti hyvin myrtsilta ja ei vaivautunut edes enaa kiittamaan tai hyvastelemaan. Ymmarran, ettei han ollut taysin tyytyvainen saamaansa summaan, mutta eihan hanen silloin olisi tarvinnut myyda. Mina en varmasti ole kovin ihanne asiakas, koska olen kierrellyt melkein joka puolella Intiaa ja olen kaynyt paljon paikallisilla toreilla, joissa tuotteissa on hintalaput. Tiedan siis tasan tarkkaan, mita tuotteet oikeasti maksavat! Minulle on turha sanoa, etta jokin huivi voisi maksaa 300 rupiaa. Ohuen perus silkkihuivin hinta on 30-100 rupiaa, riippuen vahan koosta ja silkin laadusta. Tarjosin ensin 50 ja nainen onnistui nayttamaan hyvan nayttelijan tavoin kauhistuneelta. Lopulta maksoin 100 rupiaa, joka oli tosiaan jo ylakanttiin, mutta nainen vain naytti nyrpeaa naamaa. Tee sitten naiden kanssa hyvalla mielin kauppoja! Nyt en varmasti osta enaa koskaan mitaan muualta kuin paikallisilta toreilta. Eri asia sitten, mista sellaisen loytaa nailla turistialueilla. No, Delhissahan niita olisi, mutta meilla on vain yksi taysi paiva aikaa ja voi olla, ettei energiaa kovinkaan rutkasti. No, eihan tama mikaan ostosmatka olekaan, joten ei valia vaikken enaa shoppailisi mitaan. Suomesta saa kuitenkin kirpparilta aivan saman hintaista vaatetta ja parempi laatuista, aika sekundaahan nama ratit ovat.

14.10.2012, 08:55:49

Kuolleista herannyt olotila! Kun kommin tanaan mokistamme ulkomaailmaan tuntui ”Miten maailma voi vielakin olla aivan samannakoinen kuin ennenkin?” Itsella oli lahes uudistisyntynyt olo, joten tuntui, etta maailmankin olisi pitanyt muuttua jollain tavoin. Mutta ei. Yha samat lehmat lontystelivat vastaan polyisella kadulla ja samat vaatemyyjat toivottelivat huomenet.

Aikaisin eilen aamulla herasin siihen, kun mahani kupli. Menin vessaan ja yllattaen ponttoon ilmestyi aivan vesiripulia. Minulla ei ollut mitaan kipuja ja mielestani en ollut syonyt mitaan epamaaraista ruokaa, joten olin aika ihmeissani. Ryomin takaisin sankyymme ja unohdin koko ripulin, torkahdellen viela hieman. Sittemmin Kalle herasi ja hanenkin mahansa oli aivan sekaisin. Pian olo alkoi olla myos aika kuumeinen. Kallen kunto oli viela sen verran hyva, etta han jaksoi hakea meille banaania ja Tropicana mehua, myohemmin han talssi apteekille asti, jonne on yli kilometri, hakemaan maitohappopillereita ja Elektralia. Mitaan antibiootteja emme halunneet heti ostaa, silla niista saattaa joskus olla enemman haittaa kuin hyotya. Oma mahani ei nykyaan sieda yhtaan antibiootteja, kun olen niita joskus syonyt 7 kuuria perakkain. Taalla antibioteista ei koskaan voi myoskaan olla taysin varma ovatko ne sita mita pitais jos teet kauppoja pienessa pahaisessa kyla apteekissa.

Itse en liikahtanut koko eilisena paivan kampastamme mihinkaan. Hikoilin vain sangylla ja nukuin. Hetkittain jaksoin hieman lukea, mutta aika taydellisessa koomassa olin koko paivan. Ripuli onneksi helpotti iltaa kohden, mutta kuume nousi melkein 38 asteeseen ja paata sarki voimakkaasti.
Toivottavasti tama sairastelu olisi nyt tassa! Kunto on vielakin hieman heikko, mutta kuitenkin kuumeeton. Tarkoitus oli kartoittaa skootterilla viela muutamia rantoja, mutta se jaa nyt varmasti valista. Tama paiva taytyy viela julistaa lepopaivaksi. Onneksi ei ole mihinkaan kiire, joten sikali talla sairastelulla oli hyva ajoitus.
Heraa kysymys, mista tama tauti akkiseltaan ilmaantui. Ehka jarven rannalla olevasta ravintolasta, jossa pyori ennatysmaara karpasia. Voi olla, etta myos Arambolin rantaravintolan (en muista nimea, mutta Cock’s townin vieressa) riisi oli vanhaa, silla soimme varhaisen illallisen. Monilla ravintolillahan on tapana sailyttaa riisia pitkaankin ja sitten aina vain lammittaa sita. Jos syo ruoka-aikojen ulkopuolella, kuten meilla on tapana, koska emme osaa syoda illallista vasta 19 jalkeen, saa helposti vanhaa riisia. Tahan asti olimme kylla syoneet hyvin monissa erilaisissa ravintolissa, aikalailla kaikissa rannan paikoissa, eika pienintakaan mahaoiretta ollut ilmaantunut, joten voisin paatella yleisen hygieniatason kuitenkin olevan kohtalainen.

Olen jo aikaisemminkin vissiin maininnut asiasta, mutta taytyy viela lisata tasta muutama sana. Arambolin seutu on kylla uskomattoman rahjaista! Italiassa tottui, etta kaikki lomakohteet ovat natiksi laitettua ymparistoa. Intiassakin monin paikoin lomakeitaissa on panostettu siisteyteen, kuten esimerkiksi Materanissa. Kun taalta Arambolista ajaa Chaporan suuntaan, maisema muuttu huomattavasti jarjestelmallisemmaksi. Tietenkin Intiassa aina kaikki ei-kenenkaan maa, kuten jokivarret ja tyhjat tontit, ovat taynna roskaa, mutta yleensa oma piha pidetaan siistina. Taalla Arambolissa jokainen pihakin on taynna epamaaraista rojua, monesti rakennusjatteita, mutta myos kaikkea muuta maan ja taivaan valilta. Eiko naita ihmisia hairitse tama taydellinen epaesteettisyys? Tiilikasoja, hiekkakasoja, hylattyja pelteja, muovia roikkumassa talojen katoista (huteissa on tietenkin aina muovikattoa, mutta yleensa sita kuuluisi peittaa palmunlehtikatto, taalla ei kuitenkaan aina ole jaksattu lisata noita lehtia), loputtomasti keskeneraisia rakennusprojekteja, jotka eivat nayta edistyvan mihinkaan suuntaan. Voi olla, etta osa naista projekteista oikeasti valmistuu, kun kohta kausi alkaa. Rannan tuntumassa monia mokkeja on rakennettu vauhdilla. Mutta ylipaataan nakyy kylla paljon hylattya taloa, joka ei selvasti ole valmistumassa mihinkaan suuntaan. Oman Piya homestayn pihassakin on miljoonanlaista rojua, vaikka rakennukset paaosin ovat valmiita. Jotain pikku mokkia he rakentavat takapihalle, mutta etupihakin on taynna erinaista muoviputkea. Voisihan nama rojut edes jarjestaa pinoksi jonnekin, mutta ei, ne ovat aivan pitkin pituuttaan siella taalla.

Saa nahda onko Agonda vahemman kaaosmainen. Periaattessahan taman Goan laanin pitaisi olla Intian rikkaimpia laaneja, joten sikali odottaisi jonkinlaista kaupunkisuunnittelua yms. Olen kylla kuullut, etta esim Margao on hieno ja eurooppalaistyylinen kaupunki. Tallaista purkausta talla kertaa. Eihan taman Intian epasiisteyden kylla enaa pitais mitenkaan nostattaa niskakarvoja pystyy tai hairita mielenrauhaa. Olenhan jo niin tottunut tahan. Ehka tama valitus kumpusi siita, kun satuimme sairastumaan ja totta kai sairastelun ja epasiisteyden valilla on selva yhteys. Kaikki kaaosmaisuus ja nuhjuisuus ovat tietenkin myos myonteinen osa Intiaa, sen verran taytyy nyt tulla vastaan, etta ilman niita Intia ei olisi oma varikas itsensa.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi